perjantai 29. maaliskuuta 2024

PitkäPizzaPerjantai

Pitkästä perjantaista on moneksi?

Hyvinhän tämä pitkäperjantai alkoi, kun eniten tympii kaikki. Hetken meinasin jo innostua tekemään pizzaa, mutta ei sitä kannata ainakaan siksi tehdä, että veisin illalla saunasyötäväksi. Kysyin äsken puhelimessa juhannuskaverilta, että mitä muuta et syö kuin valkosipulia, jota en itsekään syö. Noooh, arvasin kyllä, miten siinä käy. Ei syö sipulia (mutta käyttää sipulijauhetta), ei herkkusieniä, ei oliiveja, ei tomaattia... Pitäköön tunkkinsa, ja kokonaisen lohensa uunissa. 😒

Ao. kuva on kopsattu facebook'ista, koska itsellä on aika samanlainen olotila.

Kahvi auttaa (melkein) aina ja kaikkeen? Samalla, kun odotin sen valmistumista, niin nostin herkkusienirasian pois jääkaapista. Hengitelköön nuo hetken paperin päällä - kosteus pois.

Saadun paprikan yksi kylki oli närkästynyt, joten leikkasin sen pois ja pelastin loput.

Kuinkas siinä sitten kävikään? 😅 Sienet, sipuli ja paprika ovat pilkottuina odottamassa pannulle menoa ja pizzataikina on altaassa kohoamassa. Menen laittamaan silput pannulle...

Kaivoin jääkaappia.

Pilkoin. Mukana myös tietysti ananasta. 💛

Silput hautuivat ja samalla tajusin tekeväni tarkoituksettomasti lihatonta pizzaa.. 😆

Kaivoin juustovarastoja (ikävä kyllä, Mozzarella oli homeessa!). Yhden pussin otin pakkasesta, mutta eiköhän sekin juusto sula uunissa.

Kaulitsin taikinan pellille, laitoin punaista soosia sekä chili-juustoraasteen.

Sitten kaikki muut.

Muut? Herkkusieniä, sipulia, paprikaa, jalapeñoja, ananasta, Aurajuustoa, mustia oliiveja ja punaisia sekä keltaisia hävikkitomaatteja.

Vielä Cheddar-raaste ja mustapippuria myllystä päälle, ja pizza on nyt uunissa.

Saas nähdä. Otin pellin juuri pois ja testaan, onko pohja liian raaka. Ihan hyvältä se näyttää. 😉

En ole maistanut vielä, kun on niin kuumaa.

*     *     *

Kiitos, naiset, vinkistä virkata rumalle kukkaruukulle päällinen! Vielä mietin, että pitäisikö jatkaa vähän yläreunaa? Toinen juurtunut tulilatvan pistokas pääsi koeajamaan ruukun. Multa loppui...

Tämä ei ole vielä "keltainen-postaus", mutta on aika pakata pesusieni mukaan ja lähteä liikkeelle kohti saunaa.

Ensin kyllä odotan, että pizza jäähtyy ja pääsen maistamaan. 😋 H.y.v.ä.ä.!!!!! (Sartsa järkyttyisi mausteiden määrästä - minä EN.) Nyt on pohjakin 9+.

OIKEIN MIELUISAA
JA HERKULLISTA
PÄÄSIÄISEN AIKAA
TEILLE KAIKILLE!

🐇🐤🐓🍋🐑💛

Halauksin Stansta. 🧡

16 kommenttia:

  1. Nyt kyllä rupes tekemään mieli pizzaa, on niin herkullisen näköstä. Söimme just kanaa ja pottuja. Hyvää pitkäperjantai -iltaa ja lämpimiä löylyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Just pääsin perile (pizzaa repussa) ja tarkastajat niin ratikassa kuin junassakin. Mulla leimattu lippu!

      Poista
  2. Ulrika50v.blogspot.com29. maaliskuuta 2024 klo 22.17

    Kivaa pääsiäistä ! 🐣🐥🐤
    Kl on 21.16 ja olen jo sängyssä ja väsyttää mutta katson vähä tiktokkia vielä🤣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ai niin, eri kellonaika siellä, kuin täällä, heh. :D

      Poista
  3. Aika rasittavaa kun jotkut ovat niin nirsoja ettei mikään hyvä kelpaa. Hyvää pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!
      Arvasin, että mies on nirso, mutta että noin nirso!? Ei suostunut edes maistamaan pizzaa...

      Poista
  4. Nam pizzaa herkullisilla täytteillä, aina sitä tekee mieli, kun kuvassa näkyy. Kun pääsiäis pöperöt syöty, niin on täälläkin pizzan aika.
    Ihana ruukun suojus. Olen nyt itsekin innostunut käsityön saroihin. Virkkuukoukku heiluu vähän väliä täällä.
    Ihanaa pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Vieläkin mietin, että pitäisikö reunaa jatkaa..? Sin virkkailet varmaankin lehtikoria, jos arvaan oikein.

      Poista
  5. Pizza näyttää niin herkulliselle! Minä leivoin sukulaisen muuttotalkoisiin pizzaa. Leivoin myös gluteiinitonta pizzaa eka kertaa ja se onnistui hyvin! Pääsiäinen meni ohi nopeasti, vaikka oli pitkäperjantai :) Huomenna paluu arkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta!
      Tänään paluu arkeen... Voisinpa olla vielä tänään kotona! En voi. Pizza oli hyvää! Kokonaan tuli syötyä. ;)

      Poista
  6. Herkullisen näköinen pizza. Ei olisi pitänyt nähdä sitä enää näin myöhään, iski pieni nälkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minulla meni leivät homeeseen, joten pitänee mennä kaupan kautta töihin, sillä vatsa kurisee jo...

      Poista
  7. Oih - täälläkin herkuteltu ja vietetty aikaa keittiössä.
    Minä laiskimus laistin keittiön kaikki 4päivää... aamupalamunakkaita lukuunottamatta. Eväillä mentiin ja niistäkin suurin osa tyttären synttäripuffasta...
    Nyt alkoi mieli kyllä tekemään kokkailla jotain.... ja sun blogi aiheuttaa myös nälkää!! Iloa huhtikuuhusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Koko aamu laiskottaa! Onneksi voin valita, että monelta menen töihin. Viimeistään kymmeneksi kuitenkin. Jospa toinen mukillinen kahvia herättäisi...

      Poista
  8. Ihanaa pizzaa. Minä en tulisi ilman sipulia edes toimeen.
    Kiva tuo virkkaamasi kukkaruukun päällys. (enkulinkäsityöt)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!