torstai 18. kesäkuuta 2026

Kohti juhannusta

Täällä.

Ajattelin eilen, siis olin? Ei vaan, tuntui kuin kynät olisivat kateissa enkä voinut kirjoittaa. ✎🖊🖉✐✏...

Koitin kutoa, mutta vanha lanka katkesi kesken kaiken kahteen kertaan. Ei se sinänsä kumma ollut, sillä toisella langalla ikää lienee jotain 20 vuotta ja toisen iästä en tiedä, kun se on Kierrätyskeskuksesta. Tyhmät sukat tulee muutenkin, mutta kyllä minä ne loppuun teen...

Löysin eilen vastapäisestä puistosta muovipullon ja neljä tyhjää tölkkiä. Päätin viedä kertyneet kauppaan.

Tölkkihaasteeseen alkaen 10.03. lisätään 108,45 + 6,85 = 115,30 euroa.

Koska aiemmin ostamistani juustosämpylöistä oli (on) enää viimeinen jäljellä, niin kurkkasin hävikkileipälaatikkoon. Että minä tykkään siitä, kun sellainen on! 👌

Oi, muistatteko vielä, kun toin tuota leipää Rovaniemeltä? Kun ei Helsingistä löytynyt. Tämä ei ole mainos, mutta haloo: kotimaisesta rukiista aitoon juureen käsinleivottu runsaskuituinen siivutettu HYVÄ leipä!!? 

Samalla ostin tarjouksesta viinirypäleitä.

Ruokatestiin alkaen 01.06. lisätään 37,80 + 4,01 = 41,81 euroa.

Kaivoin jostain mielikuvitusta (?) tehdessäni "jotain" syötävää: punasipulia, paprikaa, varhaisperunoita, rypäleitä sekä pakasteesta maissia. Ei niin hyvää, mutta ihan ok.

Nytkö se alkaa? Että alan sittenkin miettiä juhannuskokkailua? Pakastimessa on naudan pihvejä, jotka voisin marinoida? Kinkkupala, josta voisin tehdä pastasalaatin? Ostaa perunoita, jotka voisin esikeittää porkkanoiden kanssa ja grillata oliiviöljyn sekä mausteiden kera? 

Karaokeystävättären grilli on luonani edelleen. En ole kai grillannut koskaan? Mitä pitää ostaa? Grillihiiliä ja sytytysnestettä? Omat pihtini ovat muoviset, joten ne eivät käy... IIIK. 🙊 "Mitä Stanstalla ei ole" - metallisia varrastikkuja olisi kolme... Kanaa? Pakastimessa olisi jotain juustoa? Rallati rallaa taas. ♫.

Alkaa vaikuttaa siltä, että Stansta tekee, ja pukee huomenna tai ylihuomenna mekon? Huhuu. 💃 

Jäätelöiden ahmimisesta on jo viikko, joten maut ovat osittain unohtuneet...

5. Classic, juustokakku & perulainen passionhedelmä (1,99 euroa)

Ei mitään positiivista makumuistoa. En ehkä osta toista.

6. Fazer, premium rasberry yoghurt (1,59 euroa)

Jos saan valita mansikasta ja vadelmasta, valitsen aina vadelman. Tästä en tykännyt. Liian imelä.

Tulevat hautajaiset (27. päivä) ahdistaa! Kaikki on niin epäselvää, että koitan siirtää niiden ajattelemisen ensi viikkoon. Ahdistaa myös nettiyhteys, joka putoaa päältä kymmenen minuutin välein. Menen vaikka suihkuun ja lakkaan sitten varpaiden kynnet. Pitää, jos laitan uudet sandaalit! Turkoosi, oranssi vai PUNAINEN? 😉

Onko teillä juhannussuunnitelmia? Joku ihana kesämökki, jossa syödään porukalla, saunotaan ja uidaan? Nauttikaa!!! Mitä te siellä syötte???

Juhannusaatonaattoa! 🍓

29 kommenttia:

  1. Juhaanus melkein ehti livahtaa varkain, mutta ystävä kutsui itsensä kylään. Käydään pitkä.lenkki, uitetaan koirat, lämmitetään sauna ja syödään. Eikös siinä sopiva suunnitelma?
    Ton vadelmapuikon serkku, se sitruuna, on tosi hyvää. Ainakin jos pitää sitruunasta, kuten minä.
    Mä täällä yritän keräillä itseäni, auto olisi haettava pajalta. 1431€ on lasku. Toivottavasti Roope lähtee viemään.
    -@

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaamee lasku!!! Onneksi ei ole autoa!
      Sitruunaversio on tuttu - ja pakkasessa!
      Suunnitelma kuulostaa hyvältä! Pääsisinpä saunaan, mutta tulin just suihkusta; käytin hiuksiin Minz'iltä saamaani banaanimaskia ja lakkasin varpaiden kynnet punaisiksi! Ihan jess. Kyllä se tästä.
      Mitäpä teillä syödään?

      Poista
  2. Oi, kiitos soitosta! <3 Tuli vielä mieleen - näin hitaana - että jos noita perunoita ja vihanneksia haluat grillata, niin sellaisia alumiinivuokia
    (https://www.tokmanni.fi/grillausalusta-iisi-5-kpl-6438114860656?gad_source=1&gad_campaignid=21164124121&gbraid=0AAAAADBovbKR22PR92nNLURhZgAsPy8rf&gclid=Cj0KCQjwrs7RBhDuARIsAIVfBD3vKecaiV6s5n-jA9lohQI5-t_mKrucZy5HLPpA7htwk8MMDCY-znIaAilmEALw_wcB)
    on olemassa, missä se onnistuu niin, ettei ruoka putoile sinne hiilille ritilän väleistä. Riittää, kun välillä atuloilla (tai hätäpäissään niillä metallisilla vartailla) tökkii, ettei "pohjaan" pala. Tulee maustettuna tosi hyvää, mies tekee sitä usein. Vartailla varmaan saisi pihvitkin käänneltyä, jollei atuloita ole.

    Ja tosiaan sytytysnesteen kanssa saa olla tosi tarkkana, jos sitä haluaa käyttää. Raavittava sytytyspala (pulska tulitikku) on turvallisempi - ja palaa kauemmin, myös vähemmällä hajulla. Sitä sytytysnesteen makuista makkaraa on tullut syötyä nuorena aika paljon (liikaa). ;)

    Meidän oma juhannus on pääosin siivoamista ja järjestämistä (autotalli remonttia varten tyhjäksi), mutta ehkä ystävä piipahtaa puoliskonsa kanssa, ja ehkä tytär poikien kanssa. Riippuu nyt niin monesta asiasta, että saa nähdä ollaanko miehen kanssa vain kahdestaan koko ajan. Grillaillaan, grillaillaan, ja vielä vähän lisää grillaillaan. Kelit näyttävät ainakin nyt tätä suosivan.

    Nautihan omasta juhannusajasta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIITOS Minz! ♥
      Jotain tässä tarttis keksiä. Grillailusuunnitelmat muuttuivat, mutta ruokaa riittää! Grilli jäänee laatikkoonsa...

      Poista
  3. Juhannusta vietetään tavaroita purkaen ja järjestellen. Välillä ruokatauko, päikkärit ja järveen pulahtaminen. Päästiin vihdoin, vihdoin muuttamaan tänne maalle.
    Voi että miten ilma tuoksuu hyvältä.t.Selja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ONNEA uuteen kotiin!! ♥
      Saanko tulla mukaan järveen?

      Poista
  4. Minulta jos kysytään niin varpaankynnet on aina punaiset, mutta olenkin jo ihan out of time :-).
    Minä en osaa grillausvinkkejä antaa kun olen siinä aika surkea . Makkara yleensä mustuu päältä ja on sisältä kylmää.
    Mutta grillauksen paras juttu on minusta se, että ollaan ulkona ja tehdään yleensä jotain ihan erilaista ruokaa kuin yleensä.

    Tuo vadelmajäätelö kiinnostaa sillä jos ostan suklaapatukan niin ostan yleensä aina vadelmatäytteisen patukan joka näyttääkin kääreeltään ihan samanlaiselta kuin tuo jäätelö.

    Hilpeää juhannusta mekossa ja sandaaleissa ja hyviä grilliherkkuja syöden !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi!
      Kaikki meni uusiksi ja grillailut jäänee muille. ON punaiset kynnet niin varpaissa kuin sormissakin. Testaa vadelmajäätelöä ja kerro, mitä sinä siitä tykkäsit?

      Poista
  5. Mukavaa ja leppoisaa juhannusta sulle! Mulle tulee Riekun ja Ållen lisäksi Helsingin sisko perinteisesti "maalle" juhannusta viettämään. Lähinnä me varmaan syödään, syödään js syödään, huuhdotaan ruoka alas valkkarilla ja sitten tietysti, kun meistä on kyse, olen varannut konjakkia ja saunajuomaa. Syödään kalapainotteisesti smetanalohta, uusia perunoita (perunat haen huomenna torilta), savukalaa, salaattia.. ja jälkkäriksi britankakkua. Meidän juhannukset on aina samanlaisia, poikkeus pari vuotta sitten, kun etsittiin ja loukutettiin Ållea koko juhannuspäivä 😅
    En ole - yllätys - grilliruokien ystävä, syön kyllä jos joku grillaa. Kun mulla oli hiiligrilli, tykkäsin kääriä alumiinifolioon perunaa, sipulia, kalaa jne nyytiksi, vähän voita sekaan ja grilliin.
    Ai niin, olen 70v, eikä mulla ole koskaan ollut lakatut varpaankynnet 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      (Saithan viestini?)
      Minullapa on nyt! Siis punaiset varpaankynnet.
      Teidän juhannus kuulostaa niin perinteiseltä. Terkkuja siskollesi! Nauttikaa! ♥

      Poista
  6. Minä vietän osan juhannusta täällä ihan itsekseni, mutta ei haittaa. Enpä taida mennä tuonne pihalle mitään grillaamaankaan, vaikka tykkään grillatuistakin ruoista.
    Lämmintä, aurinkoista ja mukavaa juhannusta sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta! ♥
      Eiköhän tämä viikonloppu mene ohi...

      Poista
  7. Juu, unohda se grillausneste ja mieluummin niitä sytytyspaloja. Se grillausnesteen maku ei todellakaan ole hyvä ja tarttuu ruokiin ikävästi. Jos sattuu osumaan edullisia paprikoita tai tomaatteja niin niihin voi laittaa täytteitä tai grillailla ihan sellaisenaan. Tulee muuten hyviä. Ja Mintzin mainitsemat grillausvuokat auttaa ettei pala pilalle grilattavat ja niitä on siinä helpompi siirrellä kun ritilällä. Vaikk ihan metallihaarukallakin. Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anonyymi!
      En tarvitse niitä grillihiiliäkään... Vaikka paprikoita on ja piisaa.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Voi Stansta, toivottavasti ei ole mitään ikävää tapahtunut.-Selja

      Poista
    2. Huolestuin minäkin tuosta. Toivon totisesti, että kaikki on kuitenkin hyvin !

      Poista
    3. Selja, Minz ja Terhi, minulla on kaikki tavallaan ok. Jollain toisella ei.

      Poista
  9. Hyvää juhannusta. Täällä on perinteisesti ajettu 'etelään' eli veljen luo Tornioon. Savustetaan kalaa, paistetaan lättyjä ja pelataan mölkkyä. Ja poristaan mukavia, kun harvoin nähdään.

    Toivottavasti sinullakin mukava juhannusta.

    VastaaPoista
  10. Ihanaa juhannusta sinulle ja aurinkoa🌼
    Me lähdemme lapsuudenkotiini hiukan haikein mielin eno siirtyi eilen saattohoitoon..myöhää eile illalla olin taas hänen vierellään❤️
    Erilainen juhannus tuli..täytyy lippu nostaa salkoon siellä juhannuksen kunniaksi js ollaan ulkona ja grillataan kuitenkin.

    VastaaPoista
  11. Olin Turussa muutaman päivän ja eilen junailin sieltä pois. Mies oli vastassa ja käytiin isomman lähikaupungin isossa ruokakaupassa ostamassa isot ostokset. Juhannusta vietetään kaksistaan. Ei olla mitään grillaajia, on meillä tosin sähkögrilli, jos vaikka kasvismakkaraa ja halloumia halutaan laittaa.
    Toivottavasti kaikki on hyvin… Hali täältä! 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arkeilija! ♥
      Minulla kaikki aika ok. Ei grillata täälläkään...

      Poista
  12. Täällä syödään kuulemma hamppareita kaikin höystein. Mies on tehnyt pihvit jo valmiiksi. Maissia varmaan myös ja salaattia.
    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  13. Toivottavasti siellä ei ole mitään ikävää tapahtunut ❤️ Olet mielessä täällä joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siäkin! Haha, kirjoitin noin. Sinäkin! ❤️
      Olisipa kiva saada konjakki-video.....

      Poista

Kiitos kommentistasi!