Puuhailua ja (taas) Pellillinen Pizzaa

Iskihän se inspiraatio, kuten eilen toivoin.

Tosin vasta aika illasta, mutta kuitenkin. Voitteko uskoa, että aamulla herätessä ensimmäinen ajatus oli se aloittamani sukka?! Keitin kuitenkin ensin kahvit ja irvistelin ohimennessä tiskivuorelle. Sitten purin vartta siihen kerrosrivinousun reunaan saakka.

Jatkoin edelleen samoilla langoilla, mutta eri tavalla. Useamman tunnin kudoin. Esittelen joskus aikanaan valmiit sukat. Tämä on vähän kaks'piippuinen juttu: eräs tässä talossa asuva nainen (jolle meni lasten sukat) mainitsi tavatessamme, että jos teen koon 39 sukat, niin hän olisi kiinnostunut, ja samaan aikaan tahtoisin koukutella äidin villatakin kimpussa...

Illalla päätin, että kun eräs tietty TV-ohjelma loppuu, niin pistän puikot syrjään ja siirryn keittiöön. Aloitin ottamalla pakkasesta sinihomejuustokimpaleen sekä punaisen suippopaprikan, josta tulee vetinen sulaessaan. Tällä kertaa se ei haitannut kuin pilkkomista. Tein pizzataikinan, joka päätyi ensimmäistä kertaa koskaan kohoamaan kylppärin lavuaariin (kulhossa, leivinliinalla peiteltynä, kuumassa vedessä), koska tiskasin (ISON!) tiskin sillä aikaa, kun taikina kohosi.

Siitä pakkasesta ottamastani jauhelihakastikkeesta tämä pizzaidea lähti. Jostain syystä kastike ei oikein maistunut spaghetin kanssa, mutta en halunnut hukkaankaan heittää. Moni teistä listasi juurikin jauhelihan nou nou-listalle ja jotkut paprikan. Minun pizzaani tuli molempia. 😅

Ja sitä homejuustoa sekä vanhahkosta Oltermanni-palasta raastamaani raastetta (tällä kertaa täytteiden alle). Ja punasipulia. Onneksi en laittanut jalapeñoja, vaikka meinasin - laitoin tomaattipyreen tilalle vahvempaa tekemään punaista soosia, jossa on väkevyyttä valmiiksi kerrakseen!

Sillä aikaa, kun pizza oli uunissa, tyhjensin ämpärit sun muut kylppäristä, suihkutin pesuainetta lattialle ja lorautin käsisuihkulla vähän vettä päälle. Otin pellin uunista ja lähdin käymään tupakalla vieden samalla läjän pahveja roskiin.

Ennen suihkuun menoa hinkkasin kylpyhuoneen laattalattian pehmeällä juuriharjalla. (Tuli mieleen, että mitä jos liukastuisin ja loukkaisin itseni? Yksin kotona ja puhelin kaukana olohuoneessa!? Huomaa, etten ollut kymmeneen vuoteen juuri koskaan yksin..) No, lattia tuli pestyä ja samalla tyhjensin/pesin lattiakaivon. Palkinto 'urakasta' oli suihku. 😉

JUST NYT oli 'pakko' hipsiä keittiöön maistamaan pizzaa, jotta voin kertoa onko se hyvää. Kyllä on! 😋

Taidan jättää sukan kutomisen tältä illalta ja virkata yhden palan äidin villatakkiin. Vaikka niitä paloja tekisi vain yhden päivässä, niin... Enhän minä vielä tiedä montako palaa siihen tarvii? Kasaaminen, viimeistely ja kaikki vie kuitenkin aikaa. 

Kuinkahan monta kertaa olen kaikenlaisista kivuista kärsiessäni ajatellut, että "sitten kun" ei satu, niin koitan muistaa arvostaa sitä?
Nyt ei satu - ARVOSTAN! 💚

Ihan kohta on täysikuu!

SäikäyttäjäLintunen

Maanantai-iltaa.

Ensin vastaan omaan edellisessä postauksessa esittämääni kysymykseen pizzatäytteistä. Jännää, että useampi teistä vastasi, ettei jauheliha mahdu mukaan!? Itse tykkään silloin, jos siitä tekee ensin todella paksun kastikkeen ja maustaa vahvasti. Silloin soosi tuo ruokaisuutensa lisäksi mehukkuutta. Omaan pizzaani ei ainakaan anjovikset, kaprikset eikä varsinkaan valkosipuli sovi!!! 😝

Kävipä aamulla tilanne, huh huh! Olin juuri nauttinut kaksi mukillista kahvia mikä aiheuttaa välillä hätäisempää pulssia, kuten tänään teki. Menin ulos tupakalle ja alle metrin päästä lehtikasasta pyrähti pikkulintu. Kai se säikähti vähintään yhtä paljon kuin minä, koska se lensi suoraan rappukäytävän ikkunaan. Siitä se nähdäkseni singahti jonnekin pihassa olevien pyörien väliin. Kävin kurkkimassa, mutta missään ei näkynyt lintua makaamassa siivet levällään. Vaikka olisikin, niin enhän minä sille mitään olisi osannut tehdä. Kaipa se pökerteli hetken ja jatkoi matkaansa. Itselläni pumppu jyskytti ja kädet tärisi pitkään!

En ole saanut tiskattua enkä käytyä suihkussa. Sen sijaan koettelin kärsivällisyyttäni toista tuntia pätkivän nettiyhteyden kanssa, kun olisi ollut tärkeitä selvitettäviä asioita veroviraston sekä yhden vakuutusyhtiön kanssa. Toiseen koitin soittaakin, mutta koska olin kuulemma jonossa kolmantena eikä jonotus ollut maksuton, niin päädyin laittamaan molempiin viestit. Saas nähdä.

Äidin kanssa juteltiin tovi puhelimessa. Surullista, mutta totta, että hän toistaa aina vain enemmän jo juteltuja asioita. Onhan se toki ymmärrettävää, mutta silti surullista. Muistutti hän minua lupaamastani villatakista, koska alkaa olla kylmä. Niih, olen kyllä aloittanut sellaisen tekemistä kahteen kertaan ja ensimmäisen yrityksen jälkeen vaihdoin kutomisen virkkaamiseen. Mitään tarkkaa saati selkeää suunnitelmaa ei ole. 

Minulla on kolmessa eri sävyssä liukuvärjättyä Novitan Kajo-lankaa. Niissä on 70% akryylia ja 30% villaa. Olen tähän mennessä virkannut viisi isompaa ja kaksi pienempää isoäidinneliötä. Lisää tarvitaan. Olen ajatellut kutovani osan, mutta miten ja mihin kohtiin, on vielä epäselvää. Palojen yhdistämiseen löytyy ohjevideoita YouTubesta, mutta en ole vielä perehtynyt niihinkään. Aikaa villatakin valmiiksi saamiseen olen antanut itselleni nyt kolme viikkoa... 😏

Ennen virkkaamista aloitin jälleen kutomaan villasukkaa, mutta olisinko voinut valita pääväriä ärsyttävämmin? En. Olen niin korvia myöten täynnä tuota keltaista lankaa!

Sain ensimmäisen varren valmiiksi, mutta jäin miettimään purkaisinko sen tuohon kerrosrivinousun alalaitaan ja vaihtaisin keltaisen tilalle jonkun muun värin? (Tai sitten puran kokonaan..)

Kun tuo MUKA kirjava lanka hukkuu tuonne. Kuvassakin näyttää, että tuossa olisi vain harmaata, vaikka siinä on tummanruskeaa ja -vihreää. En tykkää. Onhan minulla niin paljon puikkoja ja lankoja (ja se äidin villatakin alku), että voisin jättää tuon syrjään odottamaan "päivää parempaa". Tai ainakin inspiraatiota.

Tulevana päivänä se inspiraatio saisi kohdistua tiskeihin, roskapussin viemiseen (sen vien kyllä samalla, kun piipahdan vielä ulkona..) sekä suihkuun. Tuskin siitäkään haittaa olisi, jos penkoisin pakastinta ja koittaisin loihtia jotain syötävää...

Mitä "hätävararuokaa" sinun kaapeistasi löytyy?

Hyvässä kylässä

Taas se Stansta kävi laivalla.

Jälleen kerran ahdistaa ja masentaa, mutta haluan silti yrittää kirjoittaa edes muutaman sanasen... Jos se vaikka helpottaisi vähän?

Muistatteko sen Espoossa asuvan uuden ystävättären, josta kerroin yksin tekemääni Tallinnan risteilyyn liittyen? Kun piti mennä elokuun lopulla MP:n kanssa, mutta tuli mutkia matkaan? Kyseinen nainen, itseäni kaksi vuotta nuorempi, soitti tiistaina ja pyyteli mukaan Tallinnan päiväristeilylle torstaina. Aikamme juteltuamme kävi niin, että tein valmiista lihapullista kastikkeen (huikean hyvän sellaisen!) ja pakkasin sen seuraksi reppuun perunoita sekä mursulta näyttävän bataatin.

Matkasin ratikalla sekä Länsimetrolla Espooseen. Tiedättekö tunteen, kun joskus joku ihminen tuntuu 'vanhalta tutulta', vaikka tapaa vasta toista kertaa? Että meillä olikin hauskaa! Sain hiukseni kiharalle, magneettiripset silmiini ja muutenkin vietettiin "tyttöjen aikaa", jollaista en ole juuri koskaan päässyt kokemaan. Seuraavana päivänä tapasin Poikani pitkästä aikaa, sillä hän asuu melkein kyläpaikan naapurissa. 💗

Ja sitten katkesi alahammas, mutta ei siitä nyt enempää. 😢😓

Torstaina saapui ystävättären järjestämä autokyyti, jolla huristelimme Länsisatamaan. Olipa se ruhtinaallista palvelua!

Mielestäni noiden satama-alueiden nk. maisemointi on ankea.

Vaikka eipä ne vastaavat alueet ole Tallinnassa tai Tukholmassa juurikaan nätimmät.

Laivalla oli enemmän porukkaa kuin aiemmin tänä vuonna tekemilläni reissuilla. Toki kuuden tunnin päiväristeily on eri asia kuin yön yli reissaaminen.

Aurinko paistoi ja istuimme kuuntelemassa trubaduuria.

Vaikka minäkin puhun toisinaan paljon, niin häviän kuusi-nolla ystävättärelle. Saatoimme jopa aiheuttaa joissakin kanssamatkustajissa pahennusta nauramalla paljon ja kovaa. 😁

Kävimme ennen satamaan saapumista ostamassa juomat sekä natusteltavaa kaupasta, joka on maissaolotunnin suljettuna.

Menimme yläkannelle herkuttelemaan. Thaimaalaista lageria laivan kannella Tallinnassa...

En ole mielestäni ennen nähnyt laivasta saakka kauppakeskus Nauticaa..? Nyt näin. Kai sinnekin joskus taas pääsee.

Enkä minä ole tuota siltaakaan (oikeassa reunassa) mielestäni nähnyt ennen.

Paluumatkalla alkoi hieman keinuttamaan, mutta ei pahasti. Kuunneltiin taas trubaduuria ja sen jälkeen laulettiin karaokea pieni hetki ennen kun lähdimme tekemään ostokset.

Tästä mysteeristä emme saaneet selvyyttä: MIKSI roskisten kyljessä oli noita valkoisia pieniä roskapusseja??? Ympäri laivaa?

En ollut ennen tiennyt, että Eckerö Line'ltä voi kävellä ulos ostoskärryjen kanssa. Nyt tiedän, sillä ystävätär teki (ISOJEN ostosten kera) niin. Kyyditsijä oli autonsa kanssa oven pielessä ja kuskasi meidät Espooseen.

Vietimme ystävättären kanssa vielä hyvinkin naurupitoisen perjantain yhdessä katsomalla mm. kaksi Ice Age -leffaa (3 ja 4), joita hän ei ollut nähnyt. Nauroin varmaan enemmän hänen nauramisilleen. Tilasimme lähipaikasta pizzaa, kuten leffailtaan kuuluu?

Tulin kotiin vasta eilen, toin reissurepun ja lähdin tapaamaan sovitusti tuttua miestä. Vein yhdet tekemäni villasukat ja sain korvaukseksi niistä (vain?!) kaksi tuoppia olutta. Häkellyin sen verran, etten osannut sanoa mitään. Se lienee yksi asia, joka on tänään harmittanut. Minun pitää vain päästä yli siitä, koska en todellakaan kehtaa ottaa asiaa enää puheeksi. Himputti - ei koskaan enää noin! 😠

EHKÄ tämä kirjoittaminen helpotti vähän. Hajonnut hammas harmittaa, ja moni muukin asia, mutta ainakin pitäisi olla tyytyväinen siitä, että sain viettää monta todella mukavaa vuorokautta Oikein Hyvässä Seurassa!

Mitä sinun pizzaasi EI LAITETA koskaan?

Toiset lasten raitasukat

Sainpas valmiiksi!

Eilen illalla ja viime yönä oli hurja syysmyrsky! Tuuli puuskittain todella kovaa ja välillä ripautteli vettä. Jälleen kerran tuli mieleen, että onneksi en ollut laivalla! Sisäpihalle ilmestyi melkein kolmemetrinen oksa. Olisiko pudonnut viereisestä puusta vai joku lapsi raahannut mukanaan paikalle? En tiedä, mutta pelottava ajatus, että sellainen olisi pudonnut kenenkään päälle!

Aloitin joskus illasta kutomaan paria toisille lasten sukille enkä lopettanut ennen kun sain sen valmiiksi. Sitten oli silmät jo niin ristissä, että oli järkevintä jättää päättely tälle päivälle. Nyt sekin on tehty.

Tuo puna-valkoinen lanka on liukuvärjättyä enkä tällä kertaa kohdistanut. Siispä sukista tuli vähän eriparit - toivottavasti se ei saajaa haittaa.

Virkkasin sukkien suihin hapsulankaa piristykseksi. Hitti vai huti?

Joka tapauksessa tein saman niihin aiemmin valmistuneihin.

Luulen, että sukat ovat menossa siskoksille (olin oikeassa) ja siksi tein aika samanlaiset, mutta kuitenkin erilaiset. Pitänee laittaa kohta viestiä naiselle, jolle on menossa kolmet tehdyt sukat, koska tiedän hänen lähtevän viikonloppuna kolmen viikon lomalle Espanjaan.

Tässä Sebastianille kuva Krokosta, joka ei tällä kertaa köpötellyt maassa. 😉

Otan kuitenkin vinkistä vaarin (kiitos!) ja vien sekä Krokon että OranssiPallon ulkoilemaan uusia kuvia varten niin, että ne pääsevät irti maasta. Jonain nättinä päivänä...

No niin, sukat on toimitettu ja saaja oli erittäin tyytyväinen. Niin minäkin! Kysyi vain, että miksi hänen sukissaan ei ole hapsuja. No, ensi kerralla...

Voikaa hyvin!

Kaksi lapsuuteni kirjaa

Pikku-Mikko ketunpoika.

En ole koskaan kirjoittanut blogiini kirja-arvostelua, eikä tämäkään ole varsinaisesti sellainen. Johanna oli kirjoittanut eilen Oma maa mansikka -blogissaan ketuista ja siitähän tämä ajatus lähti. Minulla on kaksi kirjaa lapsuudesta tallessa ja tämä on niistä toinen.

Astrid Bergman'in Pikku-Mikko ketunpoika on julkaistu 1954 (Otava) ja minä olen saanut kirjan vanhemmiltani syntymäpäivälahjaksi vuonna 1970.

Kirja on kirjoitettu mukavasti, mutta muistan kuvien kiinnostaneen tekstejä enemmän.

"Metsässä ison kiven alla asuvat Pikku-Mikko ketunpoika ja sen sisarukset. Tässä ne kurkistelevat pesästään eräänä aurinkoisena aamuvarhaisena. Mikko on niistä se, jolla on oksa suoraan kuononsa edessä."

Äiti tuo aamiaiseksi kanapaistia. "Syntyy hirmuinen tappelu, sillä kaikki haluavat parhaat ja isoimmat palat. Kylläpä sisarukset voivat olla ilkeitä! Mikko on pienin, ja siksi se työnnetään kylmästi syrjään. Tästä Mikko tottavieköön kertoo äidille!"

Huomatkaa, että kännykällä kirjan mustavalkoisista kuvista ottamani kuvat ovat järjestyksessä oikein, mutta silti sieltä täältä napsittuja. Alla on ylemmän kuvan teksti.

Näkyypä tuo tässä huonosti, pahoittelen. Läppärillä kuva on aika tarkka. Paraneeko klikkaamalla kuva suuremmaksi? (Kyllä!)

Tuossa Mikko "hiipii" tiehensä äidin nukkuessa. Minusta askelluksesta on hiipiminen kaukana. 😄

Reissullaan Mikko törmään siiliin, jonka piikit ovat terävät. Metsäkauriin piikit ovat päässä. Vedessä ui kaksi saukkoa.

"Mutta ei kai uiminen sentään ole vain saukkojen yksinoikeus?"

"Yks kaks kolme - hyppäys vain suoraan järveen! Mutta entäpä jos Mikko ei osaisikaan uida?". Osaa kyllä, mutta ei yhtä hyvin kuin saukot.

Tiellä Mikko näkee auton. "Voi, varmaan se on hirviö, joka syö ketunpoikia!". 

Autossa matkustavat ihmiset menevät silittämään Mikkoa, mutta se säikähtää ja puraisee poikaa sormeen. Tästä kuvasta minulle tuli aina paha mieli. Kun ei Mikko tarkoittanut satuttaa. 😢

Mikko päätyy myös kanalaan, jossa hämmästelee kanojen käytöstä. "Kummallista! Minähän vain halusin syödä teidät suuhuni!".

Matkallaan Mikko tapaa siilin, metsäkauriin, saukkojen ja kanojen lisäksi äreän mäyrävaarin, koiran, korpin, jäniksen ja pöllön. Niistäkin on kirjassa hienot kuvat. Lopulta Mikko huomaa tutun sammaleisen kiven ja löytää takaisin kotiin. "Pikku-Mikko on riemuissaan ja äiti on riemuissaan ja kaikki sisarukset ovat riemuissaan!", mutta miksi Mikon isää ei mainita kirjassa kertaakaan? 😯

Se toinen kirja on Tove Jansson'in Kuka lohduttaisi nyytiä? (WSOY, 1960). Minä olen saanut kirjan vuonna 1973. 

Minulle luettiin paljon ja luin paljon itsekin, koska opin sen taidon jo 4-vuotiaana. Meillä taidettiin lainata suurin osa kirjoista kirjastosta, koska en muista koskaan omistaneeni itse montaa. Anni Swan'in vanhoja tyttökirjoja minulla oli. Luin ne kaikki, mutta parhaiten muistan kirjan Iris rukka.

Pitääkö olla näin pedantti? Olen napsutellut sitaattien perään pisteitä ja melkein yhtä monta kertaa deletoinut ne pois. Nyt ne saavat jäädä noin, kuten ovat. Minä siirryn kutomaan sukkaa.

Onko sinulla tallessa lapsena saatuja kirjoja?