perjantai 8. tammikuuta 2021

Vuoden 2021 eka sitä-sun-tätä

Tämän viikon työt tehty.

Ilmeisesti aamulla kahvia juodessani "ilmaan" heittämäni toive työhommasta kuultiin "jossain", sillä homma vaihtui. Ei se pahvi ja laatikko mihinkään muuttuneet, mutta aloin tekemään eri vaihetta sen kanssa. Tai oikeastaan kahta eri vaihetta. Ette uskokaan kuinka monta eri vaihetta tuollaisessa laatikossa on!!?

Vedin muita teippejä paksumpaa muovialustaan ja viiltelin siitä paloja mattoveitsellä.

Yksi mies oli taitellut teippaamiani pahveja uuteen muotoon ja nyt minä lisäsin niihin nuo punaiset teipit.

Kuvasta poiketen toki neljä teipinpalaa. Seuraavaksi pahvit matkasivat viereiseen huoneeseen, jonne jouduin/pääsin tuuraamaan yhtä naista. Oli jännää ja opettavaista tehdä parityöskentelyä kuulovammaisen naisen kanssa. Minä pidin kehikkoa paikallaan, kun nainen asetteli siihen vaaleansinisen sisälaatikon. Se oli hankalaa ja tarkkaa hommaa.

Siis joku on työnään taitellut noita sisälaatikoita samoin kuin joku noiden sisään/päälle tulevia valkoisia.

Käsittääkseni sisään tulee vielä "lokerikko", joita jotkut taittelevat, ja sitten kansi. Monta monta työvaihetta, monet sormet tekemässä ja erittäin vaikeaa selittää. 😏

Se noista laatikoista tällä kertaa, mutta kerronpa yhdestä laatikosta, joka sekin liittyy työpaikkaan. Taisi olla tiistai, kun eräs mies alkoi keräämään kynttelikköjä pois. Minä avasin suuni ja sanoin, että jos jää yhtään ylimääräistä, niin minä huolisin. Toimistosihteeri kuuli sen ja hetken päästä minulla oli laatikko. Ei se kuulemma yli jäänyt, mutta nainen halusi antaa minulle sellaisen. Ei voi saada ellei kysy? Minähän ostin kynttelikön kirppikseltä eikä siinä mitään laatikkoa ollut. Nyt esine on helpompi pakata ensi joulua odottamaan.

Toin laatikon kanssa samassa kassissa työpaikalta saamani joululahjan. Sieltä löytyi Villasukkatehtaan villasukat (miesten koko - annan eteenpäin) ja pussillinen minttusuklaatoffeeta.

Sekä pienen pieni suloinen Aarikan tonttu. Raaskiiko tuota pakatakaan joulutavaroiden mukaan? Voi olla, että tuo jää kotitontuksi maustehyllyn reunalle.

Ei kerrota kenellekään, mutta nappasin taukotilassa olevan ison viirivehkan juurelta pienen pistokkaan, jonka kannoin taskussani kotiin.

Paluumatkalla poikkesin kirppiksen tuulikaapissa katsomassa olisiko saa ottaa-tilassa mitään kivaa. Ensimmäisenä huomasin pehmokuusen kulkusineen, voi apua. Mukaanhan se lähti. Pistän pesupussissa koneeseen ennen kun pakkaan sen pois. Ehkä tuosta saa ihan kivan, kun vähän koristelee, laittaa tähden ja jotain härpäkkeitä ympärille... Ensi jouluna siis.

Kassiin sujahti myös yksi kultainen mansetti...

...ja söpö pieni tonttu.

Nappasin vielä käyttämättömältä näyttävän kahvimukin, kun ajattelin, että siitä saa kivan pienen muistamisen jollekin jonkun pienen kahvipussin kera. Vaikka ystävänpäiväksi ensi kuussa.


Pitäisi ihan oikeasti kiertää kyseinen tuulikaappi kaukaa!!! Kun mitään en oikeasti tarvitse.

Toin kassin kotiin ja lähdin kauppaan. Hetken mielijohteesta ostin -30% maksavan porsaan uunifileen. Huomaa varashälytin.

En ennen pitänyt noista, koska en osannut valmistaa niitä "oikein". Pakkauksen ohjeessa lukee, että possua pitäisi pitää uunissa tunti. Kai olen luottanut siihen ja saanut siksi sitkeää lihaa lautaselle. Erään vinkin myötä tajusin, että lihaa kannattaa muhituttaa uunissa jopa viisi-kuusi tuntia, jolloin siitä tulee ihanaa nyhtöpossua. Laitoin lihan pakastimeen odottamaan oikeaa hetkeä... 😋

Hintaa lihalle jäi 7,60 euroa.

Minä en osta kovinkaan usein jugurtteja. Joskus rahkaa herkutellakseni. Nyt ostin kaksi, koska purkeille jäi hintaa yhdeksäntoista senttiä kappale.

Suklaan ostin siksi, etten ole tuollaista ennen nähnyt. Ainakin minä tykkään, sillä söin siitä jo puolet... (ja myöhemmin illalla loput)

Ai että oliko minulla asiaa? Kuten huomaatte, niin ei. Kunhan tässä istuskelen, juon kahvia ja kulutan aikaa.

EHKÄ arvasitte, että kirjoitin yllä olevat jutut illalla? Kutomisen aloittaminen takkusi edelleen eikä telkkaristakaan tullut mitään katsottavaa. Sain sitten kuitenkin kudottua yhden sukanvarren enkä ole oikein vakuuttunut siitäkään. Meinasin purkaa, mutta annoin olla.
 
Olin ajatellut nukkuvani oikein pitkään, mutta olin kahdeksan jälkeen keittämässä kahvia ja sitä odotellessa vaihdoin lakanat. Yritän hokea itselleni, että edessä on kolme kokonaista vapaapäivää. Että olisi aikaa tehdä vaikka ja mitä. Jotain pitää keksiä.

Perjantaita!

torstai 7. tammikuuta 2021

Vuoden 2021 eka 'marssijärjestys'

Eilen illalla aloitettu...

En malta odottaa aamuun, vaan on kirjoitettava just nyt. Tai siis piti aloittaa reilu tunti sitten, mutta Naapuritar soitti ja puhelu kesti toista tuntia.

Pähkäilin edellisessä postauksessa loppiaisen tekemisiä. Soitin äidille ja siinä jutellessa totesin, että pitäisi hakea kengät Tupon luota. Että kun on luvattu lisää lunta. Puhelun päättyessä nainen komensi tytärtään lähtemään liikkeelle. Nappasin repun selkään ja tein työtä käskettyä.

Miehen luona sain kahvit leipineen ja katsoimme hiihtoa. Vilkuilin olan yli sänkyyn, johon oli vaihdettu ihan uudet ja juuri pestyt lakanat. Silmät alkoivat luppasemaan ja jouduin todella päihkäilemään mitä tekisin. Minulla ei olisi ollut mitään varsinaista syytä olla jäämättä. Olisin ihan hyvin päässyt sieltä aamulla töihin, mutta...

(Tähän väliin kuva Tupon uuden lakanasetin tyynyliinoista. Hiemanko on erilaiset tyynyliinat keskenään Vallilan paketissa? Toinen EI OLE nurinpäin, vaikka niin voisi luulla.)

Pakotin itseni pakkaamaan ne kengät, joita olin hakemassa, reppuun ja lähtemään liikkeelle. Parin asteen pakkanen piristi ja kävin ostamassa suunnitelmani mukaisesti tarjouksesta kolme pakettia kahvia yhdeksällä eurolla. Osui sopivaan saumaan, kun kahvipurkissani alkoi pohja pilkottamaan. Ilman aamukahvia on harvemmin mukavaa heräillä.

Omaan Kotiin palattuani en antanut itseni avata telkkaria enkä tietokonetta. Marssijärjestys oli selvä ja se alkoi vähäisten joulukoristeiden poiskeräämisellä. Seuraavaksi oli liian pitkään lojuneiden tiskien vuoro. Tupakalle lähtiessä keräsin kaikki vähänkään epäilyttävät leivät, italiansalaatin jämät sun muut pussiin ja vein roskiin.

Seuraavaksi oli vuorossa makaronilaatikon teko. Tai siis laatikoiden, koska niitä tuli kaksi.

Meinasin mennä suihkuun sillä aikaa, kun nuo olivat uunissa, mutta koska laitoin kiertoilman päälle, niin en tohtinutkaan. Hyvin ehdin tiskaamaan paistinpannut, kattilat ja muut ruoantekovermeet. Vilkaisin uuniin, vaihdoin keskilämmölle ja menin suihkuun (ensimmäistä kertaa aikoihin myös pään vasemmalla puolella olevat hiukset ovat aika puhtaat). Sieltä palatessa laatikot olivat valmiit. Hyvää.

Kaikki, mitä aioin tehdä, tuli tehtyä ja 'pöytä on puhdas'... 😊

Aikaa kaikkiin noihin hommiin meni kaksi tuntia ja vartti. Kuinka hyvä mieli!!! 😘

Aioin laittaa 'uudet' langat puikoille, mutta en ehkä tänään enää jaksa. Taidan etsiä jotain kivoja valmiiksi esille kuitenkin, sillä enhän minä voi tähän aikaan (21:25) vielä peiton alle kömpiä. Kerron aamulla, kuinka kävi... Loistava loppiainen! 👌

Huomenta!

Kuinkas siinä sitten kävikään... Huomasin puolen yön aikaan pyöritelleeni ja tutkiskelleeni lankoja saamatta niistä yhtäkään puikoille. Jotain ideoita nousi mieleen, mutta antaapa niiden hautua. Ainakin iltaan saakka. Samalla olin natustellut pikkukippo kerrallaan melkein puoli vuoallista laatikkoa. 😋

Vai että runsaita lumisateita? Vielä ei ole näkynyt, ja tupakalla käydessä satoi rakeita. Vaihdan silti hakemani tukevampi pohjaiset kengät, jotta jalat pääsevät totuttelemaan niihin. Saa nähdä mitä selkäni 'sanoo', sillä alaselkä vihoittelee muutenkin. Ehkä iskias, en tiedä. Pitäisi venytellä.

Päätin, että nämä Mammalta saamani enkelitkin lähtevät laatikkoon odottamaan ensi joulua.

Ovat turhan koristeellisia minun makuuni jäädäkseen kirjahyllyn päälle kesää odottamaan.

Tutkin illalla läppärillä olevia "lankakuvakansioita" ja löysin kivan pintaneuleen. Se taitaa sopia parhaiten yksiväriselle langalle. Löysin myös viime vuoden ensimmäisen Novitan lehden, jossa on muutama kokeilemisen arvoinen idea. Kyllä minä varmasti jotain keksin...

Veikkaanpa, että toivon turhaan pääseväni töissä tekemään jotain muuta teippaamisen sijaan. Yhden "päivän" jaksaa mitä vaan, kun tietää, että sitten on loppuviikko vapaata.

Hymy päivääsi! 😊

keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Vuoden 2021 ekat sukat

Huomentapäivää!

Niinhän siinä kävi, että sain vuoden ensimmäiset sukat valmiiksi siihen aikaan, etten malttanut olla katsomatta nuorten leijonien pronssimatsia. Sammutin valot puoli neljän aikaan aamuyöstä ja napsautin takaisin päälle vähän ennen kymmentä. Mutta ONNEA pronssipojat!

 🇫🇮 

Ehkä olen välillä (?) vähän hidas. Kokeilin aiemmin varata aikaa tikkienpoistoon sähköisesti ja minulle tarjottiin sellaista 18.1. Tuntui hurjalta ajatukselta pitää langat ohimolla vielä kaksi viikkoa, mutta en saanut aikaiseksi kokeilla muuta tapaa. Vasta eilen töissä ollessa soitin ajanvaraukseen ja jätin soittopyynnön.

Ehdin päästä töistä, käydä kaupassa ja olla vielä kotonakin pari tuntia ennen kun puhelin soi. Nyt on kyllä mainittava, että soittava nainen ei ollut asiakaspalvelijana sieltä parhaasta päästä. Hyvin syyttävällä äänellä naukui, että "miksi SINÄ et aiemmin.." ja että "on nämä pyhät ja kaikki". Teki mieli vastata, että nuo 'pyhät' ovat YKSI loppiaispäivä. Olin valmistautunut, joten kerroin, etten ollut saanut sairaalasta hoito-ohjeita ja se pitää paikkansa. "Lähde nyt sitten samantien ÄKKIÄ tulemaan tänne" ja niin tein.
 
Käveltyäni reippaasti perille ilmoittauduin automaatilla, sain vuoronumeron ja jäin odottamaan. Vajaan tunnin päästä pääsin lasikoppiin, jossa mukava hoitaja napsaisi ne neljä tikkiä pois. Turhaan olin pelännyt, että 19.12. lähtien olleiden ommelten poisto olisi sattunut. Ei edes nipistänyt kunnolla. Oloa lankojen poisto huojennutti huomattavasti.

Näinhän siinä sitten kävi, että heti vuoden ensimmäisten sukkien kohdalla 'pääsin' purkuhommiin. Jotenkin vain olin huolimaton ja toisesta sukasta oli tulossa pari numeroa ensimmäistä isompi. Valmiiksi nämä lyhytvartiset sukat kuitenkin tuli.

Kuten jotkut tunnistavat, niin lanka on Socki'a ja väri nimeltään Happy carnival. Onpa yllätys, että minulle oli tärkeää kohdistaa raidat? Koska minulla oli kaksi kerää samaa lankaa, niin tuo onnistui sen verran vaivattomasti, että ei tarvinnut päätellä kuin yhteensä neljä lankaa. Se on harvinaista!

Uutuuna näissä perussukissa on se, että tein neljännen puikon kiilakavennukset toisella tapaa kuin aina ennen. Aiemmin olen tehnyt ylivetokavennuksen, mutta koska näin jossain fb:n ryhmässä mukavalta näyttävän version, niin päätin kokeilla sitä. 

Itse tykkään vaikka harjoittelua tuokin vaatinee. Kavennuksesta käytetään nimitystä 'ssk' ja yksi ohje löytyy ainakin täältä. Vuoden ensimmäiset sukat ovat kokoa 39. Tästä on kiva jatkaa.

Mietin päivän 'marssijärjestystä'. Koska tänne on luvattu jopa runsaita lumisateita, niin olisi käytävä hakemassa Tupon luota goretex-kengät. Siinä samalla tulisi haukattua happea. Lojumaan jääneet tiskit pitäisi tiskata ja jääkaapissa oleva -30% jauheliha työstettävä makaronilaatikoksi. Minä puolestani tahtoisin laittaa seuraavat langat puikoille...

Leppoisaa loppiaista!

maanantai 4. tammikuuta 2021

Vuoden 2021 eka työpäivä

Ja vuoden ekan kokonaisen viikon alku.

Ei ollut voittajafiilis aamulla. Jostain syystä en saanut päätä tyynyyn ennen, kun Tuppo otti kainaloon, ja sain torkahdeltua pari tuntia. Edelleen päässä olevat tikit kiristi/kiristää, oli kuuma ja taisi vähän jännittääkin. Ei ollut mikään innokas olotila vielä siinäkään vaiheessa, kun liukastelin töihin.

Mutta kun olin vienyt työpaikalla takin pukukaappiin ja hiiviskelin kohti työpistettä, niin pomon ilme palkitsi! Nainen naama muuttui auringoksi minut nähdessään! Tuli visiiri kasvoillaan kohti, sanoi, että "ei pitäis, mutta pakko" ja otti pitkään halaukseen. Oli kaivannut minua! 😍

Työhomma ei ollut mitään lempipuuhaani. Piti laitella noita kaksipuoleisia teippejä tiettyihin kohtiin. Teippi tarttui sormiin ja meni välillä ihan myttyrälle, mutta sain minä niitä pienen pinon aikaiseksi. Ja päivän, joka tuntui tavallista pidemmältä, loppuun.

Vuoden ensimmäisen päivän 'kunniaksi' en käynyt kaupassa vaan hain lähipaikasta kanakebabia lohkoperunoilla sekä salaatilla (7€). Annos on niin iso, että Tuppo söi siitä jo kaksi kertaa ja minä kerran. Mies syököön ne mitä lautaselleni jäi. Minä voin syödä vaikka leivän.

Tein joulutortut vasta uudenvuodenaattona. Tällä kertaa viikunamarmeladilla, joka sopi noihin oikein hyvin. Kymmenestä on vain kaksi syömättä vaikka tuo mies ei noista varsinaisesti pidä.

Jatkan valitsemallani peruuttamistekniikalla. Vuoden ensimmäisenä päivänä vähän herkuttelimme. Mukit olen saanut joskus Mammalta joululahjaksi ja nyt ne olivat ensimmäistä kertaa käytössä.

Tässä on juustolautanen á la Stansta. Aurinkokuivatut tomaatit-fetaa, leipä- sekä sinihomejuustoa. Yksi omena ja yksi mandariini.

Noita nautittiin suolakeksien, pipareiden sekä Tupon kanssa. 💖

Piparin päälle siivu omenaa, pala homejuustoa ja liraus mangosiirappia. Olipa hyvää! 😋

Peruutetaan vielä vähän. Pullo oli hankittu laivalta uuden vuoden yötä varten...

Ainoa uudenvuodenlupaukseni oli edelleen olla tekemättä ainuttakaan. 👌

Ai niin, tarkistin facebook'ista, että tein 44 kpl käsitöitä vuonna 2019 ja tasan 70 kpl viime vuonna. Nyt on vuoden ensimmäiset sukat puikoilla, mutta milloin ne valmistuu... sitä en tiedä. Aikanaan varmaan. 😁

Jokohan kohta päästään juhlimaan mennyttä joulua, heh heh. Mihinkäs tässä kiire olisi..? Paitsi tänään a.j.o.i.s.s.a. sänkyyn! Toki otin jo päikkärit töistä palattuani. 

Onpa muuten hassu viikko: kaksi päivää töitä (joista eka siis tehty), yksi vapaa (loppiainen), yksi työpäivä ja loppuviikko vapaata. Mutta hetken päästä Koko Suomi leipoo ja Stansta kutoo...

Viekö teillä loppiainen joulukoristeet pois?

sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Vuoden 2021 eka postaus

Mennäänpä pylly edellä puuhun. Taas.

On kertomatta joulusta ja vuodenvaihteesta ja ja ja. Hengästyttää, mietityttää. Vähän nolottaa ja harmittaakin, mutta nyt on tämän märehtimisen loputtava! Ja tässä kohtaa kävin ulkona sauhuilla ja voitteko uskoa; talon yli lensi kaakattava hanhiparvi siistissä aurassa!? Tähän aikaan vuodesta???

"Hajusintit" kuvasin viime vuoden viimeisenä päivänä TheBaarissa, josta starttasimme Tupon kanssa kohti Omaa Kotia. Tuntui, että kuvastivat minun loppuvuottani. Nurin ja pitkin pöytää, mutta uuttakin havaittavissa.

Oman Kodin sisäpihalla näytti varsin talviselta?

Nurin. Loppuvuoden teema?

Sama kohta noin kaksi tuntia myöhemmin:

NYT lunta on jo paljon. (Ja talvikengät Tupon luona..) Aikomukseni oli "aloittaa tämän vuoden postaukset helpolla" ja kertoa eilisistä syömisistä. Olin ostanyt wienerleikkeitä...

Tiesin, että on suippopaprikaa, mikä tuskin lienee kenellekään yllätys, mutta kaivoin pakkasesta pienen pienen chilin, joka muuten riitti loistavasti. Onpa nuo saamani ystävättären kasvattamat chilit ärhäköitä!

Pilkoin voidellun uunivuoan pohjalle mukaan punasipulin sekä porkkanan.

Kippasin päälle leikerasiasta muruset ja rouhin sekaan mustapippuria sekä vähän suolaa.

Käytin leikkeet voin kera pannulla.

Vippasin nuo vuokaan ja purkillisen ruokakermaa päälle.

Noiden kanssa syötiin keitettyjä perunoita ja vielä kerran porkkanalaatikkoa.

Onko teillä tapana syödä vuodenvaihteessa nakkeja ja perunasalaattia? No, oli meillä nakkeja, mutta niitä syödään usein muutenkin. 

Loppukevennyksenä kuva, johon Tuppo totesi, että "perästä kuuluu, sanoi pukki". Pukki on koossa edelleen. 😉

Suurin osa "joulusuklaistakin" on syömättä. Pitäisikö avata? Poistaako suklaa vallitsevaa aika pahaa masennusta?

Lumista vuoden ensimmäistä sunnuntaita!