Kyllä, käytiin laivalla.
Mietittiin mahdollista reissua jo viime viikolla ja päätettiin katsoa säitä. Minä 'petasin' onneksi asiasta pomolle jo viime viikolla, sillä hän oli tiistain ja keskiviikon pois töistä. Tuppo valitsi päivän eli lähdimme eilen (keskiviikkona) illalla. Olin töissä sopinut, että menen joko tänään ns. iltavuoroon tai huomenna aamuun. Kova tuuli ja lumipyry päätti puolestani eli menen huomenna aamulla korvaamaan tämän päivän.
Tein töiden jälkeen Omassa Kotona ne Vikkelät kanat kastikkeeksi sipulien sekä paprikan kera ja keitin perunat. Kävin suihkussa ja aloin tekemään meille eväitä mukaan laivalle.
Kahdeksan palaa Ruissydän-leipää saivat päälleen kinkkua ja juustoa.
Keitin kolme kananmunaa ja pilkoin rasiaan punasipulia, paprikaa sekä kurkkua.
Tuppo saapui, söimme ja lähdimme reppuinemme ratikkaan (maskit naamassa), jolla matkasimme ensin rautatieasemalle.
Koska meillä oli reippaasti aikaa, niin kävelimme Aleksanterinkadulle, missä oli vielä jouluvalot paikoillaan.
Hassua, ettei tuossa kuvassa näy lunta?! Yhdessä ikkunassa oli kiva nalle.
Toinen ratikka saapui. Hyppäsimme (maskit naamassa) kyytiin ja matkasimme Katajanokalle.
Tuossa kuvassa lunta riittää! Teimme lähtöselvityksen luukulla, koska meillä oli alennuskortti, jolla hytti/matka maksoi neljä euroa. Laiva oli sama kuin joulun alla eli Viking Line XPRS, josta ei pääse käymään maissa. Hyttimme oli samassa kerroksessa kuin edellisellä kerralla.
Ikkunaton B-hytti, joka on ihan passeli tuollaiselle reissulle. Ulkona näkyisi vain pimeää ja jäälauttoja, joten emme kaivanneet ikkunaa.
Tuppo nukkui tuossa sohvasta avattavassa sängyssä, koska siitä näki telkkariin.
OranssiPallo oli pitkästä aikaa mukana, mutta jäi aika vähälle kuvaamiselle.Vaikka seuraavassa kuvassa on alasänky, niin jostain syystä halusin nukkua ylhäällä. Mainittakoon, että siellä olleet tyyny ja peitto tuntuivat muhkeimmilta pitkiin aikoihin! Tykkäsin!!!
Naulakko oli eri paikassa kuin edellisellä kerralla.
On kyllä aika tylsiä nämä reissukuvat, mutta mitä muuta voi olettaa, kun ei päästy maihinkaan?
Tämä OranssiPallo-kuva onnistui aika kivasti.
Olin aiemmin ajatellut, että kävisin vasta laivalla suihkussa, mutta sitten tajusin, että kello on jo paljon kauppareissun jälkeen, ja kävin siksi kotona ennen lähtöä.
Olimme hetken hytissä ja lähdimme sitten (maskit naamassa) liikkeelle. Tupon houkuttelemana kävimme tyhjässä ravintolassa juomassa oluet ja Gammel Dansk'it.
Käytiin ostoksilla (maskit naamassa) tax free'ssä ja palasimme hyttiin. Mainittakoon, että 5,2% oluttölkki maksoi euron ja 7,5% lonkero kaksi.
Olin ottanut joskus tekemäni sukat mukaan.
Ja kuten aina: verkkarit ja t-paidan. Ja kutimen.
Aika vähälle jäi kutominen, kun olin jo kymmenen aikaan nukkumassa niissä muhkeissa lakanoissa. Olin siis vallan loistavaa risteilyseuraa valvovalle Tupolle, anteeksi.
Poikettiin vielä aamulla kaupassa (maskit naamassa) ja sitten olikin reput täynnä.
Ei ollut ruuhkaa ulos mennessä eikä siltikään kaikkia päästetty kerralla. Jouduimme jonottamaan (maskit naamassa) pisteelle, jossa kaikilta tarkastettiin henkkarit/passit.
Mitään testauspistettä en nähnyt.
Matkattiin ratikoilla (maskit naamassa) pois terminaalista ja tulin lumimyrskyn vuoksi tänne Tupon luo. Minun ehdotuksesta haimme matkalta pizzan, jonka söimme kokonaan samantien. Sitten oli hyvä mennä miehen kainaloon päiväunille.
Nyt tässä pähkäilen, että jäisinkö tänne yöksi vai lähtisinkö kävelemään Omaan Kotiin. Molemmista paikoista on saman pituinen matka töihin, mutta pitää raahata reppu kotiin. Tänään tai huomenna töiden jälkeen.
Saisinkohan kudottua vihdoin sukan valmiiksi? Pari on Omassa Kotona.
On hassu päivämäärä: 21.01.2021. 😁