Suomi on maailmanmestari!!!
En kai minä ketään yllätä aloitusaiheella? 😅 Kuvan kaappasin Facesta...
Tiukkaa oli, mutta Helenius sen teki: Suomelle ainoan tarvittavan maalin, JEEE! 🇫🇮
Suunnitelmistani huolimatta pysyin kotona loppuun saakka.Ei vain huvittanut, enkä jaksanut liikkua mihinkään. Olihan siinä se vaara, että maali olisikin tullut Sveitsille... 🙈
Nyt, kun katselee aamun uutisia, niin a.) en todellakaan olisi lähtenyt torille, mutta b.) nyt aamusta sinne olisi kannattanut mennä: älyttömästi tölkkejä!!! 😸
Uskoisiko kuvan perusteella, että sveitsiläiset saivat sentään hopeamitalit? Kolmatta kertaa peräkkäin? Tuon lisäksi he ovat pujottaneet hopeiset mitalit kaulaan vuosina 2013 ja 2018. Kultaa he eivät ole voittaneet koskaan.
Ja taas onnistuin nappaamaan hassun kuvan...MM -kisat 2027 pelataan vuoden päästä Saksassa Düsseldorfissä (Wikipediassa lukee "äällä") sekä Mannheimissa. Kisoja odotellessa päätän lätkäraportointini tähän. Saatte huokaista. 😇
* * *
Sitten muihin aiheisiin. 😄 Lähdin eilen liikkeelle ja vein ensin tölkit.
Tölkkihaasteeseen alkaen 10.03. lisätään 95,50 + 6,25 = 101,75 euroa.Sitten kävelin lähibaariin (pahalle!) kahville ja sain samalla selville, että sanKari oli muistanut ottaa lahjakassin lähtiessään mukaansa. 👍
Ei huvittanut tulla kotiin, joten ajattelin tekeväni pienen lenkin. Kävelin tutun bussipysäkin kautta, koska olen löytänyt sieltä monta tölkkiä. Nyt siellä oli 'muuta'.
Oletan, että nuo vihreäpäiset ovat ruiskuja? Hitto.Päädyin kävelemään puistokirppikselle, joka oli totaalinen pettymys! Käsittääkseni se on perustettu vapaamuotoisesti porukoille paikaksi myydä itselleen tarpeettomia vaatteita sun muita ilman myyntipaikkamaksuja.
Nyt siellä montaa suomalaista ollut. Oli hurja määrä ulkomaalaistaustaisia, jotka myivät kaikkea läppäreistä ja sadoista uusista kengistä lähtien. Oli lukuisia ruokakojuja. Kävelin aika ripeästi pois. Ahdistavaa.
Tämä on oma ajatukseni: Facebook'issa on useita ryhmiä, joissa annetaan tavaraa ilmaiseksi. Aina sinne ilmestyy ensimmäisenä liuta "mohammedeja ja abdullaheja" (anteeksi nimitys!), jotka ovat heti valmiita noutamaan mitä vain. Päätyvätköhän samat tavarat sunnuntaisin tuonne puistoon myyntiin?
Lasketaanko tossu mukaan hylättyihin kenkiin?
Reittini jatkui ja jatkui. Tölkkejä löysin vain muutaman. Luulin kävelleeni huomattavasti vähemmän. Muuten, paitsi tennareilla rääkättyjen jalkojen mielestä.Ihastelin "oman" rappukäytävän ikkunalla olevia kauniita kukkakimppuja.
Vieressä oli selitys.Mitä ihmettä - tänään ei (enää?) tule Restaurant: Impossile'a?? Sen sijaan alkaa "uusi kausi" MasterChef Australiaa, mutta koska en muista kausien numeroita, niin vasta katsomalla selviää, onko kyseessä oikeasti uusi. Olisipa!
Ehkä tuon näkisi jo Ruudusta, mutta koitan malttaa iltaan.* * *
...ja helposti maltan, koska keitin niin ison lautasellisen puuroa, että se vei sänkyyn ja nukuin peräti kaksi tuntia.
Vajaa tunti kokkausohjelman alkuun...

















Ihanaa kesäkuuta sinullekin 🌼
VastaaPoistaKiitos 🌼 ja samoin sinulle!
PoistaKirjoitinkin faceen, että tuli niin surku Sveitsin joukkuetta. Ottelu oli niin tasaväkinen, että sen olisi voinut voittaa kumpi tahansa. Heleniuksen maali oli kyllä hieno! Luin, että Heleniuksen katsomossa ollut äiti pyörtyi, kun poika teki maalin 😀
VastaaPoistaHitto mikä sotku kadulla, ja ruisku seassa. Yäh!
Oon kuullut, että täällä ainakin ostetaan kirpparilta, tai haetaan ilmaiseksi roskalava-ryhmästä tavaraa ja vaatetta, sitten myydään kalliimmalla eteenpäin. Tai varastetaan esim kirpparilta ja myydään. Typerää.
Viimeinen ikkuna pesty tänään! Saako siitä kultamitalin?
Mukavaa kesäkuun ekaa viikkoa!
Kiitos!
PoistaHeleniuksen maali oli hieno ja osui niin oikeaan paikkaan! Olihan se samalla vähän sääli, että Sveitsi oli niin lähellä ensimmäistä kultamitalia ikinä, mutta soin toki voiton Suomelle!! Näin sen äidin haastattelun, jossa kertoi pyörymisestään. ♥
Niitä ruiskuja oli useampia. En tajua, mistä dyykkarit saavat kolmioavaimia, joilla avaavat noita roskiksia? Eivätkä sulje niitä lainkaan! Josta tuli mieleen, että kun kävin keskustassa viime viikolla, niin vieressäni joku ulkomaalainen nainen kaivoi taskustaan sellaisen avaimen ja koitti riuhtoa isoa roskapönttöä auki. Ei huomannut valtavaa, kirkasta munalukkoa, jolla pönttö oli suljettu (thih) ja kirosi omalla kielellään. Nosti sitten isoa jätesäkkiä nähdäkseen oliko pohjalla tölkkejä. Ei ollut.
Noin varmaan täälläkin tehdään kirppisten kanssa. Muistan aikoinaan, kun tässä lähellä oli itsepalvelukirppis, niin joku mies myi siellä tuplahinnalla kamaa, jonka oli ostanut eurokaupasta. Ja kerran näin naisen, joka keräsi kirppikselta euron päivänä lihalaatikon täyteen kenkiä ym., joita myi varmaan jossain kalliimmalla. Vaatiihan se "urheilua", mutta typerää silti.
Saat mitalin ikkunoista! Just MIETIN taas omiani, joiden kimppuun en itseäni näemmä saa....
Kun pääsis tästä flunssasta eroon, voisi lähteä vähän kirppareitakin kiertelemään. Niitä tuntuu nyt olevan sekä ulko- että sisätiloissa melkoisesti eri puolella Turkua ja lähikuntia. Vaikken pahemmin ostele kuin kasveja ja lankoja - ja kiiltokuvia, jos sattuu eteen, heh.
VastaaPoistaTuli ihan Varissuo-ajat mieleen tuosta ruiskusta. Siellähän oli lasten puistoissakin näitä, ja aina piti käydä tarkistamassa paikat ennenkuin voi päästää moksut vapaasti aitojen sisäpuolella leikkimään. :( Ei voi kun toivoa, että siellä olisi asia rauhoittunut nykyään. Ei kiva, kun moisia tulee nokan eteen. Mitä lie roskiksesta oikein etsitty, kun on pitänyt levittää kaikki?
Kausi 18, vuoden 2026 MasterChef Australia. Ja eka jakso näkyy jo ruudussa. Hah! Se on mulla "jonossa", että laitan pyörimään, kun on aikaa seurata sitä. =P Neljä jaksoa viikossa. Onpahan mitä katsoa taas! =)
Olisi sen räkätaudin aika lähteä jo!! Johan se on piinannut sinua ties kuinka kauan! Toivon pikaista paranemista!!!
PoistaJos nyt olisi ollut yhtään kirppisfiiliksiä, niin tuolla puistokirppiksellä ne olisivat kadonneet totaalisesti! Hitsi, oikein ärsytti ulkomaalaiset (lähinnä) miehet, jotka kauppasivat ammattimaisesti mm. elektroniikkaa ja niitä kenkiä, joidan alkuperää ihmettelen? Muutamalla oli seassa pari paistinpannua, joista tuli mieleen, että kaipa ne olivat peräisin joltain hellan vaihtajalta ja ilmaiseksi saatu...
Toivottavasti pääset kirppiksille ja löydät lankoja sekä kiltsikoita! Ja kasveja! Tuolla ko. kirppiksellä joku myi viidellä eurolla jotain "värinokkosia". Melkein ostin...
Täällä näkee "lonttaposkia", jotka kaivavat roskiksia pohjia myöten PALJAIN KÄSIN!?! Yöks.
Tuli eilen todettua, että ON UUSI ja jopa tuore kausi uusia kokkikokelaita, jippii! On siinä urakkaa, kun katsoo 60 - 1 jaksoa. Ainoa harmitus on se, että ohjelman tempo on niin ripeä, etten ehdi kutoa samalla, heh.
Mukavaa kesäkuun alkua sinullekin! Sää tuntuu lämpenevän ja tuuli tyyntyy ja niin pitääkin.
VastaaPoistaSuomen MM-voitto oli tosiaankin mahtava!
Täälläkin jotkut näyttävät toimivan kirpputoreilla niinkuin sinäkin kerroit. Olisikohan se maahanmuuttaneiden yritystä hankkia ainakin vähän rahaa itselleen, vaikka ei ainakaan minusta ihan noin saisi toimia.
Kiitos!
PoistaSietää sen piinaavan tuulen vihdoinkin tyyntyä! Koko viime viikon riepotteli ihan riittävästi, ja enemmän.
Hyvä Suomi!!!
Ikävää tuollainen toiminta kierrätyksen parissa! Ei siinä sinänsä ole vikaa, että koittaa saada muutaman euron lisää, mutta heidän ammattimainen tapansa ärsyttää. Että mistähän ne kymmenet ellei sadat UUDET kengät esimerkiksi mahtavat olla peräisin? Entä sähkölaitteet? Heidän tavaramääränsä on ääretön! Eikä he niitä ilman autoja pysty kuljettamaan - kuka ne autot bensoineen ja huoltoineen maksaa? Ihmettelenpä vain.
Olisipa hienoa jos portaikossa olisi aina tuollaiset kukkakimput vastassa:-).
VastaaPoistaEnpäs huomannutkaan vielä tuota master chefiä. Me tykätään katsoa sitä yhdessä ja usein monta jaksoa kerrallaan sitten kun katsotaan. Alku ei ole niin koukuttava kun osaanottajat on vieraita, mutta kyllä sieltä sitten ne omat suosikit nousee esiin.
Kepeää kesäkuun alkua !
Kiitos!
PoistaKauniit kimput yllättivät, mutta ne olivat pois jo samana iltana. Voisihan noille ikkunoille viedä kasveja, mutta se tuskin olisi sallittua. Toisaalta, omissakin on jo riittävästi hoidettavaa. Ainakin itselleni.
Oli ihana yllätys huomata MasterChef!? Kuten sanoit, niin alku on vähän tylsää katsottavaa, mutta "pakkohan" sekin on katsoa, heh. Taisin muuten viime kaudella katsoa ihan jokaisen jakson. Ja sama varmaan nyt. Hmm, pitänee tutkia miten ne näkyy Ruudussa..?
(Ja nyt yöllä valmistuneita sukkia päättelemään, plääh..)
Kyllä oli niin huikee peli ja kertakaikkisen mahtava suomen joukkue. Peli on niin jännä että hyvä, kun jääkaapillekkaan malttoi mennä muuta, kun mainos ja uutis tauolla.
VastaaPoistaIhana iloinen Helenius teki kyllä mahtavan loppurutistuksen ja maalin.
Onpas kiva ele nuo kukat rappukäytävässä nyt kaikkien ilona.
Kyllä luontoa on kurja sotkea vaikka juhlijoita oli paljon, yöks ruiskuja!
Täällä sataa sataa ropisee, mutta sade tekee hyvää luonnolle. Ihanaa kesäkuun alkua sinne!
Kiitos!
PoistaSama eli eipä tullut keittiössä käytyä kesken pelin!? Pihalla tohdin piipahtaa tasan kerran eli ennen jatkoaikaa, koska silloin oli 'pakko'. Helenius rocks, heh heh!
Kukat oli ja meni - olivat vain allergista vierasta paossa hetken aikaa.
Nuo ruiskut olivat sillä suunnalla, missä niiden käyttäjiäkin on paljon, yöks.
Tulin tänne vaan "leuhkimaan" että valmentaja-Pendo kuuluu kaveripiiriini. Ollaan kasvettu yhdessä, samassa kaveriporukassa eletty jäähallilla ja sit kävivätkin mun baarissa siivillä porukalla aika usein. On aina ollut semmoinen symppis ja pohdiskeleva nallekarhu jota ei tosin koskaan auttanut ärsyttää. Ihana tyyppi. Mä itkin ihan silmät päästäni täällä Espanjassa kun voitto tuli. Baarimikko tuli kysymään että pärjäänkö. (Oltiin siis ihan kolmistaan peliä katsomassa) Koitin siinä sitten selittää että tässä on kuule maailmanmestaruus tullut lähipiiriin =). En oikein vieläkään ymmärrä tätä.
VastaaPoista-Tiijjja
🥰❤️
Poista