lauantai 1. maaliskuuta 2025

Kolme kohdetta kerralla

Kaikki ovat onneksi Stadissa. ♫♪.

Palaan vielä helmikuun puolelle, eiliseen. Vaikka olin nukkunut yön tunnin pätkissä ja väsytti, niin liikkuminen harmitti yllättävän vähän. Sää, no, tasaisen harmaa, mutta lämmin. Luulin lähteneeni vähän myöhässä, mutta olin perillä ihan ajoissa. 

Ai niin, olipa jännää törmätä lähijunassa (ja jäädä pois samalla asemalla) entisen rovaniemeläisen kaverini kanssa, jonka kanssa olimme samalla 10. luokalla ja jonka lokakuussa menehtynyt äiti oli omani työkaveri. Törmäyksiä monella tapaa. 

Perillä pimputtelin Täti A:n ovikelloa moneen kertaan ja sitten oli pakko soittaa puhelimella. Nainen oli syönyt puuronsa jo seitsemältä, mutta mennyt sitten takaisin nukkumaan. Anteeksi, että herätin. 😅 Niinpä pyykit eivät olleet vielä koneessa. Ei hätää.

Melkein satavuotias nainen on ihana! 💜 Aloitin imuroinnin makuuhuoneen sijaan olohuoneesta, jotta hänellä oli rauha pukea muuta yöpaidan tilalle. Täti köpötteli tukka pystyssä ja minä komensin hänet hymy huulillani keittämään meille aamukahvit. Ne tarjottiin paahtoleivän kera, kiitos!

Annoin paljon lukevalle naiselle kirjan ja kerroin, ettei minulla ollut mitään tietoa siitä kirjasta. Että ilmainen teos, jonka saa laittaa eteenpäin.

Täti harmitteli hajonnutta lukuvaloaan. Se on sellainen klipsillä sängynpäädyssä kiinni oleva kohdevalaisin, johon on tulossa uusi lamppu VASTA maanantaina.

"Tämä voi olla ihan hyvä", totesi kirjasta nainen, joka lupasi moneen kertaan, ettei olisi ensi kerralla mennessäni nukkumassa. 😁

*     *     *

Tässä kohtaa Anonyymille tiedoksi: olin viime metreillä pesemässä keittiön lattiaa, kun ajattelin, että "hei, hämähäkkivapaa reissu" ja alle kymmenen sekunnin päästä havaitsin yhden keskellä lattiaa. Edelliskerralla niitä oli kaksi. 🕷 Helmikuussa?

*     *     *

Koska pyykkikone pyöri vielä, niin otin avaimen, vein matkalla roskat ja siirryin Täti B:n luo. Tämä kyltti siinä matkalla naurattaa aina - ollaanko me Oulussa? 😄

Täti B:n luona soitin ovikelloa peräti neljä tai viisi kertaa ennen puhelua. Himputin mummelit säikyttelevät minua, kun antavat aihetta mielikuvituksen laukata! 😂 Nainen oli varsin hyvällä tuulella ja kertoi, että kotihoito, jota ei aiemmin ole ollut, oli käynyt hoitamassa HYVIN suihkuhommat jo kaksi kertaa. Hyvä hyvä! 

Siivousten jälkeen keitin meille kahvit, koska olin edellisen kerran jälkeen päättänyt tehdä tästä edespäin niin aina. Ettei minulla voi olla niin kiire, etten ehtisi vähän juttelemaankin. Imurin laulaessa ja minun viipottaessa ympäri asuntoa se ei oikein onnistu huonosti kuulevan naisen kanssa. Eilen huomasin, että se hetki kahvimukien ääressä on hänelle tärkeä. 💜

Koska minulla oli se Täti A:n avain ja hänellä pyykit koneessa, palasin laittamaan ne kuivumaan. Enköhän saanut siinä kohtaa Mammalta viestin, että "voisitko?". Laskin hetken matkalipun voimassaoloaikaa ja lupauduin. Kävelin juna-asemalle, hyppäsin junaan ja jäin pois Pasilassa. Kävin Mamman asioilla, jatkoin ratikalla hänen luo, istuin siellä hetken ja vein roskat lähtiessäni. Tulin toisella ratikalla kotiin. Minuuttipeliksi meni, mutta matkalipun aika riitti.

*     *     *

Mitäpä veikkaatte: olisiko minulla jotain kotihommia tehtävänä, joiden tekemistä voi lykätä jaarittelemalla StanstaLandiassa? Jep. 😆 Jatkuu...

*     *     *

En minä mitään olisi kaupasta tarvinnut, mutta jotain teki mieli. Hevihävikkilaatikko ammotti tyhjyyttään. Tuntuu, kuin minulla ei muka olisi ollut pitkään aikaan paprikoita? Suippopaprikamix maksoi 2,29 euroa.

Hetken mielijohteesta ostin maissia (0,99 €), josta tykkään kovasti.

Tällä pakastepussilla (1,19 €) yllätin itseni.

Koska oltiin vielä helmikuun puolella, niin ruokatestiin alkaen 01.02. lisätään 54,07 + 4,47 = 58,54 euroa. Käytin siis ruokatarvikkeisiin vajaat kuusikymmentä euroa kuukauden aikana. 👌

*     *     *

Kotona oli vielä alettava kokkailemaan, koska olin ottanut tämän paketin pakastimesta:

Kuorin sekä kelta- että punasipulin ja...

...pilkoin ne.

Tein tyhmästi, kun laitoin ensin fileet paistokasariin?

Ja vasta sitten sipulit.

Otin pienimmän pois ensimmäisenä ja laitoin sen folioon (joka loppui). Tarkoitus oli kai pakastaa se, mutta nälkäisenä popsin sen sellaisenaan Aura -juuston kera samalla, kun katsoin Voice'a. Siinä muuten pudotettiin, mielestäni syyttä, loistava laulaja.

Kaksi isompaa filettä jäi näin ja ne olisi tarkoitus jatkojalostaa tänään, mutta en vielä tiedä, että miten. Uunissa tavallisen tai kookoskerman kanssa varmaan.

Nyt olisi valinnanvaraa, mitä laittaa sekaan. Vähän ällöttää marinadissa oleva valkosipulin määrä. Auttaisiko huuhtelu enää tässä vaiheessa?

*     *     *

Illalla soi puhelin ja karaokeystävätär H. oikein vaati, että minun oli mentävä hänen luokseen kylään (kiitos!). Siellä oli myös juuri Afrikasta reissusta palannut tuttu nainen, ja niin me kolme laulaa kailotimme kimpassa H:n hankkiman karaokekoneen kera. ♪♫♪♪. Olipa kivaa! Jatkoimme vielä TheBaariin karaokeen laulamaan lisää.

Oli piiiitkä ja kiva päivä, mutta nyt jätän teidät rauhaan ja menen kiusaamaan niitä ohutleikkeitä... 😅 Alkoi juuri satamaan lunta ja se lisää fiilistä, että onpa eilisen jälkeen ihanaa olla ansaitusti kotona! 😍

Ps. Sekä Kristiina K. että Repolainen ovat julkaisseet uudet maaliskuun haasteet, kiitos!

Nauttikaa tekin tästä päivästä!

8 kommenttia:

  1. Nautittu ollaan, kiitosta vaan samoin, maaliskuuta mennään että hippulat vinkuu. Kuvista päätellen voi hyvin yhdistää sitten lukemisen ja syömisen, niin minä aina teen. paitsi annoitkin sen kirjan 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Jep, kirja meni rouvalle, joka lukee paljon. Vitsailinkin, ettei hänellä ole koskaan mitään ohutta kirjaa kesken. Hillittömiä tiiliskiviä. Sain jatkojalostettua fileistä varsin hyvän ruoan, jota riittää parille päivälle.

      Poista
  2. Luulen, että jutustelu kahvikupin ääressä on ihan yhtä tärkeää kuin siivouskin, jollei jopa tärkeämpää. Helposti itselle ainakin menee käynti Äitini luona sellaiseksi puuhasteluksi; varsinkin aiemmin kun hän asui vielä kotona. Teki mieli auttaa arjen asioissa kun oli kerran käytettävissä. Hoitokodissa kun Äidin kanssa jutustelu on jo vähän työlästä niin helposti puuhaan kaikkea "turhanpäiväistä" . Kukkien ja vaatteiden kanssa näpräämistä :-).
    Sujuvaa sunnuntaita !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Huomaan sen kahvihetken olevan hyvin tärkeä osa käyntiä. Eikä siihen niin kauaa mene, etteikö minulla olisi siihen aikaa. Pitäisi lähteä kohta noutamaan ilmaista ruokaa ystävättäreltä...

      Poista
  3. Yhteiset kahvihetket ovat monelle vanhalle ihmiselle tärkeitä. Minä olen käynyt vuosikausia kahvittelemassa viikonloppuisin ensin vanhempieni luona, sitten isäni kanssa äidin luona hoivakodissa ja nykyisin sitten isäni luona.

    Minä olen lukenut tuon kirjan ja tykkäsin siitä todella paljon. Tiedä sitten, että kuinka se istuu iäkkäämmän ihmisen kirjamakuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva "kuulla", että kirja on sinulle tuttu! Itse luin siitä vain takakannen. Saan varmaan palautetta sitten, kun nainen on lukenut sen.
      Vaikka vain vajaan puolen tunnin keskustelu kahvitellen antaa vanhukselle paljon ja vaatii itseltä niin vähän. ♥

      Poista
  4. Kävin täällä eilen illalla, mutta silmät oli niin ristissä - ja ilmeisesti olen iän myötä (tämä aihe oli meidän eilisessä tapaamisessa melkein kielletty, tästä puhuttiin kierrellen. Vanhenemisesta siis...) tullut allergiseksi siitepölylle jota kai jossain päin jo pöllyää.
    Silmätippojen jälkeen vähän helpotti, mutta uni voitti, siksi kommentointi jäi.
    Ajattelin vain kertoa, että kyllä minä täällä sinun luona kylässä käyn päivittäin 🫂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halaus! ♥
      Kiitos muistutuksesta: otin heti antihistamiinin, joiden syömisen aloittaminen tuppaa unohtumaan joka kevät!

      Poista

Kiitos kommentistasi!