PoikkeusViikonPäivänä.
Ensi viikon maanantaina tulee tasan kaksi vuotta siitä, kun tein ensimmäisen siivousreissun Tätien luo! Aika on ja ei ole mennyt nopeaa, mutta tuntuu ihan hullulta, että olen laukannut siellä näin pitkään joka toinen viikko! Toki väliin on mahtunut muutama kerta, kun en ole syystä tai toisesta päässyt, mutta aika hienosti olen mielestäni hommat hoitanut. Kyllähän tässä on jonkin verran tutuiksi tultu, ja toimeen. 💜
Täti A. kertoi, että hänet noudetaan tänään syntymäpäivän viettoon mökille. Paikka on ollut suvussa vuosikymmeniä ja nyt tytär emännöi. Sinne on kevään mittaan rakennettu sisävessa, ja tehty muistaakseni muitakin putkihommia. Täti A. haluaa päästä katsomaan. Onneksi paikka sijaitsee vain tunnin automatkan päässä ja rouva noudetaan kotiovelta. Yöksi hän ei enää halua sinne jäädä. Ymmärrän.
Pääsin kuivin jaloin Täti A:n luo. Vähän ripotteli Täti B:n luo siirtyessä, mutta ei sen vertaa, että olisin avannut sateenvarjoa. Perillä ollessa taivas repesi ja vettä satoi kaatamalla. Tarvitsin sontsaa vielä paluumatkalla juna-asemalle. Loppumatkalla en. 💦En oikein ymmärrä, mitä tapahtui Täti B:n luona!? Tällä kertaa hän kuuli ovikellon pimputukseni ja tuli avaamaan oven. Änkesi ovenrakoon räpläämään LUKKOA ihmetellen, kuinka OVIKELLO soi niin hiljaa?!! Ärsyyntymiseni alkoi siitä ja jatkui melkein koko siivouksen ajan naisen tullessa koko ajan eteeni siirtämään sitä sun tätä. Koitti olla tietysti avuksi, mutta oli tiellä!
En tietenkään purkanut ärsyyntymistäni häneen, mutta koska olen kuin avoin kirja, niin vaistosihan hän. Koitin pehmittää tilannetta höpöttämällä niitä näitä, ja loppujen lopuksi joimme munkki-kahvit ihan hyvässä hengessä. Hyvää juhannusta! 🌼
Viedessäni siellä roskat kurkkasin tapani mukaan metalliroskikseen ja siellähän oli lukuisia pantillisia tölkkejä. Palasin hakemaan repustani muovikassin ja kävin noukkimassa niitä. En taaskaan ymmärrä, miksi niitä oli pitänyt lytätä? Laskin ottavani sieltä yhdeksän kelvollisinta ja repussa oli ennestään kaksi. Vein ne kauppaan ja sain pantit vain seitsemästä, höh.
Tölkkihaasteeseen alkaen 21.03. lisätään 133,30 + 1,05 = 134,35 euroa.
Kiersin taas "samalla lipulla" lähiostarin kautta käyden vain Litukassa. Jotta en söisi pelkkää kanaa, ostin lihapullia. Näitä popsin ihan tuollaisenaankin suoraan paketista.
Uunilenkki oli nälkäisen mieliteko.Olen syönyt pitkään leipien päällä vain juustoa ja nyt teki jotain muuta mieli. En ole avannut ja maistanut vielä. (EDIT. Nyt olen - hyvää!)
Sulhaspiirakoita sai tarjouksessa kahdeksan kappaletta parilla eurolla. Söin kaikki kerralla heti kotiin tultuani.Ostin jotain muutakin (mm. jäätelöitä), joten...
Ruokatestiin alkaen 01.06. lisätään 94,74 + 18,03 = 112,77 euroa.
Tein illalla vihdoinkin sen piimäpannarin. Ei tullut nätti, mutta maku on hyvä! 😋
Apua, nyt tulee kiire! Ei ihan, mutta puuro on syömättä ja lähtöön aikaa puoli tuntia. Minulla on aika labraan verikokeeseen Kampissa. Outoa, ettei siitä näy merkintää Maisassa?! Löysin tiedon sähköpostista ja nyt on epäilys, ettei kohteessa ole selvää, että mitä kokeita otetaan ja miksi. Liittyy kuitenkin siihen sairaalareissuun ja munuaistulehdukseen. Saas nähdä.







Piimäpannaria alkoi just tehdä mieli!
VastaaPoistaEihän siinä sitten auta, kuin.... 😂
PoistaHei stansta! Sinulla on ollut melko vilkasta; tölkkejä paljon kerännyt ja nenääkin vähän käsitelty ym ym...
VastaaPoistaLuen kyllä kaikki postaukset ja kommentit huolella, mutta itse olen vähän huono kommentoimaan.
Minulla on pikku kuoppa tuossa nenän päällä. Siitä on otettu koepala, ei ollut vakavaa, mutta kuoppa jäi jäljelle. Kaulastani on leikattu basaliooma ja nyt on jossain vaiheessa mentävä näyttämään poskessa olevaa muutosta, jota tarkkaillaan.
Olen huomenna aattona menossa Lahteen nuoremman tyttären perheeseen viettämään Juhannusta. Sinne tulee vanhempi tytär myös. Jo lauantaina menemme Kotkaan katsomaan henkilöä, joka on jo kovin heikossa kunnossa. Lienee viimeinen kerta hänet nähdä. Hiukan haikealtahan tuo tuntuu. Näin menee tämäkin keskikesän juhla.
Sinulle toivotan mukavaa Juhannusta! Voidaan hyvin ja pärjäillään! T. m-m.
Kiitos paljon, m-m.!
PoistaOn kyllä tainnut olla hieman vilkasta, sillä juuri nyt koitan iskostaa itselleni ihanan faktan, että ei ole VIIKKOON mitään pakollisia menoja, ja nauttia siitä!
Olet siis nenäkuoppa-kaima, heh heh.. 😂 Joudun odottamaan koepalan tulosta vielä jotain kolme viikkoa - saas nähdä. Jotenkin on tällä hetkellä vähän hysteerinen olo kaikkien luomien suhteen, mutta tasoittuneen ajan kanssa.
Kiva, että pääset viettämään aikaa tyttäriesi kanssa! Se toinen tapaaminen on surullisempi, mutta oletettavasti samalla väistämätön. Voimia siihen! ♥
Kiitos stansta! Nenäkuoppa-kaima, aika hauska. Niinhän sitä voi sanoa :)).
PoistaMinulla on noita luomia vaikka kuinka paljon ja välillä ne syynätään. Kun ikää tulee ja iho on taipuvainen saamaan kaikenlaisia kummajaisia, niin olen tottunut. Rasvaluomia ovat olleet suurelta osin, onneksi.
Niin aika menee. Jos on 85-vuotias ja hoivakodissa, ja nyt tullut molemminpuolinen keuhkoveritulppa sekä korona, on ihme jos tuostakin selviää. Ollut keskussairaalassa ja nyt kaiketi siellä hoivakodissa. Onhan se surullista.
T.m-m.
On hyvä, että tutkitaan ja hoidetaan!
PoistaVoimia sinne tapaamiseen! En ole lääkäri, mutta vakavalta vaikuttaa. Ihmeitä tosin sattuu joskus, mutta ei voi tietää.
Tuli mieleen minun siivoaminen täällä kotona. Poikani oli tuolloin pieni ja oli koko ajan moppini edessä. Kyn pyysin häntä siirtymään hän sanoi "pitää lähteä tästä littinä olemasta". Minun siivous jäi siihen ja otin pojan syliin.
VastaaPoistaIhanaa Juhannusta sinulle.
Kiitos paljon!
PoistaSen ymmärtäisinkin, että lapsi olisi edessä, mutta... Eipä kun, niinhän sitä sanotaan, että vanhukset taantuvat lasten tasolle? Kyllähän minä tajuan, että seuran puutteessa se nainen eteeni tuppaa. Eilen vaan en olisi jaksanut tiellä hääräämistä, mutta onneksi maltoin olla tiuskaisematta. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Hyvät juhannukset sinnekin!
Toivottavasti labrat ja muut on kunnossa!
VastaaPoistaAlkoi väkisinkin naurattaa tuo eteen tuppautuminen ;D Se on niiiin tuttu tunne ja väkisinkin alkaa ärsyttämään.
Kiitos ymmärryksestäsi, Sartsa! Sinä se sitä joudutkin varmaan päivittäin kokemaan. Yksinäisyyttähän se on, mutta välillä tökkii. Tulla nyt siirtämään silityslautaa, kun olen jo imuroinut sen alta!?
PoistaLabra sujui vallan jouhevasti, mutta se yllätti, että lähetteet oli kahdesta eri paikasta?!
Ensinnäkin tuohon edelliseen postaukseesi liittyen, että minullakin on tuollainen nukkaa poistava leikkuri ja se on ollut pitkään tosi hyvä ja tarpeellinenkin.
VastaaPoistaHyvä, että siivousreissusi hoitui ilman suurempia vaikeuksia, vaikka Täti B:n toiminta vähän ihmetyttää minuakin. Ehkä omasta mielestään auttoi sinua, mutta....
Menikö labrareissusi ilman mitään vaikeuksia? Saitko jo tulokset?
Yritetään nyt aloitella Juhannuksen viettoa ihan kaikessa rauhassa ja toivotaan tuon säänkin vähän paranevan.
Labrareissu meni näppärästi. Lääkäri soittaa viikon päästä torstaina ja saan varmaan silloin kuulla tulokset. (Saman päivän aamuna TT-kuvaan meno..)
PoistaNukkaleikkuri on näppärä. Olin unohtanut kapineen kokonaan.
Täti B:n kuulo, muisti ja ilmeisesti myös ymmärrys heikkenee tasaiseen tahtiin. Toivottavasti ensi kerralla keskittyisi tekemään jotain muuta.
Säälle ihan sama, juhannukselle ihan sama... Ei vaan, ärsyttävä ilta! Oli pakko pysäyttää pyykkikone, kun se meinasi rymistellä seinän läpi naapuriin. Digiboxi kenkkuilee. Mitähän vielä? En uskalla alkaa kutomaan, kun siinäkin kävisi varmaan huonosti? Grrr.
Huomenna parempi, eikö niin?
Nam pannaria😋
VastaaPoistaVipinä päivä ollut. Tulin toivottamaan Hyvää juhannusta🌸 voi olla, että huomenna en ehdi blogiin.
Kiitos!
PoistaTuli kyllä hyvä pannari! Syönyt sitä tänäänkin monta palaa. Tällä kertaa ei mene yhtään hukkaan!
Hyvää juhannusta sinne! 😎
Arvostan tuota Tätien luona käymistä. Ei ole ollenkaan helppoa mennä toisten kotiin ja tarttua siellä toimeen. Ei ihme jos välillä on vähän ärsyyntynyt olotila.
VastaaPoistaMeillä kävi eilen oikea siivous pyörremyrsky. Vaihdettiin sohvien päälliset ja olohuoneen iso matto toiseen ja lakanoiden vaihto jne....kyllä kropassa tuntuu näin
jälkeenpäin.
Ja voi sitä murusten määrää mikä löytyi sohvatyynyjen välistä ja alta...orava olisi elänyt niillä vuoden päivät :-).
Hyvää juhannusta Sinulle !
Kiitos ja kiitos!
PoistaOlenhan minä jo aika tottunut parissa vuodessa, mutta toisen koti on toisen koti. Toisaalta, siivoilen kyllä mieluummin muualla kuin omassa kotona, heh.
Teitte sitten oikein juhannussiivouksen! Varmasti tuntuu kropassa. Nauratti tuo "orava olisi elänyt niillä vuoden päivät", ja nyt orava jäi ilmeisesti ilman? Hih.
Oikein hyvää juhannusta teillekin! 🌹
Hyvää juhannusta! ❤️ Oili
VastaaPoistaKiitos samoin ❣️
PoistaHyvää juhannusta❤️
VastaaPoista-pirjo
Kiitos ja samoin! ❤️
PoistaPiimäpannari on hyvää. Sulla ollut touhukas päivä eilen. 🥰
VastaaPoistaLöydin kivan juhannusmermin joka olisi niin sinulle mutta en saa jaettua siihen. Liittyy tökkien keräykseen.Toivottelin jo uuteen postaukseesi juhannustoivottelut🌞🔥
Anteeksi monet kirjoitusvirheet( reumsormet). Mutta ymmärtänet silti💛🩷
PoistaYmmärrän, ei haittaa!
PoistaJust söin palan pannaria ja on enää kaksi jäljellä. Arvaapa tulinko uteliaaksi? Jep. On vissiin ollut 'vähän' touhukasta, kun jalat huutaa hoosiannaa...