keskiviikko 12. heinäkuuta 2023

Stansta palaa keittiöön

En kuitenkaan polttanut itseäni, heh.

Repolaisten matka Malawiin (Malawille?) lähenee ja toteutuu kolmen viikon päästä. Kävin juuri katsomassa, että tavoitesummasta puuttuu 309,24 189,24 euroa. Ei se ole enää kaukana 12 000 eurosta!? Toivottavasti summa täyttyy! Lahjoittamaan pääset täällä ja jokainen euro on askel lähempänä tavoitetta... Suosittelen vielä kerran osallistumaan! 👍😊

Kuvassa on nurkkaus tuossa sisäpihalla, jossa käyn harrastamassa paheita. En ole koskaan ennen huomannut ampiaisten ja kimalaisten majailevan noiden kivilohkareiden väleissä. Nyt niitä on paljon. Hyvä, että pörräävät ilman varta vasten tehtyä pörriäishotellia. 🐝

Ja sitten Stanstalle iski touhu päälle. Otin pakkasesta "sata vuotta" sitten saamiani punaherukoita.

Niistä syntyi mannaryynien kera jäätelökipollinen vispipuuroa. 😋

Olin ostanut uunilenkin, josta merkintä 03.06. alkaen 91,90 + 1,49 = 93,39 euroa.

Toisen makkaran söin jo gratiinin kanssa. Toisen paistoin nyt sipulin kera pannulla.

Tein siitä ns. kastikkeen, johon laitoin puolikkaan lihaliemikuution lisäksi ketsuppia, sinappia, mustapippuria, soijaa sekä srirachaa.

Laitoin puolikkaan ruokakerman ja loput vettä, mutta silti tuosta tuli taas ennemminkin jotain muhennosta. Miksi?

Kuorin kaksitoista pientä ja vähän itävää perunaa.

Bataatin leikattu pää oli homeessa, mutta minuahan ei moinen jarruta. Leikkasin sentin verran pois.

Paloittelin loput samaan kattilaan pilkottujen perunoiden kanssa.

Miten te teette muusin? Tuli mieleen siinä vasemmalla kädellä nuijiessani, että mahtaa lapsista tuntua samalta, kun opittu motoriikka ei ole vielä hallussa..? Muussaantuivat kuitenkin, kun piti kielen keskellä suuta.

Pari lohkoa oikeaa voita ja loraus sitä 'kiellettyä' maitoa. Sähkövatkaimella loppusiloitus ja suoraan jäätelörasiaan, jotta sain kattilan pestyä heti.

Nostelin viimeiset gratiinit pieneen kippoon, jotta sain senkin uunivuoan pestyä.

Nyt ON kaikki tiskit tiskattu ja ruokaa useammaksi päiväksi. Olkapäähän ei satu yhtään. Hyvä minä! 😇😍 Ja kuinka hyvä mieli!

EDIT. Grillisalaatti ja gratiini syöty loppuun. Ei taaskaan nätti annos, mutta hyvää.


Nyt minä lähden hetkeksi virkkuukoukun ja lankojen kanssa puistoon, kun kaveri soitti ja pyysi.

Mitä sinulle kuuluu tänään?

tiistai 11. heinäkuuta 2023

Taisin olla liian kiltti?

Jopas jotakin.

Ai hitto, pakottava tarve kertoa tämä: eräs nainen tilasi vihreä-keltaiset sukat jo aikaa sitten ja minähän tein ne. Eilen hän sitten soitti (humalassa) kysyi, että "kauan menee, et tuot ne tänne?". Oli TheBaarin terassilla. No, ajattelin, että pääsenpähän sukista eroon. Vaihdoin vaatteet ja kävelin viemään ne sukat.

Voi voi, ensinnäkin sinapinkeltainen oli väärä keltainen. Nainen joi lisää whisky'ä, heitti pariin otteeseen sukat lattialle ja sitten niillä minua. Ystävättäreni poimi ne viereensä, ja niin ne sukat palasivat minulle. Kiitos? EHKÄ toimitan ne uudestaan, jos tilaaja kehtaa kysyä niiden perään, mutta olipa huonoa käytöstä! 😫 Vieläkin käytös ja käsityön 'arvostus' kismittää.

Tänään olisi Poikani edesmenneen isän syntymäpäivä. Aika uskomatonta, että muistan miehen sosiaaliturvatunnuksen vieläkin siltä ajalta, kun 80-luvulla täyttelin kaikenlaisia lomakkeita?

Oli pakko käydä eilen ostamassa sokeria.

Alepassa ei ollut ainuttakaan laktoositonta maitojuomaa ja otin riskin ostamalla tavallista. Lisäsin laktoosi-intolerantikkona riskiä ostamalla -60% -piimää. Saas nähdä, kuinka kipeäksi saan näillä itseni...

Ruokatestiin lisätään 03.06. alkaen 88,24 + 3,66 = 91,90 euroa.

Odotan inspiraatiota keittiöön menemiseen, sillä siellä olisi noin puolitoista kiloa perunoita, jotka tulisi käyttää 'pois' samoin kuin aika vanha kuohukerma...

Tein Mimmu-mummille menevään kännykkäpussukkaan eilen kaulanauhan.

Ulkona paistaa aurinko ja olisi aika lämmin, mutta jotenkin puistoon meneminen ei tänään houkuta. Jään sisälle. Jos katsoisin vaikka TAAS jonkun elokuvan. Eilen katsoin Teemalta tulleen ruotsalaisen leffan Mies, joka rakasti järjestystä (En man som heter Ove, 2015). Oli ihan mukava.

Tasapaksua tiistaita.

sunnuntai 9. heinäkuuta 2023

Gratiini

Porkkanoista ja kukkakaalista.

Kyllä tämä olkapää alkaa kestämään, kun hissuksiin ja varoen touhuaa. Kävin läpi vihanneslaatikon sisällön ja vain nahistunut lantun palanen meni roskiin. Kuorin ja pilkoin eri värisiä porkkanoita suolaveteen kiehumaan. Vesi värjääntyi niin, että keitän kukkakaalit erikseen. En halua niistä violetteja. 😉

Porkkanoiden kypsymistä odotellessa tiskasin lasit ja mukit. Pitää muistaa nostaa astiat kaappiin vasemmalla kädellä. Tiskattavaa riittää, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee. Ja porkkanoista niin napakoita ja suunmukaisia, että jäin napsimaan niitä suoraan suuhuni. Maltoin kuitenkin, jotta niitä jää gratiiniin.

Maustoin mustapippurilla sekä rakuunalla.

Menen tiskaamaan muutaman astian lisää kukkakaalin kypsymistä odotellessa.

Kaalit kypsyivät ja levitin ne porkkanoiden päälle. Vähän piti laittaa lisää suolaa.

Sulatin pari ruokalusikallista tuorejuustoa purkilliseen ruokakermaa ja maustoin vähän valkopippurilla. 


Siivutin loput kaksi grillimakkaraa ja laitoin vähän juustoa päälle. Nämä meni ensin uuniin.

Laitoin vielä juustoraastetta vuoan pinnalle ja sitten myös vuoan uuniin.

Enää ei olisi kuin muutama lautanen, kaksi paistinpannua sekä muutama muovikulho tiskaamatta, mutta olkapää sanoo, että kannattaa hetki jarrutella. Vaikka syömisen ja ruokalevon muodossa? Makkarat ovat valmiit.

Samoin gratiini.

Maistan grillisalaatin kera, kunhan vähän jäähtyvät. Gatiini jäi melkoiseksi porkkanavedeksi. Ei mikään kaunis annos, mutta hyvää oli.


Jäi eilen tähän kohtaa kesken, kun nukahdin tunniksi sikeästi. Olkapää vinkkaa, että tuliko aloitettua vähän liian vauhdilla. Siispä tänään vaan lepoa - loput tiskit odottaa kyllä. Eiliset Selviytyjät ja Amazing Race ovat katsomatta, joten TV auki ja töllöttämään.

Sateiden kastelemaa sunnuntaita!

perjantai 7. heinäkuuta 2023

@ -lle ja muillekin

Minä vastaan, jos kysytään. (Osa 3/3.)

@ ihmetteli, että kuinka selviän niin pienillä ruokalaskuilla. Esittelen yhden syyn. Menin nyt illalla käymään kaupassa ilman sen suurempaa syytä (sain kerätyistä sekä omistanikin tölkeistä melkein seitsemän euroa!). Huomasin, että hevi-laatikkoon oli kasattu vaikka ja mitä, ja kysyin myyjältä, että ovatko tuotteet tulossa ale-hintaan. "Kyllä ne on, mutta en kerennyt vielä piippaamaan niitä - ota siitä vaan". Ja minähän otin.

Tuoksu oli huumaava, koska siinä olisi ollut pinaattia, tilliä, persiljaa ja ties mitä, mitkä eivät olisi painaneetkaan juuri mitään. Porkkanat jäivät harmittamaan, mutta en ottanut niitä, koska edellisetkin ovat vielä käyttämättä (vielä sinne laarille ehtisi..). Malttia. 😇

Mutta pieni kukkakaali...

...ja neljä normikokoista ihan napakkaa tomaattia, ja...

...kolme makeaa suippopaprikaa...

...joista vain yksi oli vähän kellertävä, maksoi tuon 0,94 euroa!!?


Olen jo päättänyt, että huomenna olen takaisin keittiökunnossa!!! Teen ainakin porkkana-kukkakaali-gratiinia, sillä juustoraaste vanhenee pian. Sipulitkin alkaa varmaan jo itämään.

Ruokatestiin merkintä 03.06. alkaen 87,30 + 0,94 = 88,24 euroa.

En ollut edes ajatellut, kuinka kaipaan keittiöön!? Seuraavat postaukseni saattavat liittyä sinne, vaikka koitan vielä muistaa olla toipilas. Malttia toipumiseenkin. 😇

Mitä teillä syödään tänä viikonloppuna?

Kontrollikäynti suoritettu

Päivän 2/3 postaus.

Kun en malta odottaa huomiseen, niin kerron heti ensin tietysti Siltasairaala-reissusta. Lähdin ja olin ajoissa. Leimattuani ratikassa matkakortin, niin saldoa jäi 2,92 euroa, kun lippu maksaa 3,10. Niinpä tietysti. Kävin perillä lataamassa R-kioskilla valmiiksi kympin lisää paluumatkaa varten. 

Sain ilmoittautumisen yhteydessä taas rannekkeen...

Joku siinä paikassa tuntuu magnetisoivan suuntaani, koska ei aikaakaan, kun nimeni mainittiin. Muut istua nököttivät paikoillaan, kun minä kinkkasin röntgeniin. Kaksi kuvaa ja takaisin odottelemaan lääkärin kutsua. Eipä siihenkään montaa minuuttia mennyt ja ne muut nököttivät edelleen. 😇

Hipin oloinen mieslääkäri aloitti sanomalla, että "sullahan on tämä solisluun murtuma". Että mitähän kettua? Viime viikon keskiviikkona sanottiin, että ko. luu olisi ehjä. Ei ole. Nyt näin ennen ja jälkeen kuvat, ja vaikka alan koulutusta en omaa, niin tajusin, että kyse on juurikin solisluun ulkoreunasta. Luutuminen on alkanut hyvin, JIPPII!

Sain jumppaohjeet, kantositeen käyttösuosituksen vielä viikoksi ja ehdotuksen fyssarilla käynnistä kuuden viikon päästä. Kuitti, kiitti ja hei. Pyysin ja sain aiemmin kirjoittamatta jääneen reseptin antihistamiineihin, kun käytin Hannin metodia - ilman ripsiväriä. 😅 Räps-räps.

Hain ensimmäiset sata ja "piikkiin" jäi vielä 700 kpl. KII-TOS!

Oli sovittu etukäteen, että laitan reissukaveri TK:lle viestiä, kun olen valmis. Hän on meinaan samalla tontilla töissä ja ollut siellä 'vasta' 20 vuotta. Tavattiin ja mentiin kimpassa kahville. Kiitos kahvista, TK! 💙

On tuo Meilahti kaiken kaikkiaan yhtä sokkeloa uusien ja vanhojen osien kanssa.

Osui kohdalle hassu hana ohjeineen ja tietysti se oli kuvattava.


Onneksi TK saattoi minut ulos rakennuksesta!

Oi ja voi, tulipa hyvä mieli! Jatkan vielä perään kolmannen postauksen, koska siihen on "syy"...

Ei kai se haittaa.

Polvipeitto ja kännykkäpussukka

Taitaa taas vähän jännittää...

Jaaritellaanpa hetki vielä TV-ohjelmista tässä kahvia juodessa ja särkylääkkeiden vaikutusta odotellessa... 

Katsoin yöllä elokuvan Frantic, joka on Roman Polañskin ohjaama (1988) jännityselokuva. Ohjelmatiedon perusteella en osannut odottaa mitään, ja Harrison Ford ei lukeudu lempinäyttelijöihini. Sinnittelyä tämänkin loppuun katsominen vaati.

Yöllä tuli yhtäaikaa Neloselta Christoffer Standberg Show, kun MTV3 tarjosi ohjelman Kuutamolla, jossa vieraana oli Christoffer Standberg. Uusintoja tietysti molemmat. Eipä siinä sinänsä mitään - tykkään Christoffer Standberg'istä. 😁

Okei okei, se äidin polvipeitto valmistui. Kuinkas siinä sitten kävikään? Tarkoitus oli leventää peittoa lisäkerroksilla ja aamuyöstä käsi kantositeessä virkatessa tein ne lisäykset yhdelle ja samalle puolelle. Näin peitosta, jota en enää ala purkamaan, tuli toispuoleinen. Tiedän, ettei se äitiä haittaa, mutta itseäni kyllä, pirskatti. (Peiton mitat n. 87 X 61 cm ja lankaa kului 384 grammaa.)

Muutenkin tuo nayttää jotenkin ihan muotopuolelta kokonaisuudessaan, mutta sovitaan niin, että lämmittää siinä, kuin joku nätimpi, jookos? Koitan saada vielä kesken olevat sukat Naapurittarelle valmiiksi samaan pakettiin.

Päättelin ja "rengastin" aiemmin puistossa virkkaamani kännykkäpussukan (33 grammaa).

Illalla gillasin uunissa kaksi makkaraa. 

Siinä grillisalaatissa todellakin maistuu chili, joten jos et pidä vahvoista mauista, niin jätä tämä tuote väliin. Omalla lautasella nämä kolme sopivat hyvin yhteen ja oli jopa hyvää. 😋

Söin iltapalaksi lopun raejuuston (sen verran arvokas tuote, että piti estää hukkaan meneminen!) itse tekemäni omenahillon kanssa ja sekin oli hyvää.

Nyt pitää mennä suihkuun taiteilemaan, jotta ehdin annettuun aikaan sinne röntgeniin ja lääkärille.

Aurinkoista perjantaita!

torstai 6. heinäkuuta 2023

Kesäistä TV-"tarjontaa" ja vähän evästä

Tihkusadepäivää.

Etteikö kukaan muka katso telkkaria kesällä? Tarjonnan voi silloin supistaa minimiin, pyh. Katsoin tiistaina illalla jonkun australialaisen elokuvan (Babyteeth), joka oli melkoisen sekava, mutta silti näemmä ihan katsottava. Tai no, olen huomannut itsestäni, että oli leffa kuinka surkea tahansa, niin jos olen aloittanut, niin katson (melkein aina) sinnillä loppuun.

Toinen elokuva, jonka katsoin, oli ruotsalainen. Se kertoi menestyneestä kapellimestarista, joka palasi maailmalta pieneen kotikyläänsä ja alkoi johtamaan siellä pientä kirkkokuoroa. Leffan nimi ei jäänyt mieleen. EDIT. Etsin ja löysin: Niin kuin taivaassa.

MasterChef Autraliaa seuraan, mutta miksi ihmeessä jaksoja pihistellään niin, että se tulee vain kahtena päivänä (ma ja ti) viikossa? Mielestäni se tuli ennen neljänä päivänä peräkkäin. Nyt seuraan TV2:lta Kekseliästä nikkaria. Olipa kiva yllätys, että Tiettömän tien takana alkoi heti uusintana. Juuri kun olin katsonut jakson 6/6, nähtiin jakso 1/6 uudestaan ja tajusin, että minulta oli jäänyt kaksi kolme ensimmäistä jaksoa katsomatta. Kerrankin näin!

Katsooko joku ihan oikeasti joka kesä kaikki Bond'it? Minä en, en ensimmäistäkään.

Uusintana tulee vanhoja Salkkareita, Ex-onnellisia, Olen julkkis... Päästäkää minut pois, Super-Jahteja, Diiliä ja Onnenpyörää. Niin myös Kuutamolla, Stadi vs. Lande, Farmi Suomi, Remppa vai muutto Suomi, Mestarileipurit ja miljoona Huutokauppakeisaria. Ja vaikka mitä muita, phuuh!!!

*     *     *

Eilen illalla iski sellainen nälkä, joka ei olisi lähtenyt jogurtilla. Siispä hiivin Alepaan yhdeksän jälkeen ja siellä ensimmäisenä paistopisteelle. Ostin sieltä loput neljä kinkku-juustopasteijaa (5,40 - 3,24 = 2,16 euroa).

Kiersin kaupan ja koitin löytää lisää -60 % - tuotteita. Vähissä ne tuolla tuppaavat olemaan, mikä tietysti osoittaa sen, että kauppa osaa tilata sopivat määrät tavaraa, mutta meille neuroeuroille se on harmillista.

Paketti Hiillos grillimakkaroita maksoi 2,39 - 1,43 = 0,96 euroa, joka oli ennen liki normaali makkarapaketin hinta.

Huomasin vasta kotona, että grillisalaatti (2,59 - 1,55 = 1,04 euroa) olikin chiliversio, mutta tuskin se minua haittaa.

Löysin vielä purkin raejuustoa (2,95 - 1,77 = 1,18 euroa). Hei, ihan oikeasti - maksaako joku tuollaisesta melkein kolme euroa??? 😮 Ei näillä tuloilla.

Ostosten hinta olisi normihinnoilla ollut 13,33 ja nyt alennusten myötä 5,34 euroa. Melkoinen ero, eikö? Ruokatestiin merkintä 03.06. alkaen 81,96 + 5,34 = 87,30 euroa. Toivottavasti oikea käsi palaa pian käyttöön eikä tarvitse mennä pitkään aikaan kauppaan!!!

Katsoin illalla ranskalaisen elokuvan Yhdessä. Alku oli hieman outo, mutta leffa parani edetessään. Huomaan katsovani nyt enemmän muunmaalaisia juttuja, kuin jenkkihömppää. Mukavaa vaihtelua.

Sain viime yönä äidin polvipeiton valmiiksi, ja aamulla oli silmät rähmää täynnä. Himputin langat! Saatte ihailla peittoa huomenna sillä aikaa, kun käyn röntgenissä ja lääkärin vastaanotolla.

Nyt lepuutan olkapäätä sen aikaa, että katson Tiettömän tien takana ja Kekseliään nikkarin. Vielä pitäisi saada Naapurittaren sukat valmiiksi, jotta voin lähettää ne samassa paketissa äidin pussukan ja polvipeiton kanssa Rovaniemelle.

Eino Leinon ja suven päivää!

keskiviikko 5. heinäkuuta 2023

Yksikätisen touhuja

Kyllä minä pärjään.

On melko hanurista herätä niin, että päässä pyörii sata "tekisi mieli tehdä" -asiaa, joihin en kuitenkaan juuri nyt kykene. Pyykkien, tiskien ja roskien lisäksi eniten hatuttaa, etten pysty kokkaamaan normaaliin tyyliin! Esimerkkinä vaikkapa se, että miten perunakattilasta kaadetaan kuuma vesi pois yhdellä kädellä? Enkä usko, että kannattaisi kokeilla sauvavatkaimen käyttöä vasemmalla kädellä...

Heräämisestä puheenollen - saako teistä kukaan mitään oireita nykyisistä villasekoitelangoista? Kokeilin eilen illalla virkkaamista ja tunnin jälkeen yskin kuivaa ärsytysyskää. Näkeehän sen valkoisten kuituhöytyvien määrän mustista verkkareista. Aamulla silmät rähmivät pitkästä aikaa - edellisen kerran viime lankailun yhteydessä. En tykkää.

Kävin eilen illalla kaupassa: ota kori ja laske se siihen otettavan tuotteen kohdalla lattialle. *Laita tuote koriin, nosta kori lattialta, kävele eteenpäin, valitse tuote, laske kori*. Toista * - * tarvittavan monta kertaa ostosten määrään suhteutettuna. Kun varren pituus on... Eikö ei, maksa ostokset. Pidä kestokassia kevyesti auki kipeän puolen kädellä ja lastaa ostokset terveellä VASEMMALLA kädellä kassiin. Ole tarkka - vältä pudottamista!

YES, Oman Kodin alaoven kohdalle sattui sopivasti tuttu, jolta kehtasin pyytää apua. Palauttajalla varustettu painava ovi on haastava kauppakassin ja vessapaperipaketin kanssa. Loppuu nääs kädet eikä yhdestä polvestakaan apua ole.

Plussa-tarjous vei Alepan sijaan viereiseen K-markettiin. Kaksi Apetina-juustokuutiorasiaa maksoi kolme euroa. Vaihtoehtoja on siellä vain kaksi ja siinä yrttiversiossa on valkosipulia, joten...

Jos minulla olisi oma kasvimaa, niin ainakin porkkanoiden ja sipulien lisäksi siellä kasvaisi jääsalaattia. Oletteko kokeilleet saada tuollaista kaupan ruukkua kasvamaan kotona?

Monilla on varmaan aina hedelmiä kotona? Minulla ei. Yhdellä kädellä ei kuoriminen onnistu, joten ostin banaaneja.

Tämä, mikä kismittää eniten, on einesten ostaminen! Kahden hinnalla tekisin normaalisti ruokaa ehkä viikoksi. Ostin halvimmat: lihaperunasoselaatikon...

...ja lihapullia muusilla. Nämä riittänevät kolmeksi päiväksi.

Herkutteluun ostin kaksi kreikkalaista jogurttia.

Ja suklaakeksejä. Miksi 'pitää' muka saada herkutella nyt, kun en edes liiku? Pöh.

Kotona sain varovasti vain rannetta käyttäen pilkottua loput kurkut sekä paprikaa.

Laitoin juustokuutiot rasiaan ja käytin vain osan.

Kun lämmitin soselaatikkoa mikrossa ja tein salaatin lautasen reunalle, niin se oli melkein kuin "oikeaa" ruokaa lihapiirakoiden ja -pasteijoiden jälkeen.

Jatkan ruokatestiä siihen saakka, että saan valmistettua pakkasesta lihat, kanat sekä burgerit. Nyt saldo on 03.06. jälkeen 66,75 + 15,21 = 81,96 euroa. Tarpeeksi, kun hoin ennen kauppaan menoa, niin muistin ostaa myös kallista vessapaperia.

Tunniste "kokkailua" tuntuu vitsiltä, joka ei naurata. 😥

Voisinhan minä kinkata näinkin puistoon istumaan, mutta nyt se ei innosta. Ehkä joku päivä. Hetki lepoa olkapäälle ja sitten hetki virkkaamista.

Ostatko sinä usein eineksiä?

maanantai 3. heinäkuuta 2023

Kuumaa kaakaota

Maanantaiyötä.

Sataa kaatamalla ja tuuli on puhaltanut koko päivän myrskylukemissa. Kolauttamani polvi on kipuillut.

Juhannuskaveri J:n äiti menehtyi viime tiistaina ja Naapurittaren isä myöhään eilen illalla. Kumpaakaan en koskaan tavannut, mutta jälkimmäisestä olen toki nähnyt lukuisia kuvia ja videopätkiä. R.I.P. 😢

Kuppi kuumaa kaakaota ja ties monennenko kerran Sinkkuelämää -elokuva.

Alkanutta viikkoa!

lauantai 1. heinäkuuta 2023

Pidä pyörät pyörimässä ja Repolaiset mielessä

Niitä lyhyitä postauksia?

Kappas, alkoi heinäkuu. Hyvää tätä! 💙

Meidän (minun ja naapureiden) sisäpihalla on ollut pitkään kolmipyöräinen, jota kukaan ei käytä. Ei kelpaa edes varkaille, vaikka on lukitsematta.

Tuosta tuli mieleen omani, jota en muista kuin kuvista. Mitä veikkaatte, olinko lähellä kolmea vuotta, kun sain tämän joululahjaksi? Onnellinen ainakin olin mummon isävainaalle kutomat tumput käsissä. 💘

Toisessa kuvassa näyttää olevan samat kengät jaloissa, mutta ilme hieman erilainen... Oi, tuo arkku tuossa takana! Vielä ehtisin saada sen, jos keksisin kyydin. Huomaa suora selkä. 😉

Viime vuosina on pyöräilyt, ikävä kyllä, jääneet vähemmälle. 

Terkkuja Repolaisille! 💚

Pieni "mainospuhe" on tässä kohtaa ihan varmasti vähintäänkin paikallaan: oletteko tutustuneet ilmiömäisen ja energisen pariskunnan uskomattomaan missioon? Keräävät varoja mm. tekemillään korteilla, myyjäismyynneillä, pyöräilemällä, tanssimalla, you name it, maailman kolmanneksi köyhimmän maan, Malawin, tyttöjen ja nuorten naisten oikeuksien edistämiseen.

Katsokaa, tutustukaa asiaan ja varsinkin OSALLISTUKAA, vaikka muutamalla eurolla täällä. Minä osallistun nyt, ja vaikka vain kymmenellä eurolla (silläkin joku tyttö saa puolen vuoden opiskelun - maksatko toisen puolen?), on se aika paljon isompi raha siellä, kuin tililläni. Pari kuppia kahvia itselläni vähemmän ja hyvästä syystä! 💜


Pirjo ja Jussi, olette ihan uskomattoman lähellä tavoitettanne!!! Arvostan ihan älyttömästi uurastustanne, motivaatiotanne, kekseliäisyyttänne,  panostustanne sekä asiaan vihkiytymistänne! Tulen seuraamaan reissuanne aikanaan askel askeleelta. Vai pitäisikö sanoa myös metri metriltä?
😍 

OSALLISTU, jos voit! 🌻