Pilvinen päivä.
Mitä veikkaatte, onko ikkunaremontti siirtynyt historiaan? Ei ole. Tyyppi hioo parhaillaan koneella kellarin ikkunaa ja on laittanut vesipullon oven väliin niin että ääni kaikuu rappukäytävän kautta. 🪟
Olin pitkään suunnitellut kahvinkeittimen pesua, mutta siinäpä taas homma, jota oli helppo siirtää päivästä seuraavaan. Ensin oli levy kuuma ja sitten asia unohtui seuraavaan aamuun saakka.
Minulla oli tapana pestä vankilassa keitin kerran viikossa. Lauantaisin, jolloin siivosin pienen sellini muutenkin perusteellisemmin ennen saunaa. Käytössä oleva keitin on sama.Aloitin laittamalla irti lähtevät osat likoamaan.
Käytän nykyään nestemäistä pyykinpesuainetta, mutta olin säästänyt pulveria tähän hommaan.
Laitoin pulverivettä myös lempparikahvimukiin.Sekin on vankilasta peräisin eli vähintään 18 vuotta vanha!? 👀 Pinttymät lähti, krakeloitumat jäi.
Muki on täydellisen kokoinen - tai sitten olen vain niin tottunut tähän. Eilen sanottiin Maikkarin Huomenta Suomi -ohjelmassa, että suomalaiset heittävät paljon kahvia hukkaan. Not me. Osaan keittää tasan kaksi mukillista!Keitin sijaitsee ihan hellan vieressä, joten se kerää roiskuvat rasvat ja muut.
Suodatinsuppilon pohja on niin pinttynyt, ettei sitä saa täysin valkoiseksi. "Kannen" sain puhtaaksi taikasienellä. On puhtaampi kuin kuvassa näyttää.Levylle ja sen viereen valuu väkisinkin välillä kahvia.
Ei sitä levyäkään enää ihan priimakuntoon saa, mutta puhtaammaksi kumminkin.Muistelin, että tuonkin osan saisi irti, vaan eipä se lähtenyt. Huh huh, minkä näköinen!
Ja nyt vähän siistimpi.Tässä kohtaa olisi voinut/pitänyt tehdä etikka-vesi -käsittely, mutta...
...kahvihammasta kolotti!Kukaan ei ole niin viisas kuin nainen? Jouduin vähän aikaa sitten pilkkomaan sen makeutusainepurkin ja siirtämään nappulat lasiastiaan. Minäpä keksin - löytyi pienen pieni leikkelehaarukka.
Se sopii hommaan lähes täydellisesti!Jos siihen ei jää laakista kahta, niin aika helposti saa naputeltua ylimääräiset pois. Ongelma selätetty! 😄
Eikun nauttimaan! ☕Innostuukohan "joku" pesemään nyt oman keittimensä..? 😎 (Kuvia, kiitos!?) Millainen keitin sinulla on?
Poikkeus vahvistaa säännön? Olin ottanut pakastimesta valmistamaani Aurajuusto-kana -pastaa, jonka paistoin (eilen illalla) voissa pannulla. Pitkästä aikaa pakastettu ruoka maistui jopa alkuperäistä paremmalta!
Seuraavalla kerralla pilkon pikkuporkkanat ennen keittämistä, jotta ne saavat enemmän tarttumapintaa suolalle sekä rakuunalle. Hyviä ne olivat näinkin!
Omanlainen ruokarytmi nostaa päätään. Koska aloitan päiväni pelkällä kahvilla, niin lounaaksi kelpaa kaurapuuro. Sama kai se on mihin aikaan sitä syö?Aina ei mene omien toiveiden mukaisesti: olin toivonut eilisen kaltaista aurinkopäivää kävelyreissua ajatellen, mutta on pilvistä ja tihuttaa vähän vettä.
Keksin jo, että jos olemme sokerista tehty, niin voisin viedä Poikani syömään jonnekin. Meneillään on "SYÖ12" -päivät, jolloin ravintoloista saa annoksia kahdellatoista eurolla. Pojan pitäisi viestitellä parin tunnin päästä... 👍
Muuten voisin tässä välissä kutoa, mutta vartin päästä alkaa Restaurant:Impossibe, jonka aikana en kykene. Illalla sitten.
EDIT. Ei se ihan yllätyksenä tullut, että Poika perui kävelyt tältä päivältä. Harmitti vähän silti.
Koska oli nälkä, niin oli keksittävä jotain. "Eilistä" Aurajuusto-kanapastaa oli kauhallinen. Pilkoin sen sekaan pienen pätkän lenkkimakkaraa sekä neljä suurinta rakuunaporkkanaa ja niistä syntyi paistamalla aurinkoinen pyttipannu á la Stansta. Paistettu kananmuna kruunasi annoksen.
Itseäni kehuen: annos oli sopivan kokoinen ja todella maittava! 😋
Latasin jo puhtaan kahvinkeittimen valmiiksi, otan nokoset, juon kahvit ja käyn keskeneräisen sukan kimppuun...





















Hyvät työsuoritukset ja energiat ja ideat Stansta 💚🍏☕️ Yritän ottaa mallia edes vähän ja pyyhkiä kahvinkeitintä.
VastaaPoistaKiitos Rita! 😊
PoistaLaitahan kuvia keittimestäsi ennen ja jälkeen?
Hyvin sait puhdistettua keittimesi. Toivottavasti kahvi maistui entistäkin paremmalta!
VastaaPoistaKiitos Kristiina!
PoistaHyvältä maistuu - juon parhaillaankin. 😊 Oli aika hurjaa tajuta, että keitin on melkein 20 vuotta vanha!!?
Meillä on kahvikone - ja se on pakko pestä säännöllisesti. Kone ilmoittaa milloin se vaatii pesua ja sitä ei voi ohittaa. Se on pestävä, jos kahvia tahtoo. Ennen meillä oli ihan tavallinen "mokkamasteri" ja pesin sitä kyllä aika tiheään. Äiti oli hirmusen tarkka tuossa hommassa ja taisi tartuttaa sen minuunkin. Pesen työpaikan keitintäkin aika usein vaikka ei sitä kukaan ole pyytänyt tekemään.
VastaaPoistaYmmärrän, sillä tulikin just mieleen Juhannuskaverin keitin (samanlainen kuin omani), joka oli kuin pommin jäljiltä ennen pesua, jaiks.
PoistaÖöh, millainen on "kahvikone"? Jauhaa pavut? Onko mokkamasteri niin paljon tavallista keitintä parempi kuin annetaan ymmärtää?
Noloa: en ole vieläKÄÄN käyttänyt kertaakaan Mammalta saamaani kapselikonetta, vaikka sain jotain 20 kapselia mukana. Jospa ottaisin huomenna asiakseni tutkia ohjevihkosta ja käyttää "sen ensimmäisen kerran, jonka jälkeen osaan jo"? 😄 Sillä voisi korvata iltapäivä-/iltakahvit, joita olen alkanut taas juomaan. Parhaillaankin!
Jep - kahvikone jauhaa joka kerta pavut ja meidän koneella voi tehdä kerrallaan joko yhden tai kaksi motillista kahvia. Minun mielestäni mokkamasteri on hyvä keitin, mutta ei se varmaan mitenkään ylivertainen ole. Kestäviä kyllä ovat, mutta niinhän se on tuo sinunkin keitin hyvin palvellut. Tärkeää on juuri tuo koneen puhtaana pitäminen, se vaikuttaa kyllä kahvin makuun.
PoistaKiitos selvennyksestä! Arvelin siis oikein. Hyvää kahvia (itselle riittävän hyvää) tämä keitinvanhuksenikin keittää. Olen laistanut keittimen pesusta harvinaisen pitkään. En anna saman toistua enää!
PoistaParas kahvi tulee puhtaalla keittimellä kylmästä vedestä ja kunnon kahvista
VastaaPoistaSitä on tuo oranssi mukillinen vieressäni! ♥ Jouluna saatua Presidenttiä... 😊
PoistaMeillä peruskäytössä on Lidlistä n. 10 v sitten ostettu halpa keitin eikä mielestäni työpaikan Moccamasterilla saa yhtä hyvää kahvia. Pesen kerran viikossa pannun ja n. kerran kuukaudessa muut osat. Puolivuosittain sitten säiliön kautta ruokasoodavedet koneen läpi.
VastaaPoistaMä kastelen aina suodatinpussin kun alan keittää kahvia. Sitten mittaan purut ja painelen tiiviiksi suodatinpussiin. Kylmää vettä koneeseen vesikannulla ja hyvää tulee. 🙂
Jaaaha. Se on mentävä keittään kahvit =D
-Tiijjjja
Hyvän keittimen ei tarvitse olla kallis! Lupaan petrata oman keittimeni pesun kanssa eli palata vanhaan tyyliin! Tuota suodatinpussin kastelua en ymmärrä? Miksi niin?
PoistaHyvää kahvihetkeä! Omani olen ihan kohta juonut loppuun ja on aika siirtyä lankojen kimppuun...
Meillä on PUNAINEN kahvinkeitin, jonka Vanha herra pesee etikalla säännöllisesti.
VastaaPoistaTottakai SINULLA on PUNAINEN keitin, heh! 😄 Mitä muita punaisia laitteita keittiöstäsi löytyy? Etikalla meinasin minäkin pestä, mutta juuri tuolla hetkellä en ehtinyt, kun oli kiire saada kahvia..!
PoistaMinulla on myös valkoinen ja aika samannäköinen kahvikeitin. Sekin on melko vanha ja pesen sen lauantaisin.
VastaaPoistaEdelliseen blogijuttuusi liittyen, minäkin olen irroitellut monista vaatteista vetoketjuja, nappeja ja kaikkea muutakin, joita olen laittanut sitten seuraaviin tekemiini vaatteisiin. Opin Talouskoulussa tekemään erilaisille vaatteille kaavoja ja olen sitten tehnyt ja ommellut kaikenlaisia vaatteita perheelleni.
Hauska yhteensattuma, että just lauantaisin. 🙂
PoistaArvostan vaivannäköäsi! Ne turkoosit vetoketjut jäivät vähän harmittamaan, mutta (onneksi?) vein sen hupparin jo roskiin. Veikkaan, etten olisi saanut kuitenkaan ommeltua niitä mihinkään.
Mulla on hassunmallinen Arieten italialainen keitin. Ostin sen, vedenkeittimen ja paahtimen tänne muuttaessani, koska halusin vaaleanvihreät ja nää oli lähes ainoat. Eikös ole hieno kriteeri keittimen valintaan! Massiivinen kone, joka jauhaa pavut jäi Roopelle, mä ostin pienen sähköisen kahvimyllyn.
VastaaPoistaPitäisi todella pestä keitin kunnolla, mutta ensi sijalla on nyt koirien harjaus, huominen on matkapäivä.
Mulla on myös Moccamaster. Et varmaan yllätyksiä, että se on pinkki? Kaapissa varakeittlmenä.
Harmi, että poika perui. Ette taida kuitenkaan usein tavata? Roopea näen vähintään joka toinen päivä, muut kaksi kauempana, toinen Oulussa, toinen tällä hetkellä Puolassa ainakin puolisen vuotta.
-@
Pinkki ei kohdallasi yllätä, vaaleanvihreä kyllä! Itselläni on varakeittimenä kaapissa musta peruskone.
PoistaEi tavata Pojan kanssa usein.
Täällä ollaan; heti aamusta :-).
VastaaPoistaMeillä on kahvinkeitin musta. Se on sellainen jossa voi jauhaa pavut jos haluaa. Ei olla juurikaan käytetty sitä osiota.
Mutta minä olen suht ahkera kahvinkeittimen huoltaja eli nakkaan kahvipannun ja suppilon astianpesukoneeseen jos siellä on sopivasti tilaa ja siinä samalla putsaan sen sitten muutenkin.
Kapsulokeitin taas ilmoittaa sen milloin on ajattava puhdistusohjelma läpi ja se minun pitää aina tarkistaa ohjeesta kuinka se menikään; sen verran harvoin se pitää tehdä.
Touhulassa minulla on ikivanha pieni (halpa) kahvinkeitin joka on mahdottoman hyvä. Tekee aina hyvää ja juuri sopivan kuumaa kahvia.
Kävelylle pääsette sitten joskus toiste !
Niin pääsemme, uskoisin.
PoistaEn oikein ymmärrä papujen jauhamista - en ole niin hifistelijä. Peruskahvi peruskeittimellä riittää. Kuka mitenkin haluaa... Kohdalleni on kerran osunut (vankilassa) sellainen kone, joka valmisti tosi pahaa kahvia, vaikka mitä olisi tehnyt. Sitä ei todellakaan ei voinut käyttää!
Tumma kahvinkeitin on "poikaa", heh! Samaten pitäisi kyllä olla tumma kahvikuppikin. Itsellä valkoinen pöllömuki, mitä en todellakaan joka käytön jälkeen pese. Kahviahan se "vain" on...
VastaaPoistaHyvä idea tuo pikkuhaarukka noihin "epäsokereihin". =) Melkein aina itse unohdan koko makeutuksen, kun emme miehen kanssa niitä käytä, mitään. Kahvi mustana, kiitos! ;)
Join ennen kahvini maidon kera, mutta joutuessani luopumaan siitä, oli pakko siirtyä makeutukseen. Vankilassa ei saanut silloin vielä laktoositonta maitojuomaa.
PoistaTavallaan valkoinen keitin on hyvä, koska näkee milloin pesu tulee tarpeen, heh.
Kahvihistoriasta vielä lisään, että mä yritin juoda monenlaista kahvia aina silloin tällöin nuorena, alle 20 v. Mielestäni kahvi tuoksui NIIN hyvältä, maitokahvi erityisesti. Mutta suussa maku ei vastannut lainkaan tuoksua. Hmmm. En kyllä juonut teetäkään, kun mummulassa, jossa siihen sai kastaa voinäkkäriä. Heh - kotona ei saanut.
PoistaSitten olin eräällä 3 kk:n kurssilla, ja kurssipaikalla ei ollut mahdollisuutta edes keittää vettä. Sellainen suurkeittiön kahvinkeitin vain. Ei jääkaappia, joten ei maitoakaan, siihen aikaan ei ollut mitään maidonkorvikettakaan, mitä olisi voinut käyttää. Eli jos halusin JOTAIN juoda, olisi pitänyt tyytyä pahaan Turun raanaveteen, tai sitten oppia juomaan mustaa kahvia. No, sokerit olisi voinut kotoa kantaa mukana, mutten viitsinyt tuota varten palasokeria ostaa. Eli kyllähän siinä sitten pikkuhiljaa kahvikuppi tyhjeni (ei ollut mitään varsinaista kahviaikaa, vaan piti vain luentojen lomassa vuorotellen hakea kuppi nokan eteen, pahvimuki, tietty. Kyllä mä aina sen kupin tyhjäksi sain. =) Ja työpaikalla tuli tavaksi pitää kahvimukia työpöydällä käytännössä koko ajan, harvoin meni niin kylmäksi, ettei pystynyt loppuja juomaan.
Mutta edelleen olen HI-DAS kahvinjuoja. Jos olenkin nopea syöjä, niin tässä tuo ei toimi. =P
Ai niin, ja otin "haasteen" vastaan, ja tein päivityksen asiasta omaankin blogiin. ;)
Poistahttps://hiironen.blogspot.com/2026/04/siivoilui.html
Kiitos!
PoistaKurkkaan kohta...
Harmi, että Poika perui kävelynne; hänellä varmaan oli siihen syynsä, oli sitten mikä tahansa. Toivottavasti tapaamisenne toteutuu joku toinen päivä kävelyn tai yhteisen lounaan tai merkeissä ❤️
VastaaPoistaMeillä on - yllätys yllätys - vedenkeitin 😄 Juomme siis murukahvia. Ja sitä joutuvat juomaan vieraatkin (vieraskin). Jatkamme siis A-nopin perinnettä, talo ei kai ole tottunut kahvinkeittimeen 😉
Vedenkeittimen pesen n. kerran kuussa sitruunahapolla.
Millainenko vedenkeitin? Siinä voi valita veden lämpötilan...hmm... no enpä muista varmaksi, mutta olisiko ollut 60/70/80/90/100 astetta. Eli sen mukaan mitä vaikkapa mikäkin teelaatu vaatii. Vahingossa osui kohdalle Tokmannilta aikanaan eikä ollut edes kallis.
Se on hauska, kun siinä on lasipannu ja jokainen lämpötila on erivärinen - huvinsa kullakin 😄
On meillä joskus jostain tarjouksesta ostettu perkolaattori, jolla on tehty kahvia ehkä kaksi kertaa.
Ja pressopannukin on, mutta sillä haudutan vain teetä silloin kun joku muukin haluaa samaa teetä. Muutenhan juon teen "saavista" tai "padasta", joten yksi padallinen riittää...
Mitäs vielä halusitkaan tietää kahvitavoistamme 🤔
Aamukahvin juon aina samasta mukista: Arabian Daisy -mukista, jonka ostin joku vuosi sitten nostalgiasyistä.
Kaapistani löytyy lähes 60 vuotta vanha Daisy -muki, omalla nimelläni. Teen juon Taika -mukista, joita olen kerännyt kaikkia värejä. Miksi, en tiedä. Varmaan siksi, kun niissä pöllö 😛
Kahviin makeutusainetta ja maitoa, kiitos. Mustanakin menee, mutta jotain makeaa sekaan. Jos ei löydy, niin ei kahvi juomatta jää.
Pikkuhaarukka on hauska idea; eipä olisi itsellä tullut moinen mieleenkään. Olisin varmaan viskannut koko risan purkin nappuloineen päivineen menemään manauksien saattelemana 🫣
Olin pienenä oikea kahvikissa, vinguin aina mummulta kahvia "anna edes tippa". Olin 15 v, kun lopetin kahvin juonnin kokonaan ja olin 15 vuotta juomatta kahvia. Sitten itseä alkoi ärsyttää se, kun kylässä olin yleensä ainoa, jota varten "piti" olla teetä: "kun meillä on vaan tätä Liptonia". No ihan sama, olisin voinut juoda vaikka kylmää vettä... Siispä opettelin uudelleen juomaan kahvia.
Nokipannukahvi on parasta!
Olikos Stansta riittävä kuvaus Pöllönkulman kahvitavoista 😉😉😂😂
Oho, sori, ei ollut tarkoitus kirjoittaa romaania...
PoistaRomaani ei haittaa ja joo, Pojalla oli 'jonkinmoinen' syy, jonka taustan tietäen ymmärrän. Tapaamme joku toinen päivä.
PoistaHävitin oman vedenkeittimeni 'ötökkäshow'n yhteydessä enkä kaipaa sitä. Mukillinen vettä kiehuu pikkukattilassa melkein nopeampaa kuin keittimellä. Tunnen kolme henkilöä/taloutta, joissa käytetään vain murukahvia. Laadusta riippuen sekin voi olla hyvää.
Piti käydä googlaamassa perkolaattori, joillaisia olen varmaan joskus nähnyt, mutta käyttänyt en koskaan. Itselläni oli pieni pressopannu, jota en käyttänyt kertaakaan. Hävitin sen jonnekin, mutta en muista minne...
Keitin just päikkäreiden perään kahvit!
Mulla on myös aika vanha kahvinkeitin, musta. Pesen kannun ja suodatinsuppilon astianpesukoneessa, jos on sopivasti vajaa kone. Muuten vähän sluibailen sen kanssa, tyyliin pyyhkäisen ja joskus käytän sen läpi etikkaveden. Olen saanut keittimen esikoiselta joululahjaksi, olisiko vuosi 2012 tjsp. Kuulemma äidin vanhalla keittimellä sai paskaa kahvia 😆
VastaaPoistaVedenkeittimen ostin hiljattain. Vanhan sisus näytti hieman siltä, että loppu on käsillä. Olin ostanut keittimen äidilleni, ja toin sen itselleni äidin kuoltua. Oli aika vaihtaa uuteen, musta sekin.
Harmi, ettei tapaaminen pojan kanssa tällä kertaa toteutunut, mutta tulee uusia kertoja ❤️ Minä näen tänään Vantaan poikaa ja miniää, saan hoidokit Ållen ja Riekun tänne. Saavat tuoda Tallinnan tuliaisia palkaksi. Kalev-suklaata ja Aramis-brandya, jonka säästän vappubileisiin, jos maltan. 😏
Kalevin mustikkasuklaa oli ennen mun ehdoton suosikki, nam!
PoistaPöllö, just se mustikkasuklaa, nami! Viimeksi vaan, kun toivat sitä mulle, huomattiin (onneksi ennenkuin söin sitä), että siinä oli vehnäjauhoa, mitä aiemmin ei ollut. Levy oli sellainen jättikokoinen, elän toivossa että vehnäjauhoja ei ole niissä pienemmissä levyissä. Muuten mun elämä on PILALLA!!
PoistaHanni, keittimiin en enää vastaa, sillä "vastaukset" löytyy jo aiemmista kommenteista. 😏
PoistaToivottavasti (ja varmastikin) saat hyvät tuliaiset! Toin joltain reissulta yhdelle ystävälle juuri tuota Kalev'in valkoista mustikkasuklaata ja nauratti, kun se oli matkan varrella mennyt ihan palasiksi. Kelpasi kuitenkin. Toivottavasti niissä pienemmissä levyissä ei ole vehnäjauhoa!
Pöllö, se kun on valkosuklaata, niin en tykkää.
Stansta: valkosuklaa ON ihanaa 😄
PoistaMutta onko valkosuklaa suklaata, kun siinä ei ole kaakaota?
Kun en ole kohta vuoteen syönyt suklaata (no vähän jossain kekseissä), niin voinko syödä valkosuklaata? Se on kyllä tosi makeeta.
Huono juttu: olen ruvennut ostamaan karkkipusseja, joita en ennen juurikaan ostanut.
Ja kas, näin päästiin kahvinkeittimistä Ållen ja Riekun kautta suklaaseen, valkosuklaaseen ja karkkeihin. Mihis sitten? 😂
Minusta valkosuklaa ei maistu millekään, paitsi ehkä rasvalle? Hahaa, palasin juuri (apteekki- ja) kauppareissulta: pullapitko, suklaakeksejä x2 ja pussi samoja lakuja kuin aiemminkin. Revi siitä? 😂
PoistaRevin 😂😂 Ja kerron kohta blogissa mitä meille tarttui mukaan kaupasta 😄😄
Poista😄
PoistaKestipä kauan kirjoittaa eilisestä, kun nettiyhteys jäätyi totaalisesti, mutta nyt se on tehty ja luettavissa. Käyn pudottamassa tipan silmään ja menen kokkailemaan. Palaan syötyäni tutkimaan joko kauppalöytö löytyy...
Vedenkeittimistä vielä. Silloin kun 15 vuotta vietin kesäisin viikon reissussa ja kermaperseenä en suostunut nukkumaan teltassa vaan työparin kanssa piti olla mökki, hotelli tms.
VastaaPoistaIKINÄ ei käytetty niissä olevia vedenkeittimiä, kun mietittiin mitä kaikkea niissä on keitetty 🤢🤢
Ostettiin pieni matkavedenkeitin, lisäksi meillä on sellainen spiraalisysteemi, mikä vaan laitetaan mukiin tai kattilaan.
Luin hetki sitten jostain FB:n Kreikka-ryhmästä tavoista käyttää hotellien vedenkeittimiä. Eipä ollut tullut pieneen mieleenkään, että joku saattaisi käyttää niitä pikkupyykin pesuun, yäk.
PoistaSpiraalisysteemi taitaa olla lämmityskierukka?!
Joo, joku sellainen, en ikinä muista sen nimeä. En löytänyt googlesta sellaista kuin meillä, joka on varmaan 50 vuotta vanha.
PoistaMinäkin googlasin oikean termin löytämiseksi. 😆
PoistaOlisko uppokuumennin? 🧐
PoistaT. Sippe
Myynnissä ainakin tuolla lämmityskierukka -nimellä. Voi olla tuolla toisellakin.
PoistaSipen mainitsemalla uppokuumentimella löytyi lähinnä sen näköinen, kun kysyin Mursulta. Mutta sama kapine on kyseessä, hakee kummalla nimellä vaan 😊
PoistaTurkissa yhdessä yksityisessä asunnossa lämmitettiin pesuvesi vastaavalla, mutta isommalla. 😁
PoistaAuts, missähän kunnossa oma kahvinkeitin on... musta(kun) on... no tiskikoneen täyttäjäksi aika-ajoin pääsee... jos ylä- tai alakerta meinaa jäädä tyhjäksi, mutta ehkä joku kalkinpoisto/etikkajuttu tekisi myös terää...
VastaaPoistaHarmi, kun yhteinen kävelynne peruuntui - mutta toisaalta, nythän se on edessäpäin, eikä jo mennyttä aikaa...
Stanstan pyttäri on näyttää herkulliselta ja värikkäältä.
Stanstan pyttäri oli tavallista parempaa!
PoistaKivasti ajateltu, että aika Pojan kanssa on edessäpäin. ♥