maanantai 12. toukokuuta 2025

Uuteen viikkoon

On (taas) maanantai.

Onhan sekin saavutus, että suorittaa nukutut tunnit putkeen heräämättä kertaakaan? Katsoin illalla The Summit Australia'n, josta tykkään. Perään koitin jaksaa katsoa äitienpäiväjaksoa ohjelmasta 'Tähdet, tähdet' ja se oli yhtä tuskaa. Ei välttämättä esitysten vuoksi, mutta ne "voit osallistua lähettämällä viestin blaa-blaa numeroon blaa-blaa" ja niin edelleen. Keräsivät hyvään tarkoitukseen, mutta silti. Koitin kutoa samalla ja ketuiksihan se meni, kun kiukutti väsytti muutenkin. Pitää purkaa (kohta) vähän matkaa...

Olisin halunnut katsoa illan lätkämatsista edes kolmannen erän, mutta silmät eivät yksinkertaisesti pysyneet enää auki. Harmitus senkun lisääntyi, kun luin nyt aamulla selostuksen käydystä matsista. No, pääasia, että Suomi voitti! Voittakoon myös illalla, kun kohtaavat isäntämaa Ruotsin! Sitä ottelua en missaa!!! 🦁

Olla itselleen armollinen - mitä se tarkoittaa? Koska lava on vielä paikoillaan, niin pitihän sinne viedä jotain. Kasaamani roskapussin lisäksi vein sinne vanhat Ikean tyynyt.

Mikä/mistä ihmeestä mahtaa olla tämä kangaskassi? Ihan kamala!

Vieläkö jaksaisin touhuta vai voisinko jo antaa periksi? Alkaa olla raivausvoimat vähissä. Onhan tässä kyllä säädettykin 'jonkin verran'. En laskenut viemiäni roskapusseja 😆, mutta eiköhän niitä kertynyt lähemmäs parikymmentä, ja muut romut lisäksi? Joku oli käynyt yöllä repimässä viemiäni pusseja ja levitellyt ikivanhoja t-paitojani pitkin lavaa. Melkein nolottaa.

Tajusin juuri, että yhtä monta kertaa, kun näen naapurirapun miehen ulkona, näkee hän minut. Tasoissa siis ollaan. 😅 

Selasin kännykässä olevia kuvia ja huomasin, etten ollut laittanut perjantaiselta kävelylenkiltä ottamiani. Tämä Puu-Vallilassa oleva talo kiinnittää aina huomioni. Taitaa olla ainakin osittain tyhjänä, koska ovia on laudoitettu kiinni.

Korjaaminen/entisöiminen vaatisi varmasti paljon rahaa! Pihakin on jätetty kokonaan hoitamatta. Surku, sillä sijaintihan on keskeinen. (Mielikuvitukseni laukkaa..)

Ei tullut käytyä viikonloppuna tölkkikierroksilla. Tuskin mitään olisi löytynytkään, kun oli niin kylmää.

Tänään ei tarvitse tehdä ruokaa. Taidan laittaa riisipuuroa mikroon, syödä ja katsoa jonkun tallentamani leffan. Kello tulee vasta yhdeksän. Päivälle on sitä tulista piirakkaa ja herkutteluun pannaria. 😋

J.V. Snellmanin ja suomalaisuuden päivää! "Tämä päivä korostaa suomalaisen kulttuurin ja identiteetin merkitystä ja juhlistaa suomalaisia perinteitä ja arvoja". Liput liehuvat jälleen!

*     *     *

Onpahan tullut levättyä ja nukuttua "varastoon", jotta pysyn hereillä illan matsin. Söin puuroa ja nukahdin. Söin pannaria ja jäätelöä, ja nukahdin uudestaan. Vissiin "vähän" univelkaa?

Energiaa alkaneeseen viikkoon!

30 kommenttia:

  1. Taas on maanantai! Aurinko paistaa! Hyvä jos oot saanut levättyä👍🏻 Energiaa tarvitsee aina. Leijonapeliä seurasin sivusilmällä,ei oikein enää jaksa innostua anteeksi ja Mertarannankin selostus tökkii. Kaunis puutalo siellä,harmi kun annetaan rapistua. 🌞 päivääsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Levännyt olen kyllä tänään ja ihan hyvää on tehnyt. Jaksaa katsoa Ruotsi-matsin... Pakkohan se on! 😅 Mertarannasta sen verran, että kiinnitti huomion Itävallan matsissa, kun sanoi tilanteen olevan 0-2, kun se oli 1-2. Soo soo.
      Veikkaan tuon vaaleanpunaisen talon olleen hylättynä jo vuosia. Kukahan sen omistaa?

      Poista
  2. Minusta enemmän saa nolottaa sitä, joka on repinyt auki lavalle vietyjä roskapusseja: roskalavalle viedyt roskat ovat roskia ja piste. Viejä on ne lajitellut eikä niitä ole muiden tarvis enää tonkia - hävetköön hän, et sinä millään muotoa.
    Olen seurannut lätkämatseja vain Ylen ja IS:n seurannasta, mutta harmittaa, kun ei ne seurannat pysy ihan ajan tasalla: eilisenkin matsin 2-2 tasoitusmaalista oli kyllä jo raflaavat otsikot, mutta seurannassa tilanne oli edelleen Ranskan eduksi 2-1 😯 Nyt taitaa sekin seuranta jäädä, en jaksa enää istua, on pakko mennä sänkyyn ja yrittää etsiä hyvä asento selälle.
    Vieläkö huomenna riittää puhtia raivaamiselle vaiko viedäänkö lava jo pois?
    Aurinkoa huomiselle - lämpö kuulemma tulee NYT!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hävetköön tonkija! En tiedä, kuinka kauan lava on enää...
      Ei hyvältä tuo Ruotsi-matsi näytä!? Taistelen unta vastaan vielä viimeisen erän, ja kudon.
      En tiedä huomisesta muuta, kuin illalla sinne laivalle...

      Poista
    2. Minä uuvahdin eilen selkäni kanssa - löysin kyllä hyvän asennon ja kirjastakin sen kohdan mihin asti olin päässyt ennen kuin vein sen äidille, mutta heräsin taas kirja naamalla, kun Mursu tuli nukkumaan 😂
      Unohdin kommentoida tuota Tähdet, tähdet -jaksoa: minua ärsytti se myös. Hyväntekeväisyys on ok; siinä on yksi syy miksi ostan nykyään synttäri- yms. kortit Repolaiselta. Ostan myös vuosittain Roosa- ja Mielinauhat, mutta siihen ne jääkin. Laskettiin joskus kuukausi pari sitten yhden mainoskatkon ajalta kaikki rahanruikutukset yhteen ja vaikka olisi laittanut vain ne pienimmät summat niin toista sataa euroa reilusti olisi mennyt rahaa niihin!
      Voisin tuostakin asiasta paasata vaikka kuinka, mutta antaapa olla - nostan hattua heille, jotka auttavat apua tarvitsevia, erityisesti heille, jotka näkevät apua tarvitsevat täällä kotimaassa. Kaikki apu ei aina ole rahaa - ja sinä Stansta olet yksi esimerkki siitä, että auttaa voi, vaikkei rahaa jaakaan ympäriinsä ❤️
      (Huh, oikein hengästyin kuin kirjoitin niin nopeasti 😉, etten unohda)
      Tähdet, tähdet -ohjelmasta vielä erikseen: Mikko Töyssy on tämän kauden suosikkini, en tiennyt että osaa laulaa niin upeasti. Harmittaa, että Kärtsy putosi, omintakeinen tyylinsä viihdytti. Ja Sonja Lumme on myös saanut leuan loksahtamaan kerran jos toisenkin. Joukossa on vielä yksi, joka puolestani saisi pudota seuraavaksi, sitten menee jo vaikeaksi.
      Sellaista; tänään euroviisuja ja KAJ. Harmi, ettei saada äänestää, olisin voinut tänään äänestää elämäni ensimmäisen kerran ja vielä Ruotsia 😉😉
      Mukavaa risteilyä - jos vielä ennen lähtöä kommentteja luet 🥰

      Poista
    3. Luenhan minä, kiitos Pöllö! 🥰
      Katsoin äsken muka eilistä Petolliset -sarjaa (tallennuksesta), mutta pitää katsoa kohta loppu "uudestaan", kun se taisi jäädä näkemättä... 😉 Hyvä oli torkahtaa muutama minuutti.
      Ajattelin tuota avustuspyyntöjen laskemista ennen joulua, mutta se jäi silloin tekemättä. Kuten tuossa alla Terhille kirjoitin, niin monella jää varmaan huomaamatta, jos vahingossa alkavatkin kertalahjoituksen sijaan kuukausilahjoittajiksi. Onkohan kk-lahjoitus hanakala sanoa irti/lopettaa? No, monella menee varmasti kuukausia ennen tilanteen huomaamista.
      Lapsille voisin lahjoittaa joskus 10-20 euroa, mutta kertaluontoisesti. Se, missä kerätään kotimaan yliopistollisten sairaaloiden tutkimus- ja laitehankintavaroihin, on hyvä! (Lastenklinikoiden kummit ry.?) Mutta joo, tuollainen konsertti tms., jossa luetellaan osallistumistapoja joka välissä, on ahdistavaa!
      Kiitos kehustasi! ♥ Arvostan!
      Minuakin harmittaa, että Kärtsy putosi. Tökän tiesin hyväksi laulajaksi. Sonjan laminoidut ylähampaat (anteeksi!) ärsyttää, vaikka ammattilaulaja taipuu moneen. Nina Tapio on ihana!!! Ja se tumma iso mies symppis! Ketähän ajattelet putoajaksi? Aaa, Emma vai Vathi? 😉
      Onko niin, että viisuja voi seurata vain Yle Areenasta? Sitten ne jäävät minulta näkemättä - vaikka tuskin jaksaisin niin myöhään valvoakaan (enää)...

      Poista
    4. Viisujen eka semifinaali on tänään klo 22 TV1:llä.
      Tähdet, tähdet - toivottavasti et heitä seuraavalla roskapussilla minua (onneksi välimatka nyt on näin pitkä..) - minusta Nina Tapio saisi pudota. Auts. Joku hänessä on, joka ei oikein nappaa. Mutta Chike, iso tumma mies, hänestä minäkin pidän - yksi parhaita esityksiä joka on jäänyt mieleen on se Aladdin 😊 Sonjan hampaat 😄- totta...
      Mistä tuli mieleen Mursun hampaat. Mietittiin, että jos saisi lottovoiton. Ja sitten asia lähti lapasesta. Kestävät hampaat olisi puuhampaat, niitä voisi välillä teroittaa. Joka toiseen hampaaseen sen vauvakuva ja joka toiseen se minkä laitoin siihen Repolaisen värihaasteeseen, oliko mustavalkoinen...

      Poista
    5. Kiitos tiedosta! Voin katsella/kuunnella laivassa. Kotona se kanava ei näykään ainakaan digiboxin kautta.
      Ei se Nina ole tavallaan minunkaan suosikki, mutta niin taitava ammattilainen. Jätetään hampaista puhuminen toiseen kertaan... 😅
      On aika pakata, vaihtaa vaatteet ja lähteä sitten ratikalla toiselle puolelle kaupunkia.

      Poista
  3. Puu-Vallilan autiotalo on kerrassaan houkutteleva :-) ja voi mitä siitä saisikaan isolla rahalla. Ei muuta kuin h&h paikalle :-).
    Minä en myöskään jaksa enkä tykkää noista hyväntekeväisyys -jaksoista niin hyvää kuin tekevätkin . Päinvastoin alkaa niin paljon ärsyttämään ettei tule minkäänlaista tarvetta osallistua vaikka olisikin hyvä ja tärkeä kohde.
    Touhukasta tiistaita tai torkkuvaa tiistaita ; ihan fiiliksen mukaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Päivällä teen, mitä huvittaa ja illalla matkustan satamaan... ♫♪. 😅
      Autiotalo saa tosiaan mielikuvituksen liikkeelle, mutta tietämättömänäkin ymmärtää, että talon kunnostukseen kuluisi ihan järkyttävä määrä rahaa! Silti toivoisi jonkun satsaavan taloon. Piti hetki miettiä ennen kun ymmärsin h&h:n, heh heh...
      Varsinkin ennen joulua sai totaalisen yliannostuksen hyväntekeväisyyskonserteista, ja ärsytys jatkuu edelleen. Ymmärrän, että kymppikin on iso raha siellä, missä sitä todella tarvitaan, mutta se, että moni päättää lahjoittaa, eikä ymmärrä samalla sitoutuvansa kuukausilahjoittajaksi, murr.

      Poista
  4. En ole vielä katsonut noita MM-kisamatseja. Aloitan yleensä vasta sitten kun alkaa olla kyse mitaliotteluista. Suomi nyt hävisi sitten Ruotsille, mutta mikä vain on vielä mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika laiskasti olen itsekään toistaiseksi seurannut. Lähinnä saattanut kuunnella matsia samalla, kun kutonut ja katsonut tarvittaessa (maali-)uusinnat. Olisin niin toivonut eilen, että Suomi olisi saanut ahkerien yritysten toimesta vielä maalin loppuminuuteilla, mutta ei. Seuraava matsi torstaina (Slovenia).

      Poista
  5. Vähänkö olen ylpeä sinusta, kun olet saanut niin paljon vietyä jätelavalle! Aika hamsteri olet, mutta nyt on oikea suunta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kun on asunut samojen seinien sisäpuolella 33 vuotta ja risat, niin ehtiihän siinä kertyä kaikenlaista... 😅

      Poista
  6. Hatunnosto hamsteriuden vastaiskulle. 🎩 Yritän saada inspiraatiota. Ja myös töniä puolisoa viemään omia kamojaan kierrätykseen.

    Onpa viehättävän näköinen pinkki talo 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hatunnostosta!
      Olisi paljon kirppikselle/konttiin vietävää - kyyti puuttuu. En pysty heittämään lavalle ehjiä ja käyttökelpoisia vaatteita. Pitää kasata ne vaatteet jätesäkkeihin ja koittaa järjestää sitten kyyti niille.
      Pinkki talo herättää mielikuvituksen...

      Poista
  7. Heippa! Hyvin olet saanut vietyä tavaraa poistolavalle. Tein tässä keväällä vaateinventaarion ja olen kuskannut ostoskärryllä vaatteita Ison Ompun Fidaan ja kierrätyskeskukseen.
    En seuraa noita pelejä kuin silloin, jos Suomi on mitalipeleissä. Saa nähdä tänä vuonna, kuinka käy.

    Olen ensi viikolla lähdössä Tukholman risteilylle. Mulla on etukortti ja silloinhan on risteily hiukan edullisempi.Tosin vaihdan aina ikkunalliseen hyttiin ja nyt valoisaan aikaan se ihan kiva. Sinä lähdet siis tänä iltana Tallinnan risteilylle. Mullakin on ollut mielessä käydä siellä, kun on pitkä aika, kun olen käynyt Tallinnassa. On muuttunut niin kivaksi kaupungiksi. Toivotan sulle hauskaa reissua! Eipä taida olla tuuliakaan tiedossa. T. m-m.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos m-m.!
      Tänään olen lähdössä. Laiva on sellainen, jolla en ole ennen ollut. Se vähän jännittää. (Hytissäni ei ole ikkunaa..) Risteily on 22h ja maihinnousu aamulla kahdeksan aikaan, mikä ei liene minulle hankalaa, kun herään nykyään niin aikaisin. Uskoisin Rimin aukeavan kasilta? Ainakin toivon niin. Maissa ehtii olla vajaat neljä tuntia, joista varmaan kolme on liikaa, jos on kylmä. 😉
      Mukavaa Tukholman risteilyä ensi viikolla!
      (Maksaako Tukholman laivalla hytin vaihto ikkunalliseen? Tallinnan laivalla yleensä ei. Se pitää vain itse huomata vaihtaa..)
      Ai niin, pääsen ratikalla ovelta ovelle!

      Poista
    2. Aloin jo kirjoittaa kommenttia, kun tää kone stilttasi. Vanha rakkine, mutta toiminut tähän asti joten kuten. Siis se hytinvaihto on maksullinen. Siinä risteilyä tilatessa sen voi vaihtaa toiseen. Riippuu mihin hyttiluokkaan vaihtaa. Mulla on aika edullinen, kun on se standardi, ikkunallinen hytti, jossa TV. Nyt en muista taas, mitä se maksoi, oisko kympin verran. En ole ihan varma.
      Sulla on hyvä, kun pääset ratikalla ovelta ovelle. Minun täytyy ensin kävellä metrolle ja Kampista sitten ratikalle ja siellä Katajanokalla vielä satamaan. No tuleepa vähän liikuntaa.
      Mukavaa risteilynjatkoa ja kotiintuloa sinulle! T. m-m.

      Poista
    3. Kiitos! Kotiin raahauduttu.
      Viikkarin miniristeilyllä tarjotaan aina ensin piccolohyttiä, joka on ihan kamala putka. Se, jossa on sohva ja sen päällä sänky. Vaihdan sen aina samalla hinnalla neljän hengen standardiin. Vastaava ikkunallinen maksaa yleensä viisi euroa lisää. Ilmeisesti Tukholman risteilyllä hytit hinnoitellaan kalliimmin.
      Tulit tuossa juuri ratikassa istuessa mieleen: otahan selvää, miten seiska ja ysi nyt kulkee? Reitti on Länsisatamasta Katajanokalle (ihan terminaalin eteen!), joten luulisi niiden kulkevan Kampin kautta. Itse en ihan just nyt jaksa, mutta voin kyllä ottaa selvää tämän viikon puolella, jos haluat?
      T. Reissuväsynyt

      Poista
    4. Kiitos stansta! Niin ne on nuo ratikatkin muuttaneet kai reittiä. Menen aina sillä ratikalla, mikä kulkee siitä Sokoksen edestä Mannerheimintietä ja kääntyy sitten Stokkan kulmalta Aleksanderikatua eteenpäin sinne Katajanokalle. En muista, mikä se numero edes on tällä hetkellä.
      Mulla on ollut niin paljon ns. murheita ja ajateltavaa, että en jaksa pysyä oikein aina mukana kaikessa. Tänään tuli helpottavia uutisia nuoremmalta tyttäreltä. Jokin musta pilvi väistyi sisältäni ja pääni yläpuolelta pois.
      Hänellä oli suuria terveydellisiä asioita, jotka alkanevat pikkuhiljaa ratketa, kun tulee vastauksia tutkimuksista ja positiivisia sellaisia.
      En tässä avaa niitä enempää. Vaikeita juttuja kuitenkin.
      Hyvä kun reissusi meni mukavasti! Ainahan ne vähän väsyttävätkin ja sullakin oli se rankka sairasjaksokin vasta jokin aika sitten.
      Terveisin m-m.

      Poista
    5. Kyseinen ratikka on numero 4 ja sillä joutuu jäämään Vyökadun pysäkille eli ent. vankilan viereen. Minäpä otin ja selvitin jo: rautatieaseman edestä menee 7T, joka lähtee Kaisaniemen suuntaan. Kiertää Krunikan Aleksanterinkadulle ja jatkaa siitä Katajanokalle terminaalin edessä olevalle pysäkille. Hankalia nuo ratikkalinjojen muutokset, kun Pitkäsilta on pois käytöstä.
      (Nyt minun nettiyhteys hidastelee ja tökkii!?!)
      Ikävä 'kuulla', että on murheita. Toivottavasti ne helpottavat pian!

      Poista
    6. Kiitos, kun selvitit näitä ratikkalinjoja. Juu, se on 4, millä olen mennyt aina ja jäänyt pois siinä Vyökadulla.
      Täytyypäs nyt vähän tuumailla sitä juttua, kun ensi viikolla lähden matkaan.T.m-m.

      Poista
    7. Olisi ainakin vähemmän kävelyä..!

      Poista
  8. Loisto mahdollisuus tuollainen poistolava systeemi.
    Täällä kiikutin yhden kuorman jäteasemalle ja yksi ainakin pitäisi viedä, kun ehtii.
    Katso minunkin edestä tällä viikolla telkkua, on sellainen vipinä viikko, että ehdin varmaa pe iltana lässähtää telkun ääreen.
    Kohta auton nokka Jyväskylää kohti, otan ensin 8v lapsenlapsen kyytiin, kun pääsee koulusta ja lähdetään Jyväskylään viettää hänen 8v synttäreitä.
    Ihanaa aurinko on esiintynyt tällä viikolla.
    Mukavaa tiistai päivää sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Lava voisi minun puolestani pysyä paikallaan vielä vaikka viikon, jopa kaksi!? 😉
      Koitan illalla ja huomenna ottaa "sinua varten" kuvia mereltä ja Tallinnasta...
      Kivaa Jyväskylän reissua ja hauskoja synttäreitä!!!

      Poista
    2. Kiitti oli mukavaa HopLopissa🎉
      Aah meren ihanuus💙 nauti risteilystä.

      Poista
    3. Kiitos!
      Oli erilainen reissu, mutta pääasiassa ihan mukava.

      Poista
  9. Jos osaisin ja jaksaisin fyysisesti remontoida, niin tuollainen vanha puutalo keskustan kupeessa olisi ihan unelma.Todella sääli, että talo on päässyt tuohon kuntoon.

    Meillä ei yleensä seurata mitään urheilua, jos Suomi nyt pääsisi pelaamaan kullasta, niin sitten varmaan aukeaisi meilläkin telkkari :)

    Minä katson joskus joukkuvoimistelua, luistelua ja alppihiihtoa. Ainoa penkkiurheilusta edes vähän kiinnostunut poika yleensä tajuaa etsiä parempaa seuraa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä vaaleanpunaisesta talosta! Veikkaan, että sen perusteellinen kunnostaminen maksaisi maltaita! Pitääpä katsoa talolle tarkka osoite joku kerta ohi mennessä ja etsiä sen perusteella lisää tietoa siitä.
      En minäkään katso lätkää muuten, mutta MM-kisoissa Suomen pelit. Mitähän muuta urheilua seuraisin? Ehkä yleisurheilua (jos siellä on suomalaisia mukana). Ratsastusta, jos sattuu kohdalle.

      Poista

Kiitos kommentistasi!