perjantai 10. syyskuuta 2021

Pitkästä aikaa hävikkiruokaa

Ja taas pitkä postaus.

Aloittelen ruokahävikkipostausta jo nyt (to), koska keitin juuri pari mukillista kahvia. Saatan pitää välipäivän raivaamisesta, koska a. oikea jalka on kipeä ja b. olen kävellyt silti tänään ulkona. 

Löysin eilen vanhan valokuvan itsestäni. Kuva on otettu lähes päivälleen 39 vuotta sitten. Kyseessä on arvatenkin esteratsastuskilpailut ja kuvan takana olevan tekstin perusteella en pärjännyt. Olisin toki vielä muutenkin muistanut, että tämä ratsukko hylättiin kolmen tottelemattomuuden vuoksi. Hevosen nimi oli Thor II.


Voi minua hölmöä! Tässä kotini lähellä, lähempänä kuin yksikään muu, on hävikkiruokapiste, jossa ole käynyt ennen tätä päivää!? Nyt jääkaappi ammotti niin tyhjänä, että päätin kokeilla ko. paikkaa. Ennen lähtöä keitin viimeiset viisi perunaa ja viimeisen kananmunan. Söin munan ja perunoista kaksi tekemäni jauhelihakastikkeen kanssa.


Olin siellä reppuineni vähän myöhässä, mutta siitä ei ollut mitään haittaa. Jono oli hyvin maltillinen turvaväleineen. Olin jonon päässä klo. 14.05. ja tajusin katsoa kelloa uudestaan vasta Oman Kodin alaovella: 15.45. Ei yhtään paha! Mutta mitä minä sieltä sain?

Kaksi jäistä leipää, joista ruislimpun laitoin suoraan pakkaseen ja siivut jätin pöydälle sulamaan.

Kaksi litraa kauramaitoa. Millään en viitsisi alkaa juomaan maitokahvia, kun olen oppinut juomaan mustana. Mihin te tuota käytätte?

Sitten sain neljä tölkkiä 'jotain'. (Tässä kohtaa käyn hakemassa toisen mukillisen kahvia ja sitten googlailen mitä nuo mahtavat olla?) Tieto löytyi täältä ja olen infoon varsin tyytyväinen.

Seuraava henkilö ojensi minulle kuusi banaania. Viimeksi eilen illalla manasin mielessäni hedelmien puutetta. Nythän voisin tehdä vaikka banaanivaahtoa...

Sain rasiallisen 'baby' -lehtikaalia.

Ja kaksi isoa pussia jäisiä ranskanperunoita.

Lopuksi minulle ojennettiin keksipaketti (slurps) sekä kaksi levyä suklaata (nam).

Kelpo reissu ja aion todellakin poiketa jatkossakin. Jako tuolla on kahtena päivänä viikossa. 👍

Eräs tuttu mies otti tänään yhteyttä ja kyseli työkaverilleen villasukkia. Kahdet sopivat löytyi ja kaupat syntyi.

Siitä ilosta kävin sukat toimitettuani kaupassa! Koska sain lehtikaalia, niin ostin jääsalaattia sekä salaattijuustoa. Huomenna on salaattipäivä!

Kananmunia oli saatava lisää!

Harvoin sorrun herkkuihin (vaikka juurihan minä niitä sain), mutta tänään annoin itselleni luvan. En ole muutenkaan montaa jäätelöä syönyt menneenä kesänä. Kuusi tuuttia laatikossa maksoi vain kaksi euroa!

Vasta matkalla kaupasta kotiin tuli mieleen, kuinka vaikeaa oli saada ranskalaiset mahtumaan pakastimeen. Apua. Ei auttanut kotona, kuin napata yksi laatikoista pöydälle ja yrittää tehdä tilaa. Se kannatti, sillä samalla tuli selväksi, että pakkasessa on mikroruoan lisäksi mm. jauhelihapihvejä, lihapullia sekä paketti grillimakkaroita.

Kauppaan meni tänään 6,87 €. Välillä 24.8.-9.9. on mennyt yhteensä 14,37 euroa.

Innostuin vielä illalla käymään läpi paperipinoja ja revittyinä niistä tuli taas muovikassillinen, jonka vein heti roskiin. Syyn antoi tämä törkyinen tietokonepöytä:

Voi pojat, kuinka tähän oli kertynyt vahvan pölyn lisäksi kaikkea kummallista. Tällä kertaa istuin ja revin papereita vieressä olevaan roskapussiin. Nämä pölyt eivät ihan pienellä pyyhkäisyllä lähteneet, mutta omasta mielestä suoriuduin ihan hyvin.

Nyt särkee jalkaa ja väsyttää niin, että syön yhden banaanin ja vilkaisen juuri alkanutta elokuvaa. Laitan lopun tallennukseen, jos uni voittaa. Saisinpa tänä yönä nukuttua enemmän kuin kahtena edellisenä! Hyvää yötä!

Aurinkoista huomenta!

Toiveeni toteutui ja nukuin peräti kahdeksan tuntia! Olisin nukkunut pidempäänkin, mutta kello herätti kahvinkeittopuuhiin. Olin tulkinnut ikkunaihmisten päivät väärin (ti-to), mutta ilmoitettu aika sisältää myös tämän päivän (pe), jolloin he tulevat tänne. Tulevat ja tekevät, mitä tekevät, mutta kyllä sitä kuitenkin on koko ajan silleen varpaillaan. Ja siis halusin olla jo kahdeksalta hereillä ja vaatteet päällä, että jos...

BINGO! Olin juonut ensimmäisen mukillisen kahvia ja olin juuri lähdössä aamusavuille (klo. 08.30.), kun oveeni koputettiin. Mies ja nainen tulivat, ja mies tarkasti ikkunat naisen kirjatessa tiedot koneelle. Homma hoitui leppoisasti eikä minua sittenkään nolottanut asunnon kunto ollenkaan. Mies sai jopa sen ulkoikkunan avattua, jota itse en saanut. Käytävän ovia ei katsastettu kuulemma siksi, että niistä syntyisi liian mittava ja liian kallis remontti. Ihanaa, kun nuo vanhat ovet ehtivät näillä näkymin saavuttaa sadan vuoden iän! Se siitä.

Katsoin illalla sen elokuvan (en muista nimeä eikun) First Reformed kokonaan, ikävä kyllä. Outo pätkä, joka päättyi vielä oudommin. Samalla söin toisen niistä saamistani suklaalevyistä KOKONAAN!? 

Fazer'in valmistama suklaa menee ehdottomasti omaan TOP 5:een, koska se oli tummaa suklaata. Hetken mietin, että miksi "ei myyntiin", mutta tajusin sitten paketissa lukevan 'vegan friendly' ja päälle liimatussa tarrassa muuta. Valmistusvirhe, joka koitui minun onnekseni, nam.

Mitähän minä tänään tekisin? Pitäisi käydä vähän lankoja läpi ja laittaa jotain puikoille, sillä tajusin minulta puuttuvan aika tarpeellisen koon (39-41) sukkia. On pienempiä ja isompia. Sen salaatin aion tehdä myös. Mielessä on myös toisen rokotteen ottaminen, sillä sen ottamista on aikaistettu. Laskin, että viikot (yli kuusi vko:a) ensimmäisestä riittää ja jonottamalla saisin sen toisen. Mutta onkohan siellä enemmän jonoa näin viikonlopun alla kuin mahdollisesti maanantaiaamuna? Ei voi tietää. Viimeistään viikonloppuna voisin pestä kaikki ikkunat. Taidan aloittaa langoista...

Ihanaa perjantaita!

8 kommenttia:

  1. Ootpas paljon ehtinyt! Mä tykkään siitä, kun käy noita vanhoja papereita aika ajoin läpi, niin sieltä löytyy aarteita. ;) Piristyksiä siivoilun keskellä. Kummasti vaan edelleen kaikenlaista paperia kertyy, vaikka niin digimaailmassa jo eletään.

    Mekin ollaan tässä nyt kohta vuoden pidetty kirjaa kauppaostoksista ja huomattiin, että vaikka nyt netin kautta tilattaessa (aloitettiin tämä tämän vuoden alusta) jää paljon tarjouksia huomaamatta, niin ollaan silti siinä hommassa viikkotasolla säästetty. Kyllä sitä vaan joka kauppareissulla, kun kaupan sisälle astuu, tulee jotain "ylimääräistä" mukaan. Tulee se käyttöön tai ei. Vaikka nyt onkin tuo meidän viikko-ostosten proteiinilista jääkaapin ovessa auttanut siihen, ettei vahingossa jää jotain yliaikaiseksi, ja siten käyttämättä. Mieskin alkaa tulla pikkuhiljaa "listaihmiseksi" tässä. =P Nyt kun muut pakkaavat nuo tilatut tuotteet, niin ei voi itse vaikuttaa siihen, millaisia päivämääriä lihoissa on.

    Siellä on hieno tuo jonotusvaihtoehto rokotteen ottamiselle, mitä meillä ei ole lainkaan. Ajat annetaan kolmen minuutin välein, niin siihen ei oikein väliin saa ketään, vaikka aina jokunen jossainvälissä jääkin tulematta sille toiselle annokselleen...

    Energistä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minz ja tervetuloa piiiitkästä aikaa! ♥

      Voi noita vanhoja papereita! Niitä piisaa, kun vaikka ei ollut bujoja, niin olin aikoinaan kova täyttelemään vihkoja. Ne jätän ihan viimeiseksi, koska jos niitä jää lukemaan, niin kaikki muu jää tekemättä.😆

      Listaaminen ruokaostoksista on oikeasti todella hyvä juttu! Lähdin eilen kauppaan ostamaan vain paprikan ja bataatin, mutta kuinkas kävikään. Vaikka mitään turhaa ei tarttunut mukaan, niin ilmankin olisin pärjännyt.

      Aikomus on mennä maanantaina jonottamaan, vaikka annettu aika olisi vasta lokakuun puolella. Motivaatio jonotukseen on äiti, jonka luo matkustan taas kahden viikon päästä. Tosin jo koronan sairastaneena ja yhden rokotuksen saaneena tuskin veisin tautia hänelle. Silti.

      Mukavaa viikonloppua teille!😀

      Poista
    2. Mullakin on noita vanhoja teinareita ja päiväkirjoja tallella, enkä ihan hevillä ole niistä luopumassakaan. Mutta ne eivät tule papereita plaratessa vastaan, kun ovat ihan omassa lootassaan. ;) Tuolta riippukansiosta taas voi tulla vastaan ihan mitä vaan: vanhoja siskon kirjoittamia kirjeitä, nuorimman veljeni piirroksia, lasten päiväkoti-/kouluaskarteluja... Ja siinä seassa kaikenlaista vanhaa: tiliotteita, sopimuspapereita asioista, joita ei ole enää, takuupapereita ajalta yks ja kaks... Ja joka kerta ihmettelen, että MITEN nämä voivat mennä tuolla sekaisin, kun siellä on lehtiöt nimettyinä kuitenkin? Mutta sen siitä saa, kun näitä organisointeja tehdään yhdessä miehen kanssa. Hänellä on aivan erilaiset "systeemit" päässään kuin mitä minulla. =P

      Kauppalistaahan ollaan jo varmaan vuosikymmenet käytetty kauppa-apuna, kun ollaan pyritty siihen, että mahdollisimman paljon kertakäynnillä ostetaan, mutta silti sen sivuitse on tullut ostettua paljon, kun on "extra-tarjouksella" jotain. =P Ja ne kaikki herkut, mitä siinä jonottaessa vielä kärryyn tiensä löytää... Tuo jääkaappilista sitten ostetuista sen käyttöpäivämerkinnän kera auttaa siihen, että käytetään protskut oikeassa järjestyksessä, ettei mikään kaapin perällä jää vahingossa vanhaksi.

      Ja onhan tuo tehosterokotus tosiaan iso turva, vaikka enempi itselle kuin muille. Vaikka saisi koronan, se toivottavasti sitten pysyisi tautina, joka olisi hoidettavissa kotona, eikä tarttis sairaalaan mennä, saatika teholle asti. <3

      Poista
    3. Harmittaa edelleen, että hävitin aikoinaan teinarit, kun luulin äidin lukevan niitä. Ei lukenut.
      Niin siis, mullahan oli itsellä korona marraskuun lopussa. Sitä tarkoitin.
      Ps. Keittiön ikkuna pesty - pyhitän loppuillan kutomiselle...

      Poista
  2. Voi ihanuus mikä ihana nuoruus kuva sinusta hevosen selässä. Vanhat kuvat ovat niiin ihania❤. Enolta sain laatikollisen vanhoja kuvia ,kun he olivat pieniä..ihania mustavalkokuvia.
    Voisin kiitti vinkistä pöyhiä yläkaapista minunkin vanhat kuvat🤗
    Ihanaa että on tuo ruokahävikki jako,täälläpäin on kerran kuussa.
    Olet tehnyt niin valtavasti kaikkea ja loistavaa ikkuna tsekkaajatkin kävivät.
    Sade ja synkkä päivä tulossa ja mun niskat niin juntturassa,ramppaan näiden kanssa nyt vuorostaa fysiohoidossa. Hitsi nivel viat ja kivut🤦‍♀️
    Tsempit sinullekkin kipujen kanssa🤗
    Nyt keksin jotain piristävää sadepäivän kunniaksi...tee sinäkin samoin🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minusta ei taida olla montaa kuvaa teini-ikäisenä ja se harmittaa. Muita valokuvia kyllä on, mutta niiden läpikäymisen aika on "sitten joskus", koska siihen menee paljon aikaa. Nyt on muuta.
      Minun oli tarkoitus pestä tänään olohuoneen ikkunat, mutta sataa vettä. (Sen kertoo iskiaskin!) Oikean jalan jalkapöytä on edelleen (tai taas) kipeä, joten pitää keksiä tälle päivälle sellaista hommaa, jota voi tehdä istualtaan. Hommathan ei kyllä lopu, ja eilen illalla valmiiksi saamani sukka kaipaa pariaan.
      Sykettä sadepäivää!

      Poista
  3. Kauravalmisteet ovat meillä pannassa. Jouduin tekemään töihin vegekermakakun. Tein kakun kauravispistä. Ihan nätti vaahto, mutta kuka ihan oikeasti haluaa syödä kakua, joka maistuu kaurapuurolta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän! En ole itse koskaan hankkinut, enkä hanki. Oliko se kauravispi samaa, mitä minä sain? En ole sitä sellaisenaan maistanut. Vielä. Voisko sitä sekoittaa esim. rahkaan ja maustaa jollain vahvasti? MIHIN mä käytän jäljellä olevat kolme purkkia???

      Poista

Kiitos kommentistasi!