perjantai 27. elokuuta 2021

RuokaTestiPäiväKirja, osa 4.

On seuraavan testin aika.

Kirjoittelen tätä hiljalleen testin edetessä. Koska laitoin eilen (tiistaina) tekemiäni sämpylöitä pakkaseen ja huomasin pakastimen olevan nyt ääriään myöten täynnä, niin on aika tyhjennellä sitä. Oikeasti en edes tiedä/muista mitä kaikkea siellä on. Ehkä yllätyksiä? 😁

Kävin eilen kaupassa ostamassa kaksi purkkia ruokakermaa (yht. 1,38 euroa). Minulle on jäänyt mieleen jonkun anonyymin kysymys ruokekerman käytöstä, mutta pidän pääni ja jatkan niiden käyttämistä.

Keskiviikko 25.08.2021.

Söin eilen, ja vielä tänään, perunoiden kanssa tekemääni kanakastiketta, vaikka en pidä siitä. En halua heittää sitä pois, sillä on se kuitenkin ruokaa. Toin Rovaniemeltä mukanani HYVÄÄ leipää ja sitä riittää vielä sämpylöiden lisäksi.

Pitäisikin laittaa tuosta ehdotus kaupan toivelistalle. Aitoon juureen leivottu ja ohuiksi siivuiksi leikattu leipä maistuu taivaalliselta! Varsinkin, kun päälle lisää maustekurkkuja. 😋

Näillä tänään ja huomenna jotain muuta.

Huh huh, mitä luin juuri. Lehdessä oli keväällä kirjoitettu juttu Heidi Sohlbergistä. Että hänellä oli kulunut VIIKOSSA 887,52 euroa!?! Olkoonkin, että hänellä on kaksi lasta kotona joka toinen viikko, mutta silti. 😮

Torstai 26.08.2021.

Eipä mentykään muulla vaan söin vielä lopun kanakastikkeen. Itseasiassa se maistui näin viimeisellä kerralla ehkä paremmalta kuin ensimmäisellä.

Keitin sille seuraksi vaihtelun vuoksi spagettia.

Tuli aika iso lautasellinen, mutta kaiken söin. Yhtään ei mennyt hukkaan.

Koska kotiin tullessa oli kova nälkä, niin 'hairahduin' ostamaan matkalta lenkkimakkaran (1,69 €). Ajatus oli laittaa siitä osa uuniin ranskalaisten kanssa, mutta makkara menikin kokonaisuudessaan pakkaseen. Vielä mahtui. 😆

Iltapalaksi keitin kahvit ja söin toiseksi viimeisen pakastamattoman sämpylän.


Nyt tähän testiin tulee pieni tauko, koska olen menossa saunomaan ystävän luo. Eiköhän siellä ole syötävääkin tarjolla...

24.-27.08. käytetty yhteensä 3,07 euroa. Ostamani kermat ja makkarat ovat vielä käyttämättä.

Perjantai 27.08.2021.

Voihan pimpula! Kuten jo kommentoin edelliseen postaukseen, niin äiti lähti TAAS tänään ambulanssilla sairaalaan. (Kuva Naapurittarelta, joka soitti tilanteesta!) 💙

En tietenkään aio kertoa siitä tilanteesta täällä, mutta kyseessä ei onneksi ole kaatuminen tms. Toivottavasti kuitenkin pitäisivät äidin sairaalassa viikonlopun yli, etteivät laittaisi TAAS yksin kotiin kokemaan turvattomuutta. 😢

Elokuun viimeistä viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Voi sentään äitisi on joutunut kokemaan kovia❤..ja aina kun näkee lanssin tulee jotenkin niin surullinen olo,että jollakin on iso avun tarve. Nyt hän on hyvässä hoidossa sairaalassa.
    Ai juku pakko seur.kauppa reissulla ostaa suolakurkkuja,niihin tulee ihan himo kun katsoin herkku leipiäsi🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti soitti just, että kotiuttavat tänään kahdelta. Hmm.
      Noihin kurkkuihin tulee säännöllisen epäsäännöllisesti himo.

      Poista
  2. Naapuri taitaa joutua koville, kun huolehtii kaikesta.Hatunnosto hänelle.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!