lauantai 19. syyskuuta 2015

Kippis auringolle!

Minun lomaan kuuluu alkoholi. Eikö sinun?


En tarkoita, että olisin lomalla se "pakettimatkojen marakatti" ja kännissä aamusta iltaan. Juon yhden, kaksi tai kolme silloin kun siltä tuntuu. Sisilian reissullakaan en ollut humalassa kertaakaan!

Kaunein kuva ensin! Birra Moretti alla Siciliana, 5,8 % vol. ja puoli litraa. Hintaa en tiedä, koska Tuppo osti nämä (kysyin ja mies muistelee, että vähän yli kolme euroa). Yksi kauneimmista näkemistäni etiketeistä. Istuimme rannan ja kadun välissä olevalla kivimuurilla, nautimme iltapäivän auringosta sekä noista oluista.

Ensimmäiset otimme kentällä kuten tapaamme kuuluu. Vähän niinkuin "tästä se loma alkaa". Onhan siellä kentällä ihan hurjan kallista: lonkeron ja oluen hinnalla olisimme ostaneet perillä matkakohteessa KYMMENEN 0,66 l:n olutta marketista. Sama se.

Lentokoneessa tilasimme kaksi gin-tonic'ia, kaksi pientä pulloa punaviiniä sekä minulle lisäksi yhden Sommersby-siiderin. Perillä veimme laukut huoneeseen ja lähdimme pikaiselle yölliselle lenkille käyden lähimmässä baarissa juomassa parit tuopit.

 Marketissa tutkimme valikoimaa. Varsinkin Tuppo suosii aina paikallisia juomia (ja ruokia).

Totesimme Messinan paremmaksi kuin Birra Moretti. Carlsberg oli ostopoikkeus. Marketissa kaksi ensimmäistä maksoi pienessä (0,33) pullossa euron ja isossa (0,66) pullossa kaksi. Lähimmän marketin edustalla oli kaksi pöytää tuoleineen ja pidimme sitä "halvimpana terassina" nauttien siinä joskus ohimennessämme pullolliset kaappikylmää olutta.

Nastro Azzurro oli Tupon mielestä parasta (ja samaa jota joimme ensimmäisenä yönä hanasta). Nuo pullot nautimme rannalta palattuamme, kaukana hotellista, erään "tupakkakioskin" terassilla. Voin vieläkin tuntea ihon kuumuuden siinä varjossa istuessa ja hennon tuulen puhallellessa. Samalla seurasimme paikallisen "kylähullun" hulikointia liikenteen seassa. Se oli sellaista hassua, ei yhtään pelottavaa, joka päättyi siihen kun joku poimi miehen autoonsa.

Kyläreissun jälkeen menimme lähimmälle rannalle. Ostin marketista mukaan viinirypäleitä, olutta sekä pienen pullon Limoncell di Sicilia-likööriä. Ihan vain paikallista maistaaksemme. Kuvasta näkyy, että hinta oli 3,95 euroa. Vahvuutta siinä oli muistaakseni reilut 30 prosenttia. Vahvaa ja makeaa.

Suosimme yleensä pieniä (euron) pulloja, koska ne eivät ehtineet lämmetä kiehumispisteeseen. Niitä myivät rannalla (kahdella eurolla) valkoisiin sonnustautuneet kaksi tummaa miestä. Toisella heistä oli varsin omaperäinen myyntilaulu, josta tuli hauskalle mielelle . (Jos lataan sen joskus 'juutubiin', niin laitan sen sitten tännekin)

Syödessä käydessämme tilasimme pari kertaa pöytään puoli litraa talon viiniä. Omasta mielestäni ne eivät olleet kovin hyviä. Yleensä kannu maksoi kolme euroa.

Kevennys? Ei vaan, varsinkin Tuppo osti välillä myös limua. :) 

Peroni'a maisteltiin vain kerran. Ei siksi, että se olisi ollut jotenkin pahaa. Sitä vaan oli vähemmän tarjolla. (Kuva on otettu siinä "marketin terassilla)

Yhtenä iltana päätimme ottaa drinkkejä.

Itse valitsin ensimmäiseksi juomaksi Tom Collins'in. Tuppo taisi ottaa gin-tonic'in.

Vaikka pöytä näyttää täydeltä, niin saanen huomauttaa, että pullot ovat tyhjiä, heh.

Meille tuli tavaksi hakea iltaisin marketista pari kylmää olutta sekä tölkki punaviiniä (koska meillä ei ollut jääkaappia). Minä kävin pesemässä suolan pois hiuksista ja iholta. Sitten istuimme pimeässä illassa parvekkeella poltellen kynttilää ja punaviiniä nauttien. Samalla minä kirjasin muistiin pikkuvihkoon päivän tapahtumat. Tuo Torre Solada maksoi 2,29 euroa litra ja oli hyvää.

Heh; marketissa oli alkujaankin vain muutama tölkki Torre Soladaa ja kun se loppui (meidän toimesta), niin ostin yksinäisen La Vignetta'n. Se maksoi 1,99 euroa ja oli ihan kelpo viiniä.

En siis ole oikeasti mikään pro arvostelemaan viinejä. Joistakin tykkään ja toisista en.

Birra Moretti-pulloissa esiintyi eri henkilöitä. Kuvattavahan ne oli.

Lentokentältä ostin litran Grant's-viskiä (vähän yli kympin), Bailey'sia (0,5 l), Smirnoff'ia (0,5 l) sekä pullollisen italialaista valkoviiniä (Mammalle).

Siinäpä ne. :)

2 kommenttia:

  1. Kysymykseesi alkoholista ja lomasta pisti oikein miettimään. Varsinaista lomaa minulla ei ole ollut pitkään aikaan, mutta puolison lomalla yleensä käymme jonkun sukulaisreissun ja toisinaan lähden hänen kanssaan "uivalle kesämökille". Kyllähän se täytyy myöntää että tuolloin alkoholia tulee käytettyä hieman tavanomaista enemmän ihan jo luonnollisista syistä. Saunotaan useammin ja siinä yhteydessä tulee otettua saunasiideri. Grillataan lähes joka ilta ainakin "uivalla kesämökillä" ja tuossakin yhteydessä tulee juotua se siideri.
    Etelän lomareissulla en ole ollut koskaan (siis 45 ikään mennessä). Tiedä sitten miten siellä tulisi "läträttyä".
    Ketähän henkilöitä nuo Birra Morretin pullon hahmot mahtanevat esittää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Uiva kesämökki"???
      Yritin googlettaa Birra Moretti-pulloissa olevia henkilöitä. En löytänyt. Hö.
      Etelän reissuilla moni olut menee puhtaasti janoon!!! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!