perjantai 27. kesäkuuta 2025

KaikenLaista ja MonenMoista

Ota mukillinen kahvia - minä tarjoan! 😃

Kuinka odottaminen onkaan toisinaan haastavaa! Eilen oli. Näin Maisasta, että lääkärin soittoaika oli merkitty 13:40 ja puhelu tuli vihdoin puoli viideltä. En muutenkaan pidä noista puheluista, koska pelkään, etten ymmärrä kaikkea mitä minulle kerrotaan ja etten osaa kysellä oikeita asioita. Siinähän sitten odottelin kynä ja paperia valmiina, ja valmistautuneena kuulemaan verikokeiden tuloksista. Eipä ollutkaan niistä kyse.

Odotellessa tuli mieleen, että meitä aina varoitellaan korkeista sakkomaksuista perumatta jätetyistä lääkäriajoista. (Johan Pöllö oli tietysti ehtinyt ottamaan asian esille kommentissaan! 😆) Miksi minulle ei makseta euroakaan melkein kolmen tunnin odottelusta? 

Luulin siis, että puhelu koskisi otettuja verikokeita. Olin katsonut jo Maisasta tuloksia ja kirjaan tähän ne, joihin kiinnitin huomioni:
B-tromb. 593 (viitearvo 150 - 360)
B-leuk. 12,4 (viitearvo 3,4 - 8,2) 

Näihin lääkäri ei osannut sanoa mitään, mutta määräsi varaamaan ajan laboratorioon laajaan verenkuvaan, kunhan...

...ensin mittaan verenpaineet kaksi kertaa aamulla ja kaksi illalla neljän päivän ajan, ja merkitsen ne Maisaan. Selvä. Tämän aamun mittaukset yllättivät varsin positiivisesti: 126/80 ja 117/75. Tällaisia lukemia ei ole ollut pitkään aikaan! 👍

Eilen ei kuitenkaan ollut. 😉 Kuvittelin lähteväni ihan ajoissa, mutta meinasi tulla hoppu. Ratikkaa odotellessa nappasin tämän kuvan, koska en ole koskaan ennen nähnyt, että huputetun rakennuksen telineille olisi laitettu kukkalaatikoita!? Onpa kiva!

Kerrankin HSL (julkinen liikenne) palveli paremmin kuin hyvin, sillä pääsin ratikalla melkein ovelta ovelle. 👌

Perillä oli hankaluuksia löytää oikeaan paikkaan. Menin ensin väärään, mutta mutkien kautta löysin oikealle luukulle ilmoittautumaan ja sitten oikeaan paikkaan odottamaan. Olin kohteessa kolme minuuttia ennen annettua aikaa.

Koko TT -kuvaus kesti kaikkineen ehkä vartin. Piti ottaa kaulakoru ja rintsikat pois. Kanyyli pistettiin käsitaipeeseen eikä se sattunut. Ensimmäisellä kerralla varjoaine ei lämmittänyt, nyt lämmitti vähän. Hieman epäselväksi jäi miten saan tietoa tuloksista, mutta sellaisia kuulemma 'löytyy' 2-3 viikon päästä?!

Koska matkalippu vanheni kaksi minuuttia ratikan liikkeelle lähdön jälkeen, latasin uuden ja koitin keksiä mihin sen ajan käyttäisin. Päätin jäädä Triplaan huomioimatta, että kello oli vielä niin vähän. Meinasin vastoin periaatteitani poiketa UFFilla, mutta sen aukenemiseen oli vielä toista tuntia. Säästin muutaman euron? 

Kävelin Suomen suurimpaan kauppakeskukseen miettimään seuraavaa kohdetta.

Prismaan. Kävi mielessä, jotta ostaisin yhden vaaleanpunaisen vauvalangan, koska kokonaiset sen väriset loppuivat. Onneksi ostin viimeksi viisi (1+2+2) kerää, sillä nyt niitä ei ollut ollenkaan!? 

Voihan sitä "kuluttaa aikaa" näinkin: räpsin kuvia myynnissä olevista mansikoista. 🍓 Kilohinnat vaihtelivat 18,23 - 25,16 euroa. En ostanut.





Minäpä muistin mainitut Kinnarin Tilan puurohiutaleet ja ostin kilon pussin (4,69 euroa). En ole testannut vielä.

Kaupasta ulos tullessa oli vastapäätä Lidl. Kiitos Rita A:lle, kun hän mainitsi blogissaan myyntiin palanneesta PARHAASTA perunamuusijauheesta! Muistin sen ja ostin paketin.

Laputettuna löysin leipää...

...ja litran laktoositonta mangojogurttia.

Ruokatestiin alkaen 01.06. lisätään 154,52 + 10,03 = 164,55 euroa.

Aamun päähänpisto. Olikin pölyinen vitriini!

Saas nähdä, kuinka kauan "väliaikainen" ratkaisu pysyy näin... 😅

Edessä on viikonloppu, jolloin Suvilahdessa (lähellä) on Tuska -festivaalit. Sehän tarkoittanee Stanstalle piiitkiä tölkkikierroksia, sillä heavy-ihmisillä on hevit eväät. Paikalla on tietysti keräämässä myös ulkomaalaisvahvistuksia jätesäkkeineen, mutta jospa reunasta riipaisten saisin osani? 😇 

Aurinkoista perjantaita! 

36 kommenttia:

  1. Pilvistä, aamu on ulkoiltu. Siirryin sisälle raivaamaan vaatehuonetta ja silittämään, aika inhokkipuuhaa. KUKA on tuonut mun vaatekaappiin tusinan verran liki samanlaisia vaaleita pellavahousuja! Ne on varsin käytännöllisiä näiden karvatassujen kanssa.
    Jotain tulehdusta kropassa taitaa olla, kun leukkarit koholla? Ehkä vielä sen sairaalareissun jälkimaininkeja.
    Mansikat on hinnoissaan, nyt jos tulee hellepäiviä, satoi räjähtää. Mä oon huono ihminen ja ostan rasian kun tahdon mansikoita, pakastin on varattu lähinnä koirien lihapullille ja muulle raakaruoalle. Vadelma tulee jonkin verran pihan puskista, Villejä ovat jo mutta maku ihana.
    Antoisaa keräilyreissua, ehkä saat samalla nauttia konsertista?
    -@

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Vähän toki pähkäilen (kuten aina?!), että lähdenkö illalla kiertelemään. Tekisi niin mieli olla vaan kotona, mutta kyllä ne tölkkieurotkin houkuttelee. Katsoo nyt - jos alkaa satamaan, niin en todellakaan lähde kastumaan. Musat kuuluu varmasti kauas! Ihme, jos ei kotipihaan saakka!
      Ihmettelen, ettei se eilinen lääkäri ottanut mitään kantaa noihin veriarvoihin? Sairaalareissusta on jo niin paljon aikaa, ettei ne sieltä saakka koholla ole. Jotain muuta häikkää on pakko olla!
      Kyllä teki niin mieli mansikoita eilen, mutta en periaattesta maksa tuollaisia summia! Jos olisi vieraita tulossa tai mansikkakakun tekoa, niin ehkä sitten, mutta kun ei ole. Pakkaseenkaan en tarvitse, kun jäävät sieltä käyttämättä. Ostan sitten suoraan syötäväksi, kunhan halpenevat kohtuullisiin hintoihin. Sen kerran tai pari. 🍓
      Tuolla samassa altaassa oli vadelmia nimellä "karkkivadelma". Millehän ne olisivat maistuneet?
      Huoh, nyt puolestani odottelen takaisinsoittoa Kelasta.
      Rentoa alkavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Teillähän "halvalla" saa mansikoita. Meillä näytti maksavan 8-10€ pieni rasia. En raaski ostaa. Ostin silloin kun halvemmalla sai ison laatikon Puolalaisia mansikoita, ihan yhtä hyviä, nyt niitä ei enää saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvien mansikkarasioissa oli yhtä lukuunottamatta 250 grammaa eli hinnalle: huh huh! Piti oikein palata katsomaan, paljonko se maksoi, jossa oli 400 grammaa: "Vilppulan makoisat maanmainiot" mansikat olivat 7,29/rasia. Halvin?! 🍓 Jätän toistaiseksi toisille.
      Viikonloppua!

      Poista
  3. Just tultii kaupasta 12€ rasia (oli muu kun paikallinen) kauppaan jäi tällä kertaa. On kyllä kesäherkut hinnoissaan.
    What🫣 myydäänkö siä Vilppulan manskuja..täällä paikallisen rasia 9€.
    Mukavaa viikonloppua🌸
    Tänne lupasi poutaa mutta sataa välillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos "rumisteeraaja"!
      (Tulikohan nyt oikea sana huonekalujen siirtelijälle?)
      Lunttasin tuon 'Vilppulan' etiketistä, heh. Taisi olla isompi rasia teillä, kuin 250 grammaa? Katselin just ulkona piipahtaessa, että saattaa pudottaa sadetta täälläkin illan mittaan. Jee, ei ole "pakko" lähteä tölkkikierrokselle? 😇

      Poista
    2. Aah joo Vilppulan tila sijaitsee Asikkalassa. Piti ihan googlettaa...

      Poista
    3. Oliko se "Asikkalan, Asikkalan, puiset rattaat.." ♫♪. 😁

      Poista
    4. .".....on niin huonoja kulkemaan. Niin näin alamäessä ja ylämäessä ei ollenkaan"
      Niin se menee - mutta ei meillä juuri puisia rattaita enää näy 😊😊
      Puhelimella tässä tiirailen enkä saanut selvää, oliko nuo täältä Asikkalasta Vilppulan tilalta - tänään viimeksi ajettiin ohimennen tulle kaupassa käydessä 🌞
      Pieni on maailma....

      Poista
    5. Hei kiitti! 😅
      Puhelimella minäkin joudun nyt tiirailemaan, kun poistin jo mansikkakuvat puhelimen galleriasta ja läppärin kuvakansiosta. Huomasin, että kun blogissa klikkaa kuvaa, saa sitä suurennettua? Vau, oppii uutta. 😁
      Kaksi vaihtoehtoa on "Vilppulan", yksi "Rannikon" ja yksi "Wennborgin tilan" mansikoita. 🍓 Minä niistä enempää tiedä.

      Poista
    6. Tutkin nettiä, niin kuin Päivikin oli tehnyt ja kyllä ne varmaan noita täältä toimitettuja mansikoita ovat 😄 Pari kesää sitten ostettiin sieltä pakastimeen sekä mansikoita että vadelmia ja molemmat oli tosi hyviä.
      Minulla meni suurentaessa kuva sen verran epäselväksi, etten nähnyt sen enempää kuin suurentamattakaan - huono näkökö?
      Mutta menempä omaan blogiini 😉

      PS. Meistä tuo Litukan muusi on pussimuuseista parasta 👍
      Lankavitriini on ihana! Tulisitko järjestämään minunkin langat noin nätisti?
      NYT menen.

      Poista
    7. Kiva, että teilläkin tykätään Litukan muusista! 😊
      Voisin helposti järjestellä sinun langat - jos olisit(te) lähempänä, heh. Oikeastihan laitoin tuohon vitriiniin vain ne uusimmat. Lisää lankoja on ainakin sadassa paikassa...
      Alkoi satamaan, mutta en vielä ole antanut periksi tölkkien suhteen. Ehkä.

      Poista
    8. Minä sain aikanaan tiedon tuosta muusista tädiltäni, kun kävin siellä Isolla Kirkolla maailmaa parantamassa 😉Kotiin tultua piti tietysti hakea sitä kotiinkin ja maistattaa Mursullakin.

      Poista
    9. Hei tuo on minunkin lemppari valmismuusi! Oili

      Poista
  4. Söimme aamulla YHDEN mansikan omasta pihasta. Muut eivät vielä ole kypsyneet mutta tämä oli iso ja maukas.

    Sinulta olen saanut vinkin perunamuusiin :) Kiitos. Sitä ei ollut moneen viikkoon Lidlissä ennen kuin viikko sitten taas löytyi. Mahtavaa! Ehdimme kokeilla kamalia liistereitä siinä välissä ja pelätä että tuotetta ei enää saa. Fiuu.

    Kiva että terveytesi on hoidossa. Pirunmoista tuo puhelujen odottelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sietääkin olla iso ja maukas🍓 , kun oli ainoa!
      Niinhän se menikin, että minä mainitsin muusista ensin. Pääasia, että se "keksittiin" ja kiitos, kun kerroit, että sitä löytyy taas! Olipa muuten haastavaa löytää paketti kaupasta! Arabian Litukasta en löytänyt ja Triplassa se oli hassusti erillään tolpan vieressä. Löysin kumminkin!
      Ei riittänyt, että odotin eilen lääkärin soittoa, sillä äsken odotin takaisinsoittoa Kelasta. Se tuli nopeammin ja asia hoitui!
      En nyt oikein tiedä, onko terveys hoidossa, kun itsellä häiritsee ne veriarvot. Noh, mittailen paineita, varaan uuden ajan labraan ja niin edelleen. (Koitin saada hammaslääkäriin aikaa - ainakaan Kalasatamaan ei ollut "tavallisia" aikoja jaossa ollenkaan!)

      Poista
  5. Minä hyvin harvoin haluan lääkärin soittavan, käytän kuulovammaisten tekstiviestipalvelua. Kuulen kyllä useinmiten puhelimessa hyvin, mutta jos lääkäri sattuu olemaan huonosti suomea puhuva, tai epäselvästi puhuva, menee tärkeät tiedot ohi. Ajallaan lääkäri on yleensä soittanut, paitsi pari vuotta sitten. Oireilin, ja kävin kilpparikokeissa. Lääkärin piti soittaa, puhelua ei tullut koskaan. Yritin ajanvarauksen takaisinsoittoa, jota ei tullut. Kun yritin uudelleen ajanvaraukseen, sieltä ilmoitettiin, että takaisinsoittopyyntö on jo tallennettu. Sitten suljettiin heinäkuun ajaksi terveysasema, pääterveysasema palveli vain ajanvarauspotilaita, enkä päässyt varaamaan puhelinaikaa, koska soittopyyntöni oli edelleen voimassa. Kaiken lisäksi verikokeiden tulokset ei tulleet omakantaan. Olin käynyt kesäkuussa verikokeissa, elokuussa sain hoitajan puhelimeen. Siellä oli jokin järjestelmämuutos, joka oli sotkenut koko homman mun osalta ainakin. Mulla oli koko kesän kilppari liikatoiminnalla, ja olossa huomasi.. lopulta sain lääkärille soittoajan, lääkeannosta rukattiin pienemmäksi, ja olo kohentui vähitellen. Ja ne tuloksetkin ilmestyi omakantaan. Sellainen selkkaus.
    Olisikohan se lääkäri määrännyt sut lisäverikokeisiin noiden koholla olevien arvojen vuoksi? Nehän ehtii laskea normaaliksikin, jos kyseessä on jokin pieni häikkä. Verenpaineille hurrataan.
    Silmiä hivelee sun lankahyllyt. Sehän on ihan sisustuselementti 🙂
    Niin ja mansikka-aikaan tietenkin katkeroidun, kun en voi niitä syödä 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, tuon selostuksesi myötä tuntuu, että pääsin helpolla odottaessani puhelua vain kolme tuntia!? Samaa syytä ajattelen uusille verikokeille. Mittaan nyt verenpaineet ohjeen mukaan neljä vuorokautta ja alkuviikosta varaan uuden labra-ajan. Verenpaine ainakin tänä aamuna yllätti tosi positiivisesti!!!
      En tiedä (muka) jääkö langat tuohon, mutta ovatpahan pois ämpäreistä lattialta, heh.
      Kenkutus-harmitus, ettet voi syödä mansikoita, mutta jos yhtään helpottaa, niin en ole ainuttakaan syönyt minäkään tälle kesää...

      Poista
  6. Sekä leukkarit että erityisesti trombosyytit voi olla koholla ihan vaan röökinpolton takia. Hyvä, että tutkitaan tarkemmin, mutta todennäköisesti ei ole mitään ihmeellistä kuitenkaan. Ja kannattaa myös sisäistää se, että viitearvo on tosiaan vaan viitearvo. Jossain joku on joskus tutkinut, että 95% näytteistä on viitearvojen sisällä. Jos on joku arvo koholla tai alempi, ei välttämättä ole yhtään sen sairaampi tai terveempi kuin sellainen, jolla arvo on rajoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika samoissa lukemissa nuo arvot olivat olleet silloin sairaalassa oloaikana, etten sitten tiedä. Selvinnee laajasta verenkuvasta, kunhan se otetaan. En minä huolestua jaksa... 😉

      Poista
  7. Sulla sentään on annettu aika, jolloin lääkäri soittaa (vaikka nyt soittikin todella myöhässä), niin mulla kun on työterveyshuolto Terveystalon kautta ja sieltä puhelinaika tulee tyyliin lääkäri soittaa päivänä X ajalla 8-20. Tarkoittaa, että töissäkin kuljet kännykkä mukana koko ajan, olen mennyt sen kanssa vessaankin. Pelkään, että ei se soita uudestaan, jos en ekalla kerralla vastaa.

    Tuo Litukan muusi on ihan hirveätä liisteriä, ei maistu meillä. Ainoastaan Felixin muusi kelpaa. Mutta se on hyvä, että kaikki löytää omalle suulleen sopivan.

    Viikonloppuja. Mulla alkoi loma ja karavaani kulkee kohti eteläistä Suomea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Sama kai sille, että oliko annettua aikaa tai ei, kun ei se pitänyt kuitenkaan. Puhelin kädessä minäkin liikuin. Sama Kelan puhelua odotellessa, kun tietää, ettei ne soita toista kertaa.
      Olet ensimmäinen, joka ei tykkää tuosta Litukan muusista! Tai siis eka, joka kertoo sen. Rita A. kirjoitti blogissaan, että olivat testanneet ties kuinka monia muita sillä aikaa, kun tuota ei saanut ja kaikki muut olivat olleet liistereitä? Makuasia vissiin. Kokeilen omaani kohta tai huomenna, olenko edelleen samaa mieltä kuin ennen.
      Ihanaa lomaa, Helkatti ja muut samassa autossa matkaavat! Ajakaa turvallisesti ja nauttikaa! 🌞

      Poista
  8. Meilläkin iski paniikki, kun perunamuusijauhe hävisi myynnistä. Se oli meidän arjen pelastaja. En olisi huomannut sen tulleen uudelleen myyntiin, ellei olisi tullut sovellukseen alekuponki. Arki taas pelastettu. 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alekuponki? Sellaista en ole ainakaan vielä huomannut... Kävin katsomassa - minulla ei ollut, mutta sain aktikoida EURON kupongin, wohoo! 😁 En olisi tiennyt muusin puutteestakaan ellen olisi lukenut siitä toisesta blogista. Eli näissä kiertää "oikeaa" tietoakin... 😁

      Poista
  9. Soittoajat on kyllä yhtä suurta sirkusta. Siksi lääkärit ei niistä yhtään tykkää vaikka ennen mentiin aina kuulemaan tulokset vastaanotolle ja tavoitteena siis vähentää sitä ruuhkaa. Mutta kun toiset asiakkaat pulputtaa kaiken mahdollisen sen kerran kun lääkäri soittaa ja pitäisi ottaa kantaa asiaan kuin asiaan ja siitä ne soittoajat sitten venyyyyyvät.
    Olen odottanut kolmatta vuotta :-))) Äitini hoitokodin lääkärin soittoa ja aluksi vastailin kaikenmoisiin tuntemattomiin numeroihin jos se NYT olisi se lääkäri. No sitten opin, että hoitajan kautta asiat selvitetään.....
    En olisi huolissani labroista kun eivät ole sen enempää yli viitearvojen, mutta onhan se hyvä kun lisää tutkitaan.
    Lankahylly on hyvä; ihan kuin oikea kaupan hylly. Ja näkee heti mitä on varastossa.
    Tuskallista tai tuskatonta viikonloppua toivetellen :-)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Omasta puolestani sanoisin, että tuskaista, auts. Oli ihan hitsin rankkaa liikkua! Siis Tuskasta ei iloa ollut - minne lie vieneet tyhjät tölkkinsä, jos niitä oli edes ollut. Muita kerääjiä en nähnyt.
      Tuli vähän tyhmä fiilis siitä lääkärin puhelusta, kun tuntui, ettei hän oikein osannut vastata mihinkään kysymyksiini. Sellainen, ettei hän ollut valmistautunut muuhun kuin kuulemaan verenpainelukuja, joita minulla ei ollut. Oli kuitenkin ne labrat otettu. Kukahan niistä tuloksista aikoi kertoa vai aikoiko?
      Ymmärrän hyvin tuntemattomat numerot! Silloin, kun äiti vielä eli niin vastasin tuntemattomiin jonkin verran, kun ajattelin, että jos soittavat äidistä. Sitten ymmärsin tallentaa "kerroksen" hoitajien numeron. Kuinka tylsää, kun tuntemattomasta numerosta kaupiteltiin vitamiineja tai uutta edullisempaa sähköliittymää! Kiitos ei.
      Olisipa "lankakaapissa" kaikki langat, mutta ei lähellekään.... 😅

      Poista
  10. Kiitos kahvista vaikkakin näin jälkikäteen☕️ sitä ehtii tapahtua monenmoista päivän mittaan! Mitä tulee perunamuussikeskusteluun niin Litukan omasta ei kokemusta mutta Kotimaista- merkin alla oleva muusi on mielestäni kelvollista( parastahan tulee kun itse tekee). Hyvä kun sinulla lääkäri ja verikoe kontrollit pelaa.🩷( vaikka jouduit odottelemaan).

    VastaaPoista
  11. Automaattinen tekstinsyöttö koitti tarjota muusikkoa muusina mutta ehdin korjata.😂

    VastaaPoista
  12. Minullapa onkin oma muussiautomaatti, joka kokkaisi mielellään muussia vaikka joka aterialle ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!