Tänään tuulee enemmän.
Laitoin juuri facebook'iin kysymyksen kuvan kera, että "mikä tämä on?". Sain vastauksena torvi- tai kalliokielo. En ole ikinä kuullutkaan, mutta minä mitään näistä tiedä muutenkaan. 🌿
Keittiössä oli illalla kuuma. Hiki virtasi, kun aloitin siitä kevätsipulista.
Pistin pussiin ja pakkaseen. Tälle ja aiemmin pakastetuille purjoille sekä sipulin varsille on 'ajatus'.
Olin ottanut samasta paikasta 700 grammaa marinoitua possua sulamaan. Hävikkiruokajaosta saatu.
Paistoin kaikki kerralla, otin osan sivuun ja lopuista tein sipulin sekä paprikan kera kastikkeen, jonka pakastin. Oli vähän turhan reippaasti voita ja öljyä, mutta kun aikanaan sekoittaa mukaan vaikka riisiä, niin eiköhän siitä syötävää tule? Vaikka uunin kautta.
Kuorin ja pilkoin kolme porkkanaa, neljä pientä perunaa, palat lanttua ja bataattia. Ja vähän nahistuneen punaisen suippopaprikan.
Muhitutin niitä pannulla.
Lisäsin sokeria (koska hunajasta oli tullut "eilinen"), mustapippuria sekä rakuunaa.
Keitin tilkan vettä lihaliemikuution sekä kuivatun lipstikan kera. Pilkoin puolikkaan chilin ja lohkoin punasipulin.
Sekoitin muut keskenään, mutta lisäsin punasipulilohkot vasta ympäri voideltua uunivuokaa.
Lisäsin lihaliemen sekä lopun kuohukerman. Nämä oli uunissa (+225 C) noin kaksikymmentä minuuttia.Pilkoin banaanin.Otin vuoan uunista ja kippasin banaanipalat päälle.
Painelin banaanit sekaan, laitoin kannen päälle, laskin asteet 150:een ja pidin pataa uunissa vielä puolisen tuntia.
Maistoin yöllä kotiin tultua lusikallisen, mutta en voi vielä kehua. Kohta voinen... 😉
EDIT. Niin hyvää, että ihan kuin olisin omaan makuun tehnyt..! Makeaa ja vähän tulista, pehmeää ja mureaa. Nam. 😋
Koko illan kuului jumputi-jumputi, kun Suvilahdessa oli Radio Nova -festarit. Lähdin liikkeelle ennen yhtätoista ja kävelin musiikin suuntaan.
Halusin kuulla illan viimeistä esiityjää (Armin van Buuren) ja se onnistui Sörnäisten Rantatien ylittävällä sillalla. Ümm-tsä-ümm-tsä, tykkään humppa-pumppa-teknosta. 😄Tällä kertaa olin varustautunut muovipussilla: noukin 24 tyhjää tölkkiä ja pulloa. Yhden jätin ottamatta, koska se oli täynnä muurahaisia. Tulipahan tehtyä ihan kivan mittainen lenkki. 👌

















































