maanantai 30. elokuuta 2021

Sormet löysivät lankaa ja puikot!?

Aamupäivää.

Olipa outo tunne herätessä, kun muistin unista vain sen, jonka näin juuri ennen heräämistä. Blogissa oli kommentti, jonka ensimmäinen lause oli ruotsiksi ja osasin kääntää sen. Sen sisältöä en muista, mutta loput kyllä: "saata keskeneräiset hommat loppuun. Se helpottaa. Itke vähän. Sekin helpottaa." Loogista.

Otin eilen itseäni niskasta kiinni ja otin langat sekä puikot esiin ensimmäistä kertaa eron jälkeen. Koskahan olisin ollut kutomatta näin monta kuukautta? En muista, mutta olipa se hankalaa. Eiköhän se ala taas sujumaan, kun vähän treenailee.

Tänään alkaa pakastimen tyhjennys. Otin illalla lenkkimakkaran ja rasiallisen lihatonta makaronilaatikkoa sulamaan. Tarkoitus on paistaa osa pannulla ja osasta makkaraa teen kastikkeen. Ensin kuitenkin vain rentoilen ja katson jonkun Beck'in tai Wallander'in.

Aurinkoista alkanutta viikkoa!

11 kommenttia:

  1. Kerkesin pitkästä aikaa lukemaan blogiasi, ja täällähän oli tapahtunut vaikka mitä. Hyvä että röntgen tuli hoidettua! Onko kuulunut vielä mitään tuloksista? ja laivallakin olit ehtinyt käymään. Minunkin tekisi mieli tehdä joskus tuommoinen minilaivareissu, mutta pelkään, että en keksi laivalla mitään tekemistä. :-D Varsinkin jos olisin yksin. Varmaan kaivautuisin peiton alle ja nukkuisin koko matkan. Vaikka ei olisi huono vaihtoehto sekään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      ei ole tuloksista kuulunut mitään. Minulla on aika lääkärille ensi kuun loppupuolella.
      Eipä tuolla laivalla yksin keksi juuri mitään tekemistä (ellei kudo hytissä?!), mutta oli ihan kiva nukkua yhdeksän tuntia. ;)

      Poista
  2. Olitpas kivannäköistä sukkaa saanut aikaiseksi eikä yhtään kyllä huomaa, että olisi niin kauan ollut taukoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Irkku!
      Jospa saisin kohta jatkettua, koska molemmat, niin Beck kuin Wallander olivat sellaisia, jotka olen nähnyt vain vähän aikaa sitten...

      Poista
  3. Mulla on juuri valmistunut sellainen sukka, että se on kudottu langalla ja kirosanoilla. Aivan älyttömän vaikea kuvioneule ohuesta Venla-langasta. Miniä saa ne joululahjaksi, jos ikinä saan sen parin tehtyä. Tuo sun sukan varsi näyttää kivalta! Jatka vaan, kohta on valmista. -Hanni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran pitkään olen sinut, Hanni, tuntenut, että uskon "kudottu langalla ja kirosanoilla" -tyylin kirjaimellisesti! Heräsi kyllä uteliaisuus miltä sukka mahtaa näyttää? Oliskos mitenkään mahdollista saada kuva vaikka facen puolella yv:llä? Pliis!
      (Oma ensimmäinen sukka sai illalla kantapäänsä. Homma jatkuu, kunhan juon kahvit ensin..)

      Poista
  4. Oi ihanaa sukkaa pukkaa siellä🥰..ilo katsoa,kun itse olen huono kutomaan.
    Sain niin kiitos kipinän ,kun viime postauksen kommentissasi oli minulle ,että ei yhtää tavaraa kirpparilta,kun entisiäkin on kaapit väärällään😂
    Siitä se lähti päätin alkaa tutkimaan mitä kaikkea meiltäkin löytyisi mitä en tarvitse ja hyvänen aika sentää löytyhän niitä. Joten päätin varata kirppispöydän.
    Entiset pois,niin sit hyvällä omalla tunnolla voin haalia lisää😂
    Iloa viikkoosi💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kiva, jos onnistuin olemaan inspiroijana, mutta millä saisin sen raivausinnon tännekin? Paitsi, jos sellainen lasketaan aloittamiseksi, että sain vietyä kolmella reissulla valtavan pinon mainoslehtiä pois?😂
      Toivotan sinulle tsemppiä ja onnea myyntipöydän kanssa!!!

      Poista
  5. Hyvä, kun kutominen alkaa sujua. Aina joku tarvitsee lämpimät sukat tai muuta mukavaa ja toivottavasti alkaa tuottaa taas iloa sinullekin, Stansta.
    Täytyy itsekin varmaan vaihtaa lakana, jolla kuollut, rakas koiramme vielä muutama viikko sitten nukkui. Kumma, että se ikävä kulminoituu noihin kangaskappaleisiin. Kaipaus jää johonkin kiinni vähäksi aikaa, ei voi mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo kutominen tuntuu niin erilaiselta, kuin ennen, vaikka varsinaista syytä ei muuten ole, kuin tuo monen kuukauden tauko!
      Yritän laittaa piakkoin myyntiin valmiita sukkia vaikka taloyhtiön kirppissivulle, koska rahat ovat alkaneessa syyskuussa TODELLA vähissä.
      Kulminoituminen -> nukun, olen nukkunut, monta kuukautta, päiväpeiton päällä... Lakanoissa tuntuu ikävä. 😥
      (Juuri päättynyt päivä oli Tupon syntymäpäivä, jota vietettiin kymmenen vuotta yhdessä.. Inte i dag!)
      Voimaa ja tsemppiä sulle, Nemppu!♥

      Poista
  6. Kiitos paljon!♥
    Sainpas ekan sukan valmiiksi... :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!