Tallinna 05.07.2026.
Ystävämies kävi lauantaina tuomassa autoonsa unohtamani vessapaperisäkin sekä nenäliinapakkauksen ja teki samalla kokovartalohieronnan, joka -Luojan Kiitos- tuntuu kropassa viiveellä vasta tänään. Nyt kipeitä ja arkoja 'lihaksia' on siellä ja varsinkin täällä. 😆 Portaat, varsinkin alaspäin, ovat hankalat kulkea.
Ankan ilmeestä poiketen olo on ihan sopiva. Nukuinkin ihan hyvin ja riittävästi.Lähdin eilen kohti ratikkapysäkkiä tihkusateessa puolitoista tuntia ennen laivan lähtöä, kuten aina. Olin taas ajoissa, tein lähtöselvityksen automaatilla ja kävin tupakalla ennen 'portista' menoa, kuten aina. Kiersin oikealta, kuten aina, ja pääsin ovelle sekä laivaan toisena.
Sain "oman paikan", kuten melkein aina. Esiintymislavan ja tanssilattian vierestä.
Kesti aika pitkään ennen äänensä lähdöstä valittavan trubaduurin, Paul Snaith, saapumista. Niin perussettiä kuin olla ja voi, ja sama setti mennen tullen. Vähän tylsä, mutta menetteli. Leeei-laaa.. ♫♪.
Toisella puolellä näytti olevan taas samat sirkustaiteilijat kuin aiemminkin ja tanssiorkesteri ei itseäni sykähdyttänyt aikana, jonka sitä kuulin. Kävin takakannella (jonka lattia ui) ottamassa pari kuvaa: voiko harmaampaa olla?Yksin reissaamisessa on se huono puoli, että on kannettava omaisuuttaan mukana. Mennessä se ei haitannut, sillä minulla oli vain melkein tyhjä reppu. Harmitti virkkuupussukan jääminen matkasta.
Trubaduurin lopetettua pelattiin bingoa enkä voittanut karkkia.Eväänä minulla oli kaksi kertaa kaksi riisipiirakkaa, joista söin kaksi. Toiset kaksi söin illalla kotona ja loput kaksi ovat vielä jääkaapissa. Ostin ne lauantaina Litukasta.
Ruokatestiin alkaen 01.07. laitetaan 2,50 euroa.
Koska maissaoloaikaa oli lyhennetty ennestäänkin lyhyestä ajasta tunnilla, niin olin ovella ajoissa. Ajatus oli käydä vain ostoksilla Sadamarketissa ja niin tein. En taaskaan ostanut jäätelöä, vaikka katselin niitä.
Paluumatkalla istahdin penkille nauttimaan yhden persikkalonkeron ja samalla juttelin hauskan kaksikon kanssa. Olivat kuulemma viettämässä ikuista tiistaita 😄 ja varanneensa juuri yön läheisestä hotellista 60 eurolla. Halpa. Kysyin, että milloin meinaavat palata Suomeen ja sanoivat, ettei sitä tiedä, jos huomennakin on tiistai...Vasta kotona huomasin, että laivaan nousu päättyy 20 min ennen lähtöä. Luulin, että puoli tuntia, joten olin ajoissa. "Oma paikka" oli jo varattu, mutta oli piristävää istua kerrankin muualla. Paluumatka tuntui tuskastuttavan pitkältä.
Kuten jo kerroin, niin trubaduuri soitti samat kappaleet kuin menomatkalla. Leeeei-laaa. ♪. Sen jälkeen oli karaoke ja tavoistani poiketen en laulanut itse ollenkaan.Pitkän odottamisen jälkeen laiva saapui satamaan ja ryysis alkoi. Odottelin sivummalla, että ensimmäinen ratikka meni ja kävelin vasta sitten pysäkille. Pääsin istumaan, vaihdoin rautatieasemalla toiseen ja matkasin kotiin. Parempi reissu kuin edellinen tylsyydestä huolimatta. 👌
Olen kyllä välillä melkoisen ilkeä ihminen ja itken silti aika usein. Hyvää Eino Leinon sekä runon ja suven päivää! 🖋 🌼 Täällä on harmaata ja hiostavaa. Katsoin jo illan MasterChef Australian pudotusjakson. Mitähän sitten katsoisin?










Eli oli ainakin seesteisempi laivareissu kuin edellinen. Voisiko sanoa, että mieluummin vähän tylsä kuin liikaa äksöniä?
VastaaPoistaMun viikonloppu alkoi suru-uutisella. Ystävätär oli laittanut lauantai-aamuna kuuden aikaan viestin, että hänen exänsä, jonka minäkin hyvin tunsin, on hukkunut. Järkyttävä uutinen, johon oli aluksi vaikea edes sanoa mitään muuta kuin osanottoni. Heillä on yhteiset lapset ja lastenlapset, heidän lapsensa ovat mun lasten kavereita, samaa ikäluokkaa. Pahalta tuntuu!
Sateinen sää, voi kai sanoa rankkasateinen sää viikonloppuna, jossain välissä pääsi kastumatta pienelle lenkille, muuten meni sisällä käkkimiseksi. Kaksospoika pyörähti pikakäynnillä, eilen ajelin hänen luo maalle ja yhdessä takaisin, hän lainasi autoa. Hirvi juoksi nenän edestä tien yli takaisin tullessa, noin kolme minuuttia sen jälkeen kun olin kysynyt, että liikkuukohan tässä paljon hirviä.. ei käynyt onneksi kuinkaan, kaikki jatkettiin matkaa.
TV-ohjelmista vielä: aloin seurata sarjaa Gran Hotel, vaikuttaa ihan hyvältä sarjalta. Yksi uusi sarja alkoi ykkösellä lauantai-iltana(ko se oli?) oli niin monimutkainen nimi etten muista 😃 Eka osa kesti 1.5 tuntia, oli jännä! Palaan kertomaan sen nimen, kunhan muistini palautuu.
Todellakin oli seesteisempi reissu! Ei olisi ollut niin tylsää, jos olisi ollut virkkuu mukana...
PoistaOlen pahoillani tuosta hukkumistilanteesta, mikä kuulostaa suomeksi vähän höhlältä. I'm sorry. Uskon, että tuntuu pahalta!
Onneksi ette törmänneet hirven kanssa!!!
Katselin Netflix'istä sekä HBOMax'ilta kaikenlaista, nimiä en muista. Eipäku, kaksi kautta mikähän-se-oli, romu maa? Hyvä juoni koukeroineen, mutta paljon sellaista, mikä oli tökeröä ja turhauttavaa. Ja jonkun minisarjan pojasta 13 v, joka oli syytettynä murhasta ja joka oli kuvattu yhdellä kameralla. Melkoista heilumista.
Pitäisi keksiä jotain, millä siirtäisi nälkää...
Piti palata kertomaan sen uuden YLEn sarjan nimi: Dollanganger. Saattaisit tykätä.
PoistaMullahan ei oo noita maksullisia kanavia, ainoastaan se ilmainen Elisa-viihde lätkäkisojen ajan. MTV:n kanavat muuten alkoivat näkyä, oliko toissapäivänä (?) Pari kuukautta taisi mennä, tosin eipä siinä mitään menettänyt. Ohjelmat joita halusin katsoa, näkyy Katsomon kautta. Mutta olihan se epäreilu tilanne, kun meitä Elisan kaapeliasiakkaita rangaistiin. Kaikilla ei ole älytelkkaria edes.
Kiitos nimestä! Kurkkaan heti...
PoistaIhme touhua kyllä Maikkarilta!
Minä se perinteisesti kipasin katsomaan merikuvat!
VastaaPoistaTäälläkin on satanut paripäivää ja varsinkin tänään oli jotenkin kolea ilma.
Minäpä se sinua perinteisesti ajattelin kuvat ottaessani. 😘
PoistaVälillä ihan ok, että on hieman viileämpää, kun kylmää ei kumminkaan ole.
Ikuinen tiistai :-)))
VastaaPoistaTein selkeästi omanlaisen rutiinimatkan ja trubaduurikillakin oli omat rutiininsa.Mahtaa olla puisevaa esiintyä laivalla ?
Hieronnan jälkeen tietää että kyllä niitä lihaksia ON :-)).
Lisään vielä tuohon Hannin telkkarisuosituksiin Areenan "tanskalainen nainen" joka oli outoudessaan minun makuuni.Ekan jakson jälkeen jäin koukkuun :-).
Oli kyllä niin hauska kaksikko (pariskunta?), että heidän seurassaan olisin varmasti viihtynyt pidempäänkin. Ja nythän ON tiistai... 😆
PoistaHyvin yhdistetty: rutiinireissu molemmilla, truballa ja minulla. On se varmaan puisevaa, vaikka riippunee paikalla olevista matkustajista. Jos porukkaa 'lähtee mukaan', niin varmaan hauskempaa. Suurin osa keskittyy kännykän näpräämiseen...
Onneksi tänään tuntuu jo kivuttomammalta kuin eilen. Portaatkin sujui.
Pitääpä tsekata tuo tanskalainen...
Tää sade. Alkaa olla olo, että oispa talvi ja pakkasta ja lunta.
VastaaPoistaMä lähden ensi torstaina kohti Ogrea, kolme päivää ois tarkoitus viettää koirien kanssa näyttelyssä, tulee todella hauskaa jos kaatosade!
Vaikka reissu ei kummoinen tällä kertaa niin varmasti korjaava kokemus edellisen jälkeen? Muistin taas, miksi kuljen mieluiten yksin. Tosin, ensi reissulle lähtee Llmja mukaan! On melkoinen luottamus, että äitinsä antaa 15-vuotiaan mun matkaan.
-@
EI talvea vielä, ei pitkään aikaan!! Sadepäivät ei haittaa, kun lämmintä on kuitenkin!
PoistaMissä on Ogre? Koitin käydä kuukkeloimassa ja löysin vain juttua myyttisestä olennosta, joka syö ihmisiä. 😆 Miksi 15-vuotias ei pärjäisi teidän matkassa?
Reissu oli tavallaan kyllä korjaava kokemus. Ainakin sain hoidettua puuttumaan jääneet ostokset, heh.
Ogre on Latviassa lähellä Riikaa. Liljan äiti on aika leijonaemo, ovat hyvin tiivis kaksikko.
Poista-@
En ole koskaan käynyt Latviassa. Olis kiva.
PoistaJa minä en pääse mihinkään täältä periferiasta. Täällä ei ole risteilyjä, ellen puikahda saksalaisten ja amerikkalaisten risteilyalusten kyytiin jänikseksi. Merikaupunki, muka GRRRR
VastaaPoistaMennään yhdessä sitten, jos joskus tulet tänne..?
PoistaTulipa mieleen, että jos Oulusta lähtisi risteilyalus, niin minne se menisi? Skellefteå? Uumaja?
Muiden moninaisten juttujen päälle tuollainen tuttu, rentouttava risteilypiipahdus, niin eiköhän se ihan korjaavaa silti ollut? <3 Ei sitä aina tosiaankaan elämään niitä kommelluksia ja hurjaa vauhtiakaan tarvita. ;)
VastaaPoistaYhtä harmaata näyttää nyt vähän joka puolella olleen - täällä jatkuu yhä. No, aurinko pilkahtelee välillä lyhyesti, mutta sitten pilvet taas voittavat. Tuskin mennään sateetta tätäkään päivää päätökseen. Toivottavasti loppukesä ei nyt ole tätä kokonaan...
Oli se korjaava! Olisipa vaan ollut se virkkuu mukana, niin aika laivassa olisi kulunut mukavammin.
PoistaPiipahdin juuri pihalla ja vettä ripottelee. Ei sentään juuri nyt satanut kaatamalla.
Täällä on ollut sadetta ja poutaa vuorotellen. Mummulassa on omia vielä huomisiltapäivään asti, sitten on vähän taukoa…
VastaaPoistaSama sää täällä. Iloisia hetkiä omien kanssa! 😀
PoistaKierremakarooneista, miesten yösukista (oma siippani käyttää kyllä - näemmä heinäkuussakin!!) uuden alun kautta pääsin tänne toiselle risteilylle...
VastaaPoistaRutiinilla veditte molemmat trubatuurin kanssa, hih... Telkkusarjoista Naapurinpoika tuli "ahmittua" tuoreeltaan ja nyt harmissani kun lemppari Selviytyjät siirtynyt useampana viikonloppuna futiksen takia.... huomenna pitäisi näkyä!
Sitä jäin pohtimaan, että miten LIHApasteija voi tuoksua kalanmaksaöljylle ja otan kopin TAAS pakastimen tyhjennyksestä.... heinäkuu on siihen viimoinen mahdollisuus, sillä tuo eläköitynyt siippa kerää siihen tahtiin mustikoita, ettei ne kohta minneen mahdu... vaikka ISO SUU mulla onkin mustikoiden (ja monen muunkin) suhteen!! Muistelen, että olet ennenkin ollut motivaattori pakastimen tyhjennykseen!!
Kiva, kun tulit risteilylle, kiitos! Itsellä vähän harmittaa, kun on jäänyt blogit lukematta. Kyllä minä vielä kirin.
PoistaEn edes tiedosta, milloin se selviytyjät nyt tulee? Tuntuu, että olen nähnyt jokatoisen jakson? Sinne sinun pitäisi mennä Suomi-versiossa!!?
Ei ne pasteijat tuoksuneet pahalta vaan maistuivat! Yöks. Olisiko kylmäketju katkennut kunnolla tms.? Haasteen pakastimen tyhjentämiseen luo alin (puoli-)laatikko, jossa on pilkottuja juureksia. Mars hommiin? Kiva, jos saat tästä innostuksen! ♥