Onneksi vain vuoden 2024 viimeistä!
Moni on kirjoitellut yhteenvetoja kuluneesta vuodesta ja niitä on kiva lukea. Itse en tee niin, koska te tiedätte jo muutenkin melkein kaiken. 😅 Että olin töissä tammikuun loppupuolelta joulukuun alkuun, kesän keräsin tölkkejä ja syksyllä äiti 💗 nukkui pois. Siinäpä ne tärkeimmät.
Koska olen osallistunut jokaiseen Repolaisen värihaasteen väriin (kiitos niistä!), niin en voi jättää tätä vuoden viimeistäkään väliin. Tällä kertaa oli ideana nähdä joulun värejä. Koska koristelin hyvin minimalistisesti, niin värejäkin on niukasti. Vielä hetken löytyy perinteistä puna-valkoista:
Koska olen kirjannut koko vuoden käyttämäni lankojen painot, niin laskin ne nyt yhteen: 2874 grammaa. Uusia ja jämälankoja kului toivettani vähemmän pitkän kesätauon vuoksi. En aio tehdä uudenvuodenlupauksia (paitsi ruutuajan vähentäminen!), mutta pari haastetta tammikuulle on paikallaan. Sen lisäksi, että koitan tyhjentää jääkaappia ja pakastinta, tulisi tehdä kunnon lankainventaario ja poistaa sen yhteydessä pitkään lojuneet langat, joita ei vaan tule käytettyä.
Vuonna 2017 kiellettiin perinteiset tinat ja siksi hämmästyin nähdessäni niitä nyt kaupoissa. Tutkin asiaa ja löysin tiedon, että uusista tinoista on poistettu lyijy ja raskasmetallit (hyvä!), ja nyt niiden tinapitoisuus on peräti 95 prosenttia. Löysin yhden myynti-ilmoituksen, jossa kuusi kappaletta ekologisia kenkiä maksaa viisitoista euroa (kalliita olivat Tokmannillakin). Noissa lukee, että "seos elintarvikelaatua, joten sopii vaikka kakunkoristeeksi". Häh?
Ennen aikaan tinoista ennustettiin ja isävainaa oli siinä(kin) hommassa ihan omaa luokkaansa. Oli tarkkaa puuhaa asettaa valaistus oikein, jotta voi käännellä ja tutkia varjosta muodostuneen tinamöykyn merkitystä. Entäs tämä tinanvalatar sitten..? 😉
Tulipa nostalginen olo! Tuo sama pieni tyttö, joka jännitti kovasti suhauttaa sulaneen tinan saaviin, istuu tässä. Nuo samat kädetkin ovat tässä ja näpyttelevät läppärin näppäimiä. Kuvasta on yli viisikymmentä vuotta.
SYDÄMELLINEN KIITOS teille jokaiselle StanstaLandiassa mukanani kulkeneelle blogiystävälle! 😍 Kiitos ihan jokaisesta kirjoittamastanne kommentista - niistä olen saanut iloa ja voimaa! Teistä olen saanut uskomattoman määrän henkistä apua ja tukea tänä hankalana vuotena. Vaikka emme välttämättä "oikeasti" tunne, niin tunnen teidät silti. 💖 Kiitos! (Jatketaan, joohan?)
TOIVOTAN TEILLE JOKAISELLE rauhallista, iloista, herkullista, sydämellistä, lämmintä, mukavaa, toiveet täyttävää ja sopivan energistä UUTTA VUOTTA 2025! Terveyttä, ikimuistoisia hetkiä sekä ihania kohtaamisia! Te olette 💝.
Ystävyydellä, Stansta. 🧡


Aloin kaipaamaan tinanvalantaa, kaikki kiva kielletään, nyyhh...!Prkl! ;D
VastaaPoistaHyvää ja kaunista vuodelle 2025, aouuuu!!
Kiitos Sus'!
PoistaVoihan niitä taas valaa, kun on keksitty nuo ekologiset tinat. Hieman kyllä hämmästelin kaupassa tinoja nähdessäni. Onneksi netistä löytyi lisäinfoa niihinkin.
Ensinnäkin kiitos itsellesi kun olet jaksanut kirjoittaa niin elävästi elämästäsi ja avautunut myös niistä vaikeammista asioitsa. On ilo olla blogiystäväsi ! jatketaan....ilman muuta :-).
VastaaPoistaEn ole muistanutkaan tuota tinan valantaa vähään aikaan, mutta se on kuulunut kyllä ihan vakiojuttuihin aikoinaan.Ja se miten niistä sitten ennustettiin tulevaa.
Hyvä jos tinat ovat jo ekologisempia mutten ihan heti kakun koristeeksi tohtisi laittaa ???
Hyvää uuden vuoden odotusta Sinulle lämmöllä toivottaen.
Kiitos Terhi!
PoistaKiitos kauniista sanoistasi! ♥
Löytyisi minulta tinojen valamisesta kuva jostain vuodelta -92 (muistaakseni), mutta en etsi sitä. Kauhakin varmasti löytyy edelleen. Tuollaista ekologista tinaa tuskin laittaisin edes uudenvuodenkakun päällekään, jos sellaisen teksisin. Toisaalta se kyllä voisi olla aika hieno koriste, mutta silti. Jos minulla olisi hampaat, ajatus tinasta suussa sattuisi niihin. ;)
Mulle kävi pienenä niin, että se kuuma tina suhahti suoraan käpälille tinakauhasta huolimatta. Palovamma-arvet näkyy vieläkin. Sen jälkeen en ole suhautellut tinoja.
VastaaPoistaKiitos tästä blogista ja ihanaa uutta vuotta!
Terkuin Tiijjja
Kiitos Tiijja! ♥
PoistaAuts, poltti varmaan hurjasti enemmän kuin kiehuva vesi, oletan?! Ehkä on ihan hyvä, että valaminen alkaa olla perinnehistoriaa.
Kiitos blogista. Enpä oo tainnut valaa tinoja tällä vuosituhannella.
VastaaPoistaHyvää uutta vuotta 🍾
Kiitos Helkatti! ♥
PoistaEn minäkään. Kuten juuri tuossa kirjoitin, niin tässä asunnossa on taidettu valaa tinoja kerran-pari 90-luvulla. Ei sen jälkeen - enkä kaipaakaan.
Kiitos, että olet! Ilman sinua elämäni olisi tyhjempää.
VastaaPoistaKiitos itsellesi! ♥
PoistaSamoin ilman sinua!
Toivottavasti alkavana uutena vuotena mitkään asiat eivät aiheuta sulle sellaisia vaikeuksia ja mielipahaa kuin ovat tänä vuonna aiheuttaneet. Kaikilla tavoin hyvää uutta vuotta ja mahdollisimman kivaa tätä aattoiltaakin!!
VastaaPoistaKiitos Marjatta! ♥
PoistaJa kiitos kauniista sanoistasi! Samaa toivon itsekin! Aattoiltaa vietän rauhallisesti yksin kotona. Saatan piipahtaa pihalla puolen yön aikaan - jos siltä tuntuu.
Kiitos Suvi!
VastaaPoistaOlkoon se tätä vuotta parempi!
Ihana sinä! 😍 Kiitos itsellesi, että olet jaksanut kirjoitella niin (ihailtavan) ahkerasti.😘
VastaaPoistaMäkin näin Prismassa tinoja ja ihmettelin, että mitä, mitä. Mutta hyvä, että sinä olit ottanut asioista selvää. 🤗
Onnellista uutta vuotta 2025! ❤️
Kiitos Satu! ♥
PoistaTuskin jaksaisin, ellen kirjoittelisi. Henkireikä.
Ihana kuva❤️
VastaaPoistaJa kiitos blogiystävyydestä, on ilo lukea kirjoituksiasi, kirjoitat aidosti niin ilot kuin surut.
Kaikkea hyvää uuteen vuoteesi🎉
Kiitos Päivi! ♥
PoistaJa kiitos kehusta myös!
Kiitos sinulle, kun olet jaksanut kirjoittaa tänne blogiin tarinoitasi. Vaikka sinulla on ollut vaihteleva,vaikea ,tunteikas ja raskaskin vuosi takanasi. Toivon sinulle parempaa tulevaa vuotta 2025! Onnellista Uutta vuotta 🎆
VastaaPoistaKiitos Tytti!
PoistaOnhan tämä ollut erilainen/erikoinen vuosi. Olkoon tuleva hieman 'kevyempi'.
En halua muistella mennyttä vuotta tippaakaan, olipa menetyksiä niin rahallisesti kuin muuten. Parasta oli uuden värin tassutteleminen mun elämään, oranssi... Taisit sen jo huomata. Vesimiehelle ennustettiin.katastrofaalsita vuotta 2025, kiitos vaan universumi! Onnea ja iloa kuitenkin, löydetään ne onnenkipinät varmasti.
VastaaPoista-@
Kiitos @ ! ♥
PoistaEi tule tätä vuotta ikävä! Huomasin oranssin kyllä - onnea siitä!
Ihanaa Uutta Vuotta sinulle.
VastaaPoistaKiitos paljon! ♥
PoistaHyvää uutta vuotta! Kiitos kun kirjoitat elämästäsi! ❤️
VastaaPoistaKiitos!
PoistaTykkään kirjoittaa, heh..
Kiitokset sulle! Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2025❣️ -helkku
VastaaPoistaKiitos paljon, Helkku! ♥
PoistaKiitos stansta!🌹
VastaaPoistaTähti lensi ,näitkö sen?
Uusi vuosi ja entinen.
Mikä taakse jää
se jääköön vaan.
Tuo uusi vuosi tullessaan
mahdollisuuden mihin vaan ! 🤗
Hyvää uutta vuotta 2025 !
t.Liisa 👵
Kiitos paljon, Liisa!
PoistaTähdestä tuli mieleen, että viime yö oli poikkeuksellisen kirkas ollakseen uuden vuoden yö...
Jatketaan vaan, ties monettako vuotta ystävyyttä ja toivotan hyvää uutta vuotta, pulu!
VastaaPoistaMinä en tee yhteenvetoa vuodesta 2024, koska vuosi oli aika kamala. Onneksi tapahtui hyviäkin asioita, etenkin lapsenlapsen syntymä elokuussa. Mutta aika paljon olisin jättänyt asioita tapahtumatta jos olisin voinut. Mutta nyt käännän selän menneelle vuodelle ja nokka kohti uutta.
Lanka- ja pakastin-inventaario on mullakin suunnitteilla, sekä joulun jälkimainingeissa lupaus palata ruotuun syömisissä. Muita lupauksia ei uskalla tehdäkään.
-Hanni
Kiitos Hanni-Lakas! ♥
PoistaOletkohan sinä niitä, jotka ovat kulkeneet alusta asti mukanani? Ainakin 'Muureilta' saakka ja ne aloitin elokuussa 2008.
Aika erikoinen vuosi oli ja tietysti yksi asia nousee ensimmäisenä ylitse muiden mieleen. Tiedät kyllä, mikä. Toivotaan, että tästä vuodesta tulisi "helpompi"!
Minäkin olen ollut mukana ensimmäiseltä muurilta saakka. Alkuun pelkäsin puolestasi, mutta turhaan. Olet fiksu ja viisas nainen ja pysynyt muurin tällä puolella. 🙏🏻
PoistaMuutenkin just nyt vähän itkuinen mieli, mutta arvaapa.... 😥
PoistaKiitos, kun olet! 🥰
Kiitos lämminsävyisestä sydämellisestä postauksesta ❤️ Jatkukoon ja kukoistakoon blogikaveruutemme 🌺
VastaaPoistaAivan IHANAT värit tuossa ekassa tonttukuvassasi!, punaista, pinkkiä harmaata kauniissa sävyissä.🌸
Kiitos Rita! ♥
PoistaPiti palata katsomaan sitä ensimmäistä kuvaa ja ei, minä en näe siinä pinkkiä!? Jos tarkoitat kynttilää(?), niin se on oikeasti ihan joulunpunainen. Tuli vääristää väriä.
Kiitos samoin ! Nuorena tyttönä kirjoittelin paljon kirjeitä ja mulla oli myös kirjekavereita , joita en ollu nähnyt irl . Joka päivä ensimmäiseksi katoin postin , onko kirjettä tullut. Blogissa on sama juttu nytte , onko jollakin uusi postaus ? Kiitos tästä vuodesta blogikaveri 💙 💌🙏
VastaaPoistaKiitos, ja kiitos itsellesi! ♥
PoistaMinäkin olen kirjoittanut "aina". Tykkään siitä enemmän, kuin puhumisesta, jota sitäkin teen sopivan tilanteen tullen paljon. 😅