torstai 23. heinäkuuta 2015

Piti, pitäisi ja PITÄÄ!

Hommaa on kaikenlaista.


PITI tehdä ystävättärelle villasukat. Toinen on valmis, mutta toisen loppuun tekeminen kestää ja kestää. Oikeita syitä on 
a.) mummotauti, joka hikoiluttaa aaltoina ja saa sormet märiksi, ja 
b.) muut keskeneräiset tekemiset.

PITÄISI pukea ja lähteä kauppaan. Jääkaappi karjuu tyhjyyttään. Harkitsen taas vaihteeksi jauhelihaurakkaa. Se vaan on niin halpaa (heh) lähikaupassa (á 1,99 €). Voisin tehdä vaikka mitä (osan pakkaseen) jauhelihataikinasta: lihapullia, pihvejä sekä "jutuilla" täytettyjä rullia.

"Jutut" ovat kreikkalaisia juustotäytteisiä kirsikkapaprikoita ja vihreitä peperoneja auringonkukkaöljyssä ja ekstra-neitsytoliiviöljyssä. Juustot niissä ovat lampaan- ja vuohenmaidosta valmistettua tuorejuustoa sekä fetajuustoa. En ole moisia ennen maistanut...

Ja sitten PITÄÄ jatkaa eilen aloittamaani parvekkeen raivaamista. Ihan totta - aloitin vihdoinkin!!!

Eilisen saldona vein sieltä kaksi pussillista sekä puolikkaan jätesäkillisen roinaa (sis. mm. neljät kengät!!) roskiin. Tavoistani poiketen vein vaatteita myös UFF'in laatikkoon; jättikassillisen sekä tavallisen pussillisen. Ne oli ehjiä, mutta erittäin käytettyjä vaatteita, joita en tohtinut heittää roskiin, mutta ei niistä myytäväksikään oikein olisi ollut. Kaksi urheilukassillista lankoja vein saunaan säilöön.

Yksi iso kassillinen on kenkiä sun muuta, jotka pitää kuvata (ja muokata ne kuvat) ja laittaa niistä myynti-ilmoitus facebook'in paikalliseen kierrätysryhmään. Se vaatii oman päivänsä kun sitten pitää seurata mahdollisia ostajia, viestitellä heidän kanssaan sekä sopia noutotreffejä käyden niillä. Mahdolliset "myyntivoitot" menevät lyhentämättöminä 'reissukassaan'.

Homma siis piisaa, mutta uskon, että "työ palkitsee tekijänsä". Niin juu ja hommaan sisältyy tietysti parvekelasien sekä lattia pesemiset. Parvekkeesta on "ennen-kuvia" ja tulossa "jälkeen-kuvat". Lupaan postata niistä kunhan urakka on valmis!

Oli tarkoitus lähteä Tupon kanssa keskustaan tapaamaan Tupon äitiä ja nuorinta tytärtä, mutta jätän väliin ja alan hommiin täällä. Kunhan Tuppo pääsee ulos, niin puen ja lähden sinne kauppaan...Eli NYT.

Näin ne hommat vihdoin etenee!

10 kommenttia:

  1. Olet tosi taitava käsitöissä! Upeita villasukkia ja kivoja sormikkaita ym.
    Samoin ihailen tuota kokkaamistaitoasi!
    Selkeästi vielä kuvaat ja esittelet töitäsi. Ilo tätä palstaa on lukea:) MK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MK! :)
      On ilo kuvata joskus 'mitä sattuu' ja samalla, kun kuvia laittaa tänne, ne jää itsellekin muistoksi. Olen monta kertaa muistellut jotain ajankohtaa ja löytänyt vastauksen täältä.
      Kiva kun seuraat 'mukana'!

      Poista
  2. No niin! Hyvä sinä! Homman kun vain saa aloitettua niin kyllä se siitä sitten hoituu loppuun, ainakin jollakin aikataululla. Enpä ole minäkään edes nähnyt tuollaisia täytettyjä paprikoita. Lidlistäkö ovat? Joskus on tullut tehtyä niitä itse erilaisilla täytteillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, aloitettu on, mutta jatko viivästyy hieman erinäisistä syistä. Mutta aloitettu kuitenkin ja jatkuu kun jatkuu. Ja juu, Lidl'istä ovat. Tein niistä "pullia" (vasta) tänään ja postaan siitä varmaan huomenna erikseen. Ihan hyviä tuli. (ja kuvia löytyy)

      Poista
  3. Auts, toi mummokuume kuulostaa pahalta. En tiedä
    miks mä säästyin. Ehkä vanhana synnyttäminen auttoi tai
    sydärin jälkeen saatu lääkesatsi loppuelämäksi.
    Siitä tapaamisesta, sopisko elokuun eka viikko? En löydä sitä sun numeroa, mut laita vaikka viesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oili, sulla ei ollut oireita ollenkaan? Onneksi olkoon! Itse en ole huomannut muita oireita kun kuumottelu ja se tietysti haittaa nukkumista. Pätkissä mennään.
      Elokuun eka viikko sopii hyvin. Ei sulla mun numeroa olekaan sillä se vaihtui joulukuussa (GoMobile lopetti kokonaan). Laitan vaikka tyttärellesi facebook'in inboksiin numeron - etköhän saa sitä kautta sen? Ollaan ensi viikolla yhteydessä...

      Poista
  4. Just O kurkkas, mutta ei vielä näkynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Oili, pyydätkö O:ta laittamaan mulle yksityisviestin? Me ei näemmä olla enää kavereita ja sieltä löytyy kaksi O:n nimistä enkä ole ihan varma kumpi on oikea. Tai hei, mulla on sulle kaksi numeroa - laitan viestin molempiin jos siten tavottaisin sut... Kokeillaanpas.

      Poista
    2. Yhteys Oiliin onnistui! :)
      Elokuun alun tapaamista odotellessa!!!

      Poista

Kiitos kommentistasi!