maanantai 21. marraskuuta 2016

Rovaniemen keskustassa

Käytiin keskiviikkona 16. päivä keskustassa.


Äiti alkoi silminnähden väsyä, joten lähdimme jo illalla seitsemän aikaan pois. Kävelimme keskustaan. Oli muuten ihan hurjan liukasta!

Kuvassa RoPS'in kotikentän uusi katsomo takaa. Kävimme ravintola Musta Kissa'ssa juomassa yhdet oluet.

Hyvä RoPS!!!

Jatkoimme matkaa pitkin liukasta joulukatua, Rovakatua.

Kävimme kauppakeskus Revontulessa sekä Rinteenkulmassa. Ostin sieltä Mammalle tuliaiseksi hopean värisen enkeli-kaulakorun ja itselleni muutamat korvakorut sekä pöllökaulakorun. Tuppo osti minulle sen rannekellon.

Käytiin (edellisenä iltana) ravintola Hulibumbassa.

Käytiin myös Jari Tervon entisessä kantakapakassa Pistossa.

Löysin kaksi euroa lattialta, ja lauloin pari biisiä. ;) 

Paikka on sisustettu ihanasti kelohongalla. Siellä on kirjahylly, jossa on yhtä kirjaa lukuunottamatta vain & ainoastaan Jari Tervon kirjoja. Poikkeus on vaimonsa Kati Tervon yksi kirja.

Ote paikan vessan seinästä.

Oli oikein mukava ilta. Liukkaudesta huolimatta kävelimme sen about kilometrin Guesthouse'en. Seuraava reissu tehdään toivottavasti keväällä.

Notta näin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!