tiistai 16. syyskuuta 2025

Kahvia, pizzaa ja sirkushuveja

Ja hieman hopeaa.

Ensin päässä soi "kun paljon antaa, muuta tarvitse ei lain..", kiitos Hannin Elämäni biisin. Sitten siirtelin lauantaisia kuvia ja nyt päässä soi "yli vuorien, taakse merien". Syy jälkimmäiseen kappaleeseen seuraa Tripla-reissun jälkeen.

Kiitos rakkaat blogi-ystävät! 💝 Mieli on tänään jo parempi!

Pähkäilin lauantaina ihmisten ilmoille lähtemistä. Lähdinkin, mutta lähipuiston kautta. Oli tarkoitus tavata HM, jonka kanssa on ollut pieniä erimielisyyksiä viime aikoina. Kun itsellä on surullinen olo ja mieli, niin esimerkiksi viesti "elämä on kuolemista" ei lohduta pätkääkään. 😢

Oli hyvä, että menin kuitenkin, sillä törmäsin matkalla ystävätär L:ään, joka oli ystävän auttamana liikkeellä pyörätuolilla. Ollaan me tavallaan tavattu sen jälkeen, kun hän kotiutui sairaalasta, mutta ikkunan kautta. Istuin hetken heidän kanssaan puistossa ja lähdin sitten kohti Triplaa.

Ensimmäinen kohde oli Prisma ja siellä oleva Juhla Mokka -tarjous. Oli yllätys, että aiemmin kaukana oikeassa takakulmassa olleet kahvilavat oli siirretty sisäänkäynnin viereen.

Näinköhän monella kaltaisellani jäi heräteostokset tekemättä? En ole tehnyt niitä kertaakaan, vaan olen ostanut vain kahvipaketit.

Maksoin kahvit pikakassalla ja jatkoin matkaa vastapäiseen Litukkaan. Hetken mielijohteesta ostin hätävararuokaa. Olen napsinut jo puolet lihapullista suoraan paketista.

Oli tarkoitus ostaa niitä edullisia ruokakermoja, mutta huomasin maustetut ja niiden hinnan: 1,49 euroa. Aiemmin lähikaupasta ostamani Kippari maksoi yli kaksi.

Koska jääkaapissa on melkein kaksi kiloa perunoita sekä avaamaton paketti Aurajuustoa, ostin purkin kuohukermaa.

Nuo plus kahvit, niin...

Ruokatestiin alkaen 01.09. lisätään 44,40 + 16,09 = 60,49 euroa.

Tavallaan tekisi mieli vähentää summasta neljä pakettia kahvia, mutta olkoon.


Kotiin palattuani sain viestin MP:ltä, että lähellä sijaitsevassa baarissa olisi livemusiikkia, jee! Tuttu poppoo, joten olihan se mentävä. Miehellä oli mukana muualta päin Suomea tullut pariskunta, joka majoittui heidän luonaan eiliseen, jolloin lähtivät talveksi Kanarialle.

Aiempiin puheisiin liittyen viestitin, että vieläkö tikat ja villasukat kiinnostaa. Saatuani myönteisen vastauksen otin kahdet villasukat mukaan. Sukkien oli tarkoitus mennä MP:lle sekä naiselleen, mutta kuinka ollakaan, niin se pariskunta halusi ostaa ne. "Kanarialla on talvella kylmät lattiat". Ikivanhoilla darts-tikoilla en ole tehnyt enää vuosiin mitään. 🎯

Ryhmä istui loistavalla paikalla ihan esiintymislavan edessä ja siinä oli minulle vallan passeli paikka leveällä ikkunapenkillä! Karaokeystävätärkin piipahti. Tupa (iso ravintola) oli ihan täynnä ja tapasin useita tuttuja.

Soittoporukka oli nimeltään Hilpeät Hipit Hesoista feat. Freeman. Viimeiseksi mainittuun olen törmännyt vuosien varrella usein ja joskus olemme istuneet samassa pöydässäkin... Nytkö on Se Päivä, että koitan ladata StanstaLandiaan videon???

No huh huh! En ottanut sähläämisestä aikaa enkä todellakaan tiedä, että onnistuinko? Kokeillaan...

https://www.youtube.com/watch?v=fyyYfKxoGHo

Näkyykö se noin? Jos, niin huomatkaa Freemanin tervehdys videon alussa minulle! 😄 Läppäri alkoi tässä sohlatessa jumittaa oikein kunnolla. 

Tuo iso ja mahtavaääninen mies oikealla on Vesku Mattila. Taustalla olevan miehen nimeä en muista, mutta olen nähnyt hänet joskus eräässä jazz-kokoonpanossa.

Kysyin eka setin jälkeen tauolla Kari Kuivalaiselta ihanaa euroviisukappalettaan Päivä kahden ihmisen. Lupasi, mutta vasta viimeiseen kolmanteen settiin. Oli siinä odotteleminen, kun pitivät pitkät tauot. Tuon kappaleen vuoksi hyräilen "en unta saa, päivään seuraavaan". ♫ Kiitos!

Eniten tykkäsin porukan stemmalaulannasta. Mukana toki legendaariset kappaleet, kuten Ajetaan me tandemilla ja Yksi lensi yli käenpesän. ♫♪. 

Vielä MP:ltä luvalla kopioitu kuva, jonka julkaisuunkin on lupa. Missähän välissä Leo vaihtoi takkia? 😅

Kuuntelin tietysti loppuun saakka ja lähdin sitten kävelemään kotiin. Matkalta ostin nälkäisenä pizzan. 🍕

Oli tosi kiva ja voimaannuttava ilta! 😍

*     *     *

Lupasin Pöllölle laittaa kuvan Rovaniemeltä ostetuista korviksista, jotka olin täysin unohtanut. Hih, toinen on näemmä kuvassa nurin. Nämähän sopivat täydellisesti uuden kaulakorun kanssa, eikö?

Yhtä aikaa korvisten kanssa ostettu (sain lahjaksi) rannekoru on ollut ostopäivästä lähtien ranteessa. Otan sen pois vain pizzataikinan vaivaamisen ajaksi. 

Millä/miten te puhdistatte hopeakorut? Rannekorun ontto sisäpuoli on aika musta...

Nälkä. Tein ruokaa viikonloppuna ja lykkäsin ne eilen pakastimeen. Kerron toki - ja pitkästi kuvamäärästä päätellen. 😆 Kaipa se on mentävä keittiöön hakemaan edes pari lihapullaa... Sataa, paistaa, sataa....

Ai hui hei, biologisen äidin siskolla on tänään syntymäpäivä. Soitan. 🌻

Tiistaita!

32 kommenttia:

  1. Hyvin onnistuit videoimisen kanssa!
    Kiva, kun sulla on parempi mieli… ❤️
    (Ja tämä ei liity asiaan ollenkaan, mutta nyt on jääkaapissa 2x6 prk tiedätkyllämitä…)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos sen videon pystyi katsomaan noin. 😄
      Tarkistin nyt illalla, että se tarjous on voimassa vielä huomenna. Pakko hinata itsensä ostarireissulle sateiden välissä!

      Poista
    2. Olen itselleni hieman vihainen, etten lähtenyt eilen illalla liikkeelle. Nyt kamala myrskytuuli humisee ja välillä sataa. Pakko kai se on silti lähteä jossain välissä. Menen ratikalla, vaikka muuten tuon välin kävelisikin...

      Poista
  2. Kiva, että sinulla oli mukava ilta lauantaina ja tapasit monta tuttuakin. Musiikin kuunteleminen on kivaa ja jopa tärkeääkin minullekin.
    Tämän viikon sadesäät eivät päästä jatkamaan pihatöitä, mutta toivottavasti ensi viikolla niitä voi jatkaa. Omenatkin on poimittava maasta, että omenapuiden alta voi leikata nurmikon.
    Minä käytän koruja enää hyvin harvoin, vaikka niitä on minullakin aika paljon. Hopeiset korut ja muutkin hopeiset esineet puhdistan ja kiillotan hopean kiillotusaineella. En nyt juuri muista sen nimeä, vaikka sitä on vielä yhdessä tuubissa tuolla keittiön kaapissa.
    Toivottavasti viikkosi jatkuu mahdollisimman mukavana eikä siivousreissullekaan tarvitse tällä viikolla lähteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos!
      Lauantaina oli kivaa! ♪.
      Voi kun saisin jostain kotimaisia omenoita! Tyhjiä metallisalpaisia hillopurkkeja kaipaisi sisältöä...
      Muistin, että minullakin saattaisi olla ikivanha purkki hopean puhdistusainetta. Kaivelin kaappia ja löysin sen. Testaan huomenna ensin yhteen sormukseen ennen rannekorua.
      Toivotaan, että sade taukoaa sen verran, että saat omenasi talteen!

      Poista
  3. Hopeakorut kirkastuu kun laittaa ne foliovuoan pohjalle ja peittää korut ruokasoodalla ja lisää päälle kuumaa/keitettyä vettä sen verran, että korut peittyvät. Hopeakorut puhdistuvat aika nopeasti. Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tainnut kuulla tuosta. Kauan niitä tulee pitää 'litkussa'? Kiitos vinkistä!

      Poista
  4. Pakko mainita, että herra Freemanin äiti on ollut minulla vähän aikaa musiikinopena koulussa ;D Taisi tulla eläkkeeltä tuuraamaan sairastunutta vakkariopea.

    VastaaPoista
  5. Ihana kuulla että mieli on parempi🧡Hyvä ja mieluisa musiikki on parasta lohdutusta! Tykkäsin Freemanista nuorena( ja vieläkin) ja tietenkin oli Suosikin juliste hänestä seinällä. Kävin Kotkan Meripäivillä x 2 katsomassa kun esiintyi Menneisyyden vankien kanssa + Vicky Rosti. Nuo paikalliset livetapahtumat ovat parasta.😄
    Tuo on hyvä vinkki hopean puhdistamiseen edellä ehdotettiin. Sitten on /oli semmoinen aine kuin Silver Qvick.
    Hyvää viikon alkua sinulle🍁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Livemusa saa aina hyvälle mielelle! ♫. Freeman on ok, mutta Kari on ihana. Ei vaan, loistava ja hyvin yhteen pelaava kokoonpano! Olen laulanut kerran Virve Rostin kanssa samaan mikrofoniin... 😄
      Löysin keittiön alakaapista ikivanhan purkin "Hagerty/Silver clean". Ainakin siellä on edelleen nestettä sisällä, ettei ole kuivunut kokonaan. Testaan aamulla...

      Poista
  6. Kuulostaa hauskalta illalta - ja kyllä, video löytyi, jätin sinulle "terveisetkin" 😜
    Korvakorut ja rannekoru on kauniit!
    Minä olen puhdistanut hopeakoruja ihan vaan hammastahnalla ja pehmeällä hammasharjalla 🫣 . Sekin toimii, kun on oikeanlaista hammastahnaa eli ei-hankaavaa ja tarpeeksi pehmeä harja. Ja kiillotus vaikka - mikäpä käsityöihmisellä muukaan - villasukalla 👍👍 Jollain pehmeällä joka tapauksessa.
    Mutta hopeankiillotusaine tai -liina ovat varmaan ne oikeat välineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jättämistäsi terveisistä! Huomasin juuri.. 😄
      Ja kiitos - minusta nuo korut ovat jotenkin "minun näköiset". Kokeilen huomenna puhdistamista löytämälläni aineella ja jos se ei enää toimi, niin kokeilen sodaa ja kuumaa vettä. Tosin löytyisi hammastahnaa ja -harja, vaikkei hampaita juuri olekaan... 🫣

      Poista
  7. Sooda ja kuuma vesi + foliovuoka pitää kokeilla ☘️
    Olipas sinulla tapahtumien täyteinen ilta 🙂🎼 Stemmalaulanta on kivaa kuunneltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva ilta! Hyvää seuraa ja ihan paras paikka lavan lähellä. Iloisia ihmisiä!
      Kokeilen myös tuota sooda-vinkkiä, jos löytämäni ikivanha puhdistusaine ei toimi.

      Poista
  8. Yksinkertainen hämeestä ei osannut videota kuunnella ; siis kun missään ei ollut sitä video-merkkiä ??
    Live on AINA live ja tuollaiset vanhat konkarit kun osaa asiansa niin mukaan menee ihan väkisin. Kiva kun menit ja sait elävän musiikin terapiaa :-).
    Freeman ei ollut silloin aiemmin mitenkään suosikkini mutta sitten kun Menneisyyden vangit on esiintynyt ja olen itse ollut paikalla niin aina olen täysillä mukaan päässyt :-) ...niihin vanhoihin biiseihinkin.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terhi; ihan vain maalaamalla tuon linkin ja joko pitämällä hiirtä sen päällä ja hiiren "väärällä" korvalla löytyy valikko "Siirry osoitteeseen..."
      Tai sitten vain kopioimalla linkki ja laittamalla se osoiteriville (tyhjä välilehti, mutta sen nyt varmaan hoksasitkin).
      Näin onnistui minulla - jälkimmäinen tapa pitäisi onnistua ainakin.
      t. "varsinainen it-nero-Pöllö" - no ei todellakaan 😄🫣

      Poista
    2. voi kiitos Pöllö !!! Niinhän se hienosti toimi :-) eli ei siinä sitten mitään kolmioita tarvittu.
      Freemanin tervehdyskin Stanstalle on nyt nähty !

      Poista
    3. TERHI, Pöllö tuossa jo neuvoikin, mutta itse teen niin, että maalaan osoitteen, klikkaan hiiren oikealla puolella ja valitsen "avaa uuteen välilehteen". Onnistuitko?
      Freeman on mielestäni parantunut ajan myötä. Hyvin pääsin porukan menoon mukaan.

      PÖLLÖ, kiitos avustasi!

      Poista
    4. Terhi, kappas, kun ehdit väliin kommentoimaan. Kiva, että onnistuit! Minusta se tervehdys videolla oli (henkilökohtainen ja) hauska! 😄

      Poista
  9. Iiik, vanha kunnon Freeman! Osaan varmaan vieläkin Ajetaan me tandemilla ja Yksi lensi yli käenpesän -laulujen sanat. 😄 Sulla on ollut kiva ilta.
    Nätit korut. Jos ei satu olemaan foliovuokaa niin ihan pala alumiinifoliotakin astian pohjalle riittää. Siihen karkeaa merisuolaa, lämmintä vettä ja korut perään. Niiden voi antaa olla pitkäänkin siinä, ei haittaa. Sitten vain huuhtelet ja kuivaat pehmeällä pyyhkeellä tai talouspaperilla. Hyvä tulee! Prosessin aikana sieltä nousee sellainen vähän mädän kananmunan haju, älä hämmästy. 😄
    Pikku-A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanat hallussa täälläkin, joten arvaas hoilasinko mukana? Jep.
      Kiitos! Katselen just tuota uutta kaulakorua ja hieman harmittaa, kun koru roikkuu poikittain. Olisikohan se "rikos", jos koittaisin laittaa jonkun hopearenkaan väliin? No, laitan kaulaan tuollaisena ja seuraan, että häiritseekö.
      Kiitos varoituksesta! Minulla vaan ei ole merisuolaa, sitä sodaa löytyy.

      Poista
  10. Minäkin hain kahvitarjouksen, Kulta-Katriinaa 2 pakettia 8 eurolla Cittarista. Pitää vaan ladata sovellusessa tarjous, mun edellä kassalla jokaiselta jäi kahvit sinne, kun ei ollutkaan sovellusta. Oli fiksu kassa ja kysyi jokaiselta ennenkuin rahasti.
    Freeman kuuluu tiettyyn aikakauteen mullakin, ei mitenkään ykkössuosikki, mutta tarttuvia melodioita. Ja live on aina live, tosin mulla jää usein väliin, koska kuulolaitteet ja kovaääninen musiikki saattaa olla kärsimys-yhdistelmä.
    Hopeaa oon putsannut juurikin tuolla alumiini-sooda-jne konstilla. Hopeakoruja mulla ei paljoa ole, koska hopea ei erotu mun kalpealta iholta. No, ne kuulokojekorut on hopeaa. Eilen läträsin siivoussoodan kanssa. Nyt kiiltää altaat ja sohva raikastui, kun levitin siihen yön ajaksi soodaa, hieroin vähän sitä sohvan pintaan ja aamulla imuroin pois. Lähti pari tahraakin.
    Milleköhän alkais tänään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sait edullisempaa kahvia! Harmittaa, että Citymarketit ovat Omaan Kotiin nähden niin kaukana. Niissä olisi usein ihan varteenotettavia tarjouksia.
      Live on live ja oli ihanaa olla paikalla! Oli kiva päästää hetkeksi irti arjesta! Ymmärrän, että sinulle se olisi hankalaa. Siis ne äänet.
      Olet ollut ahkera! Mites se siilisukka-projekti etenee? Huomasitko sinulle laitetun kommentin koru-postauksessa? Tiijjalta.

      Poista
    2. Enpä huomannut kommenttia, täytyy käydä kurkkaamassa.
      Siilisukkaprojekti etenee, jos vauva syntyy ajallaan, tai vaikka etuajassa, koko perhe saa siilisukat jalkaan. Valmiina on koot vauva, 43 (puuuuh!!) ja 38, kesken on koko 35 ja aloittamatta 34 koko. Viimeistään ensi viikon alussa saan urakan valmiiksi.

      Poista
  11. Nää on niin hemmetin hitaita kutoa normisukkaan verrattuna, että ainakin kaksinkertainen aika näihin menee. Ja kädet on aika kovilla, kun tuo piikkiosa on sellaista silmukoiden kaivelua. Mutta tilauksesta teen näitä, ainakin tutuille. Tää on tyttären kaverin tilaus.

    VastaaPoista
  12. Hei! Onpas ollut kivat esiintyjät siellä baarissa. Muistuu mieleeni eräs työkaverien kanssa tehty risteily, jolla oli Virve Rosti ja Menneisyyden vangit, tietty Freemankin mukana. Sillon oli tosi hauskaa.
    Tuosta Kari Kuivalaisesta sen verran, että kun kävin eläkeläisten musiikki ja karaokekerhossa, niin Kari Kuivalainen ja joku muu mies, en muista nimeä, pitivät meille aina paripäiväiset musiikkitreenit. Olin kai parilla semmosella. Ne pidettiin aina syksyllä muistaakseni.
    Sieltä opin hänet tuntemaan.
    Nyt käyn vain pienryhmässä laulamassa, mutta voisin osallistua niihin treeneihin myös.
    Kaikenlaista sitä mahtuu elämään:)).
    Kauniit sukat olet kutonut, ihanat värit niissä.
    Syysterveisin m-m.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kivat esiintyjät ja miellyttävä ilta! Olen tässä koittanut miettiä, onko Virve Rosti ja Menneisyyden vangit osuneet joskus laivalla tai muualla kohdalle. Luulen, että on, mutta jostain syystä en saa kiinni, että missä ja milloin? Kari Kuivalainen on mukava. Olipa yllätys, että harrastat laulamista - ei ole tainnut olla 'puhetta'.
      Kiitos sukkakehuista! Mukavaa syksyä!

      Poista
    2. Kiitos samoin! Juu, olen hiukan harrastanut laulamista ja karaokeakin silloin tällöin. Nyt vanhana :) en enää ole laulanut karaokea kuin ehkä siellä laulukerhossa ja jossain muualla. Hyvin vähän.
      Etelässä tuli aikoinaan laulettua aika paljon. Olin silloin rohkeampi.
      Aurinko paistaa taas ja syksy on ihana vuodenaika. Syksyn jatkoa sinullekin! Herkullisia kokkauksia edelleen, kuten tuolla olen lukenut! T.m-m.

      Poista
    3. Kiitos! 🙂
      On jäänyt karaoket vähiin nykyään. Laivalla tulee joskus laulaa luikautettua. Kokkaukset meneillään parhaillaankin...

      Poista

Kiitos kommentistasi!