Rovaniemi 25.05.2024.
Huh huh, kirjoittelen tätä ko. päivän iltana, kun olen yksin "kotona". Kirjoitin aiemmin, että Naapuritar lähti "ajoreissuun". Tosiasiassa hän lähti hautajaisiin äitinsä kanssa yli sadan kilometrin päähän, jossa äitinsä asuu. Ennen paluumatkaa oli tapahtunut ikävästi, että auton ovet olivat menneet lukkoon *) niin, että avaimet olivat jääneet sisälle. Vara-avain oli täällä Rovaniemellä, perkele. Kuulin saaneensa veljeltään auton lainaan, mutta...
*) Onnistuu nykyautossa niin, että laittaa ovet ensin lukkoon ja huomaa sitten takaluukun olevan auki. Laittaa avaimen matolle autoa pakatessaan ja laittaa luukun kiinni.
Saavuin äidin luota tyhjään "kotiin". Saunakassi oli eteisen penkillä ja luulin miehen olevan saunassa. Säikähdin, kun häntä ei näkynytkään sauna-ajan päätyttyä. En tohtinut soittaa enkä laittaa viestiä. Mielikuvitus lähti laukalle. Kesti aikaa ennen viestiä, että "lähdettiin hakemaan auto. Ole kuin kotona 💓 ". Perhana, meillä on ollut tapana jättää edes lappu!? Olisinpa tiennyt, niin olisin mieluusti käynyt saunassa.
Tärkeintä on tietysti, ettei mielikuvitukseni saanut pohjaa ja että asiat ovat tavallaan hyvin! Naapuritar on päivästä tietysti ihan poikki - hyvä, että on levännyt puoliso ratissa! 💕 On huikea määrä ajettuja kilometrejä, kun vihdoin pääsevät tänne!
* * *
Lähdin äidin luo ensin niin, että olin perillä yhden aikaan. Vastassa oli nainen, joka katseli maailmaa avoimin silmin - ensimmäistä kertaa koko viikon aikana! Pirteänä katseli telkkarista viikolla katsomatta jääneitä jaksoja sarjasta La Promesa. Komensi tekemään palapeliä, jotten häiritsisi. Ihanaa! 💗
Korjasin muutaman reunapalan oikeiksi ja jatkoin uusien palojen parissa.Ennustukseni kävi toteen ja pääsin lauleskelemaan Puuttuva palanen... ♪♫♫♪♪. 😆
Palasta etsiessä katsoin toisen palapelin ja korjasin siitä neljä väärin ängettyä palaa.
Puuttuvaa palasta ei löytynyt, mutta löysin jotain muuta. Lähettämäni kirjekuoren, jonka postimerkit olivat leimaamatta. Mukaan ja uusiokäyttöön (oli sitä jo ennestäänkin).
Kuinka ollakaan, löysin vielä toisen samanmoisen. Mukaan sekin! 😇
Kerjäsin ja sain naapurirapun hoitsulta mukillisen kahvia, kiitos! Oikein Arabiasta! 😍
Äidille kuorin ja pilkoin päärynän, jonka hän söi kokonaan. Ei olisi varmaan muutama päivä sitten syönyt...
Haluatteko kuvan pirteästä äidistäni? Saatte, jos katsotte häntä avonaisiin silmiin... 😍
Hymy! 💗💗💗
Löysin vessasta äidille lähettämäni Nivean rasvan AVAAMATTOMANA. Olipa meillä hoitajan kanssa hauskaa, koska äiti oli juuri tänään toivonut syntymäpäivälahjaksi Nivean rasvaa. 😆Sovittiin, että vastaisuudessa laitan hänelle viestin, jos/kun lähetän jotain, jotta tietää 'vahtia' postia. 👍
Tulin syömään ja samalla jämähdin katsomaan suunnitelmistani poiketen lätkää. Ruotsi hävisi Tshekeille 3 - 7.
Matsin jälkeen lähdin taas äidin luo. Kiersin eri kautta, jotta tulisi käveltyä vähän enemmän. Samalla räpsin muutaman kuvan. Tässä on Ratakatu.
Kuinkahan monta kuvaa olen ottanut rautatieasemasta? Tässä on yksi lisää.
Kun tuuli oli tyyntynyt, niin ilta oli mukavan lämmin.
Lapin jälleenrakennusmonumentistakin on monta kuvaa, mutta muistaakseni ei tästä suunnasta. Näytin kuvan äidille ja hän kertoi pitävänsä monumentista paljon. Takana näkyy Pienteollisuustalo eli Piekkari.
Ai niin, tässä uudessa talossa (rautatieasemaa vastapäätä) on yhtä parveketta kolmen 'ruudun' verran. Melkoisen isoja!
Enkö olekin pirtsakasti varustautunut käydessäni paheilla äidin luona? Tekemäni villasukat äidin crocks'ien kanssa, heh. Värikästä.
Lähdin äidin luota vasta kahdeksan jälkeen. Palattuani tein itse itselleni iltapalaa, koska alan olla täällä, kuin kotonani. 😘 Kiitos!
Katsoin vielä Sveitsi - Kanada ja kuinkas siinä kävikään: Sveitsi voitti rangaistuslaukauskisan 3 - 2. Siten Sveitsi kohtaa huomenna-tänään-sunnuntaina 😁 kultaottelussa Tshekit ja Ruotsi pronssiottelussa Kanadan - eikö niin? Pronssimatsia ei kiinnosta katsoa (juhlitaan varmaan siihen aikaan syntymäpäiviä 💗 ), mutta kultapelin aion katsoa.
* * *
Ylitettiin puoliyö. Kello on Bond eli 00:07. Olen kuin kanaemo, enkä osaa alkaa nukkumaan ennen kun Naapurit kotiutuvat. Paha mieli heidän puolestaan! Muutenkin on rankkaa ja voimia vievää, ja sitten tuollainen tahaton kämmi. Perskule! 😢
Mitä Stansta voisi tehdä? Kävin laittamassa sivusta seurattuna oppimaani tapaan aamupalatarpeet, kuten he sen tekevät. En voi ladata kahvinkeitintä, koska heillä on niin erikoinen keitin, etten osaa. Pahoittelut!
Kyllä he näkevät, että yritin. 😇
Juuri, kun menin tupakalle HE SAAPUIVAT!!! 💕💕💕 Puoli yhdeltä yöllä.
Sainpahan sanottua ääneen, että: "en mie voinu mennä nukkuu ennen ku te tulitte". 💕 Nyt (klo. 01:29) menen.



















Hyvää huomenta! Onpas siellä ollut tapahtumarikas päivä. Äitisi näyttää paljon pirteämmältä , ihana nähdä iloinen hymy. Kaunista päivää sinne.
VastaaPoistaHuomenta ja kiitos!
PoistaOli kyllä 'äksöniä' riittämiin. Loppu hyvin - kaikki hyvin. Tänään juhlitaan... ;)
Kiva postaus. Pirteä on äitisi ollut. Mieheni sisar oli samaan malliin välillä omissa oloissaan ja aivan kuin heräsi välillä.
VastaaPoistaIhmeellinen on tuo lätkätulos. Olin ihan ihmeissäni tuosta Sveitsi-Sekki kultaottelusta. Voi kunpa olisi osannut tuloksen veikata osallistujamaista - olisi ollut isot kertoimet.
Kiitos!
PoistaToivotaan, että vältyttäisiin takapakilta, mikä on tietysti mahdollista. Pitää muistaa, että äiti on toipilas, ettei liikaa rasiteta tänään.
Olisi varmaan ollut melkoiset kertoimet. Arvasikohan moni oikein? Tuskin.
Kiitos hymy sai hyvän mielen. Halaus sinne teille kaikille. Onnea äidillesi!
VastaaPoistaOnpas siellä ollut sutina päivä.
Aikoinaan tehtiin paljon palapelejä, mutta miten ihmeessä aika ei enää riitä. Syksyllä ostan kirpparilta vaikka yhden palapelin ja teen sen...katsotaan miten heh käy!
Mukavaa sunnuntaita!
Kiitos! Välitän onnittelut - kiitos niistäkin!
PoistaOlisi kiva tehdä joskus joku palapeli. Ainoa paikka, jossa olisi Omassa Kotona tilaa, on keittiön ruokapöytä, heh.
Ihana nähdä äitisi noin hymyilevänä ja tietää, kuinka suunnattomasti se sinua ilahduttaa. Paljon onnea äidillesi!
VastaaPoistaAikamoista maalitulitusta oli Ruotsi - Tsekki ottelun alku. Mies huuteli olohuoneesta yhtenään tilannetta, kun maalin tekivät :) Hienoa, kun Sveitsi voitti Kanadan. Jaksaakohan tuota kultaottelua katsoa.... Ilta näyttää.
Tuo iltapalakuva muistutti, että aamupala on vielä syömättä (ja vatsa siitä murahteli), joten jääkaapille nyt mars!
Ihanaa tätä päivää <3
Kiitos paljon! Välitän onnittelut!
PoistaSaipahan mies huudella, kun maaleja syntyi yhtenään. Pronssiottelu jäänee näkemättä, kun oletettavasti ollaan siihen aikaan äidin luona, mutta kultaottelu olisi kiva katsoa.
Join vasta kahvit. Syön puuron ehkä Naapurittaren seurassa, kunhan herää. On naisella PALJON univelkaa, joten nukkukoon niin pitkään, kun pystyy. Voisin käydä tässä välissä suihkussa...
Päivä oli kiva. Muut ovat jo sängyssä ja mä katson matsia yksin. Viisi minuuttia jäljellä......
PoistaVoi ihana nähdä äitisi syövän ja hymyilevän! Oi, päivä pelastettu!
VastaaPoistaJa katsoin myös molemmat ottelut eilen, olen suorastaan vahingoniloinen, kun ylimielinen Ruotsin joukkue sai turpaansa. Meinaan katsoa tänään molemmat ottelut ja toivon että Ruotsi häviää tänäänkin. Karma varmaan rankaisee tästä ilkeämielisyydestä.
Mun siskon ex-miniälle kävi vähän aikaa sitten sama kämmi auton kanssa. Oli lähdössä koiran kanssa kotiin metsästä, heitti auton ainoan (!) avaimen takapaksiin ja koiran perään. Sitten luukku kiinni ja ihmettelemään, mitäs nyt tehdään. Oli melkoinen operaatio saada ovi auki, onneksi ei ollut vielä kuuma ilma, eikä koirakaan hätääntynyt. Koira oli kyllä ollut tosi iloinen, kun lopulta vieras mies kömpi sisälle autoon.
Äiti ♥ !!!
PoistaSamaa mieltä Ruotsin joukkueesta! Tuossa yllä just kommentoin, että vaikka olisi kiva nähdä Ruotsin tappio, niin mahdollisesti syödään kakkua siihen aikaan. Voihan siellä äidin huoneessa tosin laittaa matsin taustalle...
Naapurittaren mies kertoi, että ennen hän olisi voinut avata auton ovet etänä kännykällä, mutta sovellus on lopetettu. Eilen siitä olisi ollut valtava apu! Hullua, että tuollainen kämmi on edes mahdollinen nykyautoissa!?
Jaahas, kommentti taisi kadota... mutta joo, en katsokaan Ruotsi-Kanada ottelua, koska se näkyy vaan maksukanavalla. Niinjq unohdin sanoa onnittelut äidillesi ❤️
PoistaKatsoin roskapostin - ei ollut siellä.
PoistaAi, vain maksukanavalla? Pitääpä katsoa näkyykö finaalimatsi Kolmosella... Näkyy näemmä, onneksi! Meinaan katsoa. Mitenköhän Ruotsille kävi?
Välitän onnittelut huomenna, kun palasin juuri iltakäynniltä. ♥
Oikein hyvä, että äidin kunto paranee! Toivotathan minultakin onnittelut hänelle?!
VastaaPoistaToivotan, kiitos! ♥
PoistaÄitisi vointi näyttää selvästi kohentuneen <3
VastaaPoistaNiin on, ihanaa! ♥
PoistaKatsohan juuri laittamani synttärikuvat...