Sunnuntaina oli taas mahtavan kuuma päivä!
Heräsin aamulla ihmeen ajoissa ja ihmeen vähillä unilla. Pirteänä kävin läpi poisheitettäviä vaatteita ja pakkasin ne myytävään reppuun sekä Ikean pienempään kassiin. Reppu selässä ja kassi olalla raahauduin Dallapénpuistoon, jossa on ilmainen kirppis joka sunnuntai. Löysin kivan paikan ja aloin levittämään roinaa mukaan ottamalleni alustalle.
Siinä samassa kuului edestäni "paljon tää maksaa?" ja siinä oli ystävämme T. ystävättärensä kanssa. He levittivät tavaransa viereeni ja näin sain juttuseuraa. Se olikin tarpeen sillä istuin siinä tavaroineni pari tuntia ja sain myytyä VAIN kaksi liiviä, vyön ja varvastossut. Tienasin neljä euroa!? Ei siellä näemmä perusvaatteet ja-kengät kiinnosta ketään.
Eräs mies kysyi repun hintaa. Vastasin, että neljä euroa. Kysyi myynkö kolmella ja vastasin, että kolme ja puoli. Ei ostanut. Hah.
Niistä neljästä eurosta ostin ystävä T:ltä Tupolle tennarit kahdella eurolla.
Itselle ostin remmisandaalit (edelliset kahdet olen onnistunut jo rikkomaan tänä kesänä) ja tingin ne kahdesta eurosta yhteen. Jäin siis euron voitolle koko reissusta, juhuu. En taida mennä toista kertaa...
Mutta seura oli kivaa ja aurinko porotti todella kuumasti.
Tuppo on keskimmäisen tyttärensä kanssa asioilla ja palaa kohta. Alan tekemään ruokaa valmiiksi. Illemmalla käyn korjaamassa takapuolesta ratkenneet farkkushortsit ja samalla tapaamassa yhtä ystävätärtä. Hänen tyttärensä oli siivonnut vaatekaappiaan ja kassista löytyy mahdollisesti Tupon tyttärille sopivia vaatteita. Kierrätystä taas.



No eipä olleet kalliit tennarit ja ihan vielä uudennäköiset. Kierrätys on mainio asia ja sait kuitenkin aurinkoa rahan sijasta.
VastaaPoistaEi olleet kalliit! Hieman Tuppo urmuttaa tennareiden pohjien ohuudesta, mutta hän onkin käyttänyt nyt pitkään paksumpi pohjaisia Adidaksia. Tottumista se vaan vaatii, luulen ma. Puhtaa valkoiset tennarit sopisivat reissutennareiksi, minun mielestäni. Ja sain tosiaan kivasti aurinkoa siellä kirppiksellä! :)
Poista(Kiitos Marjatta kommentista - niitä tuntuu tulevan nykyään niiiiiin harvakseltaan!?)
Taitaa olla tämä vihdoin viimein saapunut kesä, joka on karkoittanut kommentoijat ulkohommiin. Minäkin juuri tulin puutarhasta. Kun on vähän väliä satanut ja kuitenkin ollut aika lämmintä tarkoittaa se, että kaikki kasvaa. Etenkin rikkaruohot! Vaikka en kyllä muista tuon kultapallopuskankaan olleen koskaan noin korkea. Ja aivan täynnä kukkia ja nuppuja. Nautitaan nyt loppukesästä!
PoistaKultapallopuska? Pitäiskö googlettaa, jotta tietäisi mikä se on? Kävin kuvahaussa. (vähänkö olen utelias?) Komeita keltaisia kukkia! :)
PoistaJoo, kukapa sitä haluaisi sisällä istua näillä keleillä jos vaan on mahdollisuus olla ulkona? Nytkin aurinko paistaa siihen malliin, että pitäisi varmaan mennä ulos kun voi...
Kiitos kun sentään Sinä kommentoit!!!