torstai 13. elokuuta 2026

EM -kultaa!

Seuraatko kisoja?

Hyvä aamu. Nukuin peräti yhdeksän tuntia, vaikka heräsin aiemmin vessaan ja ottamaan särkylääkkeet. Jatkoin unia, heräsin, latasin kahvikeittimen, kävin suihkussa ja napsautin keittimen päälle. Kahvia odotellessa käärin päivän sätkät. Kahvia juodessa vastailin kommentteihin ja vierailin muutamassa blogissa, kunnes oli aika katsoa Restaurant:Impossible, josta tulee usein hyvä mieli. 

Seuraan yleisurheilun EM -kisoja vähän 'toisella silmällä', mutta eilen illalla molemmilla katsoessani naisten moukarin loppukilpailua. Kannatti! 👍

Paikalla oli katsomossa paljon suomalaisia, joiden kannustushuudot välittyivät television katsojille saakka. Ehkäpä niistä oli hyötyä, sillä Silja Kosonen VOITTI KULTAA!!! 🥇

Palkintojen jakotilaisuudessakin oli paljon suomalaisia, joiden laulu kuului. 🇫🇮 

Mahtava suoritus, ONNEA!
Taas kerran onnistuin ottamaan TV:sta hassun kuvan, kun Silja sai Norjan lipun poskeensa.
😅

Televisio on nytkin auki ja siellä Junnila hyppää naisten korkeushypyn karsinnassa. Illalla tuijotan taas aktiivisemmin, kun Wilma Heltelä (ent. Murto) taituroi seiväshypyn finaalissa. On siellä iltakisoissa kaksi muutakin suomalaista.

*     *     *

Piipahdin pitkästä aikaa illalla kaupassa, jos sitä lääkärireissun jälkeistä autokyytireissua ei lasketa. Teki mieli jotain 'iltapalaa' ja näitä riisiherkkuja sai neljä purkkia kolmella eurolla.

Varsin itselleni passeliin aikaan suoppopaprikapussi maksoi 0,99 euroa.

Ruokatestiin alkaen 01.08. lisätään 7,78 + 3,99 = 11,77 euroa.

Muistetteko, kun sahasin makeutusainepurkin poikki? Joku taisi kommentoida silloin, että olisi heittänyt pakkauksen suoraan roskiin, minä en. Tänä aamuna jäljellä oli enää kaksi.

Ne rikkomastani purkista talteenottamani 'nappulat' kestivät 08.04. - 13.08. Vähän yli neljä kuukautta! Kiva, kun oli uusi versio valmiina. Riittää taas pitkäksi aikaa.

Kääntyihän molemmat silmät kohti telkkaria: Ella Junnila suoriutui korkeushypyn finaaliin!!! Mielestäni on harmillista, ettei miesten keihäskisassa ole enää suomalaisia. Oli muinoin suosikkilaji niin, että Kreikassa ja Sisiliassakin etsimme sport -baarin nähdäksemme finaalin.

EDIT. Korjaan keihästilanteen: Topi Parviainen pääsi keihään finaaliin viimeiseltä sijalta kilpakumppanin virheen vuoksi. 

Torstaita! 

10 kommenttia:

  1. En seuraa kisoja, mutta eilen osuin vaihtamaan kanavaa ja jäin sattumalta katsomaan moukarinheiton viimeistä heittoa, jolla se kultamitali sitten tuli. Se on kyllä hurjan näköinen laji!
    Kiva, miten sun iloinen mieli tulee ruudun läpi tännekin. Hyvät yöunet on kyllä niin tärkeää, mielikin jaksaa paremmin.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Hyvistä unista seuraa hyvä mieli. Eipä ole viikonlopulle muita suunnitelmia kuin kisojen katselua. Hyvä niin.
      Samaa mieltä moukarista. Niin tarkkuutta vaativaa ja on niin pienestä kiinni, että osuu sektorille. Arvostan. Illalla sitten jännitetään (ainakin minä ja muutama muu) Wilman hyppyjä!

      Poista
    2. Jatkan vielä, että enpä huomannut tuota hilloriisi-tarjousta, tykkään noista. Sensijaan ostin sitä turkkilaista jogurttia euron/purkki ja Pirkka marjarahkaa 5 purkkia/4€. On välipaloja hetkeksi, tai mulla tuo kuuluu iltapalaan.

      Poista
    3. Näin mainoksen niistä (ei perinteisistä sinisistä) turkkilaisista, mutta en löytänyt niitä kaupasta, vaikka kuinka kauan tuijotin kaappia. Huomasin sit nuo, jotka ostin. Harmittaa, että ostin omena-kaneleita kaksi, koska ainakin eilen illalla se hillo maistui kummalliselta.

      Poista
  2. Niin mieluusti katsoisin kisoja, mutta finaalit alkavat niin myöhään, etten millään jaksa valvoa. Eilen just ja just sain pidettyä itseni hereillä moukarin finaalin alkuun. Siljahan oli ihan ylivoimainen, hieno onnistuminen häneltä.
    Katselen just keihään karsintaa 😊

    Olen niin huonosti nukkunut viimeisen viikon ajan, voin vain haaveilla noin pitkistä yöunista. Yöllä kun herään, en nukahda uudelleen. Jospa uuteen päivärytmiin viikonlopun jälkeen vihdoinpääsisi ja yöunetkin onnistuis aamuun saakka.

    Onneksi polvesta ei löytynyt toimenpiteitä vaativaa. Kipulääkkeiden turvin kohti kivutonta kulkemista, aikanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä polvesta! Juuri tänään mietin, että pitää yrittää lopettaa "turha" varominen ja koittaa kävellä normaalisti, mutta varovasti silti.
      Minulta jäi keihäskarsinta katsomatta, mutta ehdin lähetyksen lopusta nähdä Parviaisen pääsyn finaaliin (korjasin tekstin loppuun). Onpahan sitten taas katsottavaa!
      Pidän peukkuja, että saat unirytmisi kuntoon!

      Poista
  3. Sanomattakin selvää (?) etten kisoja katsele mutta sen verran sentään uutisia seuraan , että olen kartalla kun joku suomalainen voittaa. Tai luen täältä :-).
    Ulkomailla noissa sporttibaareissa on sellainen meno ja meininki usein, että ihan vain sen vuoksi kannattaa poiketa vaikkei urheilu yhtään kiinnostaisikaan.

    Pidä nyt nenä kiinni ruudussa ja polvi levossa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikalailla näin teen!
      Vähän vissiin lajista riippumatta seuraan ne, joissa on suomalaisia mukana.
      Koitin etsiä niitä ulkomailla koettuja sporttibaarijuttuja, mutta en (riittävän helposti?) löytänyt. Yhdessä paikassa porukka seurasi samaan aikaan jalkapalloa, niin meille ja toiselle suomalaispariskunnalle järjetettiin oma nurkkaus "omia" kisoja varten. Toisessa paikassa meille nostettiin oma pöytä lähimmäksi screeniä.

      Poista
  4. Urheiluako? Koko alkukesän odotin yleisurheilua ja "sain vain jalkapalloa" 😜 Tämän viikon olen siis katsonut uintia ja yleisurheilua, uintia ja yleisurheilua. Tuleeko muuta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä juuri, heh! Vaikka tänä iltana kisailee yleisurheilussa kaksi muutakin suomalaista, niin Wilmaa jännitän eniten. Uinnit ovat itselläni jääneet vähemmälle seuraamiselle. Pyörii lähetys nytkin selän takana...

      Poista

Kiitos kommentistasi!