Nyt tulee piiiitkä selostus...
Kävelin terveysasemalle ja olin paikalla ajoissa. Ilmottauduin automaatilla...
...ja nousin hissillä kolmanteen kerrokseen tutun käytävän varrelle.
Lääkäri oli täsmällinen - menin huoneeseen tasan 13.00. Mies tutki silmän ja on pakko myöntää, että yläluomen kääntäminen sattui. Laittoi sitten jotain Betadinen kaltaista ainetta silmään ja tutki lisää. Jäin käsitykseen, että tulehdus on yläluomessa tai sen alla. Tutkin Maisaa myöhemmin.
Lääkäri kyseli pissaoireet. Naputteli selkää ja paineli vatsaa. Siinäpä sitten kertoi, että selvillä oireilla saa reseptin ilman käyntiä. Sitähän olin pähkäillyt pari viikkoa, mutta en tajunnut ottaa asiasta selvää. Hassua sinänsä, että mainitsi estolääkityksestä? Kerroin, että tuskin tarvitsen sellaisen, jos tulehdus tulee kerran vuodessa (kop kop kop). Huhtikuussa.
Kiitos hei! Varattu lääkäriaika oli 20 minuuttia ja olin takaisin käytävässä 13.21. Täsmällistä.
Kävelin tien toiselle puolelle kauppakeskus Rediin ja siellä suoraan apteekkiin. Antibiootit olisi löytyneet, mutta tippoja ei. En sitten ostanut niitäkään vaan sanoin palaavani hetken päästä."Kiva" oli liikkua silmä tämän näköisenä. (Olisi sen voinut käydä pesemässä vessassa, mutta eipä oikein kiinnostanut yleinen WC..)
Apteekin lähellä on Saiturinpörssi, jonne menin kuluttamaan aikaa. Ostin rullan roskapusseja, koska ne näyttivät vahvemmilta kuin ns. tölkkikassit ja koska se maksoi euron.
Saiturissa on jatkuva tarjous: neljä maustepussia hintaan 2,40 euroa. Harmitti, kun en ollut tehnyt listaa puuttuvista lompakkoon. Ainoat, mitkä varmuudella muistin, oli pippurisekoitus sekä rakuuna. Jahas, olinkin napannut rakuunan sijaan rosmariinin. Ei ollut ensimmäinen kerta. 🙈Pienet herkkusienipurkit maksoivat á 0,39 euroa.
Jo tässä kohtaa harmitti, että otin sittenkin pienemmän repun mukaan isomman sijaan. Näiden jälkeen vielä enemmän.Halpoja herkkuja... 😏
Kun ottaa loppusummasta roskapussit pois, niin ostokset maksoivat 9,46 euroa.Palasin apteekkiin eikä ne tipat näkyneet vieläkään. Ei auttanut kuin kävellä takaisin terveysasemalle. Tyttö luukun takana sanoi, että "kyllä ne siellä näkyy". Kävelin takaisin apteekkiin kolmannen kerran. Arvaatteko? Ei näkynyt.
Ja taas TA:lle, jossa sama tyttö laittoi viestin lääkärille, joka kirjoitti reseptin uudestaan. Tällä kertaa istuin ala-aulassa, kunnes resepti näkyi Omakannassa. Menin neljännen kerran apteekkiin ja sain ne tipat. Farmaseutti kysyi, että otanko yhden vai kaksi pulloa. Onneksi valitsin vain yhden, sillä se maksoi melkein 20 euroa. Jos sitä toista ei tarvitakaan...
Kolmen päivän antibioottikuuri, kolme tablettia vuorokaudessa. Silmätippa neljän tunnin välein vain toiseen silmään.
Tämä nauratti: katsoin vahingossa ensin alemman lapun...
...ja vasta sitten päällä olevan. 😄Tuleepa tästä pitkä juttu, sillä se jatkuu edelleen...Päätin mennä käymään Kierrätyskeskuksessa tyyliin "ei sieltä ole pakko ostaa mitään". Ensin lankahyllyille. Oikeasti, esimerkiksi Novitan Isoveli maksoi muistaakseni neljä euroa!? Vieressä oli kaksi koria kilohinnalla ja päätin tutkia ne. Haloo, 25 euroa kilo?!
Punnittuani pussin poistin siitä yhden kerän. Silti, olipa kallista!!! Nämä pienet nyytit...
...maksoivat 2,20 euroa! No, saa noista vaikka muutaman raidan yksivärisiin sukkiin...
Tarrapussi oli täysi susi!!! Olen aina tykännyt ääriviivatarroista. Tätä pussia en tohtinut avata, mutta olisi kannattanut! Pussi vaikutti aika paksulta ja maksoi:Kai se tuntui paksulta, kun tavan arkit oli puolitettu. Päällä oli onnea -tarroja ja niitä oli vain neljä puolikasta.
Lähes loppuun käytettyjä joulutarroja oli kaksi.Oletan, että näissä on joku ristiäis- tai vastaava onnittelu? Kymmenen puolikasta tarroja, joilla en tee yhtikäs mitään...
Nämä liittynevät konfirmaatioon? Kaksi puolikasta...Ja vielä neljä puolikasta, joissa lukee 'gratulerer'. Jos joku keksii käyttöä ulkomaisille, niin postitan mielelläni???
Viimeinen ostos kompensoi noita tarroja: ostin sovittamatta tennarit.
Moni kirppis olisi varmaan myynyt neljällä tai viidellä eurolla. Maksoin kahdeksan. Muutenkin kaikki hinnat, mitä katsoin oli niin niin yläkanttiin. Perus kankainen KÄYTETTY kestokassikin kolme euroa?Käveltyäni kotiin ja syötyäni (kanapastan loppuun!), sovitin tennarit... JIPPII!
Koitin ottaa kuvan bling blingistä.Koska ohitin paluumatkalla Sen Kahvilan, niin ostin itselleni vihdoinkin Sen Pullan vähän kuin itselleni palkkioksi. (Arkeilija tietää.) Aika tyyris pulla (3,80 €), mutta niin hintansa väärti!
Ruokatestiin alkaen 01.04. lisätään 29,54 + 13,26 = 42,80 euroa.Koko reissu kesti kolme ja puoli tuntia matkoineen, vaikka alku sujuikin tavallista sutjakkaammin. Kiitos, kun sain kertoa ja...
























Olipas aika tyyris kierrätyskeskus, mutta nuo tennarit oli kyllä hyvä ostos. Ja hyvä että sait lääkkeet ylä- ja alavaivoihin. Silmälääke on kovin tuttu vuosien ajalta: Viiville piti laittaa noita kaksi kertaa päivässä. Se oli aina niin teatraalinen, että kun näki pullon mun kädessä, se kaatui lattialle ja leikki kuollutta. Sun ei tarvi tehdä niin, ole reipas!
VastaaPoistaOlen vähän kateellinen siitä, miten hyvin teillä pääsee lääkäriin. Minähän en menisi millään lääkäriin, iso syy siihen on, että joudun tappelemaan päästäkseni lääkäriin. Viimeksi jo melkein löin nyrkkiä pöytään, että joillekin niitä aikoja löytyy, nyt on mun vuoro!
Mutta ota lääkkeet kiltisti, kaatuilematta terv. Tri Hanni
Otan toki. Kaatuilematta ja leikkimättä kuollutta. 😁
PoistaKatsoin yhden kapean räsymaton hintaa (en olisi muutenkaan ostanut) ja se oli 35 euroa!? Käytetty matto?! Ihan hirveitä hintoja kaikessa. Käytetty perusmallinen jalkalamppu 70 euroa. Tennarit on hyvät, onneksi! 🧡
Tämän päivän soittoajat ja aika lääkärille järjestyi harvinaisen nopsaa! 👍
Piti tulla korjaamaan: noita silmätippoja Viivikin sai tulehtuneisiin silmiin kuurina, mutta sille piti tiputtaa bepanthen-tippoja joka päivä. Ja aina se kaatuili kumoon.
PoistaJust laitoin toka kertaa. Toivottavasti auttaa! 👁️
PoistaI-H-A-N-A-T lenkkarit, mutta tarrat oli ryöstöä...
VastaaPoistahuijausta laittaa pinoon käytettyjä...
Tulehduksiin pikaista paranemista - toivottavasti hoitomuodot istuen tai seisten ovat molemmat hyviä ja nopeita, hih...
Kiitos!
PoistaMiellän kengät ennemminkin tennareiksi. Sama se nimitykselle - pääasia, että ovat (sovittamatta) sopivat! Tarrat harmittaa! Tuntuu ihan huijaukselle, kun nuo erikieliset oli piilotettu suomalaisten alle. Saksaa?
Vielä yölläkin nauratti tuo "istuen tai seisten". 😁 Ei maaten? Entä päällä seisten? Just otin kolmannen antibiootin. Ja laitoin tipan.
Luin vasta tuon eilisen postauksen ja onneksi heti tämän perään ja sain tietää ettet sentään tiputukseen joutunut. Ja sisukkuudella myös sait lääkkeet apteekista.
VastaaPoistaJa tulipahan kaksi tautia samalla käynnillä hoidettua !
Uskon , että kummatkin parenevat pian nyt kun on täsmälääkkeet käytössä.
Kivat tennarit ! ja makoisan näköinen pulla :-).
Kiitos!
PoistaVaati tosiaan sisua, kun ramppasin TA:n ja apteekin väliä! Kävin kolme kertaa terveysasemalla ja neljä apteekissa. Muutenhan kaikki sujuikin yllättävän sujuvasti.
Positiivinen yllätys, että tennarit ovat sovittamatta sopivat!
Pulla juontaa talon 100 -vuotisjuhlista, jossa niitä oli tarjolla. Ihastuin silloin ja utelin mistä niitä saa. Paikka, joka niitä myy, lähti viime kesänä lomalle just, kun olin ajatellut meneväni sinne. Korjasin tilanteen ja kannatti! Ihan paras pulla, jonka hotkin kerralla. ♥
Olen huomannut, että kun tulee noita "käyn odottaessani" -paikkoja, niin rahaa tahtoo kulua. ;) Mutta hyvä, kun lopulta sait ne kaikki tarvitsemasi lääkkeet! <3
VastaaPoistaPissavaivoihin sellainen, että oma lääkäri aikanaan, kun sain lääkkeen, millä on yleinen sivuoire sekä hiiva että pissatulehdukset, sanoi, että kannattaa käyttää lääkkeen aloituksessa päivittäin karpalo- tai puolukkatuotteita, mieluiten niin tuoreena kuin mahdollista. Ja jollei näistä ole apuja, sitten vasta lähdetään estolääkitsemistä miettimään. Omalla kohdalla ainakin tuntui, että toimi. Vieläkin käytetään ruokailuissa usein puolukkasurvosta, vaikkei se kaikkein paras tapa olekaan, mutta maistuu ruoan yhteydessä paremmalta. Mehuna menee pienen määrän makeutusaineen kera, vaikka jotkut pystyvät juomaan sellaisenaankin.
https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/terveys/karpalo-ja-puolukka-tepsivat-virtsavaivoihin
Olit kyllä pullasi ansainnut! <3
Niin olin, kiitos! ♥
PoistaOnneksi en mielestäni ostanut muuta turhaa kuin ne (pirun) tarrat. Olipa tipat hankala saada!
Äidillä oli kystofix (en muista miten se kirjoitetaan?) ja siksi hänen tuli juoda paljon puolukka- ja karpalomehua. Hyvin muistuu mieleen. Itsellä ei löydy nyt kumpaakaan ja niiden vuoksi en jaksa kauppaan. Toivotaan, että antibiootit 'puree'!
Ei nuo luonnontuotteet ihan lääkkeen tilalle käy, mutta estolääkityksenä toimii yllättävän hyvin. =) Eli ensi kevättä ajatellen. Kalenteriin merkintä, että pitää hankkia kaappiin ajoissa, ja sitten seurata tuleeko vuosittainen vaiva vai ei. ;)
PoistaMullahan oli niitä jokavuotisia pitkäkestoisia flunssia, kunnes eräs hoitaja meinas, että kokeileppa estolääkityksenä ajoissa noita reseptittä saatavia allergialääkkeitä. Aloittaa noin kuukausi ennen odotettavaa "vikaa". Itsellä on nyt toiminut, paitsi jos UNOHDAN napsia nuo lääkkeet... Eli allergiaa on. Tutkimuksiin en kuitenkaan tuon takia lähde, varsinkaan nyt, kun keino sen etukäteen "taltuttamiseen" on löytynyt. ;)
Kiitos tuosta vinkistä, että pitää merkitä kalenteriin!
PoistaÄidillä noiden mehujen tarkoitus oli estää sakkaantumista, joka saattoi tukkia letkun.
Syön antihistamiinia nykyään ympäri vuodet. Ennen unohdin aina keväisin aloittaa ajoissa. Vasta, kun nenä vuosi ja silmät kutisi muistin, että 'ai niin'. Minulla on mm. maahomeallergia eli lumen alta paljastuva homeinen maa. Multa taitaa olla toinen - ja pitäISI mullittaa viherkasvit.....
Onpahan sun oloiset tennarit! Hyvä ostos. Mä en jaksanut kirpparia taimuuta edes ajatella, kun piti päästä isosta kissan kiipeilypuusta eroon. Juuri kun olin ajatellut, että kukahan tarvitsisi, paikallisessa roskalavaryhmässä haettiin Maine Coonille kiipeilypuuta. Nappasin kuvan ja kysyin kelpaako. Seuraavana päivänä huristelivat hakemaan ja olipa mukava nuoripari.
VastaaPoistaMä joudunkin uuden eteen, kun ei oo enää nopeaa ja hyvää työterveyttä käytössä 1.5. alkaen. Pitää tutustua paikalliseen terveysasemaan. Toivotaan, etten oo vakiasiakas.
-@
Kyllä 'tennarityyppi' omansa tunnistaa, heh. Noissa on muuten kieli jotain nahan tapaista. Luulisi kestävän, vaikka ei ole muistakaan koskaan hajonnut.
PoistaNäppärästi pääsit kiipeilypuusta eroon. Loistavaa!
Eiköhän siihen muutokseen totu. Toki työterveys lienee helpompi/nopeampi käyttää. Toivotaan, ettei tule tarvetta!
Ihanat tennarit ♥️
VastaaPoistaKiitos!
PoistaMinäkin tykkään. Bling bling.
Kyllä kardemummapulla on maineensa (ja hintansa) veroinen! 😊
VastaaPoistaTodellakin!! 😋
Poista