perjantai 12. lokakuuta 2012

Silakkaa, sirkusta ja sen sellaista

Täällä pitkästä aikaa ja aamuyön puolella, kuten aina nykyään...

Olen ollut laiskasti koneella. En vain tämän blogini suhteen vaan muutenkin. Yksi OIKEA syy on se, että Tupolla on syksyn myötä lisääntynyt työmäärä ja hän istuu paljon tässä missä minä nyt. Muut syyt lienee tekosyitä. Tosin, kuten aiemminkin kirjoitin, niin elämämme on tavallaan niin tasapaksua, ettei siitä ole paljoa kirjoitettavaa. Mutta mutta, mieluummin tasapaksua kuin vuoristorataa.


Kuka ostaa pizzan puhelimella? Siis joo, tottakai ymmärrän, että sen lätyn voi MAKSAA puhelimella, mutta oma kieroutunut ajatusmaailmani vääntää tuon mainoksen niin, että puhelimen voi VAIHTAA pizzaan...

Onnistuin jälleen hajottamaan kännykkäni, hemmetti. Sen, minkä joulupukki (Tuppo) viime jouluna toi. Jossa oli kiva kamera, ilman kaipaamaani salamaa tosin. Harmittaa joka tapauksessa. Onneksi on yksi vanha pa**a, joka toimii puhelimena, ei kamerana. Poikani oli jo myymässä minulle uutta vanhaa puhelintaan, mutta lupasikin sen sitten antaa ilmaiseksi huonona hetkenään. Kelpaa kunhan vain saisin sen jo!


Eräs asiakas työpaikallani yllätti tuossa yhtenä menneenä päivänä  tarjoamalla oma-alotteisesti niin minulle kuin Tupollekin tuopposet. (Olimme hakemassa sinne jäänyttä sateenvarjoani) Istuimme tietenkin samaan pöytään ja saimme kuulla kuinka mies oli palannut juuri Silakkamarkkinoilta. Kertoi syöneensä siellä paistettuja muikkuja, mutta "kalasaalis" oli hienompi: isot purkit juhlasilakkaa, konjakkisilakkaa sekä purkki pirtusilakkaa. 

Minähän en tunnetusti kalasta tykkää, mutta voin hyvin kuvitella kuinka tuo mies on saaliistaan ylpeä. Kohteliaasti kysyin miten hän aikoo saaliistaan nauttia. Pääasiassa perunoiden kera, mutta osan voi paistaakin. Onnea hänelle nautintojensa saavuttamiseen!

Joimme ne tuopposet ja palasimme kotiin sateenvarjoni kanssa. Ai niin, mainittakoon, että siinä sateenvarjossa on Mainos valkosipulin ystäville. Miksi MINULLA on sellainen??? Valkosipuli, yök. Sateenvarjo on ok.







Olimme keskiviikkona sirkuksessa, Sirkus Finlandiassa. Tupon vuokranantaja, Sato, tarjosi ilmaiseksi neljä lippua. Otimme mukaamme kaksi Tupon nuorinta tytärtä. Edellisestä sirkustelustani lienee liki neljäkymmentä vuotta. Ostimme asiaan kuuluen pop corn'ia ja löysimme mieluisat paikat ylimmältä riviltä. Tosi vasemmalta kyllä niin, että osa ohjelmasta jäi arvailujen varaan. Parhaat nähtiin silti!

Väliajalla juttelimme nähdyistä esityksistä ja me kaikki neljä olimme sitä mieltä, että super hyvin koulutetut kaksi valkoista pörröistä kissaa veivät voiton. Ensimmäisenä esiintynyt trapetsitaiteilijatar sai kiitosta myös. Ostimme jäätelöt ja palasimme paikoillemme. 

Toinen puolisko oli parempi. Vatsastapuhuja sai ulvomaan naurusta ääneen. Hän otti yleisöstä miehen ja naisen mukaan ja "puhui sekä lauloi heidän suillaan". Miehellä naisen ääni ja päinvastoin. Ihan mielettömän hauskaa! Paras oli kuitenkin viimeinen esitys: surmanajo. Samassa pallossa...


...oli lopussa NELJÄ moottoripyörää yhtä aikaa! Heidän aikanaan pallosta "putosi" alaosa niin, että siihen jäi metrin rako. Kolme pyörää pörräsi ylhäällä ja yksi alhaalla. Ihan mielettömän hienoa!!! (Minähän tykkään noista pärisijöistä muutenkin!) 

Hieno kokemus, jonka päätteksi saatoimme tytöt ratikkapysäkille ja odotimme, että "kiskovaunu" tuli. Sitten menimme Tupon kanssa lähellä sijaitsevalle Poikani työpaikalle ja nautimme pullon punaviiniä mahtavan illan päätteksi. Poika siis oli töissä tarjoilemassa sen meille! <3

Ex-mieheni Epsoo (muistatteko?) kävi tänään alkuillasta työpaikallani katsomassa laitteet. Kun "kiusa se on pienikin kiusa", niin eräs tietty henkilö oli humalassa repinyt niistä johtoja irti. Minä en osaa niitä laittaa kun ei minun ole koskaan tarvinnut. Epsoo hoiti homman ja samalla ekstraa: tilasivat omistajan kanssa uudet mikrofonit netin kautta ja tulen saamaan uusia biisejäkin, JEE! Epsoo tulee maanantaina siirtämään kaiuttimet ja fiksaa muutenkin, jee sillekin! Piti siis saada paikalle ammattilainen (ja Mies), että asiat alkoivat etenemään... KIITOS EPSOO!!!

Nyt poistettiin torstain laulatukset kun silloin ei vaan käy asiakkaita. Ei ainakaan sellaisia, jotka haluavat laulaa. Sama se. Tyhmää siellä onkin ollut istua tyhjänpanttina.

Alan kirjoittamaan yhtä "tyhmää" juttua, jonka saatte luettavaksenne..ööö...vaikkapa sunnuntaina kun olen vetämässä bingoa. Sopiihan se? ("Joku" oppi ajastuksen, heh heh)

Antoisaa alkavaa viikonloppua kaikille! =)



7 kommenttia:

  1. Kiva kuulla pitkästä aikaa! :-)
    Minä olen loppukuusta menossa oman ja kummilasten kanssa Sirkus Finlandiaan. Nyt jo odotan ihan täpinässä. Olemme parina kesänä pojan syntymän jälkeen käyneet ja aina olen tykännyt. Jotkut esitykset ovat olleet tylsempiä, toiset hienoja, mutta aina on ollut kivaa.

    Pitää ottaa herkkäkorvaiselle lapselleni korvatulpat mukaan tuota pörräystä varten. Kiitti, kun kerroit, niin ei tule yllätyksenä. Kuinkahan kylmä siellä teltassa jo tähän aikaan vuodesta mahtaa olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä voin todellakin suositella lämpimästi tuota sirkusta! Meitä oli neljä eri ikäistä porukassa ja me kaikki tykkäsimme kovasti!

      Teltassa oli hyvikin lämmin, hyvin siellä tarkeni. Edes sormet eivät palelleet. Nuorimmainen oli aika kevyissä vaatteissa, mutta paleli vasta kun lähdimme ulos.

      Poista
    2. Niin ja MUKAVAA SIRKUSTELUA TEILLE! =)

      Poista
  2. Voi nami noita silakkapurkkeja - paitsi ei pirtusilakka!

    Minäkin ostin taannoin Kalaryssäyksestä jotain punaviini- ja konjakkisilakoita ja myyjäpappa oli nauttinut purkitusvaiheesta baljon baljon. Kunto oli ainakin semmoinen ;) Kertoi, että hän ite kalastaa, perkaa, purkittaa ja vieläpä myykin tuotteensa, oli kyllä huippuhyviä ja myyntitapahtuma oli enemmän kuin hauska! :)

    Leppoisan letkeää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti!
      Mua kyllä harmittaa toisinaan kun en tykkää kalasta. Se vaan ei ole koskaan "istunut" suuhuni. Harmi!
      Varmaan ihana pappa. Kyllä siinä varmasti tunsi antavansa rahat oikeaan osoitteeseen kun pappa oli tehnyt kaiken itse alusta loppuun. Hienoa!

      Poista
    2. Kappas kun en saa tänään kerralla vastattua.. =)

      Siis: kiitos! Viikoloppu menee laulattaessa ja bingoa vetäessä. Mukavaa viikonloppua Sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi!