keskiviikko 4. joulukuuta 2024

PikkuPeitto ja kokeileva keittiö

Eiliseltä.

Sain kuin sainkin itseni eilen keittiöön. Varsinaista suunnitelmaa ei ruokaa varten ollut - ja sen vissiin huomaa. 😅 Aloitin puolittamalla myskikurpitsan.

Pistelin haarukalla reikiä kuoreen ja laitoin paperoituun vuokaan leikkauspinta alaspäin. Samaan vuokaan pilkoin pienen bataatin, nahistuneen suippopaprikan, fenkolin, punasipulin...

Lisäsin hetken päästä suolaa, oliiviöljyä sekä mustapippuria ja laitoin vuoan takaisin uuniin.

Pesin hävikkilaatikosta ostamani herkkusienet.

Pilkoin ne pannulle.

Ja paistoin voissa suolan kera.

Pilkoin paahdetut kasvikset ja sekoitin sienet sekaan. Kaapissa oli tölkillinen papuja.

Niiden väri yllätti!

Sekoitin kaikki ja laitoin voideltuun uunivuokaan. Vuoan hetkeksi uuniin.


Hävikkitomaateista toinen oli pilalla ja toisen pilkoin.

Kaapissa oli tölkki kookoskermaa.

Otin vuoan uunista, lisäsin tomaatin ja kerman.

Vuoka oli taas hetken uunissa. Sitten sekoitin ja laitoin juustoraastetta päälle. Vuoka uuniin vielä siksi aikaa, että juusto suli.

Ehkä vähän kummallisen näköistä, mutta syötävää.

Enää jäi ne kolme hävikkipalsternakkaa. Ja muutama luumu.

*     *     *

Tähän päivän luukku:

Miksi punaisia? Koska joulu?

*     *     *

Olin tehnyt aikaa sitten isohkon isoäidinneliön. Tämän piti olla äidille. 💗

Pieni peitto oli toiseksi viimeisellä reissulla mukana, mutta tajusin sen palaavan takaisin Helsinkiin. Päättelin langat päivänä, jolloin äidin kuolemasta oli tasan kaksi kuukautta. Peiton mitat ovat noin 87 x 93 cm ja jämälankoja kului 928 grammaa.

Hassusti vähän vinksallaan? En tiedä, mitä tuolle teen. Ehkä minulla tulee joskus olemaan vaikka joku nojatuoli, jonka selkämykseltä peitto löytää paikkansa. Kuka tietää. Toki voisin antaa tuon naapurin Almalle rattaisiin? Mietin vielä.

*     *     *

Aika lähteä Mamman asioille. Ihana ilma: aurinko paistaa ja on pikkupakkanen. Onneksi kadut ovat sulat, niin on mukava kävellä.

Mukavaa päivää!

8 kommenttia:

  1. Sinulla sitä syntyy ruokaa aineista kuin aineista. 👍 Onko mitään, mistä et tykkää/osaa kokata?

    Kaunis neliö. Äidin muistolle. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥
      Hmm, en juurikaan kokkaa kalaa (paitsi, että lohi odottaa pakastimessa joulunpyhiä). En valmista koskaan maksaa. On kai muutakin, josta en välitä, mutta ei tule nyt mieleen. 😅 Kuten olet varmasti huomannut, niin teen niistä, mitä halvalla löytyy.

      Poista
  2. Sinun päivityksesi jotenkin aina lohduttaa. Kiitos niistä. 💗
    Itselläni ei nyt mene kovinkaan hyvin. Tunnustan, että juon kossua tähän surkeuteeni. Olotila ei ole itseaiheutettu, mutta ymmärrän, että ei se ainakaan tällä parane.
    Kuka sanoikaan, että asiat ei voi olla niin huonosti, etteikö ne viinan juonnilla vielä pahene. Tjn.
    - n44v -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, n44v!
      Mukava kuulla, että jos lohduttaa. Se puolestaan ei, että turrutat itseäsi viinalla. Harmi.

      Poista
  3. Jännää ja yksilölllistä ruokaa 🙂
    Ihastuttava myskikurpitsa. En ole kokeillut.
    Punaisia sanoja... hmm... joulu, lämpö, rakkaus ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin jännää, mutta samalla jopa yllättävän hyvää. Ja sitä riittää. Myskikurpitsaa voin suositella!
      Kynttilä, tonttu, posket. 🙂

      Poista
  4. Kätevästi sait upotettua kasviksia samaan pataan. Siinähän ne ravintosuositukset kasviksista täyttyy ihan itsekseen.
    Näyttää juurikin siltä, että Alma ihastuisi varmasti tuohon värikkääseen peittoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän harmittaa, että jäi laittamatta niitä palsternakkoja samaan. Mietin vielä peiton kanssa...

      Poista

Kiitos kommentistasi!