Sunnuntaina (05.03.) oli keväisen kaunis päivä.
Sen innoittamana nappasin OranssiPallon mukaan ja lähdin puistoon. Mukaan lähti ystävätär.
Teimme treffit TheBaarin luo, jossa hörppäsin mukillisen kahvia.
Koska puistossa oli todella liukasta, niin kävelimme vain sen läpi.
Tuntuu hassulta, että tämä kuva ja...
...tämä on otettu samana päivänä samassa paikassa?
Puiston jälkeen palasimme TheBaariin pelaamaan bingoa. Olin pöytämme ainoa, joka ei voittanut yhtään mitään.
Eilisen vietin maanantaiseen tapaan sohvalla ja katsoin tallennuksia boxilta.
Kutominen on taas hiipunut ja se harmittaa. Tuntuu, että homma pysähtyy aina siihen kun yksi sukka on valmiina ja toinen on kesken. PitäISI.
Facebookin perusteella lähes kymmenen tuttavaani viettää parhaillaan aikaa Thaimaassa. Yksi on Kambodzassa ja muutama Kanarialla. En yhtään ihmettele!
Itsellä on pyörinyt mielessä Tallinnassa poikkeaminen. Olin suunnitellut jopa tätä päivää, mutta onneksi emme lähteneet. Laivan lähtö on viivästynyt juuri tänään jonkin vian vuoksi, ja tuulikin on kova.
On meillä alennuskortti Tukholman risteilyllekin, mutta se on onneksi voimassa vielä ensi kuun alkupuolelle. Menemme sitten. Otamme ehkä mukaan Tupon työntekijän, joka täyttää vuorostaan viisikymmentä vuotta.
Tällaista välillä.
Minulla oli lauantaina lotossa VIISI oikein eikä sillä saanut kuin vajaat viisikymppiä. Vain kaksi väärin ja silti?
Kööpenhamina-juttuja tulee kyllä vielä paljon lisää...
Onko huomenna naistenpäivä?
Nyt syödään.
Hotellipaketin hintaan kuului aamiainen.
Että minä osaan jännittää tuollaisia hetkiä. Paikka oli todella täynnä ja se lisäsi epävarmuuttani. Pääosin meni ihan hyvin ja löysimme mukavan kahden hengen pöydän.
Onnistuin kuitenkin painamaan kahviautomaatista väärää nappia ja kone valutti mukillisen sijaan kannullisen. (Hyvä minä!) Onneksi alla oli nestettä keräävä alusta. Nolotti.
Tarjontaa oli todellakin riittävästi.
Olin kuullut etukäteen nakkikojuista ja olihan sellainen testattava. "Hot & spicy" oli hyvää, mutta ketsuppi sekä sinappi levisivät tuulessa. Taisin samalla syödä muutaman hiukseni.
Toisena aamuna olin jo rohkeampi. Saimme saman pöydän. Tällä kertaa otin eri leipää ja se kannatti.
Tulee itsellekin nälkä kun katsoo näitä kuvia...
Tuppo sai "pullaa".
Itse nautin ihanista hedelmistä jugurtin kera.
Paluupäivänä osuttiin tuolle kojulle.
Tuppo näki kyltin "hot potatos" ja pysähtyi kuin seinään.
Mies tilasi perunat pekonilla sekä chilimajoneesillä ja maistettuani totesin, että kannatti. Olipa hyvää!
Tässäpä meidän syömiset. Kyllä me suunnittelimme juhla-ateriaa syntymäpäivänäni, mutta kun kummallakaan ei oikein ollut nälkä, niin ei kannattanut lähteä tuhlaamaan. Ravintoloiden pihvihinnat vaikuttivat melkoisen kalliilta.
Meille riitti nuo.
Tässä kerron hotellistamme.
Hotellimme Comfort Hotel Vesterbro sijaitsee lähellä rautatieasemaa ja oli varsin helppo löytää. Varsinkin kun tiesimme, että sen alakerrasta löytyy Lidl.
Kävimme varmistamassa, että sisäänkirjaus alkoi VASTA kello viisitoista. Kyllä. Keljua sikäli, että olimme paikalla jo ennen aamuyhdeksää. Huoneen olisi kyllä saanut vaikka heti, mutta siitä olisi pitänyt maksaa turhan paljon ekstraa.
No, me lähdimme kävelemään päämäärättömästi, mutta siitä reissusta erikseen.
Palasimme hotellille vähän kolmen jälkeen ja kirjauduimme sisään.
Hotellin aula oli erikoinen. Kuin katettu sisäpiha.
Kadulta katsottuna paikka vaikutti huomattavasti pienemmältä.
Vaikka hotelli oli savuton, niin löysimme sieltä tupakkapaikan. Kävimme siellä vain kerran.
Saimme ensin huoneen 206, mutta nähtyämme sen, menimme takaisin respaan. Sänkyä ei oltu laitettu ja muutenkin huomasi, ettei siellä oltu siivottu edellisen asukkaan jäljiltä.
Oli jännää kuinka juuri mistään ovesta ei päässyt ilman ovikorttia (kädessäni). Eikä edes hissi liikkunut ilman sitä.
Meidän huone.
Eteisen kaapista löytyi ilmaisen tallelokeron lisäksi silitysrauta ja -lauta.
Muhkea, vain ihan pikkuisen natiseva parisänky. Hyvät tyynyt.
Etsi OranssiPallo...hih.
Tanskalaiset ovat kuulemma tunnettuja valaisimistaan?
Hieman erikoinen, mutta mukava tuoli.
Eteisen hauska naulakko.
Oltiin päivästä niin poikki, että vain maattiin sängyssä ja katsottiin jalkapalloa. Ja nukuttiin. Ja nukuttiin.
Olimme käyneet ostamassa Lidl'istä naposteltavaa, muutaman oluen sekä litran punaviiniä (n. 3,5€). Join yhden tölkin, ja viini jäi avaamatta.
Emme varmasti ole koskaan ennen viettäneet hotellihuoneessa kahtakymmentä tuntia miinus aamupalalla käynti!?!
Mutta se oli ymmärrettävää ja tuli todella tarpeeseen. Edes tupakalla emme käyneet ennen aamua!
Palaan vielä (varmaankin useaan otteeseen) tuohon reissun ensimmäiseen(-kin) päivään. Tästä selonteosta EI TULE lyhyt.
Kivaa alkavaa viikonloppua!
Tässä menomatkasta 21.02.2017.
Herättiin aamulla aikaisin muutaman nukutun tunnin jälkeen. Suihkut ja viimehetken pakkaamiset hoidettuamme tilasin taksin. En oikeasti jaksanut ajatella Pasilan asemalle kävelemistä. (Liekö ennakoin tulevien päivien kävelymäärää..?!)
Matkasimme junalla lentokentälle. Olimme oikein sopivaan aikaan. Teimme lähtöselvityksen automaatilla ja menimme turvatarkastuksen läpi.
Haimme juotavaa sekä vähän naposteltavaa mukaan koneeseen.
Meillä oli (ikkuna-)paikat heti siiven takana. Ehkä se on itsekästä, mutta vaadin TAAS saada sen ikkunapaikan.
Tässä kohtaa ON mainittava, että takanamme istui äiti kahden lapsensa kanssa. Tytär nukkui äitinsä kera, mutta minun takana istuva pikkupoika pelasi jotain peliä tabletilla. Samalla hän potki penkkiäni koko ajan eikä se tuntunut mukavalta ristiselässä. Osasin olla ärähtämättä asiasta.
Laskeutuminen ja kentällä liikkuminen olivat sujuvaa kun mukana oli vain reput.
Löysimme lippuautomaatille, osasimme ostaa liput (á 36 DKK) ja löysimme junaan. Junassa kuulutukset pistivät naurattamaan (kuuma peruna suussa).
Nousimme päärautatieasemalle ja aloimme katselemaan mihin suuntaan lähtisimme.
Olimme poimineet kartan mukaan junasta, mutta tutkimme sitä vasta myöhemmin.
Perillä! Lähdimme kävelemään "johonkin suuntaan" ja päädyimme hotelliimme. Siitä kerron seuraavaksi.
Sainpas aloitettua!
Tupon äiti tarjosi lounaan perjantaina 24.02.2017.
Oltiin tultu aamuyöstä Kööpenhaminasta kotiin ja oli hieman haastavaa herätä. Oltiin kuitenkin luvattu Tupon äidille, että menemme yhdeltä keskustaan lounaalle.
Sain pitkiä ruusuja. Kiitos!
Mentiin samaan ravintolaan (Beef & Grill Forumissa), jossa olemme olleet usein lounaspuffetissa. Tällä kertaa tarjolla oli mm. todella mureaa broileria sekä leivitettyä kampelaa.
Tällä kertaa Tupon ja minun lautasten sisällöillä ei ollut juurikaan eroja. Jälkiruoaksi nautittiin kahvit keksien kera.
Yritän tehdä tästä torstai-illasta touhukkaan. Monet hommat ovat jääneet paitsiolle toista viikkoa. Aloitan pyykeistä, Tuppo tiskatkoon. Yritän myös alkaa purkamaan reissukuvia. Saatte monta päivitystä Tanskan reissulta, lupaan.
HYVÄ SUOMEN VIESTINAISET (pronssia)!!!