maanantai 21. huhtikuuta 2025

KotiutumisRuokaOstokset

Good morning!

Jahas, taas minä heräsin 20 yli viisi. Vesisade napsahtee ikkunapeltiin ja korostaa kotona olemisen ihanuutta. Meinaan tänään pistää maskin naamalle (koska hammasproteesi ei ole suussa) ja käydä läheisessä K -marketissa. Siellä on viimeistä päivää tarjouksessa kilo Oltermannia 4,99 euroa ja Aurajuustoa saa kaksi pakettia viidellä eurolla (jätin ne kauppaan, koska muistin pakastimessa olevat!). Kympin viiden euron täsmäisku. 😅

Kuinka monta juttua voi kirjoittaa neljän päivän sairaalassa olon ympärille? Monta. Mitäpä tässä muutakaan aamukahvia nauttiessa? 😏

Jatkoin torstaina sairaalasta kotiuduttuani matkaa Lidl'iin. Tuli tämä kuva vastaan jostain vanhojen kuvien joukosta:

Olin päättänyt ostaa vain sellaisia ruoka-asioita, joita kuvittelin saavani syötyä. Ensimmäisenä listalla oli mehukeitto. Se oli ehkä hieman huono valinta, sillä se tekee polttavan närästyksen. Annan täyden litran HM:lle.

Yksi riisipiirakka uppoaa kerrallaan, kun käyttää sen sulatejuuston kera mikrossa. 😇

Mämmiä. 🐥


Turha tässä on alkaa kokkailemaan, kun lämmin ruoka ei maistu. Ostin varuiksi pinaattikeiton.

Otin riskin ja ostin kaksi jogurttia, vaikka ne eivät ole laktoosittomia. 🙊 Söin eilen illalla toisen ja voin sanoa, että "perästä kuuluu". Ei sen väliä, kun olen yksin kotona.

Noista riittää, kun ovat vähän tavallisia purkkeja isompia.

Olin ajatellut käyväni paluumatkalla S-marketissa ostamassa tarjouksessa olevaa Juhla Mokkaa, mutta ilahduin Litukan tarjouksesta - Kulta Katriina á 4,99 euroa. Sainpahan nuo samasta kaupasta.

Ostin maitojuoman mm. mämmiä varten.

Kuohukermaa samaan tarkoitukseen ja kermaviilin ehkä kastikkeeksi tai piirakkaan.

Pari purkkia mehua. Ostan hyvin harvoin mehuja, mutta nyt pitää muistaa juoda.

Muistin kaupassa Tri. Hannin määräyksen ostaa jotain herkkuja. Olihan ohjetta noudatettava! 😅

( ...olen maistanut molempia värejä. Keltainen on parempi, mutta ei tuo punertavakaan huono ole. Muistuttaa koostumukselta Soleroa eli kuin olisi jotain jogurttijäätelöä. Sopiva koko. Paketti maksoi 3,99 euroa ja sisältää 12 kappaletta. Aika ok, jatkoon!)

Samasta syystä sekä siksi, että on pääsiäinen, ostin testiin Fazerina -munia. 🐣 Kaksi olen syönyt, kaksi syömättä. Nämä ei mene jatkoon. Sisuksen koostumus on kummallinen.

Lisään tähän summaan nyt samalla ne ostamani Juhla Mokat 2 x 4,95 euroa = 9,90 euroa.

Ruokatestiin alkaen 01.04. lisätään 32,55 + 33,30 + 9,90 = 75,75 euroa.

*     *     *

Sain eilen illalla kudottua pitkät säärystimet valmiiksi! Niissä on taas kymmeniä pääteltäviä lankoja. Esittelen ne vasta valmiina, mutta idea uusiin villasukkiin on jo mielessä... Illalla jäi The Summit Suomen finaali kesken, kun silmät eivät pysyneet enää auki. Katson sen nyt.

Sateista 2. pääsiäispäivää! 🐇

18 kommenttia:

  1. Olen siitä kummallinen tapaus etten tykkää mehukeitoista enkä myöskään tuoremehuista tai muistakaan mehuista.Jos jokin on makeutettu makeutusaineella niin sen maistan heti.
    Mutta hyvä jos Sinun tulee juotua nyt ihan mitä tahansa mikä maistuu.Juominen on nyt hyväksi ja tärkeä juttu.
    Ja jäätelöpaketti on tuttu . Hyvää.
    Onneksi kahvien hinta alkoi taas tippua alaspäin !
    Meillä ei juuri nyt sada, mutta harmaata on. Siitäkin huolimatta hyvää 2. pääsiäispäivää !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi!
      Ajattelin, että mehukeitto olisi mehuja täyttävämpää, kun ruoka ei tahdo maistua. Taidan tänään syödä sen pinaattikeiton, kun on keitettyjä kananmuniakin valmiina. Nälkä, yes!

      Poista
  2. Nälkä kuulostaa just terveeltä toipumisen merkiltä. Jännä että mehukeitto närästää, mämmi ei. Mulla nykyään närästää suunnilleen vesikin, mulla on refluksiin reseptillä Somacia, mutta tuntuu ettei se riitä yksistään. Lääkäriinhän EI voi mennä 😆
    Me syötiin eilen ihan hirveästi 😀 Tänään alkoi tulla kyselyä: jäikö keittoa vielä, voitais tulla syömään. Jäi, aika paljonkin, samoin juustokakkua ja kylmiä alkupaloja, joten tänään katetaan pääsiäisateria numero kaksi.
    Sitten on alettava keventää, kolesterolit paukkuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki närästää!? Voisikohan se johtua antibiooteista? Jos, niin helpottavaa ajatella, että menee ohi. Jos ei, niin pitänee pyytää lääkeapua seuraavalla lääkärikäynnillä, röyh.
      Kannattaa näemmä tehdä paljon ruokaa, niin saa vieraita useamman kerran.. ♥
      (Mulle ei kukaan ole koskaan puhunut kolesteroliarvoista ennen tätä viime reissun lääkäriä. Pitää varata aika verikokeeseen muutenkin, mutta pyytää mittaamaan k.arvot samalla.)

      Poista
    2. Veikkaan vahvasti antibiootteja, terveisin Tri Hanni. Mun kolesteroli on ollut koholla varmaan yli 10 vuotta, enemmän tai vähemmän. Mua häiritsee se, että ainoastaan yksi lääkäri on a) maininnut sen yhteydestä vajaatoimintaan, eli kun kilppari ei ole tasapainossa, se vaikuttaa myös kolesteroliin ja b) käskenyt miettiä elämäntapojani, liikkumista ja sitä mitä pistän suuhuni. Tiedän aivan varmasti, että pystyn ja osaan korjata syömisiäni, olen niin jo tehnytkin, ja toisaalta tiedän oman ajatusmaailmani: jaahas, lääke hoitaa kolesterolit, minä tyttö voin pistellä napaani voita ja kermaa 😀 Lääkäri kirjoitti mulle kolesterolilääkkeet apteekkiin ja sanoi, että harkintasi mukaan haet ne tai et. En ole hakenut. Ruokavaliolla sain arvot puolessa vuodessa tippumaan 6.2 ---> 5.2. Ihan vielä en uskalla mennä labrakokeisiin, terveisin pashalla, aurajuustoperunoilla, kermaisella lohikeitolla, juustokakulla jne jne vuorattu nainen kymenlaaksosta.

      Poista
    3. Kiitos, Tri Hanni! ♥
      Olen kyllä käsittänyt, että sulla on hyvät elämäntavat ja liikutkin kohtuullisen paljon. Ei tuollaisia juhlapyhien aterioita lasketa! Nehän ovat poikkeuksia, jotka vahvistavat säännön... 😆

      Poista
    4. Huomenta!
      Kävin lukemassa 'aamupalaksi' ko. antibiootin haittavaikutukset. Mainittiin ruokahaluttomuus, mutta ei närästystä. Eilen tuntui, että jopa pinaattikeitto aiheutti polttelua...

      Poista
  3. Vastaus ensimmäiseen kysymykseen: vaikka kuinka monta - kokemuksen syvä rintaääni vastaa 😂
    Olen Terhin kanssa siinä samanlainen, että maistan makeutusaineen, eritoten aspartaamin, heti.
    Alat selvästi toipua, kun on nälkä, hyvä hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! 😅
      (Sama sanapari ärsyttää Huvila ja huussi -sarjassa, jossa se sisustussuunnittelijäbä hokee sitä koko ajan paljastusten aikana..)
      Toipuminen lienee hyvällä mallilla. Söin pinaattikeiton kananmunalla, ja otin pakkasesta sulamaan kanan jauhelihaa sekä paketin pekonia...

      Poista
    2. Piti kirjoittamani, että tulossa on enää yksi sairaalaan liittyvä juttu. Koska räpsin siellä ruoista kuvia, niin pitäähän ne julkaista... 😅

      Poista
  4. Mekin ostimme Kultakatriinaa. Taitaa olla nykyään suosikkikahvimme. Se vaalea ☕️

    Eikö olekin ihanaa olla kotona? Kyllä se syöminenkin alkaa sujua entiseen malliin 🌷

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, on mahtavaa olla kotona!!! ♥
      Itse suosin kahveissa Juhla Mokkaa yhtä paljon, kuin Kulta Katriinaa. Juurikin vaaleaa, keltaisella merkittyä. Heh, just keitin kahvia, jota tässä samalla nautin. Poikkeus vahvistaa säännön, kun väitän aina, etten juo kuin kaksi mukillista aamuisin.. 😅

      Poista
  5. Kiitos samoin, makoisaa toista pääsiäispäivää💙🐔💧🐣 Kotona on hyvä olla, täällä tänään yöpaitapäivä. Nautin kun sai nukkua tosi pitkään, olen ennemmin semmoinen illan virkku!😄 Kahvia on hamstrattu täälläkin kun halvalla on saanut, Kulta-katriina on myös hyvää kahvia. Ostin Dumlen pääsiäismunia mutta makuuni liian makeita. Hyvä kun olet toipunut,💐💗 Tulen taas lukemaan mitä kivaa olet postannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kiitos! ♥
      Minulla on näemmä menossa taas kausi, etten osaa nukkua aamukuutta pidempään, mutta eipä tuo haittaa. Noiden Fazerina -munien sisus maistuu kummalliselta! Vastaisuudessa 'tyydyn' tavallisiin Fazerinoihin.

      Poista
  6. Muistathan sen levon tärkeyden? Hissunkissun. Mulla tänään mitääntekemättömyyspäivä eilisen rankan matka päivän jälkeen. Koirat on saaneet kennelyskän, joten nekin vaan lepäilee. Rokotukset on, joten toivotaan, että äkkiä ohi. Wappu varsinkin kiemuralla kainalossa. Tuo KultaKatriina jää mulla ostamatta, eikä ikinä mitään vaaleapaahtoista, ush!
    -@

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kyllä, kiitos! Aikalailla olen paikoillani ollut ja nukkunut peräti kahdet päiväunet tänään. Kutonut.
      Minähän ostin kerran tarjouksesta tummapaahtoa ja sitä on toisessa purkissa vieläkin. Ei uppoa, ei. Olen laittanut välillä muun kahvin sekaan mitallisen tai kaksi. Onneksi kaikki eivät tykkää samoista mauista! 😅
      Harmillista tuo koirien sairastuminen! No, ovatpa parhaassa hoivassa parantelemassa. ♥

      Poista
  7. Ihanaa, että olet päässyt kotiin ja voit olosuhteisiin verrattuna melkoisen hyvin 💖 Nyt lepoa, ravintoa ja malttia, niin olo kohenee edelleen 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ihan olen ottanut rauhallisesti. Kutonut ja nauttinut yksin kotona olemisesta. Aamulla pitää vähän kokkailla... 😀

      Poista

Kiitos kommentistasi!