Tulipa mieleen...
Alan tässä (ehkä jo kolme-neljä-viisi tuntia sitten) 'laskeutua' Hyvän Ystävättären seurasta. Herkuttelimme keitetyn spagetin kera pekoni-paprika-jauhelihakastiketta jalapeño-soosilla ja ruokakermalla höystettynä. Punaviiniä siemaillen vietimme varsinaista laatuaikaa. Kiitos ihana Ystävätär T. (joka sai tekemäni sukat sekä lapaset)! 💜
(Kuvat yhtä lukuunottamatta edelleen viime vuoden puolella kuvaamiani. Itä-Pasila.)
Tuntuu osittain hullulta alkaa muistelemaan niitä "hulluja vuosia", mutta siihen on kaksi syytä: se, että niitä ei kannattaisi unohtaa kokonaan arvostaakseen nykyistä elämää, ja se, että täällä StanstaLandiassa on uusia lukijoita, jotka eivät varmaan tiedä menneisyydestäni. (StanstaLandiassa on yli 1550 postausta..) 👀
Alkuperäisen Ajatukseni.net'in lopetettua häipyi kaikki ne tekstit, jotka kirjoitin Muurin tällä puolella ja Muurin tällä puolella edelleen -blogeihin juuri vapauduttuani vankilasta. Kuka muistaa? Kuka on kulkenut matkassani kaikki nämä vuodet elokuusta 2008 lähtien? Ainakin Liskonainen on ollut mukana koko matkan. Hannikin pitkään 👈 olen edelleen sitä mieltä, että voisit(te) jatkaa blogisi(-enne) kirjoittamista!
On teitä muitakin ja olisin todella onnellinen, jos "kuittaisitte" kommenttilaatikkoon läsnäolonne, KIITOS! 💚
Alun perin aihe tuli mieleen 'pesän rakentamisesta'. Juteltiin Ystävättären kanssa laitoksista ja niiden sääntöihin sopeutumisesta. Että on itselle helpompaa, kun omaksuu ne säännöt ja syyt niihin. (Ai, että lähteekö tämä nyt rönsyilemään? Kyllä.)
Muutin Rovaniemeltä Helsinkiin vuonna 1987, jolloin ainoa Poikani oli vatsassani. "Helpompi muuttaa lapsi vatsassa, kuin lapsi kainalossa". Pojan piti syntyä tammikuun lopulla -88, mutta toisin kävi. Minusta tuli tasan puolitoistakiloisen keskos-Pojan äiti marraskuun lopulla 1987. 💓
Miten tämä nyt tähän liittyy? Siten, että olin ensikodissa yhdeksän kuukautta. Siellä oli säännöt, joihin sopeuduin mukisematta ja helposti. Kaikki eivät siellä sitä osanneet ja hankaloittivat sillä omaa oloaan. Käytin ajan hyväkseni ompelemalla Pojalle neljäksi vuodeksi vaatteet ilmaisista kankaista, kunnostin ja maalasin rikkinäisen syöttötuolin ja niin edelleen. Sopeuduin.
Mutta tuohon pesänrakennusjuttuun takaisin. Olen viettänyt - jos niin voi sanoa - aikaa Pasilan poliisivankilassa viikkoja. Mitään ei ollut mennessä mukana, mutta sain silti 'rakennettua' sellistä pesän, jossa oli helpompi olla. Mehumukista tuli veden kera tuhkakuppi sängyn viereen. Sain nätisti pyytämällä paperia, lyijykyniä* sekä muutaman kirjan. Niillekin tuli omat paikkansa. Petasin joka aamu punkkani olemassa olevalla froteepyyhkeellä ja pidin ulkovaatteeni timmissä pinossa. Kanttiiniostokset olivat niin ikään järjestyksessä.
* Olipa muka vitsikästä pyytää poliiseja/vartijoita teroittamaan kynäni: "tarttis saada jotain terävää", jep jep. 😁
Samaa pesänrakennustekniikkaa sekä sääntöihin sopeutumista 'harrastin' Katajanokan-, Vantaan- ja Hämeenlinnan vankiloissa sekä Vanajan avovankilassa. Sellini oli aina järjestyksessä ja silläpä sainkin mahtumaan niihin ihan käsittämättömän määrän tavaraa. Sama toistuu tänäkin päivänä täällä Omassa Kotona...
Muistutus itselleni: kunhan jalka on kunnossa, niin ala akka hyvä poistamaan kaikkea, mitä et ole vuosiin tarvinnut! Näen unia, joissa kummittelee tavarapaljous! Hä-vi-tä! Nostan hattuani Vanhalle rouvalle, joka on osannut luopua kaikesta turhasta. Arvostan!
Tässä kohtaa tuli mieleen ne isot sukat, jotka tein työkaverille, jotta hän saa vietyä ne ystävälleen syntymäpäivälahjaksi ENSI VIIKOLLA!? Laitoin viestin, jotta kävisi huomenna tänään noutamassa ne, kun liikuntarajoitteinen nainen kulkee työmatkat taksilla. Saan pudotettua sukat ikkunasta kuskille!
Onko se sitä, että pitkään yksin kotona nököttäminen tuntuu lusimiselta vai mikä, mutta voisin muistella vankila-aikoja.
Tuleeko mieleen jotain, mitä haluaisit kysyä vankilaan ja/tai huumeisiin liittyen? Yksikään kysymys ei ole nolo, ei turha eikä varmaankaan sellainen, johon en vastaisi. Ole hyvä!
Minä vastaan mielellään/rehellisesti kaikkeen. Ei Suomessa ole montaa naista, jotka puhuisivat aiheesta omakohtaisesti. Niitä naisia riittää, joilla puoliso on muurin toisella puolella. Itse olin kaikki "ne vuodet" sinkku. ONNEKSI!!!
Tuossa jonain päivänä tuli telkkarista ohjelma, jossa haastateltiin kolmea lusivaa naista. Kaksi heistä oli kanssani yhtäaikaa pitkään. Pitkään yli kymmenen vuotta sitten. Pitkät tuomiot heillä on nytkin. ONNEKSI olen täällä!!! Omassa Kotona! 💖
Mutta juu, menen hetkeksi pötkölleen odottamaan työkaverin soittoa. Ehkä tämä oli 'hieman' erilainen postaus, mutta haitaakse? 😵
Ei haittaa erilainen postaus. Mukavahan tätä oli lukea, varsinkin kun tietää, että nyt on kaikki hyvin (kyllä se jalkakin paranee).
VastaaPoistaItsekin pitäisi tehdä tuota kaappien tyhjennystä - miten helkutissa sitä voikin kahden ihmisen taloudessa olla niin paljon tavaraa. Mie oon kyllä ahkera myymään ja lahjoittamaan tavaraa facessa. Jos myyn jotain, pidän hinnat alhaalla - pääasia tavara liikkuu. Mutta täytyy tässä taas aktivoitua sillä saralla.
Kiitos Helkatti!♥
PoistaAktivoituminen ajatuksena täälläkin, kunhan liikkuminen helpottuu. On niin PALJON kaikkea, mistä voisi/pitäisi luopua. Tarpeetonta vaatetta ja tavaraa. Hyvin paljon vähemmälläkin pärjäisi!
Tosi hieno postitus ja luin kyllä mielellään. Minun vanhin poika on syntynyt myös marraskuussa -87. Minä tykkään järjestyksestä ja siitä että tavarat on paikallaan . Olen tyhjentänyt kaappeja ja antanut lapsille ,jos ovat tarvinneet. Jospa jalkasi alkaisi kuntoutua ,fysiohoidon jälkeen ja pääsisit ulkoilemaan,no siellä taidetaan laittaa uusia liikkumis rajoituksia koronan takia . Kaunista maaliskuun viimeistä viikonloppua sinulle.
VastaaPoistaKiitos Tytti!
PoistaJos olisit synnyttänyt Naistenklinikalla, niin olisimme kohdanneet. Olin itse siellä silloin koko marraskuun.
Siihen on pitkä matka, että täällä olisi kaikki järjestyksessä, mutta jostain pitäisi aloittaa...
Olen ajatellut että jos olisin vankilassa käyttäisin sen ajan hyödykseni. Sopeutuisin kuten sanot. Kun Nelson Mandela pääsi vankilasta hän jäi vielä muutamaksi viikoksi koska hänellä oli niin paljon kesken sellaisia asioita joita hän hoiti sieltä käsin. Sain suurta inspiraatiota tuon jutun luettuani. 🌹
VastaaPoistaSaanko kysyä, mitä ajattelit, että "käyttäisin sen ajan hyödykseni"? Itse kudoin ja virkkasin. Kävin atk-kurssin, ainakin.
PoistaTalousmestari kysyi, että voisinko jäädä vielä siksi aikaa, että hän pääsee virkavapaalle. No, vitsinä tietysti, mutta tuimana naisena tunnettu piti minusta ja tykkäsi työkaverina kanttiinissa. En tainnut olla sieltä päivääkään pois.
Lukisin ja kirjoittaisin. Ties vaikka kutoisin ja virkkaisin. Ehkä opettelisin jonkun uuden taidon. Bloggaisin jos se olisi sallittua. Opettaisin muille vangeille kieliä tai pitäisin terapiaryhmää. Kyselisin mahdollisuuksia mitä siellä voi ja saa tehdä. 🙂
PoistaKirjoitin, kudoin ja virkkasin. Bloggaaminen ei, ikävä kyllä, ollut ainakaan silloin mahdollista. Nettiä ei päässyt käyttämään ollenkaan. Olisitkin ollut opettamassa kieliä! Olisin osallistunut varmasti!
PoistaYksi suomalainen likka asui kolumbialaisen kanssa samassa sellissä ja oppi kieltä.
Tekemisen mahdollisuudet sinällään oli aika vähissä. Kävin pelaamassa lentopalloa aina, kun pääsin.
Ei haittaa erilaiset postaukset :)
VastaaPoistaEn nyt ihan tarkalleen muista milloin aloin seurata sinun blogia, mutta ehkä 2009.. Siihen että "uskalsin" kommentoida meniki sitte vuosia :D
Mukavaa perjantaita!!
-helkku
Kiitos Helkku!♥
PoistaPitkään olet mukanani kulkenut, tiedän sen! Jotenkin mulla on tunne, kuin muistaisin sen, kun kommentoit ensimmäistä kertaa. Onneksi kommentoit!!!
Hei!
VastaaPoistaMinä eksyin tänne erään toisen blogin kautta, jonka kirjoittajan omia seuraamiaan blogeja selasin. Ja hyvä, että eksyin. Etsin mukavaa luettavaa ja sitä löysin.
Aloitin lukemaan tätä ns. tyvestä puuhun ja nyt olen menossa 11/2018 taaksepäin.
Kirjoitat hyvin ja tykkään myös niistä ruokapostauksista, joita joku moitti tylsiksi. Just arkielämän kuvaus on mukavaa luettavaa.
Tälle päivälle on menoa (papan tueksi sairaalaan), mutta mietin kyllä, mitä sinulta kysyisin ja palaan asiaan.
Mukavaa viikonloppua sinne :)
t: Mummo keskeltä Suomea
Tervetuloa Mummeli! Mukavaa, kun 'eksyit'.
PoistaKuten tuolla mainitsin, niin täällä blogissa on yli 1550 postausta, phuuh. Onhan tässä toki vuosiakin mennyt...
Kiva, että ne ruokapostauksetkin kelpaavat!
Mieti rauhassa ja palaa asiaan, kiitos! Minä kyllä vastailen sitten.
Kiitos, mukavaa viikonloppua sinne keskelle Suomea!
Hienoa että kerrot! Muuten! Olen asunut hämeenlinnassa 2006 ja liikkunut siellä paljonkin tiirailemassa mestoja.Käynyt vanajalla kalassa jne
VastaaPoistaTänks! Mulla taisi vuonna 2006 olla aika rajoitetut liikkumiset, heh. ;)
PoistaHYvä sinä !!!! Olet selvinnyt voittajana elämässä. 😘
VastaaPoistaSamaa mieltä!♥
PoistaEhkäpä juuri siksi kannattaa välillä muistella menneitä, että osaisi paremmin arvostaa tätä päivää...
Minä eksyin blogiisi Suden blogin kautta. Aloin lukea lopusta alkuun, että sain kiinni jutun juonesta. Sitten tulitkin jo sinä onnikalla ja kapsahdimme toistemme kaulaan. Olisiko ollut ystävyyttä ensi silmäyksellä?
VastaaPoistaOlen oppinut sinulta valtavasti asioita. Olet avannut silmiäni näkemään pintaa syvennälle. Olet opettanut, että asioilla on aina vähintään kaksi puolta. Olet antanut minulle perspektiiviä.
Mitä tulee turhasta luopumiseen, haluan sanoa, että ei se aina helppoa ole ollut. Mutta yhden kuolinsiivouksen (anoppi) ja kahden avioerosiivouksen (ystävät) tehtyäni tajusin, etten halua jättää jälkeeni roskakasaa, jolla ei ole kenellekään mitään tekoa. Samaa pätee ihmisiin. Miksi killua kiinni ihmissuhteissa, jos niistä ei saa pahaa mieltä ja hyväksikäytettynäoloa kummempaa. Siksi karsin kaikkea.
Mutta sinua en karsi. Sinä olet rakas.
Hih, hauskaa, että kommentoittekin peräkkäin Suden kanssa. :D
PoistaIhan varmasti oli ystävyyttä ensi halauksella!!!♥
Kiitos kauniista sanoistasi! Arvostan! Ja jos olen jotenkin pystynyt osoittamaan jotain moninaisuutta, niin mahtavaa!
Pitäisi ottaa sinusta mallia kamojen karsimisen suhteen! Ainakin olen tajunnut, kuinka vähän riittää ja ne loput ovat tarpeettomia. Siitä lienee hyvä alkaa, kunhan liikkuminen helpottuu.
Itse olet rakas!♥
Ilmiannan itseni, eli vuosia on blogisi ollut lukulistallani. Aloinko jo ensimmäistä muuribloia lukemaan vai luinko takautuvat postaukset myöhemmin, siitä en ole varma enään. Lapsonen kävi alakoulun ensimmäisiä vuosia jos ei peräti eskaria ja nyt hän on jo Lukion toisella.
VastaaPoistaMonasti kävi mielessäni alkutaipaletta lukiessani lapsuudessa läheinen ystäväni jonka taival päättyi ennen kolmeakymmentä ikävuotta. Hän täysi-ikäistyi puolivuotta ennen minua ja sujahti kapakkaelämään löytäen sieltä itselleen kaveripiirin jossa käytettiin muitakin kuin sallittuja päihteitä. Välimme viilenivät, kunnes hän mielestäni teki selväksi että olisin osa tätä kaveripiiriä tai saisin häipyä. Montaa iltaa en jaksanut sekoilevaa sakkia ja sen juttuja, joten tiemme erkanivat. Olisinko itse voinut toimia jotenkin toisin? Maailmamme erkanivat ja emme pitäneet yhteyttä. Ehkä olisin voinut koettaa pitää häneen jonkinlaista yhteyttä, olisiko tuolla kuitenkaan ollut mitään vaikutusta. Epäilempä että ei.
Kiitos ilmiannostasi, Megi!♥
PoistaHui, lapsista ajan huomaa.
Kiitos, kun jaoit tuon ystävä-asiasi! Itse olen sitä mieltä, että jokainen on loppupeleissä vastuussa vain itsestään. Jos jollakin päihteet vie, niin ei niistä eroon pääse muiden kuin itsensä päätöksellä. Eli mielestäni et olisi voinut toimia toisin häntä pelastaaksesi. Itsesi onneksi pelastit!
Hanni yritti kommentoida onnistumatta, joten välitän hänen viestinsä tässä:
VastaaPoista"Sanoin siinä kommentissa, että mielessä on käynyt useamman kerran jatkaa blogia, mutta pitäisi aloittaa ihan alusta, ei nappaa. Ja muistan sun blogin alkuajat, aloitettiin samoihin aikoihin. Ehkä minä joskus vielä aloitan uudelleen. Sellaista yhteisöä vaan tuskin enää tulee."
Peukutan uuden blogin aloittamiselle!👍
En nyt muista koska aloin blogiasi lukea,mutta mielestäni se oli jo ekan muuriblogin aikana. En edes muista miksi sinne päädyin, en nimittäin lukenut mitään blogeja enkä lue vieläkään muita kuin tätä. Voi olla, että etsin johonkin projektiin tietoja vankilassa olleista naisista mutta en ole varma. Tietty se, että asuu täällä "muurin kupeessa" on varmaan herättänyt mielenkiinnon myös.
VastaaPoistaTerkuin Tiijja
Heipä hei, Tiijja!
PoistaEn muista minäkään, koska "tavattiin" blogimaailmassa, mutta mukavaa, että viihdyt edelleen StanstaLandiassa! Ja että ollaan tavattukin!
Minä olisin mieluummin lukenut jauhelihan ja paprikan kohtaamisesta pannulla ;D No ei vaineskaan. Tämä on mielenkiintoista. Niin erilaista elämää. Sitä tuppaa unohtumaan tuo ihmisten erilaisuus, kun elää itse sitä yhtä ja samaa "tavallista" elämää. Ihminen on aina oman historiansa tuotos. Minua kiinnostaa aina ihmisten elämä, joka on johtanut siihen pisteeseen, missä ollaan nyt. Hyvässä ja huonossa.
VastaaPoistaSinulla on ollut selviytymismekanismit kohdillaan! Onnea siitä!
Kiitos Sartsa! ♥
PoistaHih, olisinhan minä voinut kirjoittaa kastikkeesta kuvien kera, mutta sama soosi on esiintynyt täällä jo niin monta kertaa. Hauska tilanne sinällään, että vieressä kokkailuani seurannut ystävätär hämmästyi maustekaapista ottamaani Burana-purkkia - siinä oli lipstikkaa.😅
Aika usein itsestänikin tuntuu menneisyyttäni ajatellessa, että se oli jonkun muun elämää. Vaikka muistan paljon asioita/tilanteita/tapahtumia niiltä ajoilta, niin mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän kaikki tuntuu kuin jostain luetulta. Ymmärrän ja olen sovussa sen asian kanssa, että ne ajat ovat muokanneet minusta sen, joka tänä päivänä olen. Tosin terapia olisi varmasti ollut joskus paikallaan...
Kiitos vinkistä - voisin joskus kelailla "ääneen" oman näkemykseni siitä, miten ajauduin huumeiden pariin. Ehkä.
Mukavaa päivää!
Moikka!
VastaaPoistaolen seurannut blogiasi jo pitkään, tykkään tosi paljon, mua naurattaa itseäkin tämä, mutta olen miettinyt,kuinka paljon normaalisti kävelet päivässä, koska liikut kaikka matkat kävellen , toivon että pääset taas pian liikkumaan!
Moikka 'unknown'!
PoistaKiitos kommentistasi ja siitä, että jos olet pitkään seurannut, että kommentoit nyt!
Todellakin enimmäkseen olen kävellyt kaikki matkat. Töihin olen mennyt kaksi tai kolme kertaa ratikalla Tupon luota. Omasta Kotoa en kertaakaan. Mieleen tulee ratikkareissut lähinnä Meilahteen, Katajanokalle (saattanut kävellä kyllä koko- tai osan matkaa) ja Länsisatamaan. Ja lentokentälle.
Toivon itsekin, että pääsisin PIAN (ulos ja) kävelemään!!!
Mukavaa lauantaita ja tervetuloa kommentoimaan toistekin! :)
Heippa taas, et kertonut monta kilometriä olet normaalisti kävelyt päivässä, älä hermostu näistä mun tyhmistä kysymyksistä ¨,olen nyt itse kävellyt päivittäin noin 4.5 km.kun ei oo oikeestaan muuta tekemistä, tai tietenkin olisi, jos ne kiinnostaisi, esim. siivous ja raivaus!
VastaaPoistaNo hei, Erkku! (Unknown?)
PoistaEn ole koskaan käyttänyt askelmittaria. Enkä hermostu kysymyksistä - päinvastoin!
Veikkaan, että normipäivinä (ennen nilkan loukkaamista) kävelin minimissään neljä-viisi kilometriä päivässä. Ehkä enemmänkin. Niinä päivinä, kun kävin keskustassa tms., niin eiköhän niistä koostunut lähemmäs kymmenen. Toki kaikki kauppareissut ym. päälle.
Monta kertaa on ollut mielessä askelmittarin käyttö, mutta itseni tuntien olisin jäänyt tuijottamaan "liikaa" numeroita!?
Ah, siivous ja raivaus.. 🤪
No moi taas, naurattaa toi askelmittarijuttu, ite käytän sitä joka päivä, mies on ihan, että ei voi olla totta, ootko jo ihan seonnut, mutta nyt tuntuu ettei oo muutakaan!
VastaaPoistaNo moi!
PoistaKuten tuossa yllä kirjoitin, niin itseni tuntien EN OTA askelmittaria käyttöön. Joillekin se varmaan sopii, mutta ei mulle!
Minäkin olen ollut mukana ainakin melkein alusta asti. Varmaan blogilistan etusivulta bongasin aikoinaan uusia blogeja tms.
VastaaPoistaKiva, että olet ollut! :D
PoistaNo minä bongasin sinut Vanhanrouvan -blogista..vuosia vuosia sitten.
VastaaPoistaEn rohjennut kommentoida ,kun ei omaa blogia,.
Minä kans aloitin alkerrasta sen lukemisen.Monen monta iltaa luin,ja itkin..Itkin Onnesta ,ja Sinun ONNISTUMISESTA,Selviytymisestä,Pääättäväisyydestä:Sinä olet Vahva Nainen!😊🧡
Kiitos kun olet siellä.🤗🧡
Kiitos Liisa! Samoin. ♥
Poista