maanantai 27. helmikuuta 2023

Pikaisia ruokia ja juomia

Alavireisyyttä ilmassa, vaihteeksi.

En ole istunut läppärin ääressä, koska kudoin äidin sukat valmiiksi. Niistä eri kerralla. Nyt vain tylsää tekstiä tylsien ruokakuvien kera. Aloitan ihan tylsimmästä, vessanpöntöstä, koska löysin pesuaineämpäristä pallojutun, jonka sain Tolu-palkinnon mukana. En oikein tykkää mistään pönttöön asennettavista jutuista, mutta miksi en käyttäisi tätä pois? Tuo ei onneksi haise voimakkaasti!

Perjantainen bingo oli erittäin haastava. Porukkaa ei ollut paljoa, mutta sitäkin äänekkäämpää sellaista. Melkein siellä syntyi kunnon käsirysy, ja mistä? Riita sätkäpapereista, jep. 😣

Paikan omistaja koitti tarjota edellispäivän synttärini kunniaksi drinkin B-52, mutta ei osannut tehdä sitä oikein. Kiitos kuitenkin!

Jäin bingopelien jälkeen pelaamaan muutaman asiakkaan kanssa pari erää Yatzy'a ja samalla mukana pelaava pariskunta tarjosi minulle jonkun Jaloviina-sekoitus-snapsin. Kiitos siitäkin!

Kotiin tultua oli nälkä, mutta ei intoa ruoan tekemiseen. Olin varautunut tilanteeseen:

Otin chilillä maustetun tonnikalan seasta kokonaiset chilit pois ja talteen, koska ko. tuote polttelee muutenkin suuta riittävästi.

Keitin nuudelit ja sekoitin tonnikalat sekaan. Tuttu ja turvallinen pikaruoka, josta tykkään.

Sunnuntain bingo ei sujunut juurikaan perjantaista paremmin. En saanut mikkejä TAASkaan toimimaan, hemmetti! Pelaajia ei ollut paljoa, mutta riittävästi kuitenkin, jotta aloitin. Kun olin laittamassa ensimmäisen kierroksen jälkeen palloja takaisin, niin 70-luvulta olevan aparaatin etupleksi petti ja osa palloista levisi pitkin lattiaa. Siellä minä sitten metsästin palloja kontaten pylly pystyssä. Ei ollut yhtään kivaa!!! Vedin vain toisen kierroksen ja lopetin siihen.

Kokkasin eilen kinkkukastiketta pizzasuikaleista sipulin, paprikan ja niiden tonnikalapurkista otettujen chilien (ja tietysti ruokakerman) kera. Keitin loput Raketti-spagetit ja kippasin ne kypsinä kastikkeen päälle.

Söin tuota eilen ja tänään, ja vielä jäi annos huomiselle.

En tiedä olenko nukkunut huonossa asennossa vai saanut hartiat jumiin kutomisella, mutta päätä särkee. Särki eilen illallakin. Siedän, kunhan ei ärtyisi migreeniksi saakka.

Alkanutta viikkoa (kaikkine lakkoineen).

7 kommenttia:

  1. Hih... aamutuimaan tuijotus pyttyyn, heh heh!!
    Niin oli aamuhuuruiset silmät, että kännykältä pyttykuva näytti loppumattomalta onkalolta kulkusten kera... piti kaivaa läppäri ja lukulasit - joten kiitos hauskasta aamunaloituksesta!!
    Aiempiin postauksiisikin kommentoin tähän - jestas miten siistiä olet saanut aikaan... sillä välin kun minä olen vaan sotkenut! Siis oikeasti - ennen sentään tuli tehtyä joku "vieraskoreussiistiminen" kun joku oli tulossa, mutta ei enää jaksa sitäkään... edes vaikka hain äiteen kylään viikonloppuna.... Tullut tunnustettua, että tykkään sotkea enemmän kuin siivota - kaikki paikat on taas levällään askartelujuttuja, heh heh ja keittiön pöydälläkin oli ompelukone - no, mahtui sen sivuun syömään. Keskenräisiä projekteja kasaantuu... heh heh!!
    Ihailen siis - sukkia syntyy ohuesta langasta, paikat kiiltää! Toivottavasti myös päänsärky osaa lähteä lipettiin... pirteitä päiviä miaaauuuuliskuuhusi!!
    Matotkin lienee jo kuivuneen?
    Mulla olisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Repolainen!
      Hassusti nähty kuva, hih. Oli kahden päivän siivousinto, joka taukosi jo ainakin hetkeksi. Oli vasta pieni pintaraapaisu.
      Heräilin noin tunnin välein, kun päätä särki edelleen. Vaikuttaisi siltä, että otettu särkylääke tepsii. Alan juuri postaamaan valmistuneista sukista... Matot ovat kuivat ja puhtaalla keittiön lattialla. :)

      Poista
  2. VH tekee pikaruokaa keittämällä riisiä ja lisäämällä valutettuun riisiin chilitonnikalaa. On hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti! Nuudelit kypsyy vaivattomammin, heh. Olen ihan surkea riisin keittämisessä - en tiedä miksi.

      Poista
  3. Mama chickenin makuiset nuudelit... juu nam löytyy meiltäkin. Rakastan niitä. Viimeksi eilen söin 😀

    VastaaPoista
  4. Sarjassamme erityisen omituiset kommentit: Minulle tulee jostain syystä mieleen aivot tuosta sinun kana-nuudelisekoituksestasi ;) Ehkä tuo värisävy, tai en tiedä. Ei kai aivotkaan kovin punaiset ole... Tein kerran aivopipon neulomalla.
    Toivottavasti en vienyt ruokahaluasi..... ;D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!