Lienee jouluruokien hyötykäyttöaikaa.
MP toi aattona tekemäänsä (suola-)sienisalaattia margariinirasiallisen. On muuten hyvää, kiitos! Kun tein vähän itsekin herkkusienistä, niin enhän minä niitä sellaisina saa kaikkia syötyä. Tein äsken ihan uudenlaisen piirakkapohjan.
Monissa piirakkapohjan ohjeissa on käytetty niin paljon voita/margariinia, ettei minulla ollut moista määrää. Marttojen sivuilta (en löydä ko. sivua läppärillä, pahoittelen!) löysin tällaisen:
Tursasin tavoilleni uskollisena pohjalle tekemääni punaista soosia.
Paistoin punaista paprikaa, loput herkkusienet sekä loput kinkkusuikaleet. Sekoitin ne sekä viimeiset kaksi kananmunaa omatekemän sienisalaatin sekä osan MP:n salaattia kera sekaisin. Aika sopivasti pohjan päälle?
En tohtinut lisätä enää mausteita, ettei niitä tulisi liikaa. Laitoin vain loput mozzarella-raasteet päälle.
En tiedä vielä mausta, koska otin piirakan vasta uunista.
Lähden kohta viemään tuosta palaset parille ystävälle. Lopuista sienistä, kinkuista ja paprikasta tein lopun kuohukerman avulla kastikkeen, jonka meinaan syödä huomenna spaghetin kanssa.
Meinaan myös mennä huomenna "tankkaamaan" Lidl'iin ruokatarvikkeita loppuun käytettyjen tilalle. 😄
Loppukevennys: katsoin tallentamani Joulutarinan vähän jälkijunassa. Miten kiinnitinkään huomioni siihen, että Laura Birn'in toinen tekoletti on mielestäni kiinnitetty ylösalaisin? Tai siis letitykset ovat eri suuntiin. Onko sinusta? 😁
Joko teillä on suunnitelmia vuodenvaihteen viettoon? Ruokia, herkutteluita, tapaamisia, lupauksia..?








Mun jouluruoat loppui jo Tapaninpäivänä. Onneksi. Tänään mentiinkin sitten ihan eri maku maailmaan, sain ystävän kylään ja suunnattiin nepalilaiseen, johon mulla matkaa n. 200 m. Huvittavaa, että asun täydessä maalaisympäristössä, mutta kun astun pihasta pois, oon keskellä kaikkea. Sienipiirakka kuulostaa aika herkulliselta! Mä ajattelin tehdä huomenna peltilihistä, koska Roope tulee apuun ja se on sen herkkuja. Sitä ja salaattia, niin eiköhän saa lapsi vatsan täyteen ja kotiin viemisiä. Täytteeksi tulee ihan omat "sävellykset".
VastaaPoista-@
Mulla jäi melkein kaikki laatikot pakkaseen, mutta tulee ne sieltä käytettyä/syötyä. En muuten ole koskaan tehnyt peltilihistä(kään). Nepalilainen kuulostaa hyvältä. Pitänee ottaa kevään "tavoitelistalle" käydä lähipaikassa vaikkapa seuraavien SYÖ12-päivien aikaan...
PoistaKysyin mummoilusta. Kuvia ei varmaankaan lapsesta, mutta kertoa kai voi? Näetkö usein? Mitä touhuatte? Uusi vuosi vaihtuu leppoisasti nakkien ja perunasalaatin kera. Raketteja inhoan.
VastaaPoistaTarkoitatko siis lapsenlasta? Kuvia löytyy, mutta en tietenkään laita sellaisia blogiin. Tavataan harvoin.
PoistaMistähän se on saanut alkunsa, että vuoden vaihtuessa syödään nakkeja ja perunasalaattia? Minusta raketit on tavallaan ihan ok, JOS niitä ammuttaisiin vain lapsille illalla ja aikuisille keskellä yötä. Muihin aikoihin ei ollenkaan. Itse en ole koskaan ostanut ainuttakaan rakettia! Enkä osta!
Kiitti otan tuon piirakka ohjeen talteen. Mekin tehtiin syksyllä keräämistä sienistä salaattia. On se vaan niin hyvää!
VastaaPoistaVuoden vaihde menee meillä ihan kotosalla tällä tietoa. Kaupassa eilen jo käytiin. Jospa nakit/perunasalaattia, pizzan tekoa, lasangea. Niillä menisi pyhät.
Mukavaa vuodenvaihdetta sinnekkin!
Kiitos!
PoistaItse (ja kaverit) olin/olen tyytyväinen piirakan pohjaan. Kaikki tarpeet löytyy helposti kotoa ja pohja on nopeasti valmis. Noilla teidän eväillä vuosi vaihtuu makoisasti! Minä taidan olla kotosalla, mitä nyt rakettien aikaan poikkean ulkona, jos on sopiva sää...
Eileen illalla tultiin matkalta kotiin niin taidan olla vain kotona uuden vuoden aaton ja varmaan nukun jo kl 24.00 😆jollen äkkiseltä päätä muuta .Hyvää uutta vuotta 🥳
VastaaPoistaKiitos!
PoistaTeillä taisi olla varsin antoisa reissu!? Kotiinkin on kiva palata, vai mitä? Hyvää uutta vuotta sinullekin!
Ihan kun se ois väärinpäin ;) En olis varmaan elokuvaa katsoessa tajunnu.
VastaaPoistaArvaa hymyilyttikö tuo sinun piirakkahomma, kun heti oli punaset soosit kehissä ;D Varmaan ihan hyvä piirakka kuitenkin. Minullakin on jossain joku kanttarellipiirakkaohje, joka on tosi hyvä, mutta harvoin tehty ;)
Sellaiset on suunnitelmat, että aattona iltavuoroon ja seuraavana päivänä heti aamuvuoroon. Siitä se sitten taas lähtee vuosi käyntiin.
Minustakin se toinen on väärinpäin.
PoistaPiirakka oli/on hyvää. Vielä yksi pala jäljellä.
Sun ei sitten tarvitse suunnitella mitään vuodenvaihteeksi. Hyvää ja arvokasta työtä teet! ♥
Varmasti hyvää tuo piirakka. Otankin ohjeen talteen.
VastaaPoistaMukavaa Loppu- ja Alkavaa Vuotta
Kiitos!
PoistaPohjan ohje on helppo ja valmistui vaivatta sekä nopsaa.
Minäkin nappaan piirakan ohjeen, näyttää siltä että onnistuu gluteenittomanakin hyvin.
VastaaPoistaUuden vuoden (kirjoitetaanko se erikseen?) aaton olen kotona, varmaan täällä käy muksuja jossain vaiheessa syömässä. Pallopää tulee hoitoon, mutta vaikka ei tulisikaan, olisin kotona. En tiedä, pelkääkö se rakettien pauketta, kuten Viivi aikoinaan.
Oikein hyvää vuoden vaihdetta sulle!
Pitikin lisätä vielä, että tein porkkanalaatikon jämistä porkkanapihvejä: laatikon sekaan kananmunaa, juustoraastetta ja korppujauhoja, vähän suolaa. Tuli yllättävän hyviä.
PoistaKiitos!
PoistaJotenkin veikkaan, että tuo pohja voisi onnistua gluteenittomana - kerro, jos kokeilet? Mikä yllätys, että lapsia tulossa syömään, heh heh. :D
Porkkanalaatikot ovat edelleen pakkasessa, mutta otan ne jossain vaiheessa jatkojalostukseen.
Käsittääkseni uuden vuoden aatto kirjoitetaan kaikki erikseen... ;)
Sattuipa hyvin, kun julkaisit piirakkapohjan ohjeen. Teenkin huomenna sillä pohjalla suolaisen piirakan, johon upotan joulukinkkuviipaleet. Ja tietysti juustoa, sitäkin löytyy jääkaapista aina, nyt joululta vielä enemmän.
VastaaPoistaUudeksivuodeksi tyttö pyysi nachopeltiä, lupasin.
Mies pääsi teholta pois tavalliselle osastolle juuri jouluna ja helpotukseni on ääretön, vaikka tutkimuksia vielä tehdään.
Arvostukseni terveydenhoitoalan ihmisiä kohtaan nousi potenssiin sata. t.Selja
Loistava uutinen! Toivottavasti miehesi paranee pian!
PoistaSain ison rasiallisen kinkkua, mutta jostain syystä se maistuu suussa pahalta. Laitoin kyllä pakkaseen, mutta tuskinpa tulee käytettyä. Tuo käyttämäni piirakkapohjan ohje jää itsellekin käyttöön!
Meillä uusivuosi on huomenna kun tulee porukkaa kylään ympäri ämpäri pitäjiä. Parikymmentä henkeä. Oikeastaan ei vietetä uutta vuotta vaan dartsin MM-kisavalvojaisia. Heitetään tikkaa, katsotaan dartsia, juodaan ja syödään ja hengaillaan. Sunnuntai kuluu mulla töissä, 14-16 h luvassa tuplapalkalla joten kyllä kelpaa ne tunnit kun tekee viikon tilin kertaseisomalta.
VastaaPoistaOikein mainiota uutta vuotta Stansta ja muut!
Terkuin Tiijjja
Kiitos paljon, Tiijja! ♥
PoistaTeillähän on kunnon säpinää tiedossa, hyvä kiva! :D Ehtoisa emäntä tekee tietysti tarjottavat? Vai onko fish n chips? ;) Mulla on muuten vielä tallessa omat, 90-luvulla joululahjaksi saamani darts-tikat.
Huikean pitkä työvuoro, mutta ymmärrän tuplaliksan...
Ehtoisa emäntä tekee juu tarjottavat mutta helpolla tavalla. Chili con carne lähtee just tulille ja pico de gallo sekä guacamole on esivalmisteltu niin ei tarvii kun sekoittaa aineet keskenään enää. Juustokakkua kohta alan vääntään. Sit paistelen quesadilloja iltapäivän ja paan juustonachot uuniin. Eli texmexillä mennään =). On kyllä äly kiva nähdä kavereita.
PoistaMun kaikki työvuorot on nykyään vähintään sen 12 h. Näin saan tehtyä viikon tunnit kolmessa päivässä ja rötvätä neljä päivää =).
T:Tiijjja
Jotenkin arvasin, että texmex'illä, heh heh. Herkulliselta vaikuttaa! Mahtavaa iltaa!!!
PoistaLoistava tapa rötväykselle, joka lienee samalla laatuaikaa kotona.. ♥
Eiköhän se uuden vuoden aatto mene kotona, kaikessa rauhassa. Raketit jää meiltä kauppaan, lasten ollessa pieniä niitä kyllä ammuttiin mutta ei enää. Ei lupauksia tms. Tai no oikeastaan voinhan mie luvata että käyttäydyn ”ihmisiksi” (yrittäähän voipi aina) 😉😁
VastaaPoistaMukavaa vuoden viimeistä viikonloppua❣️-helkku
Kiitos Helkku! ♥
PoistaKotona minäkin meinaan olla, mutta jos sää sallii, niin kävelen keskiyöllä muutaman korttelin ympäri. JOS tekisin käsitöihin liittyviä lupauksia, niin...ei ne toteutuneet tänäkään vuonna. ;)
Mulla tuli tuosta nakeista ja perunasalaatista - ne on kyllä hyviä, mutta niitä ei ole meillä koskaan uutena vuotena, silloin inhoan niitä 😂 - mieleeni, kun olin reilu 10 vuotta sitten vuoden vaihteen sairaalassa Riesani takia ja juuri aattoyön tarkkailussa. Siellä oli monenlaista elävää joten nukkumisesta ei tullut mitään, siispä meille tuotiin puolen yön aikaan syötävää: LÄMMINTÄ perunasalaattia ja KYLMIÄ nakkeja. Jälkkäriksi sulanutta jäätelöä 👍😁
VastaaPoistaNoita lettejä kattelin ja mietin, että mitäs.. Mutta sitten tuli mieleen, että voisiko yksi selitys olla, että se onkin vain yksi pitkä letti joka on "heitetty" pään yli, kiinnitetty päälaelle tuon hupun alle? Silloinhan se väkisin olisi toiselta puolelta väärin päin 🤔🤔
Ai hitto, noinhan sen letin täytyy olla! Ihan mahtavaa, kun kekkasit, kiitos! :D Helpotti.
PoistaJuteltiin juuri tunti äidin kanssa. Puhuttiin nakeista ja perunasalaateista. Naureskelin äidille, että "mahtaa nykyään olla hankalaa tarjota vieraille, kun pitää olla vegaaniset nakit, salaatti ilman maitoa/laktoosia jne.". Että parempi tarjota vain kuohuvaa, kun siinä riittää versiot alkoholiton ja -holillinen. 😁
Tuossa näkyy letin nurja puoli. Jostain syystä (esim. hupun takia) vaan kääntynyt niin, että "alapuoli" näkyy. Ihan normaalia.
VastaaPoistaOlen eri mieltä, mutta ei kai se haittaa? ;)
PoistaPitkillä hiuksilla ja usein niitä letillä pitävänä on se tieto, että letin "nurja" puoli näyttää tuolta ja usein juuri tuon puolen letti tahtoo kääntyä niin, että näyttää juuri tuolta.
Poista