keskiviikko 13. toukokuuta 2026

Kuiva-AineKaappiProjekti

Kummallinen päivä.

Katselin illalla (yöllä) Euroviisujen ensimmäisen semifinaalin (hyvä Suomi!)  ja sitten uni antoi odotuttaa. Heräsin silti jo viiden aikaan keittämään kahvia. Olo oli raskas. Painuin puuron syötyäni päikkäreille, nukahdin sikeästi, enkä meinannut päästä hereille. Lisää kahvia.

Kristiina K. huhuili toukokuun haasteen perään ja siitäpä se ajatus lähti, kiitos motivoinnista! Täällä Omassa Kotona projekteja riittäisi vaikka armeijalle jakaa, mutta jos edes jotain pientä... 

Ajatus lähti siitä, että ostin taas jotain keittiöön Facebook'in alueellisesta kirppisryhmästä. Harkinta-aikani oli pitkä, mutta palatessani katsomaan myynti-ilmoitusta, oli tuotteet edelleen saatavilla. 


Kiinni veti. Sovittiin YV:llä (yksityisviesti) nouto maanantai-illalle ja minä hain sovittuun aikaan sovitusta osoitteesta kaksi valmiiksi pakattua kassia, kiitos!

Aloittaessani kuiva-ainekaapissa näytti tältä:

Jestas, kuinka vanhat päiväykset riisipaketeissa oli!? Ärsyttävän muotoinen vehnäjauhopurkki muutti ylimmälle hyllylle, koska sitä tarvitaan harvoin. Alahyllyllä on toinen purkki jauholle, josta sitä on helppo sirotella kastikkeita tehdessään. Myös hieno sokeri jäi vanhaan purkkiin.

Vielä nuo tyhjät purkit hakevat paikkojaan sisältöineen, mutta otinpahan askeleen eteenpäin. 😇

Pitäisi tyhjentää alakaappia ja ja ja...

Itsestä se on kiinni!! Tylsää tai ei. On tietysti taas meneillään se rajoite, etten saisi oikein ulkoilla eli altistaa uudempaa iriittisilmää tuulelle. Tee jotain muuta!?

Otin makuuhuoneen romukasan päältä "räjähtäneen" pahvilaatikon ja -eikä- löysin ison määrän ikivanhoja lankoja!! Niistä toisella kertaa, mutta linttasin jo sen laatikon ja vein pahvinkeräyslaatikkoon. 

Jospa kävisin tiputtamassa tipan silmään ja jatkaisin sukan kutomista.

Keveyttä keskelle viikkoa! 🐹

24 kommenttia:

  1. Hyvä projekti sinulla tehtynä. Nyt on järjestys kaapissa. minäkin itse asiassa tein vastaavanlaista juttua pari päivää sitten. Vaihdoin nimittäin kulhoja ja vuokia sisältävän kaapin ja kuivaruoka-aineiden kaapit päittäin ja nyt tuli tilaa vaikka kuinka. Kiitos osallistumisesta! Nyt pidetään sitten kesätaukoa ja palataan asiaan haasteen merkeissä syyskuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan harmitus tuo tauko, mutta ymmärrän kyllä. Jatketaan syyskuussa, jonne on onneksi matkaa...
      Kuiva-ainekaappi on kuin pisara meressä keittiössäni. Hommaa siellä olisi vaikka ja kuinka.

      Poista
  2. Hieno järjestys nyt! Meidän pitäisi hankkia lisää noita erikokoisia purkkeja ja purnukoita, että saatais omat hyllyt lopulliseen kuntoon. "Miehen" maustekaappi on jo hoidettu. ;) Osan jutuista haluan purkkeihin laatikoineen päivineen, jotta jää se viimeinen käyttöpäivä näkyviin, sekä käyttöohjeet (siis reseptit). Mutta silti niin, että JOS niissä on öttiäisiä, eivät pääse leviämään muualle. Tällä hetkellä aika paljon onkin jo suojattuna, että isoin riski on poissa. Riisihäröoperaatio kerrostalossa aikanaan oli melkoinen rumba. Kaupasta tuhottiin kaikki ruokatavarat, koska häröt voivat pesiä pussien ja tuotelaatikoiden mutkissa. Melkoinen menetys kaupalle. Millaisiahan vakuutuksia kaupoilla on näitä varten?

    Sujuvia sukankutomisaikoja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sain sukat valmiiksi! 😇
      Voi ei, ei 'puhuta' riisihäröistä!!! Minullahan oli niiden kanssa ISO ongelma!! Juttua siitä löytyy vasemmasta palkista kohdasta "ÖtökkäShow". Oli melkoinen koittelemus! Paljon piti heittää roskiin. Oikeasti heitin kaikki muut, paitsi avaamattomat kahvipaketit. Siinä meni myös vedenkeitin, jota en ole kaivannut. Hyi kamala!!
      Tiedän, mistä avaamastani pussista ötökät tulivat - oli ruoka-avusta saatu joku sämpyläjauhopussi tms. En vaan heti tajunnut, kun en ollut ennen moisiin törmännyt! Toivottavasti en törmää toista kertaa!!!!!!
      Tuhottiin kaupasta?
      Uusiin purkkeihin olen tyytyväinen.

      Poista
    2. Olipa "hyvä", että tuli puhetta noista häröistä, koska kävin itse vilkaisemassa juttuja tunnisteen alta ja löysin samalla kuvan keittiön alakaapista. Sain siitä inspiksen ko. kaapin siivoukseen, mutta en sentään aloita sitä tähän aikaan...

      Poista
    3. Riisihäröt oli epidemiana alueella, missä asuttiin, ja terveysviranomaiset etsivät syyllisen: ruokakaupan leipä- ja leivontaosastot. Mutta kun häröt voivat munia muuallekin, niin KAIKKI muut kuin pakkastavarat hävitettiin. Ja taloyhtiöille tuli iso käsky tarkastaa kaikki asunnot, nekin, joissa ei ollut asukkaita juuri sillä hetkellä, että keittiön kaapit tyhjennetään, ja myrkyttäjä käy talo talolta jokaisen asunnon läpi yhdellä kertaa, ja sitten vielä uudestaan, muistaakseni viikon tai kahden jälkeen (tästä en ole enää ihan varma, mutta kaksi käyntiä), minkä välillä ei voinut kaappeja käyttää. Kahden pienen lapsen huushollissa oli "pientä" hankaluutta tuossakohtaa, mutta päästiin siitä ohi. Eikä toista "hyökkäystä" enää tullutkaan. Kohta oltiinkin sitten putkirempan alla, ja taas oli keittiö pois käytöstä... Mutta joo.

      Nyt pidetään kaikki ruoka-aineet yläkaapeissa, minne on hiirillä hankalampi päästä, ja mieluusti mahdollisimman paljon omissa kepuissaan. Että JOS jossain on ötököitä, ne pysyvät siinä, eivätkä leviä minnekään. Mutta eipä onneksi ole ollut moista ikinä sen jälkeen. Huh!

      Energiaa touhuihisi! <3

      Poista
    4. Kiitos Minz!
      Huh huh, olihan teillä laaja souvi! Onneksi saitte ja sain ongelman hoidettua! En ole kuullutkaan, että koko kauppa "evakuoidaan" ongelman vuoksi. Itse en ilmoittanut kenellekään taloyhtiössä, koska oma ongelma oli niin selkeästä pakkauksesta lähtöisin ja tasan kahdessa kaapissa, joista ei levinnyt muualle. Toivottavasti ei tule toista kertaa ikinä!!

      Poista
  3. Hyvä ostos ja hyvä projekti - jos sanon tässä kohtaa "onnittelut ja tsemppiä", niin tiedät mitä tarkoitat, etkö tiedäkin? 🤗😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enköhän minä tiedä. 🤗
      Kiitos! Nuo purkit silikonitiivisteineen oli loistava ostos! Vissiin neljä jäi toistaiseksi tyhjäksi, mutta täyttyvät aikanaan kyllä.

      Poista
  4. Nyt iski kaappikateus ja purkkikateus 😃 Sait nuo purkit edulliseen hintaan, just sopivat ja kätevät kaappeihin.
    Tää ei liity purkkeihin, mutta iloitsin tänään, että onneksi mulla on Telian liittymä, niin MTV3 näkyy, myös lätkämatsit. Eipä näykään, ei sillä mun operaattorilla olekaan mitään tekemistä tämän asian kanssa. No, siihen saa jonkin kuukauden ilmaisen jutun (?) asennettua, likka tulee huomenna sen laittamaan. Ja ohjelmat näkyy Katsomosta, mm Myyrä tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä purkeista! 7 + 4 purkkia tiivisteineen kolmekymppiä!? Siistejä ovat, ja käytännöllisiä. Vähän mietin noita "teippauksia", mutta päädyin vanhaan tapaan leikata pusseista laput.
      Kanavahommaa en nyt ihan ymmärtänyt? Luulin, että kyse on vain Elisasta? Täällä taloyhtiön liittymä on Dna, joten ainakin toistaiseksi kop-kop-kop kanavat näkyy normaalisti. Ai kauhea, jos ei näkisi perjantaista alkaen lätkää!!??
      Myyrän katsoin samalla, kun päättelin (grrr) sukat. Onko arvauksia?

      Poista
    2. Minä pöljä kun ajattelin, ettei Elisan ja MTV:n riita koske mua, kun mulla on Telian liittymä 😀 Taloyhtiön kaapeli on Elisan, ja kaikki MTV:n kanavat pimeänä.
      Mun meinaa hermo mennä, kun katson Myyrää ja niiden sähläämistä niissä tehtävissä, samoin Laurin päällepäsmäröintiä. Lauri ois mun mielestä liian ilmeinen myyrä, mun pääepäilty Sara tippui. Tänään mietin, että oisko Timo myyrä?

      Poista
    3. Huomenta!
      No, nyt ymmärrän! Perse. Eiköhän ne jotain pikaiseen keksi, koska lätkän MM-kisat alkaa HUOMENNA!?! ♥
      Mitenköhän muuten (huom. blondi kelaa..), kun voin yhdistää puhelimen rajattoman netin läppäriin, niin eikös sen pitäisi onnistua älytelkkariinkin? (Minullakin on Telia) Pakko vaan laittaa luuri koko ajaksi lataukseen, jos silleen yhdistää. Käyttänyt Roi-reissuilla läppärissä puhelimen liittymää. (Vissiin vinkkinä A:lle..?)
      Telkkariin liittyen vielä: MITEN saan Maikkarista pois tekstityksen? Siis kotimaisista ohjelmista, kuten esim. Salkkarit. En uskalla yksin säätää...
      Minäkin ajattelin Saraa myyräksi. Lauri är-syt-täää!! Noista lopuista viidestä on kyllä tosi hankala arvailla, mutta se Timon säätäminen esim. kameran kanssa oli ällön läpinäkyvää tai sitten hän ei oikeasti vaan "tajuu"? Ne Stanin säädöt ohjeistusten kanssa? Voisiko myyrä olla Hanad?

      Poista
    4. Elisa tarjoaa asiakkailleen kuukauden mittaista ilmaista viihdepakettia, jonka voi ladata telkkariin, sitä kautta näkyy myös kisat. Tytär tulee tänään laittamaan sen mulle, tai me tehdään usein niin, että minä asennan itse, tytär tarvittaessa neuvoo vieressä ja kannustaa.
      Jännä tuo tekstitys sulla. Minähän laitan kaukosäätimellä tekstityksen kolmosen ohjelmiin vammani takia, mutta se täytyy säätää joka kerran uudelleen. Tekstityskieli suomeksi on muuten hollanti. Loogista. Ylen ohjelmiin tekstitys tulee mulla automaattisesti, kun esikoinen sääti sen jostain niin kysyttyään ensin, haluanko automaattisen tekstityksen. Oisko sulla jokin sellainen päällä?
      Jos Hanad on myyrä, se on kyllä pelannut tosi taitavasti.

      Poista
    5. Ei se tekstitys juurikaan haittaa, enkä uskalla sitä itse koitaa säätää. Säätäköön Poika, jos poikkeaa joskus... Hyvä, että saat kisat näkymään!! ♥
      Sitä just mietin, että ne muut olisivat (muka?) niin selkeitä myyriä, mutta Hanad ei? Hmm...

      Poista
  5. Kyllä on kaappisi niin hienosti järjestyksessä. Minä aloin purkittaa kaikki jauhot sun muut hiutaleet, kun meille iski joku hiivatin koisainvaasio muutama vuosi sitten.
    Onneksi ei ehtinyt ihan pahaksi äityä, saatiin itse ne häädettyä ilman tuholaistorjuntafirman apuja.-Selja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehusta!
      Koisainvaasio? Millainen se on? Iik-apua! ...toki kurkkasin kuukkeliin. Kaikkea sitä! Tämäkin on sata vuotta vanha talo, niin pesiytyä voi vaikka mitä. Onpa hyvä, että hankin nuo purkit! Miten saitte ne öttiäiset hävitttyä?

      Poista
  6. Tyhjensin kaapit, heitin kompostiin oikeastaan kaiken ja pesin hyllyt apinan raivolla. Sitten Raidia kehiin. Onneksi tosiaan huomasin ajoissa, ei ehtinyt ihan hirveästi öttiäiset lisääntyä. Jostain luin että koisat eivät tykkää laakerinlehdestä ja laitoin muutamia laakerinlehtiä hyllyille.
    -Selja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta!
      Muistuu mieleen niiden riisihäröjen kanssa taistelu. Pesua, myrkytystä, pesua, lukuisat toistot. Onneksi sain pois!!

      Poista
  7. Nytpäs oltiin samalla aaltopituudella ja yhtaikaa tuon haasteen kanssa :-))))!!!
    Siistiksi sait kuiva-ainekaapin ja kivat säilytyspurkit. Tulee aina hyvä mieli kun saa jonkun paikan siivottua. Eikä siihen monesti niin kauaa mene aikaa; enemmänkin se on se aloittamisen vaikeus.Hyvä me :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan!! ♥ Ja kiitos!
      Nuo säilytyspurkit olivat loistava ja tarpeellinen hankinta! Neljä purkkia vielä tyhjänä, joten... Jospa tänään saisin itseni alakaapin kimppuun? Minulla on ISO Ikean astiasto tarjoiluastioineen, joita en käytä ikinä. Vievät kamalasti tilaa. Ensin parin tunnin päästä karaokeystävättären kanssa tutustumaan uuteen Rustan myymälään. Apua!

      Poista
  8. Erinomainen projekti ja hyvä lopputulos!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!