DiekkariReissu ja puistot perään

Totuus koskettaa.

Saatoin lähteä liikkeelle vähän "väärällä" mielialalla.

Mieli oli kuin länsipuolen pilvet, kun fiksumpaa olisi ollut koittaa olla aurinkoinen kuin itäpuolen taivas.

Samalla sillalla, ja mieli valmiiksi sekaisin. Taisin pelätä tapaavani vankilatuttuja tai huumekavereita - en tavannut ainuttakaan.

Kiersin alueen ympäri. Oli isompi, kuin olin luullut.

Olin ihmisten keskellä yksin. Haahuilin.

Yksinäinen kai.

Näin erilaisia ihmisiä. Oli vammaisia, entisiä nistejä, erilaisia. Ahdistuin.

Oli paljon ihmisiä, joilta oli amputoitu jalkoja. Tuli liian (?) vahvasti mieleen, että mitä jos en olisi vetänyt viimeisiä amfetamiinivetoja 30.10.2006. Missä tai/vai missään nyt olisin, jos olisin jatkanut?! 

Jätin 'puumerkkini' sellaisille tarkoitettuun seinään:

Noin koin. Kai.

Lähdin pois ja kiitin portilla henkilökuntaa. Kävin lähikaupassa ostamassa tölkin olutta ja menin juomaan sen puistoon.

Miten osuikin, että juuri sen penkin edessä oli ruiskun 'kuoret'.

Minä en koskaan käyttänyt huumeita julkisilla paikoilla.

Soitin äidille ja 'itkin' sitä, kuinka tyytyväinen olen, kun tein edes kerran oikean päätöksen. 💚

Mitäs sitten...

...tien toisella puolella oli (on) puisto, jossa vietettiin aikanaan paljon aikaa Tupon kanssa.

Ei muuta, kun sinne masentelemaan lisää.

Puisto oli muuten tyhjä, mutta näin pitkästä aikaa erään tutun.

Mies kävi vittuilemaan. 😒

Lähdin pois.

Paikasta tuli kyllä mieleen paljon kivoja muistoja. Koivu ei ollut enää omanlaisensa.

Pitäähän sitä kai olla paskojakin päiviä, jotta osaisi taas arvostaa niitä parempia?

Tänään olisi siellä Espoossa tuparit, missä olin jo yökylässä. En jaksa, vaikka kutsuttiin. Millä minä täältä sinne? Ratikalla keskustaan ja bussilla perukoille? En jaksa.

Vietän paskailtaa itsekseni. 😪

Teille kivempaa alkavaa viikonloppua!