perjantai 9. huhtikuuta 2021

PING.

Vapaapäivä.

Ettepä usko, kuinka päässä rullaa..? Sata "asiaa" mielessä, mutta yritän jäsennellä niitä. Aloitetaan vaikka siitä, että olen yllättynyt. Hämmästelen sitä, että katsoin illalla elokuvan tekemättä samaan aikaan mitään muuta. Boxille tallentamani leffa oli Bad Moms, jota en kyllä kehuisi. Sellaista perus 'jenkki-hässäkkä-sekoilua', jossa lähes kaiken voi ennustaa helposti etukäteen. Ehkäpä juuri siksi se sopi minulle siihen hetkeen.👀

Sammutin telkkarin ja valot ennen kahtatoista. Kolmen hyvin pyörityn yön jälkeen tuntui mahtavalta nukahtaa miltei välittömästi! Olen siis jännittänyt ainakin töihin heräämisiä kaiken muun lisäksi. Näin unia ja heräsin muutaman kerran, mutta sain heti uudestaan unenpäästä kiinni. Koska heräsin kuudelta ja koska yritän päästä takaisin 'vanhaan' rytmiin, niin nousin keittämään kahvia. 

PING, seuraava aihe. Tämä onkin tärkeä, hih. Huomasin tänäkin aamuna, että jos yritän kirjoittaa nopeasti enkä tarkasta tekstiä, niin hyvin usein jää o-kirjain puuttumaan. Siihen on syy: läppärin kyseisen näppäimen oikea alareuna on painunut ja siksi se vaatii tarkemman painalluksen. Katsokaa vaikka...

PING, seuraava aihe. Sellainen, josta en muka aikonut kirjoittaa, mutta näemmä kirjoitan nyt mistä vaan. Eilen illalla, kun nilkka ja varsinkin iskias aiheuttivat kipua todella paljon, niin ajattelin "nöyrtyä" kysymään kauppa-apua lähellä asuvilta tutuilta. Yhdellä oli oma kinttu kipeä, yksi työtön oli päivän siivouskeikasta väsynyt ja kertoi voivansa tulla mahdollisesti maanantaina 'jeesii'. Juu kiitos ei.

"Paras" oli ehkä naapuritalossa asuva nainen, joka vastasi: "Nyt ei onnistu. Just ravasin K-kaupasta tunti sitten. Oispa silloin tiennyt. Nyt lähdössä koiran kanssa puistoon.". Mainittakoon, että a.) käyttämäni Alepa ja kyseinen K-kauppa sijaitsevat vierekkäin ja b.) talo, jossa hän asuu, sijaitsee Oman Kotini ja kauppojen välissä. Huikeat välimatkat!? Vastasin "okei" ja ihmettelin miksi edes kysyin???

Olin jo kysynyt ja saanut tarpeeksi vastauksia. Varmaan arvaatte mitä sitten tapahtui? Vaikka jalkaan, selkään, kankkuun ja kinttuun sattui sikana, niin vaihdoin vaatteet sekä 'moodin' minä itse -asentoon. Ei tarvii auttaa. Hitaasti edeten saavutin ratikkapysäkin ja pääsin kompastumatta kyytiin. Saattoi olla ensimmäinen kerta, kun istahdin oikeutetusti tälle paikalle:

Ote kuvaan liittyvästä facebook-keskustelusta:

Ystävätär J - "Mä en tajuu tuota vasemmanpuolimmaista kuvaa"
Minä - "Kumppari jalassa, toinen kenkä puuttuu ja takaperin asennetut kepit? Mitä muutakaan, kun mummeli hönkii niskaan..?"
Ystävätär J - "Ei oo hänelläkään helppoa"
Minä - "Ken helppoa etsii, ei arvoiseni olekaan"

PING. Jos nyt tuntuu, että tästä postauksesta tulee pitkä ja vähän kirjava, niin taidat olla oikeassa. Tänään on suomen kielen päivä. Oikeasti googlasin, että se kirjoitetaan noin? Jokainen sana erikseen? Saattaisin olla eri mieltä, mutta ainakin yhtäaikaa olevan M. Agricolan päivä kirjoitetaan näin. Samalla "vietetään" Stanstan kymmenettä sinkkupäivää... WUHUU. 😞

PING, paluu aiempaan aiheeseen. Päätin siis, että jos on kerran itse liikuttava, niin liikutaan kerralla kunnolla. Matkasin lähes tyhjällä ratikalla lähimmälle ostarille ja kävin hankkimassa juotavaa. Jotta voisin 'juhlia' suorittamaani työhönpaluuta, nauttia täysin palkein Omasta Kodista sekä omasta rauhasta, nollata pääni(?) ja vaikka rypeä itsesäälissä. You name it.

(Kirjoitustyyliäni on kutsuttu rehelliseksi...) 👀

Noh, palasin sen Alepan kautta ja suoriuduin repun kanssa kotiin. Tyhjensin juomat paikoilleen, katsoin sen leffan, söin muutaman leivän sekä mämmiä ja aloin nukkumaan avaamatta ensimmäistäkään juomaa. Hyvää yötä.

PING, mennään työpaikalle. Se keskiviikon homma, joka tuntui vastenmieliseltä, muuttui siedettäväksi päivän mittaan. Rullassa oli läpinäkyviä, pieniä pyöreitä tarroja, joilla kiinnitettiin ensin kissatarra esitteeseen ja sitten laitettiin kolmannella 'täpillä' taitettu esite kiinni. Eilen onneksi homma muuttui ja tein hurjan määrän vanhaa tuttua tarrahommaa.

Sain eilen toisen synttärilahjan. Tällä kertaa siltä naiselta, jonka taksin kyydissä pääsin tällä viikolla työmatkat. Kiitos! 💗

Minä ja minun ehkä omintakeinen huumorini. Kortissa lukee mm.: "olkoon juhlapäiväsi täynnä upeita yllätyksiä ja pysyviä muistoja". Yllätys syntymäpäivän aamuna ei ollut upea eikä se toivottavasti ole pysyväkään! 😖

Olin mielestäni näppärä ja ennakoiva, kun tajusin kysyä pomolta, että saisinko mahdollisesti tehdä ensi viikolla iltavuoroa. Että jos (kun) en pääse kivuistani eroon viikonlopun aikana, niin hyödyntäisin edelleen tarjotut taksikyydit. Pomo selvitti asian ja näytti vihreää valoa. Loistavaa!

PING, eipä kyytien tarjoajatar osannut arvata ollenkaan, miten 'palkitsisin' hänet suurenmoisesta avusta.

Vein hänelle joskus aikaa sitten tekemäni säärystimet. Taisi tykätä, koska tuli halaamaan minua.

PING, Satu kommentoi, että "ihania työkavereita sinulla". Moni on, mutta työpisteeni lähellä on kaksi naista, joiden puhumattomat minuutit voisi laskea sormin. Kun ei minua kiinnosta jonkun perheasiat. Mieluummin olisin kuulematta lapsen isän (laittomistakin) tekosista sun muista asioista, jotka tuntuvat liian henkilökohtaisilta työpaikalla huudeltuna. Toinen heistä voisi puhua varmaan vaikka tulitikkuaskista vartin verran. Vähintään. Antavat sentään minun istua hiljaa, Luojan Kiitos!

PING. Olen ollut neljä ja puoli tuntia hereillä. Sillä aikaa on sade alkanut säestämään kovaa tuulta. Onpa ihanaa, kun ei tarvitse lähteä minnekään! Onpa ihanaa olla Omassa Kotona! Taidan hakea keittiöstä jotain syötävää ja kaivautua viltin alle katsomaan Pearl Harbor -elokuvaa. Koska minä voin ja koska minä tahdon niin. 💖

PING. Jäi leffan katsominen vähiin, kun nukahdin jo alkumetreillä. Eipä siinä mitään - puolen tunnin nokoset teki hyvää! Vaihdoin leffan kevyempään katsottavaan ja otin kutimen esiin... 😊

Koskahan sitä oppisi katsomaan käyttämäänsä lankaa ns. ajoissa? Tällä kertaa olin lähellä, sillä ainuttakaan silmukkaa ei tarvinnut purkaa ennen langan katkaisemista.

Ja vielä kerran PING. Itsesuojeluvaisto toimikoon eli koska avasin juuri 'punkkupänikän', niin ymmärrän lopettaa postauksen tähän. Melkein meinasin jo poistaa juomakuvan ja siihen liittyvät tekstit, mutta miksi? 

Palaan jatkamaan kutomista siksi aikaa, että pakkasesta ottamani jauheliha sulaa. Teen siitä jotain ruokaa, katson telkkaria ja puuhastelen. Kuuntelen, kun kakluuni huokailee myrskytuulen voimasta, sytyttelen kynttilöitä ja nautin siitä, ettei minun tarvitse lähteä mihinkään! Nautin ikiomasta vapaapäivän illasta - eikä kello ole edes neljää vielä!!! 😍

PING'istä perjantai-iltaa! 😄

keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Jatkotarina, osa 16.

Mitä Maisalle ja Merlinille kuuluu?

Olen innoissani! Enpä olisi uskonut silloin jatkotarinan aloittaessani, että siihen tulee näin paljon osia ja että tarinointi jatkuu toista vuotta! Sain juuri Armilta sähköpostiin seuraavan osan, enkä malta olla julkaisematta sitä välittömästi. Kiitos Armi! 😍


(Kuva lainattu netistä)

Ohjeet tarinointiin löytyy täältä.

Ensimmäinen osa sekä linkit (osaa 3. lukuunottamatta) puolestaan löytyvät täältä.

----------------------------------------------------------

Maisa luki isoin kirjaimin kirjoitetun viestin:"Olen täällä, löysin SINUT!!!"
Maisa valahtaa kalpeaksi ja huutaa. Etsivä Mika tulee Maisan luo, laittaa
kätensä Maisan hartioille ja sanoo:"Ei sinun tarvitse pelätä, poliisit
tulee kohta tänne. Kerro minulle kaikki mitä tiedät, niin autan sinua.
Ilmeisesti tiedät, kuka tekijä on. Mutta ensimmäiseksi sinulle täytyy
löytää turvallinen asunto ja ehdotan, että tulet luokseni asumaan.
Pihapiirissä on kaksi rakennusta, joista saa ulko-oven lukkoon. Saat olla
siellä omassa rauhassa eikä kukaan uskalla tunkeutua pihapiiriin. Minulla
on sitäpaitsi hälytysjärjestelmä öiseen aikaan kytkettynä."
Maisa nyyhkyttää ja nyökyttää päätään, eihän hänellä ole muutakaan paikkaa
mihin mennä .
Yhdessä he keräävät vähäiset ehyeksi jääneet Maisan vaatteet ja
kissantarvikkeet sekä ruuat. Merlin pyörii koko ajan jaloissa.
Hanna lohduttaa parhaansa mukaan Maisaa, vaikka onkin kauhuissaan. Mitä,
jos Maisa olisi ollut paikalla kun mökkiin tultiin rytinällä. Olisiko Maisa
vain kadonnut kenenkään tietämättä?? Kylmät väreet kulkee pitkin Hannan
selkäpiitä.
Kun he pääsevät etsivän pihalle ja sisälle taloon, Mika pyytää Hannaa
keittämään kahvit ja käy itse hakemassa pakasteesta suklaajäätelöä kahvin
kaveriksi.
Hanna lupautuu olemaan Maisan luona ainakin ensimmäisen yön. "Kyllä
miesväki yhden yön ilman naista pärjää" tuumii Hanna.
Mika rauhoittaa Maisaa ja pyytää häntä kertomaan, kuka tuolla tavalla
jahtaa Maisaa.
Maisa avaa suunsa puhuakseen, kalpenee ja kiljaisee osoittaen sormella
ikkunaan.........

----------------------------------------------------------

Jännittävää, eikö? Melkein yhtä jännittävää, ainakin minulle, on se, että mahtaakohan joku jatkaa tästä... Sinäkö? 😉

Heittäydy rohkeasti mukaan?!

Takaisin töissä, ja vadelmanpunaiset raitasukat

Varhaista huomenta!

Pikku hetki, käyn hakemassa kahvia...No niin, vielä jos näkisin näppäimetkin!? Toinen peräkkäinen yö yhtä pyörimistä ja tuskailua. Ei uni väkisin pakottamalla tule - ei ainakaan minulle. Mikään asento ei ole hyvä (ainakaan riittävän pitkään), pää on täynnä kummallisia ja kellonaikaan nähden tarpeettomia asioita, on kuuma.

Ei auta lapsena opetettu, varpaista lähtevä rentoutusharjoitus, sillä johan on joku kohta kroppaa väärässä asennossa. Tänä yönä enemmänkin jaloissa tunnettu levottomuus iski käsivarsiin, mikä oli ainakin itselleni outoa. Ja ärsyttävää. Johtuiko se pidemmästä "keppilenkistä" vai mistä? En tiedä, mutta ärsyttävää se oli. Kaoottista säntäilyä ja sähläystä jossain sveistiläisellä lentokentällä sekä sen läheisyydessä kesti pitkään. Unta vastaavasti koko yönä pari tuntia. 😵

Että miten ensimmäinen päivä tauon jälkeen töissä meni? Noh, sain aamulla jännittää vartin pidempään ennen kun työkaveri soitti. Istuin reppu pakattuna ja kengät valmiina jaloissa, joten olin valmis. Olin tapaamispaikalla kahta-kolmea minuuttia ennen, kun kyyti kaarsi paikalle. Kampesin itseni keppeineni kyytiin ja toivotin huomenet. Auton kyydissä matka tuntui naurettavan lyhyeltä, mutta kotoa autolle kinkkaamani matka kertoi toista.

Työpaikalla sain osakseni iloisia, uteliaita ja jopa vähän sääliviä katseita. Heti aluksi kaappasin pomon mukaan ja sulkeuduimme hänen huoneeseensa. Kerroin omat näkemykseni Kelan suhteen, muuttuneen parisuhdetilanteen (ihan siksi, että uskon mielialani näkyvän ulospäin tahtomattani) ja samalla pääsin VIHDOINKIN antamaan ne tekemäni sukat sekä säärystimet. Sopivat ja mieluisat olivat!

Homma suoritettu ja väännyin "omalle" työpisteelle. Työkaveri, eri kuin kyydin tarjoaja, säntäsi antamaan minulle pitkään odottaneen syntymäpäivälahjan kortin kera.

Mukava yllätys! Olin pakkasten aikaan harmitellut hiusteni sähköisyyttä ja sain jotain auttavaa ainetta siihen. Kiitos!

Aloitin laittamaan sellaisin 'täppejä' erään pankin esitteisiin (jatkanen sitä hommaa tänään), mutta pomo tuli kysymään halukasta taittotyöhön. Olin heti valmis! En pidä noista 'täppäyshommista', mutta samalla pääsin myös pois juoruporukan keskeltä. Juorutkoon, mutta en itse halunnut osallistua siihen. 

Taittelin kolmen paperin nippuja kahtia ja myöhemmin sujauttelin niitä kirjekuoriin. Ymmärrän kirjesalaisuuden merkityksen, mutta silmääni pisti erään liiton tiedoituskirjeen lähtevän juuri menehtyneelle ystävälle. Hänelle, jonka matka päättyi 70-vuotispäivänä. Tuli "hieman" outo olo, mutta sain pidettyä suuni kiinni.

Päivä sujui sutjakkaasti mitä nyt jalan lisäksi kiukutteli selkä. Sen kipu on palannut entistä kovempana eikä aamulla ottamani särkylääke auttanut kipuun. Ilokseni pääsin samalla aamuisella kyydillä kotiin ja tällä kertaa ihan oman kotioven eteen saakka! 👍

Ja mikä mahtavaa, niin sama kyyti palvelee mennen tullen sekä tänään että huomenna!!! Kuski itse ehdotti, että koukkaisivat nyt aamulla tätä kautta, mutta työystävätär soitti illalla ja kertoi, että siinä tapauksessa häneltä veloitettaisiin yhden sijasta kaksi matkaa. Niinpä kinkkaan samalle noutopisteelle, mutta en tietenkään valita. Kyyti itsessään on niin arvokas apu!

Töiden jälkeen soitin äidille, koska hän halusi kuulla miten ensimmäinen työpäivä sujui. Sitten otin päikkärit edellisyön vähien unien vuoksi. Herättyäni keitin kahvit, ja kudoin keskeneräisen sukan loppuun.

Tällä kertaa tein varsien vinoraidat peilikuvina. Sukkien koko 38.

Kerrottakoon, että Tupolta tuli iltapäivällä viesti, jossa hän "ihan vaan uteliaisuuttaan" kyseli pääsinkö töihin ja menikö kaikki hyvin. Vastasin "jep". Huomaan kyllä kaipaavani sitä, että voisin jakaa päivän tapahtumat miehen kanssa. Onhan minulla teidät! 😍

On tullut aika alkaa valmistautumaan uuteen päivään. Eväsleipien teko, pukeutuminen ja niin edelleen.

Seinäkalenteriini punaisella merkittyä keskiviikkoa!

maanantai 5. huhtikuuta 2021

Huijasin itseäni!?

Joskus se kannattaa...

...ja voi olla jopa ihan sallittua sekä suotavaa. Tänään 2. pääsiäispäivä juoksi lujaa kuin päätön kana, ja samalla mietin tehtävien hommien listaa. Toki tiesin mistä aloittaa ja niin edelleen, mutta juurikin se motivaatio nousta pois läppärin äärestä tuntui haastavalta. Blogien uudet postaukset olin jo käynyt lukemassa ja vastaamassa omaani tulleisiin kommentteihin.

Kello oli jo 16.20., kun keksin ensimmäisen huijauksen. Kävin keittiössä nostamassa jemma-nimisestä paikasta esille pullon, jonka ostin jo aikaa sitten laivalta. Olisikohan ollut peräti joulua edeltävä risteily? Lupasin itselleni, että sitten, kun kaikki olisi hoidettu, niin soisin itselleni snapsin tai kaksi. Ihan vain yömyssyksi samalla, kun pääsisin kutomaan hetkeksi sukkaa. Ja ihan vain saadakseni nukuttua ajoissa. 😇

Siirryin tiskaamaan. Tasajaloin (!!!) seisten tiskasin itseäni huijaten ensin pelkällä sienellä ja tiskiaineella juomalasit ja kahvimukit. Tiskipöydällä näytti jo tyhjemmältä. Samalla tyylillä pesin lautaset ja sitten oli vieläkin tyhjempää. Huonosti huuhtelemiani mämmikippoja varten oli laskettava tiskivesi altaaseen ja liotettava niitä. Sillä aikaa saivat ruokailuvälineet kyytiä. Eipä ollut enää paljoa...

"Eihän noissa nyt kauaa mene", sanoi Tuppo päivää vaille viikko sitten. Meni mies ja kymmenen vuoden parisuhde. "Kyllä mä ne hoidan", hän sanoi ja jätti tiskaamatta. Ja minut. 😢

Tiskit oli nyt tiskattu pois muistuttamasta enää. Ja muutenkin vaivaamasta. Yhden 'selänlepuutustauon' taktiikalla.
Sitten oli jäljellä vielä pyykit ja suihku. Koska pyykkiä oli vain vähän, niin nyrkkipyykkäsin ne ämpärissä ja huuhtelin lavuaarissa. Laitoin ne takaisin huuhteluaineella ja vedellä täytettyyn ämpäriin likoon suihkun ajaksi.

Inhoan käsinpyykätessä irtohiuksia! Itselläni on ollut jo muutaman viikon todella runsas hiustenlähtöaika ja niitä riittää joka paikassa. MUTTA siinä pyykätessä tajusin, että pian kaikki löytyneet karvat ovat omiani! Ei enää partakarvoja eikä metrin mittaisia hiuksia. Vaisu juhuu. 😕

VOI VITTU!!! Suihkussa seistessä tajusin, ettei täällä Omassa Kodissani ole ainuttakaan miehen vaatetta tai tavaraa! Ei edes mitään tänne unohtunutta saati hammasharjaa!? Kuinka kauan mies on suunnitellut tätä? Toiminut taktisesti niin, ettei ole sitten mitään pois haettavaa? Enkä minä ole tajunnut mitään. Tuntuupa todella pahalta!!! 😪

Ennen suihkua poistin vielä vanhat kynsilakat sormista. Suihkun jälkeen luovuin taas isoista nipuista hiuksia (voi rähmä!)  ja hoidin lionneet pyykit kuivumaan. 


Olin enemmän kuin valmis ottamaan jääkaappiin laittamani 'palkinnon' esiin.

Laatikko hämäsi kokoa, mutta ei se haittaa. 😋

Nostan yhden snapsilasillisen kohti taivasta, sillä muutama vuosi sitten Hyvä Ystäväni menehtyi ja hänen sukunimensä oli Patron. 💕😢 

Hitaasti ja omaan tahtiin, taukoja pitäen, meni tarkalleen etukäteen arvioimani kolme tuntia. Moni olisi selvinnyt nopeamminkin, mutta eihän minulla kiire ollut. Nyt on puhdas tiskipöytä, puhtaat pyykit ja puhdas nainen. Otetaanko sille, olkaa hyvä!

Erittäin vahvasti kahville maistuva juoma lämmittää sisuksia mukavasti, eikö? 😍

MTV3:lla alkaa nyt kahdeksalta pitkään odottamani elokuva Teräsleidit. Sen kun katsoo ja kutoo samalla sukkaa, niin pitäsi olla sen jälkeen valmis odottamaan unta. Kello soimaan 5:45 . Voisinkin leffaa odotellessa pirauttaa äidille, että voisi myös ihailla Seela Sellaa.

EDIT. Kiitteli iloisena muistutuksesta ja kertoi, että olisi ilman soittoani unohtanut katsoa elokuvan. Hyvä, että soitin. 💓

Kaikkea hyvää pääsiäisen jälkeiseen arkeen!

sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Viides päivä "tätä"

Pääsiäispäivä.

Hassua, kun näin yhdessä blogissa, että siellä toivotettiin "pääsiäisen loppuja"?! Tänäänhän on pääsiäispäivä ja huomenna toinen (2. pääsiäispäivä) samanmoinen. Laitan tämän netistä "lainaamani" kuvan tähän:

Unirytmi on mennyt totaalisen sekaisin! Katsoin toissailtana telkkarista (digiboxilta) ensimmäisen kauden ensimmäisen jakson kotimaisesta sarjasta Pala sydämestä. Seuraava yö menikin aamuun saakka, kun tuijottelin Areenasta seuraavat kuusi jaksoa. Nukuin muutaman tunnin ja katsoin viimeisen jakson. Minä tykkäsin! 👍

Menen nukkumaan joskus aamuyöstä, jotta olisin varma, ettei unen odottelu menisi pyörimiseksi. Heräilen monta kertaa ja niiden jälkeen tulee painajaiset. Tänään sekava ja todella ahdistava painajainen tuntui kestävän järkyttävän pitkään! Se sisälsi kaikkea: raskaat jalat, huumeita, pitkiä vessajonoja, kiirettä, aikaansaamattomuutta, ns. parempia ihmisiä, joiden vuoksi häpesin itseäni sekä tietysti miehen, joka kuului elämääni kymmenen vuotta. Hän tuskin poistuu unistani pitkään aikaan...

Katselin aikani aloittamaani sukanvartta - ja purin sen.

Tuo näytti minusta jotenkin liian sekavalta, mutta eipä seuraavaksi valitsemani langatkaan kovin seesteisiltä näytä? Ensimmäinen sukka on puolessa välissä jalkaterää.

Rita A. esitteli blogissaan Kieltenopen kotiblogi oman Nalle Puh'insa. Kerroin kommentissani, että minullakin on, mutta eri näköinen. Otin siitä kuvan tiskipöydällä, jotta motivoituisin aloittamaan tiskaamisen. Ajattelin tehdä sen osissa, koska pitkään paikallaan seisominen aiheuttaa kipua nilkkaan sekä alaselkään.

Sain vihdoin soitettua eilen äidilleni. Annoin hänen ensin kertoa kaikki kuulumisensa ja vasta sitten kerroin "oman uutiseni". En kerro hänen reaktiostaan muuten, mutta hänet tuntien tiedän, että hänen on saatava makustella asiaa jonkin aikaa. Minun "puolella" hän tietysti on. 💗

Usean päivän harkinnan jälkeen vaihdoin tänään facebook'iin kansikuvan (statuksen muuttamiseen en vielä kykene!). Edellinen kuva Tuposta ja minusta oli siinä kymmenen vuotta. Tilalla on nyt vanha ottamani kuva, josta tykkään. (Ihmettelen, ettei ainakaan vielä ole kukaan kysynyt syytä kuvan vaihtamisen. Hyvä niin.)

Tulenko aina vastaisuudessa liittämän tämän eron pääsiäiseen? Tai pääsiäisen eroon? Todennäköisesti. Vaikka on kiva katsoa toisten pyhäherkkuja sekä -koristeita, niin välillä vähän ahdistaa. Myönnän. Kyllä minä iloisen toisten iloista, mutta välillä meinaa vähän kuristaa kurkkua. Kyllä minä tästä(kin) selviän ajan kanssa...

ONNEKSI ON kaksi päivää (puolitoista) aikaa käydä kaupassa ja suihkussa, hoitaa tiskit sekä kutoa sukkaa!? Tarkoitus on palata töihin tiistaina ja se jännittää. Ei niinkään työt vaan matkat. Vaatii ponnistelua, etten ahdistuisi ja masentuisi, vaan yrittäisin olla MUKA toimelias. Phuuh. On tämä aikamoista tunteiden sekä ajatusten vuoristorataa! Ponnistelusta huolimatta nyt ahdistaa. Paska.

Pelkkä kauppareissu vaatii harjaamaan hiukset, laittamaan rintsikat sekä ns. normaalit vaatteet kotiretkujen sijaan, taiteilemaan kengät "jo toista kertaa" jalkoihin, pakkaamaan repun selkään sekä maskin naamalle, köpöttämään portaat alas (ja palatessa ylös), hoitamaan korin ja ostokset yhden käden varassa, liikkumaan ulkona yhden kepin kanssa... Ja näkemään ihmisiä.

EDIT. Kauppareissu hoidettu! Hankaluutena oli toisen kepin puuttuminen liikkuessa, mutta yhtä käyttäen pääsi portaat. Ja sai kannettua ostoskorin. Reppu oli hyvä!

Takaisin kotiin päästyäni soitti työkaveri ja kertoi hakevansa minut kyytiin tiistaiaamuna töihin mennessä. Yes! 👍

No mutta, aurinkoista iltaa!

perjantai 2. huhtikuuta 2021

Broileria ja MÄMMIÄ!

Piiitkäperjantai.

Tai no, en nyt tiedä, onko tämä niin pitkä ollut, mutta puuduttava kuitenkin. Nousin sängystäkin vasta kahdentoista jälkeen jäätyäni juuri unessa ison uroshirven jalkoihin. En ole vissiin herännyt kunnolla koko päivänä. Nukahdin kesken Voicenkin ja se on harvinaista, jos mikä. Ohjelma toki tuli tallennukseen, joten näin kaksi viimeistä laulajaa sekä Antti 'ai-ai' Tuiskun.

Jossain kohtaa iltaa pakotin itseni keittiöön, ettei ne broilerit menisi pilalle laiskuuttani. Kyllä taas kannatti pitää ohjeaikaa pidempään uunissa. Katsokaa nyt mitä tapahtui, kun otin ensimmäisen käsittelyyn:

Ihan huikeat määrät hyvin murenevaa lihaa!

Pilkoin pari pientä sipulia pannulle ja lisäsin suurimman osan broilerinlihasta sekaan. Avasin vielä ananaspurkin ja heittelin osan sieltä pannulle mukaan. Mustapippuria myllystä, suolaa, currya ja kanelia.

Purkillinen ruokakermaa sekaan ja kastike oli valmis.

Keitin kaveriksi vähän spagettia ja annoksesta tuli niin hyvää, että söin melkein koko kipollisen.

Ja jälkiruoaksi VIHDOINKIN mämmiä! Kaksi pientä kipollista. 😋

Istuin varmaan kaksi tuntia sängyllä ja tuijotin telkkaria. Tuo on muuten ihan normaalia, mutta saman aikaa vieressäni oli kaksitoista lankakerää, joihin en niiden tuntien aikana koskenut. Hetki vain pysähtyi. Myöhemmin kudoin sukanvartta kymmenisen senttiä, mutta eiköhän se mene purkuun. Siitä tuli kamala.

EDIT. Löysin kuvan aiemmin tekemästäni munapiposta. Tein noita muistaakseni kuusi ja ilman ohjetta. On siitä aikaa, sillä isävainaakin vielä sai silloin omansa. (Lapasen, siis kaksi, tein Kreetalta ostamastani korallin värisestä langasta. Lapaset ovat itselläni.)


Mies laittoi reilu tunti sitten viestin. Vastasin, koska eihän minun epäkohteliaaksi tarvitse heittäytyä...

En saanut vieläkään soitettua äidille. Juuri silloin, kun olisin ollut siihen valmis, oli hänellä sauna-aika. Huomenna sitten. Mutta olen "ilmoittautunut" teille, että olen täällä. Huoh (itselleni).


MIKÄ tuo seitsemäs päivä tätä kuuta on? Ensi viikon keskiviikko on merkitty kalenteriin punaisella, mutta mitään selitystä siinä ei lue. Onko se pyhäpäivä?

Pääsiäisen jatkoa!

Tyhjä olo

En varmastikaan vielä ymmärrä. 

Yhtään mitään, mutta olen yrittänyt tänään olla. Päätä on särkenyt lujaa, mutta onneksi on vielä nilkkaa varten saatuja särkylääkkeitä. Olen istunut samassa paikassa kellon ympäri ja enemmänkin. Katsonut tallennettuja ohjelmia boxilta ja vähän suoraan telkkaristakin.

En ole muuttanut statustani facebook'iin, koska en halua vastaanottaa siellä kyselyitä. 

"Parisuhteessa" → "sinkku" 😢

KIITOS soitostasi, Marjatta! Olikin ensimmäinen kerta, kun kuulin äänesi. 💗

En ole ilmoittanut äidille, en Pojalle, en Naapurittarelle, kenellekään. En kykene vielä. Paitsi teille - kiitos voimahaleista, ymmärryksestä, lohdutuksista!!! Te olette silleen sopivasti kauempana, ymmärrättehän? 💧💙

Meinasin alkaa kutomaan, mutta se tuntui jotenkin liian haastavalta, kun ei ollut mitään kudinta kesken. Niinpä virkkasin joskus aloittamani jämälankapatalapun valmiiksi.

Ja toisen keskeneräisen perään.

Huomenna kokeilen, voiko paskan fiiliksen ja kaikki 'kummalliset' ajatukset siirtää puikoille. (Kuva napattu netistä)

Tuppo taisi tietää jo tunteja (päiviä? viikkoja? kuukausia?) aikaisemmin mitä aikoi tehdä. Ainakin siitä päätellen, että hän toi kaupasta ison paketin jauhelihaa (laitoin pakkaseen) sekä yli kilon painavan broiskupaketin. Ostokset saadessani kuvittelin vielä, että viettäisimme pääsiäistä yhdessä...

Paketissa oli viimeinen käyttöpäivä eilen, joten olihan minun paistettava nuo (paistettava siis eilen. Hassua, kun kirjoittaa näin kahden aikaan yöllä!). Eihän se nyt paljoa vaatinut laittaa ne vuokaan ja uuniin. Pidin tarkoituksella reippaasti ekstra-aikaa.

Jep, kyllä minä tiedän, että pitää syödä, vaikka ei huvittaisi. Sain syötyä melkein yhden kokonaisen 'leikkeen' parin leivän kera.

Muistin tilata miehen tuomaan mämmiäkin.

Minä nautin (ehkä jo tänään) mämmini kerman, maidon sekä sokerin kera.

Tuntuu itsestänikin aika epäuskottavalta tämä postaus. Että tilitän patalapuista, broiskuista ja mämmistä, eikö? Veikkaan, että erotilanne valkenee aivojen peräsopukoihin vasta joskus. 

Nyt muka kismittää, että facebook paljasti, että Tupolla on (mies-)seuraa. Tai ainakin illalla oli. Täälläkin vast'ikään käynyt tyyppi oli julkaissut kuvan, jonka oli ottanut Tupon parvekkeelta. Paikassa, jolla on minulle enää historia. Tomaateilla ja ilman. Voi paska. Eipä tarvii pestä enää parvekelaseja...

Minä en tiedä, miltä minusta nyt tuntuu. Surulliselta. Tyhjältä. Pettyneeltä. Vihaiselta. Epätietoiselta. Eniten pettyneeltä ja tyhjältä.

Anteeksi Tuppo toi ↑ JOS käyt täällä "kurkkimassa", mitä et ole tähän mennessä kai tehnyt!?! "Ei tunnu nyt oikealta"??? Milloin tuntui vai tuntuiko?

Äitini lähettämän kortin myötä toivottelen teille kaikille:

OIKEIN HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!  🐣🐤🐓

torstai 1. huhtikuuta 2021

Niin särkyvää.. 💔

Saattaa tulla blogielämässä tauko...

Mies (Tuppo) itki neljä tuntia vieressäni ja sitten hän jätti minut. Ensi kuussa olisi tullut kymmenen vuotta yhteistä aikaa täyteen. Olen sanaton. 😰

Kävin (epämotivoituneen) fyssarin luona. Lääkärikin tuli. Nilkassa oli ollut murtuma! Ilmankos oli niin kipeä...

Yritän ensi viikolla töihin. Olen rikki ja sanaton! Kiitos Liskis, kun sain jutella kanssasi! 💓

En saatana ymmärrä tätä!!! 💔 Rakastan sitä miestä kumminkin!

Ainahan minä pärjään... 😢