Hyviä hymiöitä. 😍
Tein eväät töihin, vaikka arvasin oikein: siellä oli edelleen leipää ja leikkeleitä tarjolla. Niinpä aloitin ahkeran työpäiväni kahvittelemalla. 😅
Tästä nostan itse itselleni hattua, että ymmärsin mennä kutsumaan liikuntarajoitteisen vanhan työkaverini mukaan. Hänet, joka auttoi kolme vuotta sitten kyytien kanssa, kun kärsin nilkkamurtumasta sekä iskiaksesta. Että "tulehan, niin minä teen sinulle leivät ja kaadan kahvit!". Tuli ja oli niin mielissään.
"Mitä leipää otat ja mitä siihen laitetaan", kysyin.
"Ruisleipää, kinkkua, juustoa, kurkkua ja paprikaa", hän vastasi hymyillen.
"Mitäs kahviin?
"Maitoa, ei muuta."
"Olkaa hyvä, madam!", jonka jälkeen ilme palkitsi kertoen kaiken. 😊
Että hänet huomioitiin! 💘 Istuin seurassa, kunnes hän oli leipien lisäksi syönyt muutaman tarjolla olleen keksin ja juonut kahvinsa loppuun. Ole hyvä - talo tarjosi.
Työt sinänsä tuntuivat puuduttavalta. Samoja tarroja samoihin vihkosiin. Viimeinen tunti oli ns. kitutunti, kun tuntui, etteivät silmät pysy auki. Vielä oli siivousreissu edessä. Anna minun kaikki jaksaa...
* * *
Ehkä ne uusiutuvat voimavarat löytyivät perillä Täti A:n luona. Tosin ehdin vähän säikähtää, kun hän ei tullut heti avaamaan ovea. Kuuli kuitenkin puhelimen, kun soitin, ja avasi sitten oven. En malttanut siivota ensin, vaan annoin hänelle aamulla väsäämäni pääsiäiskortin sekä sen ponchon. Täti oli vähän hämillään, mutta silleen hyvällä tavalla.
Olipa sattumaa, että hänellä oli kokonaan mustat vaatteet päällä! Hän laittoi vaatteen ylleen, jolloin pyysin lupaa saada ottaa valokuvan. Että äidille. Sain luvan ja katsokaas, menikö oikeaan osoitteeseen? Enemmän kuin sopiva?
Reilun vartin päästä nainen totesi vaatteen olevan kuuma ja riisui sen pois. I-ha-naa, hän totesi ja kertoi palelevansa usein. Siivosin asunnon. Juotiin kahvit evässämpylöideni kera. Sitten pakkasimme itsemme ulos! Tästä ISO KIITOS Liskonaiselle, joka pönkitti itsevarmuuttani toimia luontevasti vanhusten/liikuntarajoitteisten ihmisten kanssa (matkalla sata vuotta sitten kokoontumisajoihin Hannin luo)! Kiitos! Teille molemmille! 💝
Olin koko ajan askeleen selän takana. Täti A. sai itse suoriutua ovista, vaihtaa ulkoiluvälinevarastossa (käynti ulkokautta ja kolme plus kaksi porrasta) kävelykeppinsä rollaattoriin, palata ulos, kävellä roskahuoneelle ja avata sen oven. Minä hoidin lajittelun.
Ehdotuksestani teimme vielä pienen lenkin. Nainen veti useamman kerran pitkään happea - se on ollut hänellä tavoittamattomissa lähes koko talven. Naapurinkin kanssa jutusteltiin, kun kerran tavattiin. Jätin "vahingossa" reppuni eteiseen, jotta pääsin varmistamaan rouvan kotiin pääsyn. 😏
Halaus ja pääsiäisen toivotukset! "Nähdään taas", hän sanoi kommentoiden, että "olet kuin toinen tytär" ja että "meillä on sellainen yhteys". Ei kuulemma soittanut, koska tiesi minun menevän tänään. 💕 Menin tietysti.
* * *
Niin hyvää mieltä nostattavia tapahtumia tänään! Voinko nyt, vaikka uuvuttaa hyvällä tavalla, vaihtaa verkkarit farkkuihin ja kävellä ostamaan tarjouksesta kaksi Aurajuustoa viidellä eurolla ja käydä samalla reissulla 'yhdellä' lähibaarissa? Jospa se viemiini paskaruokiin suuttunutkin olisi paikalla? Voisi selvittää senkin pois mieltä jäytämästä? Näillä mennään ja nukutaan aamulla toivottavasti piiiiitkään. Onhan se pitkäperjantai...

Olen tehnyt pizzaa, syönyt suklaata ja kuunnellut radiosta Matteus- passiota. Oli se Bach vaan taitava säveltäjä...
VastaaPoistaSinulla ollut ihania kohtaamisia aamuisen äksyilijän vastapainoksi, ihanaa! Ja Poncho näyttää tädin päällä hyvältä.t.Selja
Kiitos Selja!
PoistaMinäkin mietin pizzaa, mutta en tee sitä ehkä tänään. Mitä laitoit siihen? Mulla olisi niitä herkkusieniä, sipulia, paprikaa, oliiveja, ananasta ja sitä eilen ostamaani Aurajuustoa. Ja chilillä maustettua juustoraastetta ja/tai goudaraastetta, hmm...
Täti A. tykkäsi ponchosta! ♥
Pizzaan laitoin tomaattisosetta, vegevöneriä (osa perheestä ei syö lihaa)silputtua paprikaa, herkkusieniä, feta kuutioita auraa ja emmentalraastetta. Tuli aika tuhtia ja jäi seuraavalle päivällekin.t.Selja
PoistaKiitos vastauksesta!
PoistaTuli nälkä.Taidan sittenkin mennä tekemään pizzaa...
Sun 'vika', kun mainitsit pizzan, heh heh! Tuli toooosi hyvää!
PoistaVoi Stansta - sait tämän hölmön Pöllön silmät kostumaan huomionosoituksillasi ja ystävällisyydelläsi 🧡 Lähelläsi olevat ihmiset ovat onnekkaita, kun heillä on sinut apuna ja tukena; onhan sinulla vastavuoroisesti samanlaisia ihmisiä itselläsi, onhan?
VastaaPoistaLähetän sinulle halauksen ja pääsiäiskukkia ja tipuja 💐🐣🐤
Kiiiiiitos paljon! ♥
PoistaPääsen illalla saunaan.. ;)
Pöllö, jäi tunne, että vähän töksäytin vastauksellani? Ei ollut tarkoitus! ♥ Taisin vain hieman häkeltyä... Kommenttisi on ihana!
PoistaVoi kallis ystävä, älä suotta tuollaista murehdi 🧡
Poista♥
PoistaHyvää Pääsiäistä stansta! Olipa ikävät kommentit ns. ystävättäreltäsi, kun hyvää hyvyyttäsi annoit hänelle osan saamastasi ruoasta.
VastaaPoistaHain eilen oksia pariin isoon purkkiin ja laitoin muutaman koristeen roikkumaan oksille.. Toisen laitoin partsille ja toinen on olkkarissa. Niihin tulee aikanaan vihreitä lehtiä. Otin oksat vähän syrjäiseltä paikalta, ettei kukaan pahastu, kun katkon luonnon oksia. :(
Siinä on pääsiäiskoristeluni.
Kyllä sinusta on menettänyt vanhustenhoito hyvän hoitajan. Niin ihanasti osaat suhtautua noihin täteihin ja ilahduttaa heitä. Ilo lukea viestiäsi, kuinka hyvin heitä kohtelet.
Mukavia hetkiä elämääsi! T. m-m (Otin lyhenteen käyttööni sinulta. Eli Mimmu-mummi
Kiitos m-m! ;)
PoistaOlen miettinyt vanhusten parissa "tekemistä" ja hainkin yhteen paikkaan. Sitten, kun olisin päässyt haun toiseen vaiheeseen, niin kaveri(?) sanoi, etten tule pääsemään "tällä taustalla". Jätin menemättä. Onneksi on Tädit! ♥
Ihana postaus. Lähimmäisen auttamista, lämpöä, hyvää mieltä. Kaunis poncho. 🧡
VastaaPoistaKiitos kiitos! ♥
PoistaKiva postaus jäjjeen.
VastaaPoistaIhanaa Pääsiäisen aikaa sinulle.
Kiitos paljon!
Poista(Kommenttisi oli livahtanut roskapostiin..)
Todellakin ihana postaus ja sinulla on lämmin sydän!
VastaaPoistaTuo poncho on niin ihana.
Kaikkea hyvää pääsiäis aikaasi!
Kiitos paljon! ♥
PoistaSamoin sinne!