torstai 23. joulukuuta 2021

JouluKalenteri 2021, luukku 23.

JouluRisteily.

Oli vuosia tapana käydä Tupon (kiitti kortista lippuineen, kun oli mennyt perille! Ole hyvä!) kanssa juuri ennen joulua risteilyllä. (Kuten tietänette..) Silloin pointtina oli käydä herkuttelemassa - nyt samaa ei tapahtunut - yksin kun olin. 


Lupasin ottaa kuvan Makkaratalosta jouluvaloissa. Saatte virkavallan samaan kuvaan... 😅

Ja päärautatieaseman.

Ja Sokoksen talon.

Kovin on lumetonta. Hah hah, kuvasta ratikan ikkunan läpi tuli vähän hassu:

Kauaa ei tarvinnut terminaalissa odottaa.

Porukkaa oli ihanan niukasti.

Hytti oli aiempia reissuja kerrosta alempana.

Siisti ja todella LÄMMIN.

Yläsängystä löytyi taas muhkeampi tyyny.

Tällä reissulla OranssiPallo 'jäi pitämään kotia' ja mukana oli vain Kroko.

Tyyppi on jo oppinut sen verran tavoille, että tsekkaa paikat paikan päällä. 😏

Hyttipuhelin ok, vaikka aikalailla tarpeeton.

Suihku siisti. Sitäkään ei tarvittu.

Eikä tällä kertaa ollut edellisen matkustajan pesuaineita telineessä.

Väkisinkin tuli mieleen ne vanhat parivuoteelliset reissut Tupon kanssa.

Pitää antaa itselle vielä paljon lisää aikaa?

Joulun jälkeen voi olla jo helpompaa...

Tai sitten ei.

Terkkuja sekä hyvää joulua miehelle! 💚

Noudatin perinteitä ja ostin reissuun mukaan päivän Sub'in.

Kalkkuna oli loistava vaihtoehto.

Jaksoin kutoa jonkin aikaa.

Meinaan saada itselle uudet sukat jouluksi.

Tupakalla käydessä...

...poikkesin myös Sebastianin ehdotuksesta (MUISTIN!?) kannella, mutta siellä oli varsin liukasta, kylmää ja pimeää.

Noilla miniristeilyillä ei ole maihin menoa ellei ole reittimatkustaja. Eipä minulla ennen kesää hinkua sinne olisikaan.

Kävin tekemässä ostokset ja menin torkuille, koska nukuin edellisyönä vain kolme tuntia. Hytin ainoa miinus tällä kertaa oli vessan ovi, joka ei oikein tahtonut pysyä kiinni. Eipä tuo yksin matkustavaa haitannut.

Herättyäni puolen yön aikaan lähdin haahuilemaan hetkeksi. Kaikki ravintolat olivat kiinni ja sohvilla nukkuvat virolaiset kadonneet 'omaan' maahansa.

Oikeassa paikassa oikeaan aikaan!? Ravintolassa istui vain yksi pariskunta, joiden seuraan luvan saatuani liityin.

Pariskunta oli ollut yhdessä 28 vuotta ja itseni ikäinen nainen sairasti MS-tautia liikkuen sähkökäyttöisellä pyörätuolilla. Tanssitin tyhjässä ravintolassa molempia vuorotellen. 💜

Käytiin hyvin antoisia keskusteluita! 💕

Onneksi en ostanut etukäteen aamupalaa, koska kellon soidessa olisi niiiiiin väsyttänyt vielä.

Hassua sinänsä, että maihin noustessa tarkistettiin myös koronapassi - ei mennessä!? 👀

Ratikat toivat kantamusten kantajan kotiin, jonka jälkeen kävin tapaamassa yhtä ystävätärtä. Sain vihdoinkin toimitettua jo keväällä tekemäni kahdet sukat!

Otin possun pois pakkasesta... 😋

Eli huomenna on jouluaatto.

keskiviikko 22. joulukuuta 2021

JouluKalenteri 2021, luukku 22.

HyväTeko.

Ei ole yhdyssana, tiedetään. Muistanko oikein, että joku ehdotti kalenterin aiheeksi hyvää tekoa? Tuli meinaan yksi sellainen mieleen...

Olin joskus loppusyksystä tupakalla sisäpihalla. Puhelias naapurirapun mies sattui sinne samaan aikaan ja jostain syystä otin puheeksi kellarissa olevat kaksi polkupyörääni, joita ei ole liikutettu kahteenkymmeneen vuoteen. Niinpä kävimme yhdessä kantamassa ne yksitellen pihalle. Mies pumppasi ilmaa renkaisiin ja rasvasi ketjut. Toinen pyörä, Fjällraven, osoittautui vuosista huolimatta testattaessa ajokuntoiseksi.

Tunturi, jonka halusin pitää itselläni ihan nostalgiasyistä, olisi vaatinut enemmän huoltoa. ANNOIN kuvan pyörän miehelle veloituksetta ja hän ajoi/lahjoitti sen seuraavana päivänä Kierrätyskeskukseen. Vein vielä miehelle tekemäni villasukat 'palkkioksi' vaivannäöstä (kiitti ja kehui sukkia maanantai-illalla ja kertoi käyttävänsä niitä paljon!). Pakko myöntää, että jälkikäteen vähän harmitti, kun mietin, että olisihan noista voinut saada itselle euroja, mutta samalla ajattelin, että pääsin noin vaivattomasti eroon yhdestä isosta turhakkeesta.

Näkiköhän tontut tuon? 😍

tiistai 21. joulukuuta 2021

JouluKalenteri 2021, luukku 21.

JouluValmistelut.

Yliylihuomenna on jouluaatto. Tekisi mieli sanoa, että "mitä sitten", mutta en tohdi. Mieluummin pitäisi pikku hiljaa kehitellä itselleenkin joulumieltä. Muutama koriste sinne ja tänne, lisää kynttilöitä - kyllä se siitä. 😇

Eipä tarvitse silittää puolisoa (eikä vaatteita) eikä lämmittää saunaa, kun kumpaistakaan ei ole. Huolien pyyhkiminen sekä ajatusten järjestäminen tuntuvat liian haastavilta ja työläältä, joten antaapa niiden olla. Piparit olen ostanut, laatikoita en. Puuroriisiä on avaamaton kilo ja punaista maitoa litra. Nostan possun (ei kinkku) pois pakkasesta keskiviikkona/torstaina ja pistän uuniin "nyhtöytymään" torstai-iltana tai perjantaiaamuna. Glögejä on, ja punaviiniä tuon lisää laivalta.

Onneksi on tryffeleitä! Vielä... 😆😋 

Kävin ikäiseni ystävättären valmistujaisissa (lähihoitaja) prätkätallilla ja olen niin ylpeä (hänestä ja) itsestäni, että osasin lähteä sieltä ystävien sekä livemusiikin parista ajoissa pois. Lahjaksi vein lahjakortin uusiin Jokerit-sukkiin, koska edelliset jatkoivat aikoinaan matkaansa Savoon. Nyt unta ja illalla laivalle.

Talvipäivänseisaus-päivää!

maanantai 20. joulukuuta 2021

JouluKalenteri 2021, luukku 20.

JouluKortit.

Lähetitkö sinä vielä perinteisiä joulukortteja? Monihan tekee nykyään niin, että laittaa ns. korttirahat johonkin hyväntekeväisyyskeräykseen. Kuka laittaa ja kuka vain sanoo laittavansa? Moni laittaa joulutervehdykset tekstiviestillä tai somen kautta. Toki on paljon taitureita, jotka tekevät itse mitä hienoimpia kortteja (Kiitos Sartsa!). Itse en ole vuosiin kortteja lähettänyt kuin lähinnä äidille - nyt tein poikkeuksen.

Kaikki alkoi siitä, että halusin kutoa muutamaan korttiin koristeen. Nämä tein:

Sitten, kun ajattelin alkaa kiinnittämään noita kortteihin, niin en löytänyt kuumaliimapistoolia mistään. Onneksi oli Erikeepperiä!

Olin ostanut postimerkit valmiiksi; kahdeksan kortteja varten ja kaksi tavallista (Marjatan) arvontapalkinnon postittamiseen. Olin saanut itse yhden joulukortin kuoressa, jossa oli leimaamattomat merkit. Käytin sen tietysti uudestaan (Vanha rouva) laittamalla lapun oman osoitteeni päälle. Puhelinmuistion välistä löytyi kaksi vuoden 2018 ikimerkkiä ja käytin nekin.

Huomaa, etten ole 'askarrellut' aikoihin mitään. Sen huomasi hopeatussikin - tämä piti leikata pois.

Laitoin Tupollekin kortin. Väliin pistin kaksi äidiltä saamaani lippua vuoden -52 Olympialaisiin. Mies kerää aiheeseen liittyvää materiaalia, joten ajattelin hänellä olevan enemmän iloa näistä lipuista, ole hyvä! 😉

Punaiseen kuoreen sujahti yksitoista joulukorttia. Vein ne postilaatikkoon viikko sitten sunnuntaina matkalla laivaterminaaliin.

EDIT. Vielä 'piti' käydä ostamassa tavallinen merkki lisää ja lähettää yksi neuleella varustettu kortti. Saaja tietää. Hän, joka unohtaa 'joskus' laittaa nimensä kommenttiin.. 😄

Nyt ei ole enää montaa yötä jouluun...

*     *     *

Lisäys sunnuntaina (19.12.). 

Sain ihanan viestin eilen illalla. Ystävätär naapuritalosta kutsui glögille ja viinille. Hassua, etten ole käynyt koskaan hänen luonaan, vaikka olemme asuneet naapureina yli kaksikymmentä vuotta! (Ollaan toki oltu molemmat välillä vähän muuallakin..) Nyt menin.


 Vein viemisenä mustan glögipullon villapaidan (ilman pulloa). Taisi saaja tykätä? 😉

Ihanalle ihmiselle ISO KIITOS juomista, seurasta, käsityölehdestä sekä -kirjasta, punaisesta kuplalasipallosta, tennareista ja ennen kaikkea Hyvästä Seurasta!!! 💗 Sainpahan samalla selkä-hartiahieronnan (pitääkö tässä mainita, että hieronnan antaja oli nainen, heh!) sekä suloista koiraterapiaa, kiitos! Otetaan joskus uusiksi? 

(Hanni, riittäisikö tämä ehdottamaasi kalenteriaiheeseen 'ystävyys'?)

*     *     *

Tein äsken kastikkeen valmiiksi: (pakkasesta itse paistamaani) kanaa, sipulia, sinihomejuustoa, ananasta, ruokakermaa, mustapippuria sekä ihanaa mango-currya.

Lähden käymään TheBaarissa kinkkubingossa (en ONNEKSI voittanut possua!) ja syön vasta palattuani (hyvää!).

Rentoa alkanutta jouluviikkoa! 💖

sunnuntai 19. joulukuuta 2021

JouluKalenteri 2021, luukku 19.

JouluKadut.

Olin päättänyt lähteä perjantaina käymään keskustassa. Yksi syy oli ne nuohoojat, joita en sitten ehtinyt pakoon.

Eihän kerrota kenellekään, että olen ahmattina ja herkkupeppuna syönyt KAIKKI ne ostamani tryffelit, joten oli haettava jouluksi lisää?! Röyh. 😝

Tuli aika eurooppalainen fiilis kävellä pitkin lumettomia joulukatuja. Tai siis tuntui, kuin olisin ollut vaikkapa Tanskassa enkä Helsingissä.

Tuli taas todettua, että mustat vaatteet ovat yleisempiä kuin minkään muun väriset.

Onneksi ei tarvitse juosta kaupoissa lahjojen perässä! 👌

Tänään lauantaina olen kärsinyt metelistä. Kerrosta ylempänä asuva naapuriperhe on tehnyt muuttoa.

Talossahan ei ole hissiä, joten useampi tavaroiden kantaja on rampannut portaissa, jotka ovat olohuoneeni seinän takana. Vähän ahdistavaa.

Olin kirjoittanut jo tähän uuden suunnitelman jouluksi, mutta taitaa Stanstalla mennä pupu pöksyyn, joten olen sittenkin mieluummin joulun yksin. Kävi kutsu Turkuun, mutta voin mennä sinne Tapaninpäivänä tai myöhemmin...

Jostain syystä vaan ahdistaa ajatus lähteä pois Omasta Kotoa ja mennä muualle. Kyseinen paikkakin olisi ollut minulle ihan uusi, vaikka kutsun esittänyt tuttu.

Kutsuja on entinen kihlattuni kolmenkymmenen vuoden takaa, eikä olla nähty liki 30 vuoteen.

Olen lähdössä vielä kerran yksin laivalle (hytti 6,25 euroa!) tiistaina. 😆

Vähän nämä päivät pomppii tällä kertaa, mutta perjantaina kohteeni oli Kauppatorin Tuomaan markkinat.

Löysin onneksi ystävättären työkopin nopeasti!

Torilla oli niin paljon porukkaa, että ahdistus iski välittömästi! En kiertänyt toria ollenkaan.

Vein siis hänelle turkoosin kassin, jossa oli turkoosi mekko ja pari turkoosia paitaa. Yllätyksenä sain 'jotain' tavaroiden tilalle reppuun:

KIITOS! 💖

Jouluista neljättä adventtia! 💛💛💛💛