Vajaa viikko heinäkuuta jäljellä.
Perjantaina oli se rokotusaika. Olipa varsin iloinen yllätys, että ratikkapysäkiltä oli ilmainen kuljetus rokotuspaikalle, sillä sinne olisi ollut kävellen yllättävän pitkä matka kiertää. Varsinkin, kun on selkä ja jalat tässä kunnossa. Osuin hyvään kohtaan, sillä pian selän takana oli pitkä jono. Tosin olihan siellä huikea määrä rokottajia, joten homma hoitui nopeaa.
Ei se vartin istuskelu piikin jälkeen tuulesta temmattua ole - joku pyörtyi ja putosi tuolilta. Voihan se olla piikkikammoisen jännityksen laukeaminen, mutta silti. Kyyti toi takaisin ratikkapysäkille. Itse en saanut muita oireita, kun pistoskohta kipeytyi. On vähän vieläkin arka.
Oltiin (kaksi ystävää sekä toisen tytär) perjantai-iltana heittämässä mölkkyä samalla kadulla olevalla hiekkakentällä. Oli mukavaa! Päädyin illalla ystävän luo Vuosaareen, koska hänellä on kaksi koiraa vastuullaan.
Hyvin tulin niiden kanssa toimeen. Nuorempi varsinkin hyöri ympärilläni. Emonsa viihtyi paremmin vessan lattialle käpertyneenä.Hyvässä kylässä olin, sillä sain aamulla kahvit ja puurot.
Lähdettiin päivällä ajelemaan moottoripyörällä. Kai siitä on viisitoista vuotta, kun olen viimeksi pyörän kyydissä istunut. Jännityksestä ei silti ollut tietoakaan eikä kroppakaan kiukutellut.
Ajettiin Kirkkonummelle Kantvikiin tapaamaan ystävän tuttuja.
Ystävä ajoi asiallisesti eikä pelottanut yhtään.
Kypärä (tuo oikeanpuoleinen) oli minulle juuri sopiva.
Sääkin oli passeli hommaan mitä nyt vähän tuuli.
Ravintola Purje oli varsin kivan näköinen paikka. Moni oli tullut syömään ja lisää porukkaa saapui koko ajan.
Lähdimme taas liikkeelle. Matkaa koko ajelulle kertyi peräti kaksisataa kilometriä.
Käytiin paluumatkalla vielä Espoossa yhdessä rantaravintolassa ja sitten sai kilometrit riittää. Koirilla alkoi olla jo jalat ristissä.
Jäin vielä toiseksikin yöksi, koska metro ei kulkenut.
Mikäs siellä oli ollessa. Otettiin vähän punaviiniä. 😄
Tulin eilen illalla Omaan Kotiin, koska edessä oli viimeinen työviikko. Homma vaihtui taas ja laitoin pyöreitä tarroja vihkosiin, joiden kansikuva oli muuttunut.
Tuttua puuhaa. Laitoin työaikana viiteensataan vihkoseen kaksi tarraa per läpyskä.
Iltapäivällä oli aika fysioterapiaan. Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksessa ei ollut huolta turvavälien pitämisestä.
Nuori fyssari ohjeisti jumppaliikkeitä ja suositteli syömään Ibumax'ia kuurina vähintään viisi päivää. Kävin tullessa apteekissa, mutta voin aloittaa särkylääkkeet vasta huomenna.
Nyt pitäisi koittaa syödä vaikka ei ole nälkä. En saa kohta syödä enkä juoda kymmeneen tuntiin, koska minulla on aamulla verikokeisiin meno. Uuh, seitsemän aikaan keskustassa, joten on syytä mennä ajoissa nukkumaan.
Enää kolme työaamua, höh. 😨




















Oi ihanaa mikä motskari ajelu sinulla oli..varmaa upeeta.
VastaaPoistaHih mulla nii järkky piikki kammo,ku 15 min olin piikin jälkeem istunut,nii autossa syke laski 40 ja se jälkee 160 🙈
Tsemppiset vikaa työviikkoon. Mul alkaa virallisesti kesäloma viikon päästä.
Oli kyllä kivaa istua kyydissä! Enköhän pääse toistekin, kun kuulemma olin hyvä kyyditettävä.
PoistaKiitos tsempeistä!!!
Kuulostipas todella mukavalta tuo moottoripyöräajelu! Ihan kateeks käy, kun minä en tosiaan ole koskaan kyytiin päässyt, saati että olisin itse ajanut. Koitahan jaksaa viimiset päivät ennen lomaa!
VastaaPoistaPyörän kyydissä oli oikein mukavaa!
PoistaKyllähän minä töissä jaksan. Jaksaisin vaikka toisen vuoden perään...
Nyt yritän saada silmät auki, eväät tehtyä ja sitten nenä kohti labraa. Ja sitten töihin.
Sinullahan oli mukava viikonloppu. Sen voimalla jaksaa taas pitkään. Eipä ole meikäläinenkään päässyt moottoripyörän kyytiin 50 vuoteen, mutta sitä ennen olinkin oikea "pärinäsussu". 😆😆😆
VastaaPoistaOli kyllä mukava viikonloppu! Eikä se prätkäily ollut heikoin lenkki, hih. Joskus teininä tuli istuttua paljonkin pyörän kyydissä ja jonkun verran 2008 (eli ei sittenkään 15 vuotta sitten).
Poista"Pärinäsussu"..🤣
Meinaatko ruveta loman jälkeen hakemaan aktiivisesti töitä vai onko jo viritteillä joitain salaisia kuvioita.Heh
VastaaPoistaAinakaan salaisia ei ole. Tarkoitus on ns. lomailla elokuu ja sen jälkeen miettiä muuta.
PoistaKääk, moottoripyörä! En suostuisi ikinä, koskaan enkä milloinkaan - eikä kukaan kyllä kyytiin ottaisikaan hermoheikkoa tutisijaa, jolla polvet lyövät setsuuria pelkästään motskarin vieressä seisomisesta.
VastaaPoistaHih hih, mua ei pelottanut yhtään. Tykkään olla kyydissä!
PoistaKiva viikonloppu sulla! Tuleekohan tämäkään kommentti perille??
VastaaPoista-kään??? No siis tuli.
PoistaOli kiva viikonloppu!
Kylläpä on sinulla ollut mukava viikonloppu. Moottoripyöräilylle näytän isosti peukkua ja laitan vielä sydämen ❤
VastaaPoistaKiitos peukusta ja ♥:stä! Moottoripyöräily on mukavaa, mutta eilinen näky Nelostiellä EI OLLUT mukava: rekka ja moottoripyörä...😰
PoistaSun aamukammassa ei ole enään kuin yksi piikki.Huisia!
VastaaPoistaSanos muuta...
PoistaNo nyt oli erilaista ja irrottelua arjesta :)
VastaaPoistaToivottavasti saat lisää töitä, jos itse niin haluat.
Komppaan kyllä Vanhaa Rouvaa tossa kyyditemisasiassa...
Ainakin pidän elokuun lomaa. Saa nähdä sen jälkeen...
PoistaJokos huomiset läksiäistarjoilut on leivottu?
VastaaPoistaEi ole leivottu. Siellä on niin vähän nyt porukkaa, että saatan kaydä nappaamassa kaupasta pitkon tai ehkä vaan keksejä.
PoistaVoihan viimeinen työaamu...
Joo ei kannatakaan.Kampa nyt tyhjä ja loma sekä Roi kutsuu jossain vaiheessa.Tuntuupa oudolta kun jäät nyt sit pois.Pitkän jakson kyllä saitkin ja soppareita peräkkäin.
PoistaTyhjä on. 😓
PoistaPitkään sain olla, mutta pidempään olisin halunnut!?