Taas maanantai.
Eletään sitä aikaa, että vihreys valtaa ihan muutamassa päivässä. Kävin eilen istumassa puistossa ensimmäistä kertaa. Välillä oli ihan lämmintä.
Koska löysin -30% jauhelihan, niin päätin tehdä yhden lempiruoista. Sosekeitto ei nyt innostanut.
Pilkoin ensin kaksi pientä sipulia.
Laitoin sekaan, tietysti, punaista soosia.
Pystyin syömään yllättävän vaivattomasti. 👍
Olen syönyt viikonlopun särkylääkkeitä hammaslääkärin ohjeen mukaan. Ja purskutellut 'aineella'. Sen yhden hampaan paine alkaa helpottaa.
Pitää mennä tekemään eväsleivät ja vaihtaa vaatteet. On hieman hankalaa valita sopivat vaatteet, kun ilman lämpötila vaihtelee vielä. Ennemmin liikaa, kuin liian vähän.





Viileäksi se sää taas muuttui, eilen palelin, kun lähdin ulos ilman takkia. Lauantaina oli 20 lämpöastetta ja sunnuntaina ehkä 10, plääh....t.Selja
VastaaPoistaNo niin muuttui! Vuorillinen farkkutakki ei ollut yhtään liikaa! Harmitti, kun jäi ottamatta sormikkaat mukaan. Paluumatkalla selkä vähän hikosi, mutta ei pahasti.
PoistaSiis niin mahtavaa kun kesä tulossa!
VastaaPoistaSaan niin paljon energiaa kun on valosta . Pelkkä työmatkaki on kivaa kun on valosta eikä kylmä 😅
Onhan se, kun vaan alkaisi kunnolla! Sahaaminen ärsyttää!
PoistaMinä luulen, että täältä Nurmeksesta kesä on peruttu (4 astetta ja helvetillinen tuuli)
VastaaPoistaTaitaa olla melkein koko Suomesta! Jospa se sitten (aikanaan?) tulla rymistelisi kerralla ja kunnolla...
PoistaNyt mentiin samoilla ruuilla, täälläkin oli tänään spagettia ja jauhelihakastiketta.
VastaaPoistaOnneksi hammas helpottanut niillä hoidoilla. Et ikinä arvaa miten mulle kävi eilen illalla, kirveellä pilkoin grilliin puita pieniksi, no arvata saattaa mitä sitten tapahtui.
Nakkasin kirveellä muuhun kun puuhun, ja sormesta pala ja osa kynnestäkin lähti. Kävin tänään aamulla lääkärissä. Nyt on sormessa tiukka kääre, jäykkäkouristus rokotus voimassa. Jos tulehtuu niin koko kynsi poistetaan. Hohhoijaa sellanen sitten!
Täällä kun poistettiin iltapäivystys, niin piti odottaa aamuun että pääsi näyttää. Yllättävän paljon sormen päästä tuleekin verta.
Jos tämä viikko menisi ilman mitään muita haavereita.
VOI APUA!!!
PoistaTiedän, ettei tarvitse olla isokaan haava sormessa, kun vuotaa ja vuotaa. Lähtikö isokin pala? Huh huh! Ihan pskaa nuo päivystysten lopettamiset! Toivottavasti ei tule haavereita tällä viikolla eikä muulloinkaan!!! Eikä tulehdusta!
Hassua, että sattui sama ruoka 'listalle'.
Pikaista toipumista ja jomotuksen sietämistä! ♥
Juurikin niin sormen päästä sitten losottaa verta pienestäkin haavasta. Lääkäri sanoi aikansa vie kun paranee. Joten kääre sormessa on nyt mentävä. Laitoin kuvan blogiin sormesta. Ja en muute enää pilko puita heh!
PoistaNo, et varmaan pilko, et. Kävin katsomassa kuvan sormestasi, yyh.
PoistaJauhelihakastike on kyllä hyvää. Joskus mun täytyy saada perunoiden kanssa jauhelihakastiketta, siihen en laita tomaattia soseena enkä murskana. Jätkänkastiketta, sanoi mun ex-anoppi. Ja lapsenlapsi vaatii tietysti spagettia ja kastiketta, joka syödään puikoilla, koska se on eksoottista ja hienoa. 😀
VastaaPoistaVähän puut vihertää täälläkin. Lintuja käy sääliksi, kun on kylmää.
Hui kun hirvittää tuo Päivien ilot -tarina sormesta. Olen entinen pianisti ja kaikki sormiin liittyvä haaveri tekee pahaa.
Kivaa viikkoa sulle! Toivottavasti suu rauhoittuu, jos ymmärrät mitä tarkoitan.
Jatkan vielä, että aika tasan vuosi sitten multa poistettiin päivystyksessä tulehtunut poskihammas. Se oli ollut kauan tulehtunut, aiheutti jo kuumeilua ja muita oireita. Pari päivää sen jälkeen me lähdettiin kahdeksi yöksi Tallinnaan kaveriporukalla. Onneksi nämä asiantuntijat tajusivat purskutuksen tärkeyden, ja koko matkan he pitivät huolta, että purskuttelin ahkerasti. Konjakilla.
PoistaKiitos! Suu 'tuntuu', mutta on siedettävissä.
PoistaJauhelihakastike on omalla tavallaan luotto- ja lohturuokaa, joka uppoaa aina olotilasta riippumatta. ♥
Linnuista tuli heti mieleen, että tuossa meidän sisäpihalla on paikka, jonka olen ristinyt kukkaruukkujen hautuumaaksi. Yhdessä isossa, muovisessa mustassa purkissa lienee kertynyttä vettä, kun olen huomannut variksen käyvän siinä juomapuuhissa.
Päivin sormihomma kauhistuttaa ja voin vain kuvitella, mitä se sulle tekee!?!
Kiitos, kun muistutit purskuttelusta! Tosin en käytä siihen konjakkia... ;)
Ihania sapuskoita kyytipojaksi toipuvalle kololle....
VastaaPoistainhottavia nuo hammasjutut... joskin viimeksi päädyin itse vaatimaan poistoa, kun olisi TAAS aloitettu juurihoito - se on kamalinta mitä tiedän... varsinkin kun sitä tehtiin 5kertaa viereiseen hampaaseen, kuin missä vika oli... no joo... se siitä.
Sinkkumunakas - hih - ihana sapuskan nimi ja nyt kuule, hain sun inspiroimana jauhelihan pakastimesta - pakko tehdä soosia....
Pukeutuminen meni mullakin pieleen eilen... en osaa ajaa fillarilla hiljaa... joten hikihän se tuli... varmaan haisin kaupungitalolla iltapäivän kokouksessa jo kunnolla, kun oli kolmasti matkaa taittanut päivän aikaan eri yksiköistä toiseen... tänään keveämmin liikkeelle, kun lähdenkin vasta myöhemmin...
Pukeutuminen haastaa tällä hetkellä. Meinaan mennä samoilla vaatteilla kuin eilen. Lisään ehkä kaulaliinan ja sormikkaat, joita kaipasin eilen. Helpompi ne on ottaa pois, jos ovat liikaa.
PoistaToipuvia koloja on kaksi ja oli pakko ottaa vielä tänäkin aamuna särkylääkkeet.
Nam, hyvää ruokaa.
VastaaPoistaVillatakki on omiaan näillä säillä, se saa helposti pois päältä tarvittaessa. Mahtavaa kun taas aurinko paistaa!
Niin on. Siis aurinko. Ja ruoka oli (on) hyvää - sitä riittää vielä tälle päivälle. Sen jälkeen on alettava tyhjentämään pakastinta. Helpompi vähentää vaatetusta, kuin lisätä jotain, mikä ei ole mukana, heh.
Poista