perjantai 13. joulukuuta 2013

Muistutus

Vaikka on perjantai 13. päivä, niin...


...muistutan, että osallistukaahan arvontaan. Palkinto on ostettu eilen ja lähtee voittajalle maanantaina.


(kuva ei liity arvontaan, heh)

Aikaa osallistumiseen on sunnuntai-iltaan ja kommentti ko. postaukseen riittää.


Kivaa pikkujouluviikonloppua ja ONNEA arvontaan!

tiistai 10. joulukuuta 2013

Mamma.

Joskus löytyy yllättävääkin energiaa...


En nukkunut kovinkaan kauaa viime yönä. Oli mielessä koko ajan, että on oltava liikkeellä jo ennen kahdeksaa aamulla. Pakko. Nousin vähän ennen seitsemää, keitin kahvit ja valmistauduin lähtemään. Kävin matkalla ostamassa lukkosulaa (rollaattorin lukkoa varten) huoltoasemalta ja kipitin määränpäähän. 

Muistanette sen vanhemman kanta-asiakkaan, josta olen kertonut? No, kaikki kutsuvat häntä Mammaksi, joten kulkekoon hän täälläkin sillä nimellä. Kirjoitin siitä kun avustimme hädän hetkellä hänet sairaalaan. Samalla reissulla siellä sairaalassa huomattiin rytmihäiriöitä sydämessä. Tänään on Se Päivä kun Mamman sydän pysäytetään ja käynnistetään uudelleen. Minä menin Mamman luo ja saatoin taksilla sairaalaan. Häntä jännitti ja pelotti kovasti!

Hoitaja kertoi, että toimenpiteessä menee aikaa ja minä tulin takaisin kotiin siksi aikaa. Matkalla kävin ruokakaupassa - enpä muista koska olisin viimeksi käynyt ennen yhdeksää aamulla!? Kotona kuorin ensin ISOT perunat...



Sytkäri vertailun vuoksi kuvassa. :)

Pääsi se uusi (joululahja-)kattila ensi käyttöön. Tein siis neljä ja puoli litraa jauhelihakeittoa. En ole vielä maistanut...



Ajattelin, että koska minulla on Mamman kotiavaimet eikä hänen kotiin ole pitkä matka, niin vien sinne kipollisen soppaa odottamaan ennen kun menen sairaalaan vastaan. Ajattelin myös käydä ostamassa yhden ruusun romantikolle, joka pelkää kovasti sairaaloita.



Luultavasti minäkin taidan jännittää kun en osannut mennä Tupon kainaloon nukkumaan...



Sen sijaan tiskasin.

Nyt olisi tunti tai kaksi aikaa ennen kun tarvii olla takaisin siellä sairaalassa. Taidan syödä, viedä sitä soppaa Mamman luo, käydä ostamassa "uudelleen syntyneelle" sen ruusun ja pomppia kahdella ratikalla Meilahteen. Toivottavasti siellä on kaikki hyvin!


Pitäkäähän peukkuja, jookos?




sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Tärkeä ilmoitus! Ja muuta.

Inhottavaa! Että sähköpostiosoitteeni on suljettu.


Eli tiedoksi, että kun yritin mennä "luukkuun", niin koko osoitettani ei enää ollut. Myönnän kyllä, että olen vieraillut siellä turhan harvoin, mutta silti. Murr. Tein uuden osoitteen: stansta2-ät-luukku-piste-com. Eli sama kuin ennen, mutta lisäsin tuon kakkosen "stanstan" perään. Jottas tiedätte. Hö. Jos tiedätte siellä olleen viestin, jota en ole nähnyt, niin laitathan uudestaan? Kiitos.


Joulu se vaan tekee tuloaan meillekin. 

Apua: sain ensimmäistä kertaa yli kahteenkymmeneen vuoteen veronpalautuksia! Mieletöntä! Eipä siitä minulle varsinaisesti iloa ole sillä sossu vie ne, mutta silti. Hurja tunne! Onkohan minulla joskus vielä luottotiedotkin kunnossa? En ala riehumaan, lupaan sen.


Otin itseäni niskasta kiinni ja aloin kutomaan (neulomaan) vanhemmilleni sukkia joulupakettiin. Ööh, olisikohan laiskottelutauolla osuutta asiaan: enhän minä voi äidille mustavalkoisia sukkia laittaa! Kuulen jo, kuinka äitini manaa valkoisia pohjia. Jäävät itselle. Olkoon vaikkapa harjoituskappaleet...Sitä paitsi, katsokaa mitä lankaa!!!


Ihan MUKA ehjä, kaupasta ostettu, kerä, pah. Pitänee mennä ostamaan jotain mukavamman väristä kunnon lankaa äidin sukkiin. 

Lopetin laulattamisen kaksi viikkoa sitten. Muutamasta syystä. Ei niistä syistä sen enempää, mutta sain eilen puhelun, jossa minua pyydettiin tuuraamaan tämän päiväinen bingon vetäminen. Olen menossa. Kohta.

Nautinnollista Sibeliuksen päivää! Ja toista adventtisunnuntaita!

perjantai 6. joulukuuta 2013

Hyvää itsenäisyyspäivää meille!

Pää lyö aika tyhjää, mutta mitäs sitten.

Tuppo katselee telkkarista Game on Thrones'eja, kolmatta kautta. Minua ne eivät kiinnosta, joten istun mieluummin tässä koneen ääressä. Siihen liittyen tuo "tyhjäpää". Haluaisin kirjoittaa jotain, mutta mitä?


Olimme tiistaina leffassa. Oli joku superpäivä, niin sai liput halvemmalla. Mukana Nälkäpelin toista osaa oli katsomassa Tupon kaksi nuorempaa likkaa. Vanhin oli sen jo nähnyt ja oli lastenhoitohommissa. Me emme ole Tupon kanssa nähneet ensimmäistä osaa, mutta aika hyvin siihen pääsi silti mukaan. Minä en yleisesti ottaen piittaa ko. tyylin leffoista (ei fantasiaa eikä ainakaan vampyyreja!), mutta hyvin minä jaksoin...


Omenat ovat löytäneet meille. Mieluummin minä nakertelen niitä kuin jotain sipsejä tai vastaavaa.


Ilmassa on yleistä väsymystä. Tuntuu, että suurin osa (hereillä vietetystä) vuorokaudesta on pimeää ja märkää. Asfaltti kiiltää, lal lal laa. Mutta mieluummin näin kuin liukasta ja sohjoa. Saadaankohan tänä vuonna kunnon lunta tänne ollenkaan?


Tänään otin sen verran itseäni niskasta kiinni, että pesin kaksi koneellista pyykkiä, tiskasin jättivuoren astioita ja tein jauhelihapihvejä. Ruokalepo kesti useamman tunnin...


Tuppo, joka oli yöllä todella kuuma, valittelee kurkkukipua. Minä niistän ja yskin. Mitä uutta?


Olemme päättäneet olla joulun ihan viime vuotiseen malliin. Kaksin kotona mitä nyt iltakirkossa käydään taas. Mitäs teillä?

Muistakaahan osallistua arvontaan!

"Ikkunalla kaksi kynttilää"...Hyvä Suomi! ONNEA!!!

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Arvonta -jos sopii...

Huomasin tuossa, että kävijämäärä on yli 30 000. VAU!


Siksipä innostun pitkästä aikaa järkkäämään pienen joulumielisen arvonnan. 


Arvontaan voi osallistua laittamalla tähän postaukseen kommentin. Anonyymien kannattaa laittaa mukaan jokin itselle sopiva nimimerkki.

Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 15.12. klo. 21.00. asti, jonka jälkeen suoritan arvonnan. Palkinto lähtee voittajalle heti seuraavana päivänä.


Kiitos kaikille teille, jotka olette vierailleet blogissani! Ja tervetuloa jatkossakin! =) 

Arpaonnea!

lauantai 30. marraskuuta 2013

Terveisiä Arabiasta!

Ihan totta, mutta tarkoitan kaupunginosaa Arabia ja siellä Arabian tehtaan opastettua kierrosta, sekä ostaria. Tehtaan museossakin tuli käytyä samoin kuin muutamassa myymälässä.

...kannattaa ottaa vaikka kuppi kahvia viereen - tästä ei tule lyhyt juttu...

Uni ei riittänyt kuin pariksi tunniksi ennen kun pomppasin kuuden aikaan ylös täynnä virtaa. Laitoin kahvit tulemaan ja kipaisin suihkuun. Kahvit nassuun ja istuin koneen ääressä odottamassa, että kello tulisi ainakin yhdeksän. Kymmeneltä me sitten lähdimme Tupon kanssa liikkeelle. Huomasin heti, että olin pukeutunut liian kevyesti, mutta en malttanut palata kotiin. Manasin asiaa useaan kertaan päivän aikana!

Kävelimme ensin Kalliosta Hakaniemeen viemään papereita virastotalolle. Matka jatkui ensin yhdelle kirppikselle, josta emme ostaneet mitään. Sitten toiselle, jossa teimme TOSI löydön: matkalaukkuvaaka ja vieläpä pöydästä, jossa kaikki oli -50%. Hintaa etsimällemme kapineelle jäi peräti 2,25 €. Ostin myös kahdet korvikset á 0,40 €. Kävimme vielä kolmannella kirppiksellä, löysimme jotain, mutta päätimme poiketa paluumatkalla noutamassa ne.

Kävimme kahvilla (lämmittelemässä) ennen kun jatkoimme viluista matkaa sinne Arabiaan. Siellä kävimme neljännellä kirppiksellä, josta poistuimme tyhjin käsin. Jatkoimme sinne Arabian tehtaalle.


Syy sinne menoon oli...


Kävelimme sisälle paikkaan, jossa en ollut koskaan ennen käynyt.


Sisälle mennessä ihmettelimme ovella olevaa pitkää jonoa. Syy selvisi: tehtaan puolelle järjestettiin juuri kyseisenä päivänä ilmaisia opastettuja kierroksia. Jono oli sen verran pitkä, että kävimme ensin museossa. Oli siellä muutamia tuttuja esineitä; samoja, joita muistan lapsuuteni kodista. 

Palatessa jonoa ei juuri ollut ja menimme jonon jatkoksi. Olihan se ihan kiva kokemus käydä siellä katsomassa. Harmitti vain, että oppaan hintelä äni ei kuulunut tehtaan metelissä ollenkaan. Pyrimme lukemaan kylteistä sen mitä emme kuulleet. Siellä EI saanut kuvata, harmi.

Sain sentään jotain kuvia otettua kun olimme tulleet ulos tuotannon puolelta. Laitan ne tähän. 



Siinä oli sellainen hieno näyttelytila, jossa oli upeasti toteutettuja taideteoksia. Yllä oleva spiraali on tehty lapioista!


Seuraavaksi kuvasin pihtejä.


Melkoinen kasa. Ei kun parvi.


Ainakin minulle tulee sanasta "Fiskars" ensimmäisenä mieleen sakset.


Tuossa alla oli peili. Tuli aivan mieletön efekti kun kurkkasi sinne peiliin. Ihan kuin olisi voinut loikata jonnekin kuiluun.


Arvatkaas mistä tämä seuraava teos oli kasattu?


Tuossa on 49 kappaletta kirveitä!


 Ainoa värikäs teos oli tämä:


Kyseessä on 1300 kappaletta Oiva Toikan suunnittelemia kynttilälyhtyjä.


Entä mitäs nämä ovat?


Kesti aika pitkään ennen kun itsekään keksin. Tai no, Tuppo taisi kertoa. Siinä on 82 kappaletta paistinpannuja pinossa.


Melkoisen vaikuttava oli tämäkin vaikkakin vain valkoinen.


Olihan siinä hämmästeltävää niin silmille kuin mielellekin.

Jatkoimme matkaa. Poikkesimme Pentikin myymälässä sekä Iittalan outletissä. Ainoa mitä ostin oli sellainen Fiskars'in "kulma- ja boordilävistäjä". Olihan se askartelunohjaajan tyttärenä ostettava kun maksoi vain kolme euroa. (Laitan vaikka kuvan sitten kun olen kokeillut laitetta)

Oli aika lähteä pois. Ilta alkoi jo hämärtää.


Mielestäni tuo lasikatto oli upea. On sitä varmasti kaikkina vuorokauden aikoina.


Tulipahan käytyä eikä kaduta kuin se, ettei ollut varaa ostaa mitään kivaa. Hyviä joululahja-juttujakin olisi löytynyt vaikka kuinka. En minä kylläkään aio lahjoilla muistaa kuin vanhempiani, Poikaa ja Tuppoa.


Kävelimme Arabian ostoskeskukseen. ITSELLENI KYLLÄ ostin sieltä joululahjan:


Sähkövatkain maksoi Tarjoustalossa alle kahdeksan euroa. Vanha vatkaimeni on edesmenneen mummoni peruja. Ei se ole paljoa käytetty, mutta armottomasti vanha. Se kiihtyy koko käytön ajan ja pelkään, että kuumenee liikaa joku päivä. Nyt on uusi "ELVISp" ja oikein turbo. 

Löysin minä sieltä jotain muutakin mikä oli PAKKO ostaa. Kauan olen haikaillut kyseisen esineen perään ja kuten olette varmasti joistakin kuvista huomanneet, niin todellakin tarpeeseen tuo tulee...


Ostin 4,5 litran kattilan sillä ehdolla, että se Tupolla oleva, pitkään jo käyttökelvottomana ollut kattila, lentää roskiin NYT HETI!!! Jee, nyt pystyy tekemään sopan yhdessä kattilassa kahden sijaan! Nautinto, jonka kruunaa lasikansi.

Paluumatkalla poikkesimme sillä kirppiksellä nro. kolme. Tuppo osti sieltä urheiluaiheisia kirjoja, minä neuletakin sekä Rovaniemi-kirjan vm. 1954. Menee vanhemmille joulupukin konttiin. Kyseisellä kirppiksellä oli kaikki hintaan -50%.

Sitten oli annettava jo periksi ja tultava loppumatka ratikalla. Kotiin päästyämme laskimme, että olimme kävelleet ja olleet jaloillamme sitä kahvihetkeä lukuunottamatta kahdeksan tuntia! Ja vielä oli käytävä ruokakaupassa. Huh! 

Uni tuli ennen yhtätoista. Harvinaista minulle. Ilmankos heräsin tänä aamuna ennen viittä...Kello on nyt  kaksitoista ja olen valmis päikkäreille. Illalla menen parin ystäväni kanssa hakemaan kinkkua bingosta. Olen päättänyt (?!) voittaa sen. 
(Olen siirtynyt viime viikonlopun jälkeen bingossa vetäjästä pelaajaksi...)

Käykääs huomenna poikkeamassa täällä.. *wink* Moikka!

torstai 28. marraskuuta 2013

Yhdet synttärit ja ekat sämpylät

Marraskuu on monien tuttujeni syntymäpäiväaikaa. Myös Tupon vanhin likka täytti vuosia. Ja Poikani.


Vajaa pari viikkoa sitten oli tehty alustavia treffisuunnitelmia, mutta kuinka vaikeaa tuo Tupon perhe onkaan saada samaan paikkaan yhtä aikaa, phuuh. Lähdimme Tupon kanssa liikkeelle ja tapasimme ensin keskimmäisen tyttären. Hän jäi odottamaan nuorinta ja me menimme Tupon kanssa keskustaan. Muutaman puhelun jälkeen onnistuimme treffaamaan vanhimman tytön sekä Tupon äidin. Ja perään ne kaksi nuorempaa tytärtä. Suuntasimme Stockmannille. Menimme kuudestaan syömään Cafe Argos'iin.



Salaattiin sai valita kolme lisuketta kahdeksasta vaihtoehdosta. Valitsimme Tupon kanssa ristiin; Tuppo otti (ylläolevaan) annokseensa lihaa, lohta sekä punasipulia...


...ja minä omaani kanaa, fetaa ja melonia. Aivan valtavan kokoiset annokset! Vaihtelimme Tupon kanssa keskenämme annoksia niin, että molemmat saivat kummastakin annoksesta maistella kaikkea.

Tupon vanhin likka otti myös salaatin (ja söi kaiken plus minun salaatista loput!), nuorin söi täytetyn bagelin ja Tupon äiti söi...ööh...jotain.


Keskimmäiselle Tuppo kävi hakemassa eri paikasta likkansa kanssa sushia. (En kyllä söis..)

Tupon äiti lähti junalla kotiinsa ja me tyttöjen kanssa Clas Ohlson'ille. Koko kahden ja puolen vuoden aikana, kun olen asunut Tupon luona, ei vessassa ole palanut peilikaapin loisteputki!? Nyt kun kattolamppukin pimeni, oli pakko mennä lamppuostoksille. Ei meinaan ole yhtään mukavaa asioida vessassa taskulampun valossa. Löysimme ja ostimme oikeat. (Nyt on niin kirkasta, että)



Sitten suuntasimme seuraavaan paikkaan. Vanhin polkupyörällä, keskimmäinen metrolla ja me nuorimman kanssa ratikalla. Tapasimme yhden naisystävämme ja menimme läheiselle koululle katsomaan 8-luokkalaisten "prokkista". Meille se oli jo toinen kerta tässä kuussa, mutta katsomisen arvoinen. Keskimmäinen tanssi siellä mukana.



Tuppo sai tyttäriltään myöhästyneen isänpäivälahjan.

Eilen aamulla iski puurohimo, joka piti toteuttaa. Tupon lähdettyä palaveriin iskin kiinni toiseen himoon: tein ensimmäistä kertaa tässä asunnossa sämpylöitä. Ei se pitkän leipomistauon jälkeen ihan vaivatonta ollut, mutta suoriuduin ongelmien kautta voittoon. Ilmeisesti onnistuinkin ihan kohtuullisesti kun on enää kolme sämpylää jäljellä...



Teen parhaillaan varmaan Suomen ennätystä aivastelussa..!? Nenä on tukossa ja tukkeumat ovat luultavasti matkalla poskionteloihin, vaihteeksi. Kuiva ja erittäin ärsyttävä yskä on valvottanut jo kaksi yötä. Ei yhtään kivaa! Se kylläkin on hienoa, että Tuppo on neljättä viikkoa tupakoimatta ja samalla olen itsekin vähentänyt huomattavasti.

Nyt pitää mennä nostamaan pyykit pois koneesta. Sitten voi lähteä kävelemään tuonne pirteän oloiseen säähän viemään papereita virastoon. Jospa siinä samalla nenä aukeaisi ja saisi happea...


Marraskuun loppupäiviä!

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Ne 5-kymppiset...

PITI kirjoittaa jo aiemmin, mutta...


Meillä oli ne viisikymmenvuotissynttärit toissa viikonloppuna minun "töipaikalla". Nyyttärihengessä. Sankaritar ei yleensä koskaan meikkaa saati käyta koruja. Nyt oli molempia ja sankaritar oli todella kaunis! 

Sovittiin etukäteen, että bileet siis toimi nyyttärihengessä ja sillä mentiin. Sankarittaren aviomies oli tehnyt tonnikala-makaronisalaatin purjosipulilla (nam), eräs rouva lihapiirakkaa (nam) ja hänen miehensä nakkirullia (nam). Ns. tuuraajani (ammattilainen) oli tehnyt kaksi voileipäkakkua; kinkku- sekä lohikakun (oi nam nam). Minä osallistuin sillä makaronisalaatilla, jossa oli mukana fetajuustoa, maustekurkkua ja vaikka-mitä-muuta. Tässä:


(Ettehän arvaa, että oranssi kulho oli meiltä?) 

Vein myös kissa-aiheisen valkoviinipullon valkoviinistä pitävälle kissaihmiselle Tupolta sekä minulta! Kesken illan pakkasin sille loukkaantuneelle kantikselle (kts. aiempi postaus) purkkiin maistiaiset ja vein ne hänelle kotiin. Samanlaisen pakkauksen tein PYYNNÖSTÄ Tupolle. Tykkäsivät!

Kaikki ruoat kävivät ns. kaupaksi ja loput syötiin sunnuntaina bingossa. Porukkaa oli sopivasti; ei liikaa eikä liian vähän. Pöydässä oli puna- ja valkoviiniä tarjolla ja sankaritarta onniteltiin skumpalla. Skool. 

Jälkiruokana oli sen lihapiirakan tehneen rouvan (minun kampaaja) tekemiä taivaallisia tuulihattuja...



...sekä sankarittaren aviomiehen ostamat kakut!



Hetken (minulle!) kruunasi se, että kymmenen vuotta minua nuorempi pikkuveljeni tuli 4-vuotiaan poikansa kanssa paikalle. Tapaamme ehkä kaksi kertaa vuodessa. Herkut maistuivat heillekin. Kävimme "meillä" ja sekin oli mahtavaa! Kävelimme yhtä matkaa broidin autolle ja minä menin "röihin". Veljenpoika oli nukahtanut autossa saman tien.

Kymmenen pistettä kaikille, mutta eniten veljenpojalle, jonka tapasin ensimmäistä kertaa IKINÄ niin, ettei hän ujostellut minua. Teki jopa antamistami askastelutarvikkeista (valkoinen A4-paperi, tussit, sakset ja teippiä) töissä olleelle Tupolle itse rannekkeen!!! Tupolle???

Tässä tämä. :) 

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Hädässä ystävä(t) tunnetaan!

On ihmisiä, jotka osaavat toimia tilanteessa sen ollessa päällä ja heitä, jotka vastaavassa tilanteessa lamaantuvat. Tai vaan laiskistuvat.


Ensin kuitenkin sellainen seikka, etten jaksa nyt vaivautua pyytelemään anteeksi hiljaisuuttani. En selittele vallinneella flunssalla enkä laiskuudellakaan. Joskus vaan ei huvita nököttää koneella -kuten tekin tiedätte!? Saattaa hyvässä parisuhteessa olla "muutakin tekemistä"...

Otsikkoon viittaavaan asiaan. Muistatteko kanta-asiakasrouvan vuoden takaa, jolle keräsin lahjaksi ihan mukavan summan rahaa, joilla kävimme ostamassa italialaista viiniä sekä kaikenlaisia hedelmiä sekä italialaisia herkkuja? (linkin takaa löytyy) No, näin vuotta myöhemmin vietimme kyllä syntymäpäivää yhdessä, mutta kaksi päivää myöhemmin sain puhelun.

Vara-avain oli pariskunnalla, jotka olivat (?) kuumeessa, ehkä. Olin itse sohvalla kylpytakki päällä ja Tuppo palaverissa. Kuulin asian ja kesti sen viitisen minuuttia, että minulla oli vaatteet päällä. Tuppo tuli ovella vastaan. Kipitin hakemaan avaimet ja jatkoimme matkaa ko. naisen luo. Siellä hän istui keskellä olohuoneen lattiaa...


Jaloista oli mennyt tunto ja voimat kokonaan. Nainen oli kaatunut lattialle, mutta ei ONNEKSI ollut loukannut itseään sen enempää. Minuutin harkinnan jälkeen pyysin Tupon soittamaan ambulanssin ja itse autoin naisen makuulle. KOLME puhelua ja KOLME tuntia kesti ennen kun apu tuli!!! Kun ei ollut hengenhätää. Itse kuuntelin, että naisen hengitys vaikeutui ja olo alkoi olla hankala siinä lattialla maatessa. 

Onneksi apu sitten tuli! Miehet saivat naisen tuolille, sillä auton luo ja paareille. Autoimme Tupon kanssa. Kun nainen oli autossa pakkaamieni tavaroittensa kanssa, jätime naisen osaavien käsien huomaan. Nainen vietiin sairaalaan. Ennen lähtöä niiden ensitoimenpiteiden aikana selvisi, että hänellä oli perussairauksien lisäksi melkein 40 astetta kuumetta! Ja minä kun osaamattomana epäilin vain verensokeria. Silti tieto helpotti!

Nainen on päässyt tänään lääkitysten kanssa kotiin!


Nuo "jouluvalot" ovat olleet parvekkeella pitkään. Siirsin ne viime joulun jälkeen kaiteelta kattoon. Nyt tänään sytytin ne sadeillan piristykseksi.

Olen tosiaan ollut flunssassa ja laiska. Sain kuitenkin tänään pestyä pari koneellista pyykkiä, tiskattua, pestyä vessan ja tehtyä ruokaa...


Naudan pippuripihviä, perunoita sekä sipulikermakastiketta. Jep, tuo oli pihvi, mutta kun syö sohvalla telkkaria katsellen lautanen sylissä, on mukavampaa kun liha on valmiiksi pilkottu. ;o) Tuppo vaihtoi puhtaat lakanat sänkyyn.

Tulevana viikonloppuna on (TAAS!) yhden kantiksen syntymäpäivä. Tällä kertaa 5-kymppiset ja nyyttärihengessä. Ajattelin päästä helpolla ja halvalla (duuni-ilta nääs). Teen kulhollisen kylmää makaronisalaattia, johon tulee herne-maissi-paprikaa, juustoa sekä ketsupilla ja aromisuollalla maustettua kermaviiliä kastikkeeksi. Vai keksittekö paremman vaihtoehdon? Muut tuo jotain suolaista ja frendi tekee täytekakun. 

Meille tuli tänään Tupon kanssa yhteistä aikaa täyteen kaksi ja puoli vuotta. Vuosi enemmän kuin vuosi sitten, heh heh. Herään edelleen joka ikinen aamu hymy huulillani siitä, että saan herätä tuon miehen vieressä! <3 

Ihan kohta on JO marraskuu, hu huu!

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

NÄLKÄ!

Eilen oli sateinen ja sumuinen päivä, mutta mitäs sitten?


Minulla oli treffit Tupon kanssa. Lähtiessä ihmettelin neljän moottoripyöräpoliisin ajoa, mutta samalla ratikkapysäkillä oli nainen, joka kertoi, että kyseessä oli Kriittinen Pyöräretki. Tulihan ne pyörät poliisien perässä.



Harmittelin heidän puolestaan kun sää oli mikä oli.





Tuppo kävi ensin ryhmäkeskustelussa arvioimassa kyseessä olevaa tuotetta (ja sai lahjakortin Stockalle) ja päästyään sieltä tapasimme Kampissa. Kävimme Anttilassa ostamassa minulle meikkejä (?) ja sitten menimme syömään.


Tuppo oli hankkinut Groupon'in kautta etukortin, jolla saimme kaksi juustoburger-ateriaa.



Eipä ollut koossa valittamista!!!


Jaksoin puolet ja otin lopun mukaan. Samoin syömättä jääneet ISOT ranskalaiset. KIITOS TUPPO!!!

Jotta Sebastianille ei jäisi nälkä (heh heh), niin kerron parista omasta kokkailusta. :)


Oli päivä, jolloin tuntui, ettei kaapissa ole juuri mitään. Pistin löytyneet perunat kiehumaan ja päästin mielikuvituksen valloilleen. Sipulia, tomaattia, eri värisiä paprikoita, mausteita ja lopuksi tölkillinen ananasta. Oi nam. Lähti nälkä.

Ja eräänä toisenä päivänä oli oikein nautaa (toki enemmän kuin vain yksi piffi). MIKÄ IHMEEN lihaton lokakuu? PAH.


Ihmeen hyvin onnistui! Ehkä opin pikkuhiljaa, ettei sitä lehmää tarvitse paistaa liian kauaa? Mukaan tein perunamuusia ja salaattia.


Ai niin. Tupon vanhin likkahan kävi viime talven joka maanantai meillä syömässä. Nyt likka aloitti lukion eikä enää tule joka viikko. Meneillään on ensimmäinen koeviikko ja silloin hän pääsee aikaisemmin koulusta. Sen myötä sovimme tapaamisen eräälle päivälle ja menimme yhdessä syömään. 

Olimme matkalla tuttuun kiinalaiseen ravintolaan, mutta jäimmekin lukemaan aika uuden paikan lounaslistaa. Menimme sinne, emme pettyneet. Tilasimme kaikki broileria vuohenjuustolla ja pestokastikkeella. Ruoka oli oikein hyvää. Niin hyvää, etten muistanut ottaa kuvaa "ajoissa"...




Jaa-has. Jos sitä lähtis huollattamaan kynnet ja kävisi samalla reissulla syömässä jotain HYVÄÄ. Tai ainakin keskiviikkoiseen tapaan tankkaamassa Lidl'issä. Huomenna on ekstrailta kun opiskelijat (about 500 kpl) valtaavat haalareineen ravintolan ja minä yritän laulattaa "plokkauksen" lomassa. LOMAssa? Oi apua! ;o) 

Sateista Ilonan iltaa teille "kaikille"!


PS. Sebastian; lähtikö vai tuliko nälkä? Thih.. =)