keskiviikko 25. joulukuuta 2024

Joulu(aatto) 2024

Joulupäivän yötä!

Mitenkäs se teidän joulu on edennyt? Toivottavasti hyvin, maistuvasti sekä mieluisasti! 💖

Itse odottelin aattona (eilen juu) melkein neljään saakka iltapäivällä jonkunlaista puhelua, jolla olisi varmistettu se joulupöytään kutsu. Kutsuja oli se juhannuskaveri ja ruokapaikka emäntineen tässä lähellä eli karaokekaveri sekä heidän yhteinen tyttärensä avopuolisoineen. Sellaista puhelua ei koskaan tullut, mutta juhannuskaveri koitti soitella tänään aamulla jo ennen kuutta. En vastannut - enkä vastaa. Kiitos ja hyvää joulua.

Se joululaatikoita kaivannut/perunut soitti ja kutsui heille. En mennyt sinnekään. Sen sijaan otin HM:n kutsun vastaan ja menin tuijottelemaan kirkkoa eri suunnasta hänen ikkunastaan. Vein tuon etummaisen kynttilän mennessäni. Kuunneltiin Katri Helenan esittämiä joululauluja mukana laulaen. ♪♫.

Söimme saamiaan kinkkuleikkeleitä, graavilohta sekä joululaatikoita, kiitos! Laitoin itselleni joulusukat jalkoihin ja vein samanlaiset HM:lle - joulusamikset. 😂

Oli ihan hyvä, että menin sinne. Kotiin palattuani otin pienet nokoset ja heräsin liki paniikissa - paljonko kello on? Tuli melkein kiire iltakirkkoon, jossa oli todella paljon porukkaa!

Tunnistin ystävätär L:n helposti viimeisestä penkkirivistä ja menin viereen. Hän ei jaksanut olla kovin kauaa - itse olin loppuun asti ja yllätyin, kuinka kauan siellä kesti (n. 1½ h). Ymmärrän, että ehtoollisen jakamiseen meni aikaa väkimäärän vuoksi, mutta toisesta asiasta joudun syyttämään itseäni. 🙈


Kaikille jaettiin vahakynttilät sekä laululehtinen sisään mennessä. Minä olin se ensimmäinen (ja ajattelematon?), joka kävi ehtoolliselle mennessä sytyttämässä sen (ja L:n) kynttilän muistopaikkaan. Tein sen tietysti äitiä
💗 ajatellen ja muut seurasivat siihen jonoksi asti perässä. 

Vasta ihan lopussa tajusin/muistin, että tapahtuman päätteeksi oli tarkoitus tehdä 'liekkiketju' niin, että kaikki poistui(si)vat palavat kynttilät kädessä. No, vieressäni oli yksi ylimääräinen, jonka sytytin mukaan. Ulkona tuuli sen verran, että liekit sammuivat välittömästi.

Kotiin palattuani kasasin lautaselle yöruokaa, kuten jouluyönä lienee tapana.. "Minun kinkustani" kerron paljon lisää myöhemmin. 😏

Tänään olen vain ollut - kuinka mahtavaa! 😍 Katsonut muutaman kotimaisen leffan, joista Kulkuset kulkuset -elokuvasta tykkäsin monella tapaa. Poika ja ilves tuli katsottua taas kerran. Oli katsottava Juniori Suurmestarin finaali, johon liittyen on pakko kysyä, että tiesittekö siinä mukana olleen Taiston olevan Maria Veitolan poika?

Ai pahus, mokasin "ihanan" joulukalenterinkin kanssa. Laitoin eilen vahingossa luukun 25 luukun 24 sijaan. Joko nyt saan viedä tämän läpyskän pahviroskiin?


Taidan sittenkin lukeutua heihin, jotka 'salaa' toivovat ja odottavat jouluajalta paljon. Mitähän pitäisi tapahtua, etten pettyisi? Että olisin tyytyväinen? Sain seuraa, jouluruokaa, lahjoja, kirkkohetken.
💝

Kiitos!

21 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mummeli! ♥
      Olen puolestanne pahoillani ja toivotan voimia tulevaan! Kannattaakin varmaan ottaa nyt rennosti. Hyvä, että lapsenlapsista on ollut teillekin iloa!

      Poista
  2. Ei mennyt siis joulusuunnitelmasi ihan suunnitelmien mukaan. Harmi ! Ja tosi ajattelematonta ns.ystäviltä. Onneksi sitten päädyit "sukkakaverille ":-).
    Kirkossa käynti on monelle se ainut kerta vuodessa ja siksi kaikki kirkot tuppaa oleman tupaten täynnä jouluna. Ja ehtoollisellakin paljon väkeä niin sekin kestää sitten pitkään.

    Me katsottiin myös "kulkuset kulkuset"-elokuva ja tykättiin.Sellaista se perheissä on ; tavallisissa ja vähän epätavallisemmissakin :-). Katsoimme myös "elämän vonkamies" joka kertoo Kalle Päätalon elämästä. Tuli kudottua samalla pitkästi toista aloittamaani peputinta :-).

    Tapanina tanssitaan....:-) ainakin vanhan perinteen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mennyt, ei, mutta jälkeen päin ajateltuna - ei haittaa. Oli vain niin turhauttavaa odottaa kutsua valmiiseen pöytään TURHAAN. (Olin pakannut sitä varten lahjapussiin paketit joulupukkiservettejä ja kahvia..)
      Ihan hyvä, että otin HM:n kutsun vastaan, vaikka tunnelma siellä ei ihan leppoisaa ollutkaan. Ei tarvinnut olla aattoa yksin.
      Vietin Tapaninpäivän TV:n ääressä ja kudoin sukkaa. Niiden tekeminen kestää ja kestää...

      Poista
  3. Kiva, että löysit tekemistä ja osasit olla myös tekemättä mitään. Sekin on taitolaji.
    Terhin tanssimeiningit minä kyllä jätän väliin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tanssimeiningit jäivät täälläkin tanssimatta.
      Jälkeen päin ajateltuna joulu meni ihan ok.

      Poista
  4. Kolmesta pojasta sain kaksi luokseni. Käyvät tosin muutoinkin usein, mutta onhan se yhteinen aattoateria aina kiva. Tänä vuonna sain kiitokset siitä, että olin ollut maltillinen ja siitä, että olin tehnyt kinkun, vaikka en itse sitä syö. Ostin hetken mielijohteesta semmoisen parin kilon pikkukinkun ja tykkäsin savustimeen. Menestys! Pidän aikuisesta joulusta, vaikka aina sanotaankin, että joulu on lasten juhla. En kaipaa sitä hälinää,.oisko tuo.mun työpaikka, alakoulu, syynä siihen? Etkös itse vietä oman poikasi ja hänen perheensä kanssa joulua?
    Muuten oon vaan ollut, edelleen siinä kuplassa, jossa vaan touhuan koirien kanssa ja katson ne tyhmimmät joululeffat...Aika ihanaa. Kirkko on vieressä, mutta kun oon toisenuskoinen, niin eipä tullut käytyä, mutta oon iloinen sun puolesta että tie käy kirkkoon ja saat siellä rauhaa.
    Näin unta, että mun kotiin ilmestyi pienenpieni linnunpoikanen, jonka "pelasti". Näytti aivan tiaiselta. Tai Angry Birdsiltä. Mitähän sekin tarkoittaa?
    Iloa ja valoa sun loppuvuoteen.
    -@

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥
      Siitä on vuosia aikaa, kun Pojalla oli tapana käydä Tapaninpäivänä. Hän saattoi olla joulunakin työvuorossa, ja heillä on tapana käydä vaimonsa vanhempien luona. Jouluntoivotukset vaihdoimme viestien muodossa.
      En tiedä, voiko oikein puhua rauhasta aattoillan messussa, mutta tulipa käytyä, kun olin niin päättänyt.
      Kiva, että pojat olivat luonasi. Ja että savustettu kinkku oli menestys. Minulta tuleekin aikanaan piiiitkä postaus possusta, heh heh.

      Poista
  5. Kivan kuuloinen joulu peruuntumisista huolimatta. Ehkä oli parempi näin? Saapa nähdä, millainen joulukalenteri kaupungilta tulee ensi vuonna. Tätä vuotta paremmaksi on enää vaikea panna. 🤣

    Kivaa tapaninpäivää! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥
      Tapanin vietin telkkarin ääressä ja samalla vähän kudoinkin. Ei ole samanlaista innostusta puuhaan, kuin aiemmin. Jospa se vielä jostain ilmestyy...
      En yhtään odota ensi vuoden seurakunnan kalenteria! Saattaa olla, että se menee avaamattomana pahviroskiin - tai sitten ei. Ei voi tietää.. ;)

      Poista
  6. Kaikenlaisia kutsujia sitä onkaan! Onneksi joulunviettosi järjestyi muutenkin. Me käytiin joulukirkossa vasta nyt tapaninpäivänä, siellä oli kauneimmat joululaulut -messu. Noille joulukalenterin luukuille olemme hihitelleet, kun tytär toi omansa Turusta mukanaan. Turun seurakunnat siis olivat jakaneet niitä myös. Yökirkkoon menemme varmaankin taas pääsiäisenä, meidän lähikirkossa on yömessun jälkeen ruokatarjoilu jouluna ja pääsiäisenä. Joulupäivänä katsoimme tyttären kanssa hömppäjoululeffoja Friiltä putkeen, oli mukavan rentouttavaa. T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Se 'juhannuskaveri' koitti soittaa muutaman kerran myöhemmin, mutta "jostain syystä" ei huvittanut vastata... Oli ihan hyvä, että menin HM:n luokse. Jotain muuta, kuin yksin kotona, kuten joulupäivänä ja eilen. Viihdyn kyllä yksin.
      En voi enää mennä mihinkään "oman" kirkon laulujuttuihin, jos/kun siellä on se kailottava nainen. Varmistin, ettei hän ollut aaton iltakirkossa! YLE:n uutisissa näytettiin pätkä ko. kirkosta. Siellä esiintyi silloin (taisi olla aaton klo.15 tapahtuma) kuoro, mutta se nainen soitti pianoa ja kiekui kuoron äänten yli. Yäh.
      En saa Friitä jostain syystä näkymään? En uskalla laittaa kanavahakua, jottei muut kanavat katoaisi, kääk.

      Poista
  7. Jospa kohtalo järjesti niin, että kutsu peruuntui; siellä olisi ehkä ollut huono tunnelma, tai olisit saanut ruokamyrkytyksen, terveisin fatalisti-Hanni 😀 Kivalta kuulostaa sun joulu, sopivasti seuraa, tapahtumaa ja jouten oloa.
    Meillä oli aattona muut täällä syömässä, paitsi poika oli töissä. Onneksi kaikille nuorille löytyi kodinomainen joulunviettopaikka, kaikilla kun ei ole kotia minne mennä. Tylsä työpäivä kuulemma oli, henkilökunta keskenään.
    Olin varannut ruokaa komppanialle. Vanhin poika vaimoineen lähti jo aattoiltana (kissa jäi tänne) ja joulupäivänä lapsenlasten perhe ei tullutkaan syömään. Toiset isovanhemmat olivat sairastuneet, heidän piti mennä aattona ja joulupäivänä pojan perheen luo syömään, joten oli kaksi huushollia joissa oli liikaa ruokaa 😀 Sitten tyttären ystävä kertoi, että olivat joutuneet tulemaan suvun joulunvietosta kotiin, lapsi oli sairastunut, ja nyt ei olekaan kotona jouluruokaa. Sain idean: pakattiin kassiin kaikkea mahdollista jouluruokaa ja vietiin heille. Illalla tuli viesti: teidän äiti pelasti meidän joulun ❤️
    Sanoin tyttärelle, että mun on pakko tätä menoa päästä taivaaseen 😅
    Nyt makaan sohvalla enkä tee enää mitään ennen huomista
    -Hanni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taivaspaikkasi on taattu! ♥
      Veikkaan, ettei se aaton kokki ehkä edes tiennyt, että minutkin oli kutsuttu? Ellei tyttärensä ihmetellyt ääneen, etten ollut paikalla. Ihan sama.
      Joulusta jäi pääasiassa ihan hyvä mieli ja se riittää.
      Oli siis teilläkin muuttuvia tekijöitä muuttamassa joulun kulkua. Tyttäresi on tullut äitiinsä, kun keksi ylimääräisille ruoille niin loistavan kohteen! ♥

      Poista
  8. Tapaninpäivän iltaa!
    Kiitos kommenteistanne! 🥰 Päätin olla tänään avaamatta läppäriä. Vastaan teille huomenna.

    VastaaPoista
  9. Kaunis kiitos kysymästä-juuri kuvailemasi mukaan Joulu tuli ja meni hyvin, maistuvasti ja mieluisasti! Nopsaan vaan…
    Joulun tunnelmaa kuvasit ihanasti-odotusta, yhdessäoloa, kiireettömyyttä, syötävän hyvää oloa, lepoa ja rauhaa unohtamatta-kirkon tunnelmaa! Ja tiedätkös-kirkkoon ”eksyimme” mekin aattona-olit mielessäni!
    Tämän vuoden päättäviin päiviin toivotan hyvää oloa ja mieltä! Repolainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♥
      Kävinkin hetki sitten herkuttelemassa joulupöydän kuvillasi, nam. Arvostan tuota kekseliäisyyttäsi!

      Poista
  10. Niin se joulu meni ja katseet kohti loppuvuotta.
    Ihkut joulusukat. Ja kirkko jouluna tuntuu juhlavalta.
    Flunssa olo meinaa kaivella oloa, mutta otetaan loppuvuosi rennommin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Nauratti, kun HM sanoi sukat nähtyään, ettei meinaa käyttää niitä. En antanut vaihtoehtoa olla laittamatta niitä jalkoihin, heh.
      Rentoilu kuulostaa hyvältä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!