Joulupöytä 1990 ja 2020 (ja -21).
Olen käynyt kasan valokuvia läpi ja mitä kaikkea niissä onkaan tullut vastaan!? Oli pakko lopettaa ja laittaa laatikot takaisin komeroon, koska niihin saa upotettua tunteja, jotka on järkevämpi käyttää nyt kutomiseen. Sitä paitsi 'Se Tietty Laatikko' on jossain piilossa edelleen. Sen saatan vielä etsiä, koska siellä on kuvia kakluunista, josta "lupasin" tehdä postauksen.
Löysin joulukuvia Oman Kodin ensimmäisestä joulusta. Muutin tänne joulukuun -90 puolivälissä, vaikka virallinen vuokrasopimus kirjattiin 01.01.1991. Keittiö oli niin erilainen ennen 1993-94 tehtyä remonttia.
Takana oleva vanha kiinteä kulmakomero purettiin, koolattiin ja siihen tehtiin suorakulma. Komeron edessä oleva kolmion mallinen kaappi oli pyörillä. Kuvan hella toimi todella pitkään ja vaihdettiin vasta muutama vuosi sitten. Vasemmassa alakulmassa näkyvä laatikosto löytyy nykyään kiinteästi asennettuna makuuhuoneen komerosta.
Nyt tuossa samassa kohtaa on mm. jääkaappi-pakastin lukuisene matkoilta tuotuine magneetteineen.
Kuva ensimmäisen joulun ruokapöydästä näyttää omiin silmiini varsin aneemiselta. Silloinen avomies/kihlattu oli pyöristänyt vanhan pöydä toisen pään. Huomatkaa seinässä oleva tonttu. Se on veljineen ollut esillä liki jokainen joulu vuodesta 1987, jolloin muutin Helsinkiin. Seinään se päätyy tulevanakin jouluna (mutta missä on sinitarrat?).
Tuon jälkeen seinään on laitettu puolipanelointi ja korkkimatto on vaihdettu muoviseen. Pöytä ja tuolit ovat vaihtuneet pariin kertaan. (Haluaisin nyt pyöreän tilalle suorakaiteen muotoisen!) Uudemmassa kuvassa on kyllä uuden vuoden kattaus, kun en jouluista tähän hätään löytänyt. (Kymmenen vuoden kuvat ovat muistitikulla ja tikku vielä Tupolla.)
Arvonnan päättymispäivä siirtyy ma 13.12., koska ostin itselleni eilen (ke) miniristeilyn Tallinnaan. Minulla on kaksi etukorttia, jotka ovat voimassa 22.12. saakka. Hinnankorotus polttoaineverotuksen vuoksi huomioiden ja osa veneillä (ovat kuin kertyneitä plussapisteitä) maksaen hytin hinnaksi tuli 6,30 euroa. Hytti on neljälle hengelle, mutta taidan silti mennä yksin.
Minulle on kehittynyt omat tavat ja rutiinit laivalla, enkä oikein tiedä jaksaisinko jakaa niitä kenenkään kanssa. Vielä ehdin muuttaa mieltäni, jos siltä tuntuu. JOS joku lähtee mukaan, niin sitten voisi käydä aamiaisella. Toki sinne pääsee yksinkin. Itselleni pointteja reissuun ovat perinteisesti ne halvemmat tupakat, mutta meinaan ostaa myös ainakin punaviiniä jouluksi. Pitänee katsoa sitä glögin terästysjuomaakin samalla. 😉
* * *
Ja taas ollaan eletty puoleen yöhön. Sain tehtyä peruna-bataattimuusia Lidl'in lihapullien kaveriksi, tiskattua ja vietyä roskat. Kun tein muutamat niitä lasten sukkia, niin nyt valmistui vuorostaan aikuisten jouluiset sukat kokoa 40-41.
Siinä kutoessa mietiskelin sitä risteilyä ja kyllä minusta tuntuu, että lähden sinne yksin. En taida jaksaa olla sosiaalinen enkä jutella kenenkään kanssa. Hyvinhän minä olen yksinkin laivalla viihtynyt - miksi en nytkin. Enkä minä sinne vielä tänään ole lähdössä...
Laivaristeilyllä käynti on kivaa. Peukutan taxfree-ostoksille ja risteilyjen ruokailuille. Laivalla on kiva katsella merta ja tuijotella taivaan rantaa. Ruokailun jälkeen on mukava levätä hytissä.
VastaaPoistaOlet neulonut hienot sukat!
Kiitos!
PoistaTuollaisella miniristeilyllä ei varsinaista buffetia ole aamiaista lukuunottamatta, mutta eipä se mitään, kun menen ensi tiistaina yhteen lounasravintolaan nauttimaan sellaisen (halvemmalla kuin laivoissa). Tupakat ja ne punaviinit saa laivalta huomattavasti edullisemmin. :D
Tykkään katsella kuvia toisten kodeista, kiitos näistä. Jos sitä blogiani joskus jatkan, laitan varmaan omasta kodistani kuvia sinne,olen tällainen pienen rahan sisustusintoilija. Halpaa on risteily, jos asuisin siellä, varmaan kävisin paljon laivalla vain merellä pyörimässä. Oikein mukavia pakkaspäiviä sinne, aamulla juuri katselin ikkunasta näkyvää metsää ja ajattelin, että täytyy ottaa kuva, kun vielä on talvista. Meillä on Herra Oravan kanssa yhteinen aamiaisaika, se tulee naapurin laittamalle lintulaudalle kello 8.10. Kiva seurata sitä. Yksinkertaisen ihmisen pienet ilot...... - Hanni
VastaaPoistaKiitos, ja ole hyvä! ;)
PoistaYksinkertaisista asioista syntyy suurempi onni, vai miten sitä sanotaan. ♥
Pyrin ostamaan aina laivalta minimissään 80 eurolla, jolloin saan uuden etukortin. (Kartsa tupakkaa ja kaksi pänikkää viiniä riittää siihen!) On vielä niin helppo mennä, kun ratkoilla pääsee suoraan. Länsisatamaan yhdellä ja Katajanokalle kahdella.
Pakkaset loppui tältä erää. Mittari näyttää yhtä astetta.
Minä niin peukutan sille, että aloittaisit blogin kirjoittamisen!!! Kotisi on niin kaunis, että sitä kyllä kelpaisi kuvailla ja esitellä muille! Ja ne teidän metsälenkit ja kaikki. Lupaan mainita asiasta alvariinsa!!! ;)
Herra Oravalle vilkutustervehdys! Ja sinulle puuhakasta alkavaa viikonloppua!
Nuo kiinteät kulmakaapit ovat tuon ikäisten talojen keittiöissä olleet kai ihan vakioita. Yhdellä tutullani on sellainen edelleen, koska hän ei ole antanut sitä purkaa. On tuo vanha joulukattauskin minusta ihan nätti.
VastaaPoistaIhan kiva kun pistäydyt vielä pikaristeilyllä ja ostoksilla siellä. Toivottavasti sulla on mukava reissu!
Kiitos! :)
PoistaToinen kulmakaappi on tallella edelleen. Toiminee venttiilin vuoksi kylmäkaappina, jos haluaa. Minulla se on täynnä sitä sun tätä, ja on joskus tuleva projekti käydä läpi ja tyhjentää. Haaveena on laittaa sinne "nätisti" mm. tarjoiluastiat sekä keittiövempeleet.
Tämän illan projekti (aloitan ihan just) olisi saada kaupaksi muutama Muumi-muki ja vähän muuta, jotta saisin risteilylle vähän lisää rahaa. Ja pääsisin eroon tarpeettomista tavaroista. Pidä peukkuja!
Ihan varmasti pidän ja toivottavasti saat tehtyä kauppoja. Luulisi ainakin, että Muumi-mukeista kiinostuneita löytyy. Minne muuten laitat niitä myytäväksi?
PoistaKiitos! Alueelliseen ryhmään, ettei tarvitse viedä/postittaa. Olen vaan niin malttamaton - menen suihkuun ja katson sitten tilanteen, heh. :D
PoistaTäällä on silppuri ollut ahkerassa käytössä. Tuhoan kaiken sellaisen tiedon menneisyydestäni, josta lapsilleni tulisi paha mieli.
VastaaPoistaRakkaan poikani ei tarvitse tietää, millainen hunsvotti edesmennyt isänsä oli. Ikinä en hänelle isäänsä moittinut vaikka kärsin sen miehen takia ihan helvetisti. Jätin tyypin pojan ollessa 3-vuotias ja tapasin nykyisen mieheni.
Tottakai hän tietää isänsä, mutta nykyinen mieheni oli ISÄ pojalleni enemmän kuin biologinen.
Vanhoja valokuviakin tuhosin joitakin. Niissä näytin niin pohjattoman surulliselta, että en itsekään pystynyt katselemaan niitä.
n65v
Kiitos kommentistasi, "n65v"!
PoistaSurullista "kuulla" vaikka jokaisella meillä on menneisyytemme. Olen itsekin alkanut miettimään sitä, että mikä raivaaminen Pojalleni aikoinaan jää. Hänkin on herkkä, joten tuskallista se tulee olemaan. Pitäisi itse NYT. Jospa aloittaisin tulevan vuoden niillä valokuvilla, jotka sietää poistaa.
Paljon voimia sinulle ja hyvää joulun odotusta!
On muute kiva verrata kuvia toisiinsa vuosien varrella. Ja varsinkin joulukuvia tulee katsottua itsekkin.
VastaaPoistaIhanaa pääset laivalle,tee hyviä ostoja. Sinulla onkin kivan lyhyt matka satamaan sieltä.
Ihanat sukat ole tehnyt. Olet niin ahkera kutoja kyllä.
Ihanaista viikonloppua sinulle!
Kiitos paljon!
PoistaKunhan saisin Tupolta sen muistitikun, jossa on ottamani kuvat kymmenen vuoden ajalta!?!
Laivalle on lyhyt matka. ;)