maanantai 24. heinäkuuta 2023

"Joskus" tekemäni retro villatakki

Mikäs kiire tässä..?

Muistin jostain eteisen komerossa olevan villatakin. Olen tehnyt tämän vankilassa vuosien 2006-2008 välillä. En siis ihan eilen...

Muistan, kuinka sieltä lomilla ollessa koitin moneen kertaan ja monesta paikasta löytää sopivia isoja nappeja. Silloin en löytänyt.

Jotkut joskus paljon myöhemmin muistaakseni löysin, mutta eipä ole hajuakaan niiden sijainnista. Kaipa ne joskus jostain vastaan tulee?

NYT ON NAPIT! 👌

Näistäkään en muista, että ovatko Mammalta vai äidin nappivarastosta. Veikkaan jälkimmäistä.

Nappeja oli kuusi ja napinreikiä seitsemän. Voitteko uskoa, että löysin jämälangoista vielä nöttösen tuota samaa lankaa? Ompelin sillä alimman napinläven umpeen.

Kuvasin takkia illan hämyssä ulkona, mutta tuntui, etten saa värejä kuviin oikein. Ylläolevassa kuvassa ollaan kuitenkin hyvin lähellä. Ja tässä:

Koitin vielä ottaa salamalla, jota en käytä juuri koskaan, mutta oudolta näyttää.

Tein vankilassa (ainakin) kolme muutakin ns. isompaa käsityötä. Puuvillainen neule on ollut Liskonaisella ahkerassa käytössä vuosia. Hmm, koitankin löytää siitä (heistä) kuvan, hetkinen... Eipä nyt löydy. Esittelen, jos tulee vastaan. Siis kuva, ei Liskis eikä paita. 😅

Kudoin korkeakauluksisen pörröpaidan (en ole käyttänyt koskaan) ja virkkasin vaaleanpunaisen puseron (en ole käyttänyt koskaan). Ne löytyvät täältä Omasta Kotoa, joten kuvaan ja esittelen ne teille joku päivä, jos haluatte?

Vielä heinäkuista alkavaa viikkoa!

21 kommenttia:

  1. Puikot on heiluneet sulla ahkeraan (aina!)
    Minua kun "lukee" NYT - niin ei uskoisi, että yhtenä vuonna kudoin 11 neulepaitaa, vuosi oli 90-91....
    Muotia oli kaikki efektilangat, hipsua/hapsua, kimalletta. Raahasin niitä parikin muovikassillista Keski-Euroopan reisulta ja puikot suihki jo silloin matkalla... yhtäkän paitaa ei ole tallella.... mallikin oli sellainen vyötärölle (silloin kun oli vielä vyötärö, heh heh) nippa-nappa riittävä resori ja efektit/kuviot sitten ainakin edessä... joskus kauttaaltaan, hih... ihan itte vaan suunnittelin mallit... mitä langoista löytyy sydeemillä.
    No joo... nyt on hyvä, jos saa yhdet villasukat vuodessa aikaan!! Puikkojen suhinaa ja koukun kolinaa sulle jatkoonkin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ainakin lankoja (onneksi!) riittää. Löytyisi kai kahdet langat villatakkeihinkin, jos vaan syksymmällä innostuisin tekemään...
      Olisipa kiva, jos sinulla olisi edes kuvia niistä tekemistäsi efektipaidoista!? Minun täytyy "urakoida" Naapurittaren sukat valmiiksi tämän viikon aikana!

      Poista
    2. Kuvia saattaisi löytyä albumeista - elettiin kinofilmi aikaa...täytyypä pistää mielen päälle...
      olisi muutenkin hauskaa kaivella vanhoja kuvia;
      palata omaan historiaan!!

      Poista
    3. Mielenkiinnolla odotan!
      Kuvien kaivelu on mukaansa tempaavaa hommaa, johon uppoaa helposti aikaa...

      Poista
  2. Ulrika50v.blogspot.com24. heinäkuuta 2023 klo 11.23

    On todella hieno !! Mä en osais kutoa noin isossa työssä sitä just oikeeta kokoa. Laita ihmees tänne kuvat muista töistä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, minä laitan! Tai siis, en löytänyt vielä sitä pörröpaitaa, mutta pari muuta tekelettä kyllä. Kuvaan ne samalla, kun piipahdan pihalla.
      Oikean koon hahmotus on itsellekin hankalaa. Tämä villatakki on aika reilun kokoinen. Oikeasti olisin varmaan hukkunut tuohon 15 vuotta sitten. Nyt en.

      Poista
  3. Hei! Kiva malli ja kauniit värit tuossa villatakissa. Ota käyttöön, kun tulee syksyiset ja kylmät ilmat.
    Kun löydät nuo toiset neuleet, laitapa näytille ja ota käyttöön nekin.
    Minulla on peukalo keskellä kämmentä kaikissa käsityöasioissa, ei voi mitään. Hyvä, kun on ihmisiä, jotka osaavat ja tykkäävät tehdä neule -ja virkkaustöitä!
    Kivaa kesäpäivää toivottaa Mimmu-mummi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Malli? Hih, ihan olen omasta päästä tehnyt ilman mitään ohjetta. Käyn juuri ottamassa muutaman kuvan ja laitan ne vaikka huomiseksi.

      Poista
  4. Tuo villatakkihan on tosi nätti! Jos sulla ei ole sille käyttöä niin olisiko äidilläsi tai vaikka Naapurittarella?
    Heinäkuun viimeistä viikkoa tässä tosiaankin aloitellaan. Vauhdilla on taas kesä kulunut eikä ole ollut ajanvietto-ongelmia. Mukavaa viikon jatkoa sullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Takki ei ole yhtään Naapurittaren tyylinen ja äiti ei tuollaista tarvitse, kun huoneensa on kuuma kesät-talvet.

      Poista
  5. Minusta tuo on hieno!. Mustat napit elävöittävät punasävyistä pintaa.
    Käyttöön vaan! Ja muutkin näytille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvä ihme miten vaikea on kirjoittaa Sartsa, kun se ei puhelimella tuu automaattisesti 🤪

      Poista
    2. Kiitos Sartsa! ;)
      Ehkäpä käytän takkia syksymmällä. Kuvasin muutaman muun tekeleen ja teen niistä postauksen huomiselle. Pörröpaitaa en vielä löytänyt.

      Poista
  6. Nätti villatakki. Laita myyntiin jos et itse pidä. Innolla odotan toisienkin villatakkien kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Olen vähän kahden vaiheilla. Odottelen syksyyn ja katson otanko itse käyttöön. Huomenna tulossa lisää neuleita. ;)

      Poista
  7. Omatekemät neuleet eivät saa makoilla odottelemassa ei-mitään. Niitä pitää jonkun käyttää, ne ovat sen ansainneet. Kiva, että kokeilet tuota ensin itse 🥰.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pointti se tuokin. ;) Pitää kokeilla syksyllä tulisiko tuota käytettyä...

      Poista
  8. Kaunis ruutukuvio ja ihanat värit. Taas muodikas retro 🌹Hyvin sopii katukuvaan. Käytä ihmeessä tai myy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Täytyy tuossa, kun ilmat viilenee, niin kokeilla viihtyisinkö noin räikeän värisessä vaatteessa. Voisin kyllä ehkä myydäkin, niin saisin syksyksi yksivärisiä sukkalankoja...

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Takki löysi vihdoin mahdollisen käyttäjän "oululaisen" naisen päältä. En tosin vielä tietenkään tiedä tuleeko hän sitä käyttämään.... Toivottavasti!!

      Poista

Kiitos kommentistasi!