Se puhelu tuli eilen.
Olen sanaton, melkein. Ikäihmiseltä saa viedä identiteetin, rahat, sähköt, luottotiedot, terveyden, mielenterveyden, you name it, ja tuomiot, jotka eivät ole vielä lainvoimaiset, ovat kuin pisara verta avohaavassa, perkele. Jos/kun noilla tuomioilla voi jollekin tehdä noin, niin kannattaisi, koska siitä hyötyy eikä joudu ollenkaan vastuuseen, saatana. Palaan asiaan.
Voinette kuvitella, että kiehun.💣😰
Mutta, sainpa siinä puhelua (tuli vasta kuuden aikaan illalla) odotellessa pääteltyä sukat (116 grammaa). Ei näillä kiire olisi ollut, sillä saaja lomailee parhaillaan Kreikassa. Toiset ne. Ovatpahan valmiina ja pääsin jatkamaan äidin 'sylipeittoa'. Siinä on isot isoäidinneliöt nyt valmiina ja odottavat liittämistä sekä reunavirkkausta. Ja jossain vaiheessa postitusta.
Äiti ressukka. Koittaa jaksaa vieläkin uskoa, toivoa ja odottaa.💗 Minä en.
Ainakaan vielä ei ole tullut peruutusta illan bingosta. Toivottavasti ei tulekaan. Jospa laittaisin perunoita sekä porkkanoita kiehumaan ja tekisin makkarakastikkeen ennen suihkuun menoa. Kuulostaa suunnitelmalta, jonka jälkeen ehdin vielä virkkaamaankin.

Suloiset sukat. Pidän noista väreistä.
VastaaPoistaPaljon olisi tosiaan toivomisen varaa lainsäädännön oikeudenmukaisuudessa. Hitaasti natisee vanha koneisto. Kärsivällisyys koetuksella ja hermot kun odottaa ja toivoo.
Kiitos!
PoistaJoo, ei tosiaan ollut laki vääryyttä kohdanneen puolella ollenkaan. Kismittää!
Voi hitto. Olikohan sulla ylimääräisiä etukuponkeja myynnissä laivalle🤔
VastaaPoistaTosiaan hitto!!!
PoistaViikkarille löytyy etukortti ja Eckerölle pitäisi ainakin yhden koodin toimia... Odotas, testaan... Pitäisi toimia eli kokeile? Viikonlopun matkat näemmä täynnä. Laitan koodit (pääsee puoleen hintaan) nyt ihan pokkana tähän:
YQ7MM6SK ja SURGVZ5Q
Kerro miten kävi..?
Voihan kakka 👺
VastaaPoistaIsot myötätuntohalit täältä, vaikkeivät ne tilannetta muutakaan 😢.
Kiitos paljon, Susanna! ♥
PoistaKerron vielä jonkun päivän päästä tarkemmin.
Ihanat sukat ja wau! isoäidinneliöistä sylipeitto valmistumassa, olet sinä sitten kätevä käsistäsi.
VastaaPoistaVoi sentää tsempit sinne, kyllä varmasti usko ja toivo on ollut kovilla!
Kiitos! ♥
PoistaOn ollut kovilla eikä poistu vielä hetkeen.
❤️
VastaaPoistaMie lakastan sinuu myös! ♥
PoistaLainsäädäntöön kiemuroineen usko ja toivo mennyt;
VastaaPoistahyvinvointivaltioko jossa oikeus toteutuu??? Porsaanreiät ja asianhaarat! Mitä ne oikeasti on???
Yksi maailman, tai ainakin Suomenkielen typerin lause; "Asianhaarojen vallitessa tehtyä rikosta ei katsottu raskauttavaksi!" Ystävä sai tällaisen vastineen tässä taannoin... tavattiin lausetta ja ei asianhaarat oikein auenneet.
Laiha ja typerä lohdutusviesti tämäkin, mutta viittaan alkuun, usko-toivo-(menetetty)-RAKKAUS, sitä teiltä ei vie äidin kanssa kukaan!! Aurinkoa päivääsi tähän!
Kiitos Repolainen! ♥
PoistaMulle ei tuossa äidin "keississä" oikein aukea mikään muu, kuin tehdyt rikokset ja haitat, joista kukaan ei joudu kunnolla vastuuseen.
Ei minun kannatte sanoa mithään, sie kyllä tiiät!
VastaaPoista❤️ -helkku
Kyllä mie. ♥ Ei tässä oikein sanoja ole.
PoistaEi siellä oikeussalissa toteudu oikeus, vaan laki. Valitettavasti. Useimmiten kuitenkin omaisuus arvostetaan korkeammalle kuin oma
VastaaPoista..ja lähtipä vahingossa... Eli omaisuus isommassa arvossa kuin henki tai esim. pahoinpitely, raiskauksesta puhumattakaan. Ei nuo tuomiot oo oikein järkeviä.
VastaaPoista-@
Omaisuutta ei tässä tapauksessa arvostettu pätkääkään! Ei mitään muutakaan. Kerron jutun sitten, kun "tuomiot" ovat lainvoimaiset...
Poista