Huomenta ja alkanutta uutta viikkoa!
Onneksi taivas on kirkas - se vähän helpottaa ajatusta liikkumisesta. Tuntuu vähän oudolta palata töihin kahden 'erilaisen' viikon jälkeen. Eiköhän tuo suju ihan hyvin.
Kävin lauantaina vielä kävelemässä ostarille, mutta hylkäsin toisen juuresämpärin ostamisen. Ei pidä olla ahne, kun en kuitenkaan saisi ehkä syötyä kaikkea. Jääkaappi alkaa olla täynnä purkkeja. Kävin Litukassa täsmäostoksilla. Kesti tovin ennen kun tajusin, että jalapeñot sijaitsivatkin säilykkeiden sijaan "texmex" -hyllyssä. Tarvitsin myös paseerattua tomaattia.
Noista sekä paprikoista...
...ja sipuleista tein "punaista soosia". Yhdestä purkista puuttuu vielä kansi.
Koska punajuurista jäi lientä yli, kävin ostamassa vielä lähikaupasta (kalliimmalla) kilon punajuuria.
Niistä syntyi kaksi pienempää purkkia etikkapunajuuria, jotka vien Tädeille.
Mammalle oli tullut paketti lähimpään ruokakauppaan. Kävin eilen noutamassa sen ja vein perille. Mamma tilaa kaikki ruoat kotiin ja nyt oli sattunut pikku kömmähdys: suolakurkkuja olikin tullut viiden kilon peltipurkki. Nainen ei saanut itse avattua sitä, joten autoin. "Palkaksi" sain neljä kurkkua, jotka siivutan rasiaan töiden jälkeen, kiitos!
Vein lauantaina vähän tölkkejä.
Sain Mammalta kolme isoa muovipulloa ja paluumatkalla keräsin muutaman tölkin samaan pussiin.
Kipossa pitäisi olla nyt 265,05 + 3,60 + 1,85 = 270,50 euroa, mutta käytin Rovaniemellä noista noin sata euroa. Ymmärrettävää?
Olen viettänyt rauhallisen aamun. On aika vaihtaa vaatteet ja lähteä kävelemään töihin.








Meillä on jääkaapissa samainen ongelma näin syksyisin kun kaikenkaisia säilöttyjä juttuja on niin paljon; hyvä että mitään muuta sopii. Mutta ei hätää. Kyllä ne pikkuhiljaa siitä väheneekin. Syötäviksi tehty !
VastaaPoistaJuurikin näin! Parhaillaan koitan vähän tyhjentää pakastinta...
PoistaPakastimen tyhjennys... Voi ei... Me ei onneksi säilötty itse tänä vuonna mitään muuta kuin kaksi mehumaijallista mustaherukkamehua pakastimeen, Poika vei säilömänsä suolakurkut kotiinsa.
VastaaPoistaKerroinkin kai, että meillä oli pakastimen ovi jäänyt yhdeksi yöksi raolleen? Vain Liiteristä ostetut pizzat oli sulaneet, muut oli säilyneet jäässä, mutta siellä on hirvittävä huurrekerros joka "kerroksessa" ja se pitäisi saada tyhjäksi, että sen saisi sulatettua.
Ja tänäkin aamuna unohdettiin ottaa sieltä sulamaan jotain mistä tehdä ruokaa - eli ostettiin kaupasta ainekset..
Auts!
PoistaSain pakastimesta "pois" pizzasuikaleet ja vähän peruna-sipulisekoitusta. Kunhan vuoka jäähtyy, niin maistan. Pitäisi TAAS tiskata... :(
Onneksi teillä ei ihan kaikki sulaneet!
Toivottavasti sinulla oli mukava työpäivä. Olet ollut ahkera säilöjä
VastaaPoistaMinä olen siinä asiassa laiska, joskus teen punasipuleista pikkelsiä
Ostin juuresämpärin ja nyt meillä syödään punajuuriaurajuustokiusausta, sosekeittoja ja uunijuureksia ainakin
Tykkään:halpaa ja terveellistä.
Kivaa viikon alkua!/t. Selja
Kiitos!
PoistaNiinpä. Noita ämpäritarjouksia saisi olla pariin otteeseen, tai sitten kylmäkellari. Mulla on vielä porkkanat sekä lantut kuorimatta, pilkkomatta ja pakastamatta. Pitäisiköhän esikeittää niitä?
Töissä oli vanhaa tuttua puuhaa ja sama jatkunee tänään...