lauantai 20. huhtikuuta 2024

Lunta ja OranssiPallon terveiset

Lunta?!

Ei tämä ole todellista: maa on jälleen valkoinen!? Eikö kevät ala kunnolla koskaan???

Juuri, kun luulet, että talvesta olisi päästy, niin ei. 😞

Jälleen kerran yökkäilen sitä, että vessanpöntön pesuaine haisee niin pahalle. Onneksi se loppui! Päiväpeitto pyörii pyykkikoneessa ja kun saan sen oven päälle kuivumaan, niin lähden kauppaan metsästämään kahta puuttuvaa ainesosaa. Suunnitteilla on vaihteeksi ihan uusi ruoka, mutta siitä myöhemmin...

Olen asunut tässä reilut 32 vuotta ja näin tänään (lauantaina?!) ensimmäistä kertaa rapussa ikkunoiden pesijän!? Kiitin! 👌

Katselin paheilla käydessäni kesäksi laitettua vesiletkua. Oli otettava OranssiPallo mukaan ja otettava kuva, koska...

...muistin vähän vastaavan Rethymnonissa ottamani kuvan:

Pakko myöntää, että vanhoja reissukuvia katsoessa tulee ikävä (Tuppoa ja) niitä aikoja. Kestihän sitä aikaa elämässäni kymmenen vuotta. 💘 Erosta tulee juuri JO kolme vuotta!?

Tavoitteena on tänään toimintapäivä! Ei jäädä tu(u)leen makaamaan... 😏

Lumista lauantaita!

perjantai 19. huhtikuuta 2024

Henkilökortti, ruokaa ja "uusi" puhelin

Torstaista perjantaihin.

Torstaina. Koska olen turhan jaarittelija (useiten vain oman pään sisällä), niin näytän esimerkin. Olen menossa tänään passikuvaan (edelleen yök) ja poliisilaitokselle jonottamaan henkilökortin hankintaa varten. Vaikka heräsin vähän yli seitsemän, en pidä kiirettä menemisen kanssa, koska...

Ajattelen, että moni menee heti, kun paikka aukeaa. Ottaa vuoronumeron ja käy odottamaan. Yhtä usea saattaa kyllästyä odottamaan ja luovuttaa. Sittenhän jono liikkuu nopeammin, eikö? Että menemällä vähän myöhemmin, saattaa selvitä vähemmällä odotuksella?

Muista ottaa maksusitoumus mukaan! 👍

(Kuvat ovat teiniaikaisista postikorteista..)

 


Perjantaina. Kuinka väärässä olinkaan! Lähdin kotoa puoliyhdentoista aikaan ja suunnistin tietysti ensin kuvaan. JOS olisin mennyt ennen yhdeksää, olisin saanut kuvat kuusi euroa halvemmalla. Noh, kuusi euroa siitä, että kerrankin kuva onnistui! Sata kertaa parempi, kuin viisi vuotta sitten otettu! 😊

Menin hakemaan vuoronumerolapun ja kappas, "vain" kaksikymmentäviisi ennen minua. Kuinka pieleen ajoitukseni menikään, kun virkailija toisensa jälkeen lähti ruokatunnille. Jonotin tunnin ja 40 minuuttia, mutta olihan minulla aikaa. Luukulla sitä kului alle viisi minuuttia. Henkilökortti saapuu lähimmälle R-kioskille kahdeksan vuorokauden kuluessa. 💝

Kävelin poliisilaitokselta Triplaan, jossa kämmäsin käymällä ensin kaupassa ja vasta sitten etsin painava reppu selässä Teliaa. Löysin Elisan ja DNA'n, mutta Telia löytyi vasta kerrosta alempaa. Sain uuden, oikean kokoisen, SIM-kortin aktivoituna veloituksetta. 👌

Toin ostokset kotiin ja lähdin uuden sekä vanhan puhelimen kanssa lähibaariin, jossa tiesin ystävättäreni olevan työvuorossa. YES, on se hienoa, että nuoret osaa!!! Ei aikaakaan, kun uusi luuri oli toiminnassa, puhelinnumerot tallessa ja Nordean ID toiminnassa. Menetin "vain" kaikki kuvat, mutta eipä siellä montaa ollut, jotka eivät löytyisi täältä StanstaLandiasta, Facebook'ista, kuvakansioista ja/tai "pilvestä".

Juttelin illalla pitkästä aikaa videopuhelun äidin kanssa WhatApp'illa, kun Naapurit menivät pyynnöstäni viemään hänelle jäätelön "merkkipäivän" (se 8 v isän lähdöstä) kunniaksi. Kiitos heille molemmista: jäätelöstä sekä puhelusta! 💕

Edessä on muutosvastaisella opettelua. Kyllä minä aion oppia! Latasin jo äsken HSL:n sovelluksen. 😇

Mennäänpä sitten vähän eilisiin ruokaostoksiin ja ensimmäiseksi haluan mainita, että olen ottanut seuraavat kuvat uudella puhelimella! (Hyvä minä!) Ihan selkeästi aiempaa parempia kuvia, jotka osasin siirtää! Onneksi sekä vanhassa että uudessa on 'android'. Helpottaa.

Ostin hetken mielijohteesta kanaa.

Suunniteltua oli öljy.

Niin myös kuohukerma ja juustot.

Ja pavut sekä kikherneet. Papusekoitusta en ole ennen käyttänyt/syönyt.

Varastoon lähikaupan hintoja halvempaa ruokakermaa ja kookosmaitoa.

Ostin myös lihapiirakoita, joita pakkasin kahden kappaleen pusseihin ja laitoin hätävaraksi pakkaseen. Kananmunia. Kassalla kysyin vieressäni olevalta mummelilta, että "voinko auttaa?". Näin hänellä olevan vaikeuksia saada reppuaan suljettua. Yhdessä onnistuimme ja nainen kiitteli iloisesti. 💛

Rapussa on lappu, että portaikkomme pestään ja vahataan tänään. Ovat vissiin viereisessä rapussa tulossa, joten katoan paikalta, etten juokse jaloissa pihalla käydessäni. Kuvan portin takaa löytyy asunto, jossa asuu vara-avaimeni. 😄

Minulla oli siis hyvä ja tehokas päivä eilen - toivottavasti sinullakin oli! 😍

Oliko?

torstai 18. huhtikuuta 2024

Tästä tulee hyvä päivä

Hei.

Arvasin oikein eilen töissä tarjotun aamiaisen. 💙

Kylläpä oli mukavaa kasata pöydästä itselle mieluisaa syötävää, kiitos! Se puolestaan ei ollut, kun näin ison miehen ottavan paljaalla kädellä suoraan tarjoilulautaselta kouransa täyteen paprikaa, yäh! Söikin leipänsä kahdella haukulla, ahmatti. 😆


Äitini on jo aikaa sitten kertonut sanovansa itselleen joka aamu, että "tästä tulee hyvä päivä!". Ilmeisesti se toimii, sillä hän täyttää ensi kuussa 92 vuotta!
💗 (Isäni menehtymisestä on tänään päivälleen kahdeksan vuotta 😢 .)

Kokeillaanko samaa laatikosta löytämäni vanhan postikortin kuvan myötä? Rita A:lle ja teille jokaiselle toivotan mieluisaa "tästä tulee hyvä" -päivää! 😊

Minä lähden reppu selässä hoitamaan asioita vapaapäivän kunniaksi.

Tuliko hyvä päivä?

keskiviikko 17. huhtikuuta 2024

Kenkään ei voi tietää

Kostean oloista aamua.

Olipas taas kummalliset unet! Oltiin, en tiedä kenen kanssa, muka Lontoon lentokentällä etsimässä jatkolentoa, mutta sitten oltiinkin jossain satamassa. Sitten meille kerrottiin, ettei jatkoa ole ja meitä on huijattu. Jäin miettimään, miten pääsemme takaisin Suomeen...

Pakkasin illalla sellaiseen Napapiiri -kuoreen yhden aiemmin tekemäni solmupannan äidille. Sain töistä kolme epäkuranttia kuorta, joissa ei kuitenkaan ollut niin isoa vikaa, etten voisi niitä käyttää. Etsin korttia, jonka kirjoittaa mukaan. Löysin tämän:

Ostin postimerkit jo aiemmin, joten vien kuoren postilaatikkoon töihin mennessä.

Meillä tarjotaan tänään töissä aamupalaa kaikille. Oletan, että on samanlainen leipätarjoilu, kuin aikaisemminkin. Eipähän tarvitse tehdä eväitä. Tarjoilu on kymmenen aikaan, joten lähden jo yhdeksäksi töihin.

Sain hyviä ja kivoja uutisia eilen. Työt jatkuu elokuun loppupuolelle asti ja perjantaina tulee HEIJASTIMIA! Jotkut saattavat muistaa, että silloin kolme vuotta sitten, se oli kaikista töistä itselleni mieluisin. Hip hei. 😀

Mitä sinulle kuuluu tänään?

tiistai 16. huhtikuuta 2024

Pizzantai ja solmupanta

Maanantain maku muuttui.

Eilinen työpäivä oli varsin tylsä. Taittelin ranteisiin ottavia koteloita ja sama homma jatkunee tänään. Vaikka meitä taitaa olla kuusi tai seitsemän, jotka tekevät samaa, niin tuntuu, ettei lava tyhjene ollenkaan. Muutakaan työtä ei taida nyt olla.

Kotiin tultua tein kevään viimeisen solmupannan valmiiksi. Lankaa kului 34 grammaa.

Juttelin äidin kanssa puhelimessa ja siinä samalla tuli ajatus pizzasta. Piti hyödyntää pikaisesti loppu jauhelihakastike, jota oli vielä 'turhan paljon'. Olin syönyt sitä jo monta kertaa.

Mietin valmispohjaa, mutta päädyin tekemään taikinan itse.

Punaista soosia pintaan, tottakai. 😏

Päälle se jauhelihakastike.

Kurkistus jääkaappiin...

Käyttämättä jäi enää neljä pientä tomaattia.

Olisipa hauskaa tietää, paljonko pelti painoi? Paljon.

Jauhelihakastiketta, Aurajuustoa, paprikaa, ananasta, tomaatteja, oliiveja, jalapeñoja...

Ja juustoraastetta pakkasesta.

Tulipa hyvää! 😋

Anonyymiä pyytäisin opettelemaan käytöstapoja, jos sopii? Poistin kommenttisi otettuani siitä kuvakaappauksen. 😠 Vastaus kysymykseesi on "ei!". Kettuilu on taitolaji, jota et selvästikään osaa.

Mieluisaa päivää!

maanantai 15. huhtikuuta 2024

Maistuu maanantailta

Huomenta.

Onpa niin maanantain 'makuinen' maanantaiaamu. Tuntuu, että voisin nukkua, nukkua ja nukkua. Sain laitettua kahvit 'tippumaan' ja käytyä suihkussa. Piristikö? No ei. Tarvitsisin jonkun piristysruiskeen sekä positiivisuuspillerin!

Tämän viikon asialistalla on käydä passikuvassa (yök!) ja mennä jonottamaan poliisilaitokselle vuoronumerolla henkilökorttia varten. En voi tehdä sitä sähköisesti, koska minulla on maksusitoumus paperilla. Täti B:lle oli varattu soittamalla aika samaa asiaa varten ja hän oli saanut ajan vasta toukokuun lopulle. En voi odottaa niin pitkään!

Kuukkeloin ruokaisten pannukasviksien sisällön, jotta saisin pohjaa inspiraatiolle:

" Herne 27%, romanopapu 18% (EU), maissi 18%, soijapapu 13%, auringonkukansiemen, punainen kidneypapu 7%, pellavansiemen, auringonkukkaöljy, suola, dekstroosi, mausteet, sokeri, hiivauute, mausteyrttejä, mausteyrtti-ja kasvisuute. Herneet peräisin EU:sta ja EU:n ulkopuolelta (Iso-Britannia)."

Sama kuva uudestaan...


Jos innostut kokeilemaan ko. tuotetta, niin kerrotko, että miten/mihin? Lisäätkö jotain? Itse mietin (tietysti, heh..) broileria ja kookoskermaa, mutta voisin olla utelias kokeilemaan muutakin. 

Pahus, sämpyläpussi oli homeessa. Voisin käydä nyt kaupassa ja palata vielä kotiin tekemään eväät töihin. Niin taidan tehdä, vaikka syöminen sinänsä ei innosta kipeän suun vuoksi. Kohta, johon sattuu, on outo, koska siinä ei ole ollut hampaita vuosiin. 

Olipas kylmä tuuli! Leipähyllyt ammottivat tyhjyyttään, mutta löysin juustosämpylöitä.

Hevihävikkilaatikosta löysin jääsalaatin, jolle ei paljoa hintaa jäänyt. 😉

Nyt tekemään evässämpylä, sitten vaatteiden vaihto ja puskemaan tuulta päin töihin. Mitähän hommaa siellä tänään on?

Että tuota joo. ♪ Päässä alkoi soimaan Juicen En oo käyny Irlannissa. Ihan mahtava korvamato moneksi päiväksi! Käy ihmeessä kuuntelemassa - ja se soi, se soi, ja soi, ja... ♫♪. 😸🙉

Hyvää alkanutta viikkoa!

sunnuntai 14. huhtikuuta 2024

Sinistä sunnuntaita!

Sateinen ja harmaa sää.

Repolainen houkutteli värihaasteessaan katsomaan maailmaa sinisin silmin. Omani ovat vihreän-harmaan-kelta-ruskeanpunaiset ja kuulemma "jännän väriset", hah. Ei mennä siihen. 👀

Taustalle laitan soimaan iki-ihanat Souvarit (koska Lappi) kappaleella Sininen huivi. ♫♪.

Ehdottomasti on mainittava ensimmäisenä Täti B:n luona huomattu kirja. Kuinka täydellinen aloitus tähän haasteeseen!!! 💙

Seuraavan kuvan kanssa oli jo hetki mietittävä, mutta mitäpä sitä ei keksisi. Tykkään tästä haasteesta! 😀 

Sisäpihalla majailevista kukkaruukuista (ei vissiin saa varastaa?) yksi on sininen.

Haluaisin istuttaa tuohon jonkun rönsyilevän kasvin (muratti tms.) kreikkalaiseen tapaan, mutta antaapa olla, koska ruukku ei ole minun.

Kreikasta puheenollen; tässä on Pythagoraan malja, jonka ostin joskus sieltä (Samokselta?) matkamuistoksi. Ei tyhjene koskaan. Eikä näemmä pestäkään... 🙈

Siirrytään Kreikasta naapurimaahan Turkkiin. Sytytin syttyy vielä ihan aavistuksen verran, enkä ymmärrä, miksi säilytän tätä? Terkkuja Sudelle! 💙

Mitäs sitten? Koitin kuvata torstaina sinisiä kukkia mennessäni siivousreissulle. Oli aurinkolasit päässä 😎 ja silti/siksi oli hankalaa ottaa kuva. Samoja kukkia kasvoi Täti B:n pienellä pihalla.

On kynttilöitä, joita en raaski polttaa. Tämä on, kuten huomannette, design by Maria Drockila.

Pitäisi varmaan joskus pyyhkiä vähän pölyjä? 😯 Kuka sitä omassa kotonaan jaksaisi siivota?

Mitäs sitten..? Olen saanut keraamisen tennarin ihanalta Turkin reissukaveri TK:lta, kiitos! Olen viime päivinä ajatellut, että koitan hankkia miniruukun, johon istutan jotain ja laitan tuohon tennariin? Lupaan laittaa kuvan, jos saan tuon aikaiseksi!

Olen saanut tämän juomapullon yli kolme vuotta sitten, kun olin viimeksi samassa työpaikassa, kuin nyt. Olen suunnitellut noin kolme kuukautta vieväni tuon töihin. Kotona se edelleen on - kuten onneksi juuri nyt minäkin! 💙

Enpä juurikaan harjaa? 😁

KIITOS teille kaikille kommenteistanne edelliseen postaukseen!!! 💙

Nukuin kellon ympäri ja ehkä vielä enemmän. Heräilin aamuyöstä kurkku- ja suukipuun. Nenä on ihan tukossa ja aivastelujen määrä on ollut melkoinen. Päätäkin särkee, taas.

Tänään en tee mitään, vaikka kudoin jo hetken aikaa. Lepo on tarpeen. Juhannuskaveri on tavoitellut puhelimella kerran - en vastaa. Katselen tallennettuja ohjelmia 'pois'. Edessä on viimeinen kolmen työpäivän viikko ilman siivousreissua. Sain tekstiviestin, että uusi työsopimus (eli vastaisuudessa neljä päivää viikossa) löytyisi Maisasta, vaan enpä löytänyt.

Onneksi on valmista ruokaa! Taidan lämmittää ja syödä sitä, ja nukkua taas hetken...

Onnea on sunnuntai!

lauantai 13. huhtikuuta 2024

Anteeksi, että sylkäisen!?

Minä olen miettinyt.. ♪♫♫♪.

StanstaLandia on MINUN blogini ja minä kirjoitan täällä, mitä minä haluan? Nyt ahdistaa niin, että on pakko sylkäistä tämä ulos. Hyppää yli (anonyymi?) tai keksi jotain kivaa kommentoitavaa..?

Sain tiskattua eilen kotona ennen lähtöä *taputtaa itseään takaraivoon*. Muistin käydä ostamassa juhannuskaverille sokeria kahviin, jotta keitin, jonka tietysti pesin, pääsi taas käyttöön. Yöks.

Hitto, nyt sapettaa, mutta jospa tämä avautuminen auttaisi?! Eihän siellä ollut yhtään likaista?

Imuri on ihan loistava keksintö! 👌

Että joo. 🙈

Saunassa oli kiva käydä - kiitos siitä! Ja siihen se ilo loppuikin!

Tyyppi meni sen kynnyksen yli, joka oli sovittu, ettei ylitetä. Pakkasin itseni ja tulin kotiin. Kaveri (?) on soittanut sen seitsemän kertaa. Olen vastannut pari ja mies on pyytänyt anteeksi. Se ei ihan riitä just nyt.

Mutta joo, ihana olla omassa kotona! 💝 Menen laittamaan pyykit koneesta kuivumaan ja sitten raapustelen sinistä postausta. Kokata ei hetkeen tarvitse. Tai saa - miten sen nyt ottaa, heh. 😁

Kyllä tämä taas tästä. Kiitos, kun sain avautua! Kiitos juuri sinulle! 💓

Itseään saa/pitää saada arvostaa, jooko?

TandooriKanaa maissilla

Kokeilukeittiössä taas.

Ostin keskiviikkona töistä palatessa kummallisen näköisen kanapaketin. Kummallisen siksi, että vaikka siinä oli päiväys 'seuraavana päivänä', niin tuote näytti harmahtavalta. Koska paketille jäi kuitenkin hintaa vain alle kaksi euroa, niin hetken empimisen jälkeen otin sen. En ole ennen nähnyt vastaavaa: hunaja ja omena.

Päätin valmistaa sen heti ja valutin nesteet pois. Tein samalla sen jauhelihakastikkeen. Pilkoin viimeisen sipulin...

Paistoin kanoja ja sipulia, lisäsin mukaan punaista soosia, ja sitten välähti. Ei kun kauppaan, mars! (Tarvinnee ostaa seuravalla Lidl'in reissulla useampi kookoskerma kaappiin!)

Samalla ostin alle eurolla pizzasuikaleita pakkaseen.

Lisäsin osan maisseista pannulle.

Sitten kookoskerman, lirauksen soijaa, toisen sitruunamehua, pippuria sekä sitä vasta ostamaani tandooritahnaa.

Kastikkeesta tuli hy-vää! 😋

Kun sekoitin keittämäni putkimakaronit suoraan kastikkeen kanssa yhteen, niin ruokaa tuli TAAS iso satsi.

Tiesin, että pitkäaikainen (yli 30 v) ystäväni istuu lähibaarissa. Hän on ammatiltaan mm. laivakokki ja hänen kanssaan on ollut puhetta kookoksesta. Kertoi, ettei voi sietää, ja sekös innostutti, heh. Lähdin viemään hänelle rasiallisen ja toisen tarjoilijalle (puhelimen laittaja). Molemmat söivät ruoan sen ollessa vielä lämmintä ja kehuivat - jopa se kokki! 😇

Paluumatkalla poikkesin TAAS kauppaan. Taidan syyttää Hannia siitä, että jäin poikkeuksellisesti tutkimaan pakastekaappeja. Löysin sieltä koriin pussillisen kukkakaalia...

...ja pussillisen ruokaisia pannukasviksia. En edes tutkinut, mitä pussi sisältää, vaan laitoin sen suoraan pakastimeen. On taas uutta, mitä testata jonain päivänä. 😄

Sopivan kokoinen pieni kestokassi on peräisin Rovaniemeltä, kiitos!

Vaikka vein ne kaksi rasiallista ruokaa "pois", niin söin lopuista kolme neljä päivää. 


Pitää muistaa ostaa (kookoskermaa ja) sipuleita.

Mitä teillä syödään tänään?