Viime viikonlopulta.
Aamuinen reissu päätyi vain piipahdukseen Espoossa, koska istunto oli peruttu tuomarin sairastumisen vuoksi. Lienee ironista kommentoida tässä, että on moni muukin sairastunut tämän käsiteltävän asian tiimoilta? Olin paikalla yli puoli tuntia ennen ilmoitettua aikaa, mutta tapasinpa taas äitini serkun sekä minun pikkuserkkuni.
Onneksi Naapuritar laittoi viestin peruutuksesta - tiedä kuinka kauan olisimme siellä odotelleet TURHAAN ilman sitä ilmoitusta?! Hiukankos harmitti, kun olin soittanut äidille jotain kymmenen minuuttia aiemmin tsemppauspuhelun. Häntä peruuntuminen harmittaa varmasti enemmän! Voi ressukkaa! Uusi ajankohta on ensi viikon torstaina.
Tultiin taas samaa matkaa metrolla pois Espoosta. Oli kiva tavata taas, vaikka muuten harmitti.
Koska tässä on nyt aikaa iltaan ja laivalle lähtöön, niin kerron viime viikonlopusta. Olin tietysti perjantaina vetämässä bingoa. Henkilökunta muuttaa pelin sääntöjä joka perjantai ja minusta tuntuu, että se karkoittaa loputkin vähät pelaajat. En tykkää.
Lähdin hetken mielijohteesta TheBaarista MP:n mukaan. Hänkään ei muuten tule enää STB-baariin pelaamaan juuri niiden muuttuvien pelisääntöjen vuoksi.
Mies putsasi lauantaina parvekkeella olevan grillin talven jäljiltä.
Enkös minä aloittanut tämän sukan jouluna?
Kuten kuvasta näkyy, niin sain nyt ensimmäisen valmiiksi ja aloitin tekemään sille paria.
Mies paistoi ensin ison kasan lettuja.
Kävi sitten kävelemässä kaupassa, jonka jälkeen grillasi makkaroita.
Hihittelin sinappikokoelmalle. Tätä tosi tulista EN syö.
Makeasta sinapista tykkään paljon.
Testasin myös tätä itselle outoa versiota ja se oli hyvää.
Minulle riitti yksi makkara. 😉
Toinen sukka jäi vielä kesken, kun tulin lauantai-iltana omaan kotiin. Sunnuntaina kävin tosiaan äänestämässä. Olin varannut reilusti aikaa siihen ennen bingoa, mutta homma hoitui kahdessa minuutissa. Ja bingoonkin kävelin turhaan, koska siellä ei ollut pelaajia. Tylsää.
Yli neljä tuntia vielä ennen lähtöä. Taidan syödä jotain ja kutoa sukkaa samalla, kun katson jotain pois tallennuksesta.











Voi sentään, no varmasti harmittaa, kun odottaa jotakin ja se peruuntui. Onneksi ensiviikolle sentään tuli uusi aika.
VastaaPoistaIhkun pirteät sukat. Ja nam! grilliherkkua ja lettuja maiskis!
Aurinkoa pääsiäisen viettoon!
Kiitos Päivi!
PoistaHarmittaa tosiaan, mutta jos koittaa ajatella positiivisesti, niin vuosien odottamisen jälkeen pitäisi jaksaa vielä viikko suht helposti.
Hei S🐥 aloitin lukemaan blogiasi pari kk sitten ja nyt pääsin tähän päivään! Appelsiinipuun tai repolaisen kautta, en muista mutta tosi koukuttavaa on elämäsi❤️ omassakin riittää käänteitä. Kirjoita vaan ja hyvää pääsiäistä!! Yt:Kristina
VastaaPoistaHei Kristina ja tervetuloa StanstaLandiaan! ♥
PoistaVeikkaan, että löysit blogini Repolaisen kautta, mukavaa.
Odottavan aika on pitkä ja pitenee koko ajan :(
VastaaPoistaHyvänväriset sukat.
Minä tykkään mustasta sinapista, koska sinapin pitää olla sellaista, että nenäkin aukeaa ;D Syön sinappia vain makkaran ja kinkun kanssa.
No niin pitenee, pahus! Minä kyllä jaksan odottaa, mutta äidillä saattaa tehdä tiukkaa. :(
PoistaOnneksi meillä on erilaisia makuja - musta sinappi on minusta ihan hyh-hyh. ;)
Kaikkea sitä nykyään joutuu odottamaan. Eipä tosiaankaan ole kivaa.
VastaaPoistaNuo sinapit ovat minulle ihan vieraita, mutta en niitä kovin usein käytäkään. Tulisesta en pidä minäkään vaan pitää kyllä olla melko voimakkaan makuinen ja vähän makea.
Toivottavasti sulla on nyt kiva risteilyreissu ja muutenkin, oikein mukavaa Pääsiäistä!
Kiitos Marjatta!
PoistaRisteily takana ja no jaa, osittain ihan mukavakin, mutta ei reissukaverin puolesta (taaskaan). Nostin aiemmin lähettämäsi pääsiäiskortin tuohon nenän eteen ja herkuttelen sillä, kiitos! ♥ Lammas, pupu ja tipu, söpöä.
Siellä puikot kilisee ahkeraan, sait hymyn huulille munapipojen kera ja aa-että on kauniit värit sukissa.
VastaaPoistaKuvissa mun kaksi vain ja ainoaa sinappia, just toi Auran sininen ja sininen se on Helsingin sinappikin... sokkotestissä en niitä edes erottaisi!! Mustaa en suuhuni laita... käytän sinappia muuten aika paljon kastikkeissakin, varsinkin ruokakerman kanssa...
helppo ja nopea mauste!
Kevätmieltä iloista - ja josko vihdoin ensi viikolla...
Kiitos!
PoistaEn muuten minäkään erottanut noita kahta sinappia muuten kuin kohdasta, jossa ne oli lautasella. ;)
Puikot eivät kilise omasta mielestä riittävästi. Pitänee skarpata...