ISO kynnys ylitetty!

Kolme vuotta tähän(kin) meni!?

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, niin jalka ei tykännyt eilisestä kävelystä. Ei varmaan tykännyt moni muukaan paikka ja siksi p.ä.ä.t.i.n., että NYT!!!

Aamulla jännitti jo ennen kun "herätyskello" soi. Mitä minä teen? Jos annan itselleni tässäkin periksi..? Taustalla vielä äidin äänettömät sanat. Have to do this!!!

Palataanpa ns. lähtökohtaan. Poikani vihittiin kolmisen vuotta sitten ja äitini saapui Rovaniemeltä paikalle. Kävellessämme Helsingin keskustassa, tajusin, että äidin silmässä oleva, silmän sokeuttanut glaukooma, oli heikentänyt näkemistä huomattavasti. Sillä hetkellä kielsin häneltä pyöräilyn. Meni alle kuukausi, kun kävimme Tupon kanssa noutamassa äidin pyörän Matkahuollosta. Ajaa en uskaltanut.

Pyörä 'lojui' ajamatta vuoden, kunnes frendi tuli pumppaamaan kumit, tarkastamaan vaihteet ja jarrut. Pyörä jäi silti edelleen vielä vuodeksi käyttämättömänä pyörävarastoon. Jonkin aikaa sen jälkeen, kun erottiin Tupon kanssa (eli se kolmas vuosi lisää), niin mies toimitti pyörän Oman Kodin pihalle. Koska en ole ajanut polkupyörällä kahteenkymmeneen vuoteen, niin...

TÄNÄÄN SEN TEIN! Olen monta kertaa kertonut, että olen etukäteen jännittäjä ja niin tein nytkin. Lukkojen avaamiset, portista pääseminen ja mitä vielä. Mutta siinä se on: työpaikan kulmalla sinne AJAMANANI. 👍

Ei muuten ollut ihan helppoa. Jännitti niin hemmetisti! Suojateiden yli talutin (suositeltavaa?) ja yhtä bussia vähän säikähdin. Tuntui, että tanko heiluu eikä oikein pysy suunnassa (katsoin liian lähelle eturengasta?), mutta kun jännitti ja vähän pelottikin. Olin ilman kypärää!? Pääsin perille ja olin hiestä märkä. Tai no siis, näillä keleillä KUKA ei olisi? Kädet tärisi.

Töissä tietysti riemuitsin suorituksestani ääneen - onneksi! Olin antanut äidin vanhan kypärän työkaverille, jotta antaisi sen tyttärelleen, koska potta oli (muka) liian pieni minulle. Näyttää kuvassa hassummalta kuin on.

ONNEKSI se työkaveri ei ollut saanut vietyä tuota kotiin, vaan se oli edelleen hänen pukukaapissaan. Katsoin kypärää ja löysin siitä säätösysteemin. Noloa, mutta sain kypärän takaisin ja ajoin se päässä töistä kotiin. Hengissä ja ehjänä. 👌

Töissä ne taittelut oli tehty ja tein heijastimia (pehmoruusut alusta loppuun). Sitten tuli kiireellinen juttu; taitteluhomma sekin ja se annettiin minulle. Alku oli hidasta, mutta sitten löytyi turbovaihde ja homma hoitui yllättävän nopeaa. Olin itseeni tyytyväinen! Niiden jälkeen sain kaksi ISOA laatikollista seuraavia heijastimia.

En olisi malttanut lopettaa ollenkaan, joten kysynen huomenna saanko paikata maanantain poissaolon perjantaina.

Minullako puheripuli? On ja jatkuu, sillä häivyn hetkeksi keittiöön ja kerron kohta sieltä "kokin terveiset". Meneillään on taas "en mene kauppaan" -aika (viimeksi käynyt perjantaina). Nähdään kohta...

Eikumutku soitin ensin äidille ja kerroin pyöräilystä. Oikein hyvähenkinen puolen tunnin puhelu! 💕Nyt sinne keittiöön....

Aloitin niistä lopuista pakkaseen laittamattomista punasipulin varsista...

Kai ne piristyy pannulla? Seuraavaksi pilkoin yhden punasipulin, joka on ilman kuorta kovin valkoinen (ja kitkerä), viisi mustaa oliivia ja...

Kolme jalapeñon siivua.

Vielä yksi tomaatti sekaan ja nyt pitäisi mennä jatkamaan.

Pistin nuo kaikki pannulle miedolle lämmölle ja ripautin vähän sokeria päälle.

Rikoin neljä pientä kananmunaa kulhoon.

Liraus vettä, roiskaus valkopippuria ja enemmän suolaa.

PITI tulla munakas, mutta. 😅

Varsinkin lisättyäni juustoraastetta...

...joka alkoi venyä...

...niin tuli jotain munakokkelia tai vastaavaa.

Mutta ehkä paras ikinä!!! Onneksi noita punasipuleita on vielä nippu, joten otan niistäkin EHDOTTOMASTI varret talteen! Saatanpa jopa hankkia lisää, kun ovat niiiiin hyviä! 😋

Saattaa näyttää vähän epämääräiseltä, mutta oi, se maku! 💗

Lepäsin hetken ja menin suihkuun. Pitkään sellaiseen, sillä samalla tuli 'siistittyä' kainalot, sääret ja varpaiden kynnet, jotta pysyvät kesäkunnossa. Ettäs tiedätte. 😆

Jos nyt tiskaisi pannun ja pari astiaa, niin sitten voisi katsoa Master Chef Australian tämän päiväisen jakson ja mennä aiemmin nukkumaan, kuin viime yönä.

Aamulla seitsemän aikaan OMA pois rivistä ja uutta, parempaa reittiä töihin, jonne jopa kaipaan taas. 😍

Tämä oli vasta ensimmäinen pyöräilypäivä. Kunhan olen hetken treenannut, niin koko Helsinki on 'auki' puistoineen, rantoineen ja nähtävyyksineen. Voi että. 💖

Hip ja hei!

MINÄ luin kirjan! Ja kävelin...

En yhtä aikaa kuitenkaan.

Mietin varmaan kaksi tuntia, että kirjoitanko mitään (vieraillen teidän blogeissanne), mutta tässäpä olen. Olenhan jo vuosia "nyhjännyt tyhjästä", joten antaapa mennä? 😔

En mennyt (taaskaan!?) eilen töihin, mutta tänä aamuna pakotin itseni eikä se muuten ollut helppoa. Heräilin muutaman tunnin unien aikana useita kertoja. Tuuletin päälle - tuuletin kiinni. Omatoimisesti menin ja pummilla kaksi pysäkinväliä ratikalla. Kävelyosuudet tuntuivat pitkiltä. Töissä oli todella vähän porukkaa, sillä ne 'vuodesta seuraavaan siellä olevat' viettävät kesälomiaan. No, minusta siellä oli mukavan hiljaista ja rauhallista.

Tämän päiväinen homma oli melkoisen tylsää, mutta ei se haitannut: postituspuuhaa, jossa taittelin A4-arkkeja kirjekuoriin sopiviksi. Sama kai se on mitä siellä (enää..) tekee. Paperit lähtevät taskukalenterien kera ruotsinkielisille lukiolaisille. Meitä oli vain kaksi taittelemassa ja papruja jäi vielä pinkka huomiselle.

KÄVELIN ensimmäistä kertaa helmikuun jälkeen koko matkan töistä kotiin ja oikea jalka "kiittää". Kipugeeliä yöksi ja särkylääke aamulla. Nyt en halua antaa periksi. Kolme viikkoa ja päivä töitä jäljellä.

Telkkari on auki. Taustalla jalkapallon EM-kisojen Italia-Espanja -ottelu, jota en katso, mutta pidän selän takana auki, koska taisin tottua kuuntelemaan vastaavaa 'taustahälyä' kymmenen vuotta...

Jotain tavallaan iloisempaa(?) kertoakseni, niin olen lukenut ensimmäisen kirjan ehkä kymmeneen vuoteen! Äiti antoi Rovaniemellä ollessani sairaalasta mukaan Härkösen, jonka oli jo itse lukenut. Luin junassa paluumatkalla suurimman osan...

...ja jonain päivänä Omassa Kotona loput. En arvostele kirjaa, mutta omasta suorituksestani olen jopa vähän ylpeä. 😇

Olisi aika mennä nukkumaan, mutta hurisevasta ja kohdistetusta pöytätuulettimesta huolimatta on hiki. 

Kysynpähän vielä, että seuraako teistä kukaan Master Chef Australiaa? Itse olen katsonut parhaillaan esitettävän kauden kaikki  jaksot. Tämän päiväinen oli ihan mahtava! Itsellä on pari suosikkia - onko teillä? Muutama kilpailija on jäänyt niin taustalle, etten itsekään oikein huomioi heitä. Voisihan se olla mahtavaa, jos ruoka olisi intohimo, mutta kun itselläni ei oikein ole. Eilen söin yhen leivän ja tänään toisen. Välttelen kauppaan menoa.

Jos nyt kuitenkin koittaisi alkaa nukkumaan, niin voisi olla aamulla helpompaa nousta. Ja tehdä jäljellä olevasta juustosämpylästä eväs. (Matsissa tasoitusmaali 1-1!!!) (EDIT. Italia voitti)

Hikistä yötä!

Tein ITSE pizzaa

Ta daa, viihdyin 'hetken' keittiössä.

Punasipulien varsista "se" lähti. Itse sipulithan meni juhannusetkosalaattiin, mutta jostain syystä jätin varret vihanneslaatikkoon.

Vissiin kannatti... 😄

Pilppusin ne 'tiiviimmät' osat eri kippoon (näyttää ihan raparperilta?) ja loput varsista toiseen.

Oikean puoleinen kippo meni pakkaseen keittoja varten. Tein vähän huolimattomasti pizzataikinan, mutta siitä tulikin rapsakan hyvää.

Tein taas soosin ketsupista sekä tekemästäni punasipuli-omena-jalapeño-soosista. Muoto ei oikein onnistunut...

Sulatin pakkasesta tarjousjauhelihan ja paistoin sen.

Yritin hyödyntää kaiken, mitä jääkaapissa oli: paprikaa, tomaattia, fetaa, mustia oliiveja sekä lisäksi yksi vanhempi punasipuli ja niitä sipulinvarsia.

Koitin paistaa niitä ns. oikeassa järjestyksessä ja maustoin sitä mukaa, kun siltä tuntui. 😏

Jotenkin jännää, etten oikein enää pidä tomaateista, mutta paistettuna ne onneksi menee.

Kaikki juustot ovat 💗💗💗

Hyvää tuli! Ja hyvä 'meni'. 😋

Aika erikoista, että sain tänään puhelun Rovaniemen kotihoidosta. Sieltä ei ole paljoa soiteltu. Säikähdin, kun puhelu tuli 016-alkuisena, kun ehdin jo ajatella, että äiti on takaisin sairaalassa. EI ONNEKSI! Oli itse halunnut yhden neljästä päivittäisestä käynnistä pois ja ymmärrän sen. Ymmärsin myös kiittää puhelusta! 💓

Juttelin äidinkin kanssa. Ikävä, mutta pitää kärvistellä vielä toista kuukautta ennen reissua.

Ai että mitä muuta kuuluu? Eipä juuri mitään.

Aikamoista alkanutta viikkoa?!

Olen kai outo?

Hei.

Ainahan minä näpsin kuvia, joten koitan siirtää nyt niitä tänne.

Jouduin tekemään töissä pari päivää laatikkojen pohjien liimaamista.

Niitä oli PALJON. Ainakin satoja.

Ensimmäinen kerta, että tekemiseni ei mennyt oikein. HITTO. Puoli milliä vinoon. 😖

VITUTTI, mutta sain tilalle heijastimet, joista aloitin yksitoista kuukautta sitten!

Surettaa, että töitä on enää alle kuukausi! 😢

Motivaatio hukassa. Työkaveristakin on tullut ahdistava. Soittaa kahdeksan kertaa päivässä. En jaksaisi. Mitään.

Töihin oli tuotu paristojen keräyslaatikko.

Hyödynsin sen.

Mitäs sitten? Koko viikko on ollut ihan hanurista, mutta lähdin silti eilen taas 'liian ihastuneen' tyypin kanssa Tallinnaan...

Päiväristeily maksoi viisi euroa per tyyppi, mutta reissukaveri osti (onneksi!) meille hytin.

Piccolohytti maksoi kuulemma kaksikymmentä euroa.

Oli ihan tarpeen, koska nukuin suurimman osan reissua. 🙈
(Mitä muuta masentunut ihminen tekee?)

Olin minä hereillä menomatkan. Kävin ostamassa kuukauden tupakat ja yhdellä tuopilla aurinkokannella. Tein jopa aamulla evässämpylät: juustosämpylät, joissa oli jäävuorisalaattia, kinkkua, juustoa, paprikaa, kurkkua, oliiveja sekä keitettyjä kananmunia. Nam. 😋

Olin huonoa matkaseuraa, koska väsytti. ONNEKSI oli se hytti!!!

Olen ollut edelleen ihan käsittämättömän masentunut, kipuinen ja voimaton. Henkisesti hemmetin lopussa.

Itseni suihkuun saaminen kesti TAAS turhan kauan! VASTA perjantaina sain vaihdettua sekä pestyä eka kerran ne lakanat, joissa Tuppokin nukkui. Noloa, mutta. Koin luopumiseksi. Tai tilanteen hyväksymiseksi? 😓 Ärzz.

Minulla ON sitä miestä ihan saatanan ikävä. 💘😢

Huokaus. Mikään ei tunnu samalta ilman Tuppoa!!!

Kuinka kauan kestää, että särkynyt sydän ehjääntyy..? 😢

Kun mikään eikä juuri kukaan nyt enää kiinnosta... Harmittaa olla näin pahantuulinen ja iloton joka hemmetin päivä! Anteeksi.

Huomenna uuteen viikkoon, voi jee.

Maistuvaa pizzaa

Miellyttävää heinäkuuta!

Koska en ole oikein kirjoitusmielellä, niin ajattelin kuitenkin toivottaa teille tämän yhtenä iltana tarjotun HYVÄN pizzan...

...myötä:

Mukavaa alkavaa viikonloppua!