keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Moniväriset raitasukat

Syyspäiväntasaus.

Heräsin aamulla ensimmäisen kerran ja ajattelin, että kello on varmaan jotain kuusi. Oli seitsemän minuuttia yli, ja jatkoin nukkumista. Heräsin uudestaan ja oletin kellon lähenevän kymmentä. Oli vähän yli kahdeksan. Nousin ja keitin kahvit. Kolme mukillista oli liikaa, örf.

Tunnustus: olen heittänyt ruokaa roskiin. 😰

Keitin perjantaina perunoita ja tein kananmunakastikkeen. Otin lautaselle pakkasesta ottamani viimeisen rasiallisen BBQ chicken'iä kylmänä, koska muistin sen olevan silleen parempaa kuin kastikkeessa. Loput jäivät viikonlopuksi jääkaappiin, kun pizza syrjäytti ne. Roskiin meni, ei voi mitään.

Oltiin sunnuntaina MP:n kanssa sisäpihalla tupakalla ja pähkäilin ääneen, että pitäisikö viedä polkupyörä kellariin, kun en varmaankaan aja sillä enää tänä syksynä. Sitten tuli se tunne, että jos en nyt tee niin, niin millä todennäköisyydellä pyörä katoaa seuraavan yön aikana? Oli pakko kipaista kotoa pyörän- ja kellarin avaimet, ja viedä fillari kellarihäkkiin. Oikean puoleinen on minun.

Eilen oli aika lääkärille. Matkustin sinne ratikalla ja metrolla.

Läpi kauppakeskus Redin...

Ja portaita alas.

Olin hyvissä ajoin perillä. Nimestä huolimatta nuori naislääkäri vaikutti ihan suomalaiselta.

Hän kertoi, ettei röntgenkuvissa näkynyt mitään vammaa. Katseli, paineli ja väänteli jalkaani. Kihtiä se kuulemma ei ole. Aikoi vielä konsultoida toista lääkäriä ja ilmoittaa Maisassa, mihin lopputulokseen he päätyvät. Apteekissa on reseptit särkylääkettä sekä jotain vatsansuojaa. Käyn hakemassa ne tänään.

Kävin paluumatkalla lukemassa päivän lehden ja koin siinä olleen artikkelin lähinnä kettuiluna...

Olin koko iltapäivän jotenkin todella väsynyt, mutta ryhdistäydyin illalla ja kudoin sukan. Tai no, valkoinen lanka loppui harmittavan lähellä 'maalia' ja piti keksiä siihen muu ratkaisu.

Olisin halunnut noihin valkoiset kärjet, mutta en uskaltanut laittaa jotain toista valkoista lankaa. Saavat kelvata näin (kunhan vielä päättelen nämä).

KUKA pitää kirjaa näinkin hassusta asiasta? Minä. Olen vienyt tasan kahden viikon aikana KUUSITOISTA PUSSILLISTA roskia!? Plus pahvit ja muut, joten jotain on pois nurkista. 😄

Reissu lähenee, mutta lähtöön on vielä muutama yö.

Kivaa keskiviikkoa!

15 kommenttia:

  1. Etsin taas "tykkää"-nappulaa. 😀👍 Tarviit selvästi bujon, johon teet listoja ja lasket roskapussit. Mutta eilen tein tukkimiehen kirjanpidolla jotain paljon kummempaa: katsoin Suomen kaunein koti-ohjelmaa, tykkään katsella niitä kotrja, mutta ne tuomarit on kamalia. 😁 Niinpä aloin pitää kirjaa, montako vau-ohohhoh-upea-kiva-kompakti jne sanaa ne käyttää. Huvinsa kullakin. -Hanni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. :D
      Entä sitten Huvila & huussi -ohjelmassa kommentti "se on kiva kuulla", uuh! Kymmeniä toistoja! Mulla on vielä tuo 'Kaunein koti' katsomatta. Taidankin katsoa sen nyt.

      Poista
  2. Harmillista, että jalastasi ei löytynyt mitään vikaa. Tai siis tietysti tosi hyvä, mutta asioille ei oikein voi tehdä mitään, ennen kuin ongelma löytyy... :-( Toivottavasti ne lääkkeet nyt kumminkin auttavat. <3

    Mä sain tänään tehtyä ihan hemmetinmoisen urotyön: vein pyöräni huoltoon! Tämä on kuulunut näihin "pitäisi tehdä, mutta en saa aikaiseksi" -asioihin, ja tuskin olisin saanut nytkään aikaiseksi, ellei etupyörä olisi lähtenyt viime viikolla kesken ajon melkein irti. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan se tieto jostain viasta ollut tässäkin asiassa (jalka) mukavampi omalla tavallaan, kuin se, ettei mitään järkevää syytä kipuihin löydy. Harmittaa syödä paljon särkylääkkeitä, että pystyy kävelemään!
      Pyörä irti kesken ajon? Sulla on nyt noita vaaratilanteita liikaa!!! Onneksi veit huoltoon, niin turvallisuus on varmempaa.

      Poista
  3. Mä kävin eilen Kalasatamassa Lääkärissä.Lääkäri oli vaihtunut mut ihan ok meni.Viikolla olen käynyt pari kertaa alueen asukastalossa höpöttelemässä ja syömässä ilmaisen koulun hävikkilounaan.Vienyt samalla venäjän keräykseen joutilasta.Tänään pari tyynyä.Hyvä kun veit pyörän säilöön.Pimeys on tuonut rännimiehet.Ehkä ränninaisetkin rosmoilemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli käytiin TAAS peräkkäisinä päivinä!? Hassua. Ilmainen koulun hävikkiruoka kuulostaa hyvälle vaihtoehdolle.
      Tällä alueella pyörii entistä enemmän "outoja" kulkijoita lisätyistä palvelupaikoista johtuen. Toivon mukaan oma kellarihäkki ja kaikki lukot pitää pyörän tulevan talven yli turvassa!

      Poista
  4. Vaihdevuodet passaisi syyksi, ja heikot jalkalihakset. Hei kuule: Toivotan sinulle hyvää matkaa, nauti äidin kanssa olemisesta, anna äidille aikaa, hellyyttä ja rakkautta, kun hän täällä vielä on. Älä touhua reissulla liikaa, keksi itsellesi reissussa jotakin mukavaakin touhua. T. Feikki Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi sekä nimimerkin keksimisestä, Feikki Anna! Oikeasti tuntuu paljon mukavammalta vastata, kun on tavallaan joku henkilöllisyys, kenelle vastaa. :)
      Taitaa jäädä aika vähiin touhuilut tulevalla reissulla. Äidillä on vielä useampi purkki punaista soosia tallella, ja hänelle tulee kerran päivässä lämmin ruoka kotiin. Turha täyttää pakastintakaan.
      En ole käynyt kolmen viime reissun aikana ollenkaan keskustassa, enkä ole tavannut Naapurittaren lisäksi kuin yhden ystävän. Nyt olisi tavoite käydä edes parin vanhan luokkakaverin kanssa syömässä.
      Vai vaihdevuodet? Kai sekin on mahdollista. Kipuhan on siis jalkapöydän päällä ja sattuu varpaita liikuttaessa.
      Sateista päivänjatkoa!

      Poista
  5. Listailen kyllä monenlaisia asioita, mutta roskiksia en ole vielä laskenut ;)
    Vaihdevuodet jalkaterissä...? Joo-o ;D Mulla on selässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole minäkään ennen listaillut, mutta just tuli seuraava roskapussillinen. ;)
      Ilmeisesti ne vaihdevuodet tulee minne haluaa?

      Poista
    2. Tulee, minne haluaa. Mulla ne on päässä ja kiukkusuonessa =O

      Poista
  6. Voi ,kun se sinun jalkasi nyt asettuisi. Todella harmillista,kun kipua on ja syytä ei löydetä. Tsemppiä. Ja särkylääkkeet eivät vie,kun isomman kivun pois.
    Mutta hyvä, kun lääkäri konsultoi toista tohtoria tilanteesta.
    Voi miten ihanat sukat😍...niin pirteät.
    Tytär lähetti minulle postia ja kun avasin paketin niin jihuuuu siellä oli villasukat😍 hää on myös kova kutomaan.
    Iloa loppuviikkoosi🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)
      Saisi kyllä jalka alkaa paranemaan! Tympii jatkuva särkylääkkeiden syönti.
      Uuh, olen päivästä ihan väsynyt, hyvää yötä!♥

      Poista

Kiitos kommentistasi!